Heittäkäähän tulevaisuuden työllisyysnäkymiä kehiin
Jaahan tietoa/arvauksia, että millä alalla olisi töitä tulevaisuudessa? Aloitin juuri lukion. Tavoitteena jatko-opinnot, joista valmistuisi töihin, eikä kortistoon.
Kommentit (22)
Omassa opiskelijaporukassa on veikkailtu että heiluri heilahtaa vielä (niinkuin aina) taaksepäin ja alkutuotantoon liittyvä toiminta palaa vielä voimalla. Ilmasto muuttuu ja maailman väestö lisääntyy - erityisesti kasvisruoan sekä rehun tuotanto tulee olemaan nykyistä suurempi bisnes myös Suomessa. Ei ehkä ihan huomenna, mutta aivan varmasti 10-20 vuoden päästä.
Sellaiset alat, joita ei voida ulkoistaa Intiaan tai mikä halpatyömaa silloin onkaan muodissa. Siivoojat, putkimiehet, hoitajat, asentajat yms. Se onkin sitten toinen asia maksetaanko näistä elämiseen riittävää palkkaa.
Näin luonnontieteilijänä voisin sanoa, että tällä alalla ei juuri nykyisin kysyntää ole muille kuin väitöskirjan tekijöille (ja sen jälkeen kortistoon), ellei sitten onnistu saamaan opettajan paikkaa jostain. Aika heikot työllisyysnäkymät on muillakin tutkimusaloilla, kuten arkeologiassa. Lääkärille tietenkin olisi hommia ja eläinlääkärille, varsinkin jos suostuu hoitamaan tuotantoeläimiä.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 18:43"]
Omassa opiskelijaporukassa on veikkailtu että heiluri heilahtaa vielä (niinkuin aina) taaksepäin ja alkutuotantoon liittyvä toiminta palaa vielä voimalla. Ilmasto muuttuu ja maailman väestö lisääntyy - erityisesti kasvisruoan sekä rehun tuotanto tulee olemaan nykyistä suurempi bisnes myös Suomessa. Ei ehkä ihan huomenna, mutta aivan varmasti 10-20 vuoden päästä.
[/quote] Totta puhut... Olen itse veikkaillut mielessäni, että ehkä ympäristöön, sekä kestävään kehitykseen ym liittyvät alat tulevat vielä tarvitsemaan ammattilaisia. Mitähän sellaisia konkreettisia ammatteja voisi olla? Meterologi...? Joku jätteiden lajittelukeskuksen.. joku :D
Muita?
Puhdas ruoka - juu, moni väittää, että suomalainen ruuantuotanto saastuttaa, mutta menkää Puolaan katsomaan sikaloita tai Afrikkaan ihmettelemään, miten lentokoneruiskutukset toimivat sadon kypsymisvaiheessa.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 18:49"]
Sellaiset alat, joita ei voida ulkoistaa Intiaan tai mikä halpatyömaa silloin onkaan muodissa. Siivoojat, putkimiehet, hoitajat, asentajat yms. Se onkin sitten toinen asia maksetaanko näistä elämiseen riittävää palkkaa.
Näin luonnontieteilijänä voisin sanoa, että tällä alalla ei juuri nykyisin kysyntää ole muille kuin väitöskirjan tekijöille (ja sen jälkeen kortistoon), ellei sitten onnistu saamaan opettajan paikkaa jostain. Aika heikot työllisyysnäkymät on muillakin tutkimusaloilla, kuten arkeologiassa. Lääkärille tietenkin olisi hommia ja eläinlääkärille, varsinkin jos suostuu hoitamaan tuotantoeläimiä.
[/quote]
En tiedä riittäisikö älyni lääketieteelliseen :( Olen "jo" kun nyt sain tämän inspiksen lukion aloituksesta. Ammattipaperini ovat ihan ok keskiarvoltaan, mutta silti. Matikassa ei ole kauheasti hoksnokkaa. En nyt mikään naurettavan huono ole, mutta selkeästi heikompi, kuin esim taideaineet, äikkä tms..
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 18:49"]
Sellaiset alat, joita ei voida ulkoistaa Intiaan tai mikä halpatyömaa silloin onkaan muodissa. Siivoojat, putkimiehet, hoitajat, asentajat yms. Se onkin sitten toinen asia maksetaanko näistä elämiseen riittävää palkkaa.
Näin luonnontieteilijänä voisin sanoa, että tällä alalla ei juuri nykyisin kysyntää ole muille kuin väitöskirjan tekijöille (ja sen jälkeen kortistoon), ellei sitten onnistu saamaan opettajan paikkaa jostain. Aika heikot työllisyysnäkymät on muillakin tutkimusaloilla, kuten arkeologiassa. Lääkärille tietenkin olisi hommia ja eläinlääkärille, varsinkin jos suostuu hoitamaan tuotantoeläimiä.
[/quote]
En tiedä riittäisikö älyni lääketieteelliseen :( Olen "jo" 26 kun nyt sain tämän inspiksen lukion aloituksesta. Ammattipaperini ovat ihan ok keskiarvoltaan, mutta silti. Matikassa ei ole kauheasti hoksnokkaa. En nyt mikään naurettavan huono ole, mutta selkeästi heikompi, kuin esim taideaineet, äikkä tms..
ap
Tuli vahingossa kaksi kertaa, kun jälkimmäiseen viestiin korjasin tuon 26, eli ikäni siis :)
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 18:29"]
Jaahan tietoa/arvauksia, että millä alalla olisi töitä tulevaisuudessa? Aloitin juuri lukion. Tavoitteena jatko-opinnot, joista valmistuisi töihin, eikä kortistoon.
[/quote]
No kun ei se tutkinto takaa työpaikkaa. Jos ei joku ole vielä huomannut niin Suomessa on melko nihkeä tilanne työmarkkinoilla, ja mitään parempaa tulevaisuutta ei ole näköpiirissä.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 19:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 18:29"]
Jaahan tietoa/arvauksia, että millä alalla olisi töitä tulevaisuudessa? Aloitin juuri lukion. Tavoitteena jatko-opinnot, joista valmistuisi töihin, eikä kortistoon.
[/quote]
No kun ei se tutkinto takaa työpaikkaa. Jos ei joku ole vielä huomannut niin Suomessa on melko nihkeä tilanne työmarkkinoilla, ja mitään parempaa tulevaisuutta ei ole näköpiirissä.
[/quote] Eihän se takaa ei, mutta on joillekin aloille todennäköisempää työllistyminen, kuin toisille ja mielellään haluaisin valita sellaisen alan. Onhan työmarkkinatilanne aaltoillut maailman sivu. :P
ap
Minä uskon että kestävän kehityksen puitteissa on paljon työpaikkoja, sillä öljyvarat hupenevat hurjaa vauhtia ja täytyy kehitellä uusiutuvia energiamuotoja.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 19:25"]
Minä uskon että kestävän kehityksen puitteissa on paljon työpaikkoja, sillä öljyvarat hupenevat hurjaa vauhtia ja täytyy kehitellä uusiutuvia energiamuotoja.
[/quote]
Minä olen muuten suht varma, että monia vaihtoehtoisia energiamuotoja on jo olemassa. Niitä vain pantataan siihen asti kunnes öljy tosiaan on kulutettu mahd. loppuun ja isot kihot imeneet kaikki rahat siitä mitä irti saa. Ympäristöstä viis..
Mutta ne kestävän kehityksen työpaikat ovat kyllä melko teknisiä ja matemaattista pohjaa vaativia myös. Tuskin mihinkään tehdastyöhön tai jäteneuvontaan liittyen alkaa ilmestyä työpaikkoja, vaan insinööreille, suunnitteluun, laskelmien ja piirustusten tekoon jne.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 19:41"]

[/quote]Eihän tässä ketjussa ollutkaan opistoasteen koulutuksesta kyse vaan lukion jälkeisestä korkeakoulutuksesta!
Ei mitään töitä. Tehtaita suljetaan tasaiseen tahtiin ja julkista elättipuolta supistetaan myös.
[quote author="Vierailija" time="03.02.2014 klo 19:41"]
Mutta ne kestävän kehityksen työpaikat ovat kyllä melko teknisiä ja matemaattista pohjaa vaativia myös. Tuskin mihinkään tehdastyöhön tai jäteneuvontaan liittyen alkaa ilmestyä työpaikkoja, vaan insinööreille, suunnitteluun, laskelmien ja piirustusten tekoon jne.
[/quote]Totta turiset... Ehkä joku humaaninen ala soveltuisi enemmän minulle. Sairaanhoitajilla lienee ok työllisyysnäkymät tulevaisuudessakin.. mitäs muuta? Terveydenhoitaja? Kätilö...? Mitä näitä on. Se lääkäri.. yrittänyttä ei laiteta tietenkään :)
Jep, ne kestävän kehityksen alan työpaikat on tosiaan joillekin insinööreille lähinnä. Hoitoalalla on töitä varmaan jatkossakin, samoin monissa ihan perusduunari-hommissa.
Mulla on yo-tutkinto ja AMK-opintoja mutta yhtälailla mietin "ammatinvalintaa" kuin aloittajakin...
Puheterapeutti, erityisopettaja, erityislastentarhaopettaja, lastentarhaopettaja, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykologi, toimintaterapeutti, ja tietty lääkäri, mutta se ei vissiin sulle sopinut. Tässä siis muutamia sellaisia, jotka itsellä kiinnostaisi ja uskoisin työllisyyden olevan taattu. Ei noita oikein kukaan voi ennustaa, mutta kannattaa miettiä sellaista työtä, mitä ei kuka tahansa tehdä, mutta jonka tekemiseen tarvitaan edelleen ihminen.
Itse suuhygienisti ja töitä on kyllä, jos valmius muuttaa työn perässä! Varmasti on jatkossakin, jos tarpeeksi ajoissa kouluttautuu.
up