Lue keskustelun säännöt.
Onko kolmikymppisenä enää järkeä aloitella lapsettomuushoitoja?
02.02.2014 |
Minulla on endo ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Kilppariin on lääkitys kunnossa ja endokin ihan hyvällä tolalla tällä hetkellä, mutta se ei ole riittänyt että olisin kyennyt raskautumaan. Aloimme yrittää miehen kanssa lasta kun olin 28v, nyt olen 31v ja lääkäri sanoi että se mitä on enää tehtävissä on lähteä hoitoihin jos lapsen haluaa, mutta että olisimme voineet tulla aikaisemmin koska nyt tosiaan olen jo kolmikymppinen.
Onko enää järkeä alkaa rasittamaan kroppaansa hoidoilla 31-vuotiaana? Jos olisimme alkaneet yrittämään vähän aikaisemmin ja olisin parikin vuotta nuorempi niin en miettisi ollenkaan. Parikymppisenä jaksaa vielä lapsettomuushoidot paremmin.
Olen todennäköisesti niin piipussa hoitojen ja sitten sen mahdollisen raskauden jälkeen, että en tiedä jaksanko enää uutta rumbaa ja lapsi ei siten ehkä saisi sisaruksia..
Kommentit (12)
Oma kroppahan sen kertoo, jaksatko. Tottakai tilanne olisi fyysiseltä kantilta optimistisempi lähteä hoitoihin, jos olisit parikymppinen.
Mutta kolmikymppisenä taas talous (yleensä) on vakaampi lapsettomuushoitojen ja lapsen tuomille kustannuksille. Henkinen kantti myös voi olla parempi käsitellä lapsettomuutta, kuin parikymppisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aloitin hoidot 39v:nä, miksei sitten nuorempi voisi aloittaa?? Kuopus sai lopulta alkunsa luomusti ja syntyi juuri ennenkuin täytin 42v
Kun olette kerran tuohon ikään asti pärjänneet lapsetta ja oma jaksaminenkin huolettaa, ehkä kannattaisi suunnata omaa energiaa tähdellisempiin asioihin. Lapseton parisuhde on kuitenkin objektiivisesti katsoen paras tila ihmisen olla.
Menkää ihmeellä, jos oikeasti lapsen haluatte!
Eiköhän siellä hoidoissa suurin osa ole teidän ikäisiä. Parikymppisistä harvemmat yrittävät vielä lasta. Nekin heistä, joilla raskaus ei ota lähteäkseen alkuun, eivät niin helposti hakeudu hoitoihin, koska aikaa kuitenkin on vielä enemmän odottaa sitä epätodennäköistäkin luomuraskautta.
Itse olen 31 ja koen kyllä olevani fyysisesti ihan samassa kunnossa kuin 21-vuotiaanakin (ehkä jos olisin joku huippu-urheilija, olisin huomannut jotain rappeumaa, mutta arkielämässä se ei vielä tässä iässä tunnu - mulla oli jo nuorena samat tuki- ja liikuntaelimistön krempat, joista kärsin nyt). Vaikea kuvitella, että nyt kroppani kestäisi lapsettomuushoitoja jotenkin merkittävästi huonommin kuin mitä olisi kestänyt parikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ensiksi ylipäätään 30+-vuotiaasta ja hoidoista: Väestöliiton klinikalla minua pidettiin nuorena, kun tulin vielä 34-vuotiaana hoitoihin yrittämään kuopusta. Itse aloitin vähän syyllisenä ja valitellen, että kun näin vanhana tulin, että mahtaako enää onnistua, mutta lääkärihän nauroi ja sanoi, että heidän hoidettaviensa mittapuulla minä olen vielä nuori ja minulla on vuosikausia aikaa.
Mitä tulee 30+äiteihin, niin en ole ikinä tajunnut, miten raihnaisia ihmisiä täällä palstailee, jos ei jaksa oikeasti äitiyttä tämän ikäisenä. Jaksaminen on tietysti yksilöllistä mutta sitä se on 20+ vuotiaalla kuin 30+ vuotiaalla. Jos jaksaa työelämää, jaksaa kyllä äitiyttäkin.
Itse aloitin hoidot 2 kk vajaa 31-vuotiaana, kun yritimme esikoista. Esikoinen syntyi, kun olin 32-vuotias. Kuopus syntyi, kun olin 36-vuotias. Jaksan äitiyttä oikein hyvin nyt 43-vuotiaana enkä rehelliseesti oikein ymmärrä niitä, jotka luulevat, että tämän ikäisenä pitäisi olla toinen jalka haudassa. Ikää tulee, muutama ryppykin, mutta kunto on hyvä, työelämässä olen vielä 20 vuotta eikä mitään sairauksia ole tulllut tai tiedossakaan. Mieheni on 45-vuotias enkä tiedä, mitä meidän pitäisi jaksaa enemmän. Mies tuossa harmitteli, kun meidän lisälapsi (olemme tukiperhe) oli viikonlopun, että hyvinhän tässä olisi jaksettu enemmänkin lapsia mutta kun rahaa ei ollut enää, niin lapsiluku jäi tähän.
Toimin työelämässä vielä 20 vuotta mutta silti osa kuvittelee, etten kykene enää panostamaan lapsiini enkä ole kelvollinen äiti. Kukkua! Jaksan tällä hetkellä hyvin, ja vaikka ikää tulee, niin en usko mihinkään totaaliseen romahdukseen. Oma 70-vuotias äitini matkustaa ja harrastaa aktiivisesti, on terve ja urheilullinen ja jaksaa lastenlapsiaan (8 kpl) paremmin kuin hyvin. Pyytää kahtena viikonloppuna kuukaudessa aina jonkun lapsensa lapset yökylään ja siis nimenomaan tekee aina itse sen aloitteen.
Osa täällä ei taida jaksaa samaa kuin keskiverto 70-vuotias!
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 17:55"]
Ihan ensiksi ylipäätään 30+-vuotiaasta ja hoidoista: Väestöliiton klinikalla minua pidettiin nuorena, kun tulin vielä 34-vuotiaana hoitoihin yrittämään kuopusta. Itse aloitin vähän syyllisenä ja valitellen, että kun näin vanhana tulin, että mahtaako enää onnistua, mutta lääkärihän nauroi ja sanoi, että heidän hoidettaviensa mittapuulla minä olen vielä nuori ja minulla on vuosikausia aikaa.
Mitä tulee 30+äiteihin, niin en ole ikinä tajunnut, miten raihnaisia ihmisiä täällä palstailee, jos ei jaksa oikeasti äitiyttä tämän ikäisenä. Jaksaminen on tietysti yksilöllistä mutta sitä se on 20+ vuotiaalla kuin 30+ vuotiaalla. Jos jaksaa työelämää, jaksaa kyllä äitiyttäkin.
Itse aloitin hoidot 2 kk vajaa 31-vuotiaana, kun yritimme esikoista. Esikoinen syntyi, kun olin 32-vuotias. Kuopus syntyi, kun olin 36-vuotias. Jaksan äitiyttä oikein hyvin nyt 43-vuotiaana enkä rehelliseesti oikein ymmärrä niitä, jotka luulevat, että tämän ikäisenä pitäisi olla toinen jalka haudassa. Ikää tulee, muutama ryppykin, mutta kunto on hyvä, työelämässä olen vielä 20 vuotta eikä mitään sairauksia ole tulllut tai tiedossakaan. Mieheni on 45-vuotias enkä tiedä, mitä meidän pitäisi jaksaa enemmän. Mies tuossa harmitteli, kun meidän lisälapsi (olemme tukiperhe) oli viikonlopun, että hyvinhän tässä olisi jaksettu enemmänkin lapsia mutta kun rahaa ei ollut enää, niin lapsiluku jäi tähän.
Toimin työelämässä vielä 20 vuotta mutta silti osa kuvittelee, etten kykene enää panostamaan lapsiini enkä ole kelvollinen äiti. Kukkua! Jaksan tällä hetkellä hyvin, ja vaikka ikää tulee, niin en usko mihinkään totaaliseen romahdukseen. Oma 70-vuotias äitini matkustaa ja harrastaa aktiivisesti, on terve ja urheilullinen ja jaksaa lastenlapsiaan (8 kpl) paremmin kuin hyvin. Pyytää kahtena viikonloppuna kuukaudessa aina jonkun lapsensa lapset yökylään ja siis nimenomaan tekee aina itse sen aloitteen.
Osa täällä ei taida jaksaa samaa kuin keskiverto 70-vuotias!
[/quote]
Juuri näin! Jos kolmekymppinen on liian vanha perustamaan perheen niin huonolta näyttää kansakunnan tulevaisuus kun työelämässäkin pitäisi nykyään jatkaa lähemmäs seitsemänkymppiseksi! Jotkut ajattelee, että alle 20-vuotias on teini, 20-30-vuotiaana pitäisi opiskella, luoda ura, löytää mies, tehdä lapset ja kolmenkympin jälkeen onkin sitten 50 vuotta pelkkää alamäkeä, jonka aikana ei enää voi tehdä mitään ja kaikki on liian myöhäistä. Eli tehokasta elinaikaa on ihmisellä näiden hourijoiden mukaan vain tuo kymmenisen vuotta... : )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sun oma valinta. Itse lähdin hoitoihin 23-vuotiaana, esikoinen syntyi ivf-hoidon tuloksena kun olin 26v. Sain 28-vuotiaana vielä lapsen ihan luomusti, luultavasti juuri siksi koska menin niin nuorena hoitoihin että kroppa alkoi toimimaan.
Ajattelen monesti etten olisi jaksanut enää kolmikymppisenä hoitoja ja siihen päälle raskauksia. Mutta ihan yksilöllistähän tuo on. Jos saat hoidoilla lapset, niin se vie kumminkin enemmän voimia ja rasittaa kroppaa sekä toki henkistä kanttiakin.
Onko teillä mahdollisuutta adoptoida?
Minä aloitin hoidot 33-vuotiaana. Siihen mennessä olimme yrittäneet lasta 5 vuotta. Jos todellakin kokee olevansa ikäloppu 3-kymppisenä, niin kannattaisi kysyä itseltään mikä on hätänä ja alkaa hoitaa itseään.
Olin pikkusen alle 35 kun esikoinen syntyi ja 37 kun saimme toisen lapsen. Hoidoilla hänkin sai alkunsa. 39-vuotiaana saimme vielä luomulapsenkin ihan vaan iloisena yllätyksenä.
ihminen on yksilöllinen. En tiedä olisinko jaksanut hoitoja kovin nuorena, sillä olin aika heti-tässä-ja-nyt -suorittaja. Ikä toi pikemminkin minulle pinnaa jaksaa hoidot.
Eli ap:n pitäisi tehdä juuri siten kuin hänestä itsestään tuntuu. Jos haluaa hoidoilla lapsen ja on motivoitunut siihen, niin antaa palaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 19:00"]
No sun oma valinta. Itse lähdin hoitoihin 23-vuotiaana, esikoinen syntyi ivf-hoidon tuloksena kun olin 26v. Sain 28-vuotiaana vielä lapsen ihan luomusti, luultavasti juuri siksi koska menin niin nuorena hoitoihin että kroppa alkoi toimimaan.
Ajattelen monesti etten olisi jaksanut enää kolmikymppisenä hoitoja ja siihen päälle raskauksia. Mutta ihan yksilöllistähän tuo on. Jos saat hoidoilla lapset, niin se vie kumminkin enemmän voimia ja rasittaa kroppaa sekä toki henkistä kanttiakin.
Onko teillä mahdollisuutta adoptoida?
[/quote]
Aika huolestuttavaa, että olet noin huonossa kunnossa noin nuorena. Tietty ymmärrän, jos sulla on joku sairaus, mutta monet syövän tms. sairastaneetkin on tulleet hoidoilla äideiksi pitkälti yli kolmekymppisinä ja ovat ihan energisiä. Hoida nyt ihmeessä terveytesi kuntoon. Ihan lastesi takia. Ei normaalia tekstiä ollenkaan, että kolmekymppisenä ei muka enää jaksaisi mitään.
Muakin ihmetyttää tää ihmisten raihnaistuminen. Mun kuusikymppinen vanhempani ja lukuisat tuntemani ikätoverinsa tekevät fyysisestikin raskasta kolmivuorotyötä ja valvovat öitä, sen lisäksi, että auttavat myös lastenlasten ja iäkkäiden vanhempiensa hoidosta. Tuskin jäävät eläkkeelle vielä vuosiin. Sitten puolta nuoremmat ihmiset eivät uskalla tehdä enää lapsia, koska kolmekymppinen on heidän mielestään liian vanha kestämään enää raskauksia, yövalvomisia ja yhden tai parin normaalin pikkulapsen hoitamista!
Missähän kunnossa he ovat kuusikymppisenä sitten?
??? Siis ensisynnyttäjät on nykyään yleensä 30+. Jos lasta toivotte ja olette hoitoihin valmiita niin 35-vuotiaaksi ainakin voi hyvin yrittää hoitojen avulla ja sitten miettiä uudestaan. Monet aloittaa hoidot lähempänä 40-vuotta