Miksi minä 30v normaali nainen en pääse parisuhteeseen ikinä?

Minun tuntemiani ikisinkkuja yhdistää se, että he ovat rakentaneet täysin itsensä näköisen elämän, johon sitten etsivät sitä miestä hieman samasn tapaan kuin vilttiä tai tyynyä koristeeksi sohvalle. Kaiken on sovittava juuri täydellisesti.

Siinä sitten unohtuu, että sillä unelmamiehelläkin on ilmavaivoja, rumia vaatteita, omia toiveita ja pelkoja, ahdistuksia ja muita onnen lähteitä.

Parisuhteen idea on, että kahta epätäydellistä ihmistä sovitellaan yhteen kompromissien kautta ja luodaan yhdessä sellaista uutta, jota ei aiemmin ollut olemassa.

Tämä on se, mitä minun täydelliset ikisinkkuystäväni eivät mielestäni ymmärrä ja hyväksy.

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 02:01"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 18:46"]

Olen 30v, korkeakoulutettu nainen. Klassisen kauniit kasvonpiirteet, aiemmin pyöreä, nyt fitissä kunnossakin. Työelämässä. Sosiaalinen, laaja ystäväpiiri ja hyvät suhteet perheeseen.

En ole ollut ikinä parisuhteessa. Paras arvionne, mikä tällaisissa ihmisissä on eniten vikana, kun paperilla vikaa ei ole?[/quote]

Ei parisuhdetta etsivä mies halua naista, jolla ei olisi yhteistä aikaa ollenkaan kun naisen kaikki vapaaaika kuluu naisen laajan ystäväpiirin ja entisen perheen kanssa.

[/quote]

Vapaa-aika, ei vapaaaika! Joku raja pliis.

Vap-aaa-ika.

Vapa-aaika.

Vapaaa-ika.

Vapaa-aika.

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 11:08"]Minun tuntemiani ikisinkkuja yhdistää se, että he ovat rakentaneet täysin itsensä näköisen elämän, johon sitten etsivät sitä miestä hieman samasn tapaan kuin vilttiä tai tyynyä koristeeksi sohvalle. Kaiken on sovittava juuri täydellisesti.

Siinä sitten unohtuu, että sillä unelmamiehelläkin on ilmavaivoja, rumia vaatteita, omia toiveita ja pelkoja, ahdistuksia ja muita onnen lähteitä.

Parisuhteen idea on, että kahta epätäydellistä ihmistä sovitellaan yhteen kompromissien kautta ja luodaan yhdessä sellaista uutta, jota ei aiemmin ollut olemassa.

Tämä on se, mitä minun täydelliset ikisinkkuystäväni eivät mielestäni ymmärrä ja hyväksy.

[/quote]

Musta tuntuu, että tuo on enemmän seuraus pitkästä yksinolosta kuin syy sille.

Ei kymmentä vuotta voi elää pitäen paikkaa elämässään miehelle, jonka toivoo ehkä joskus löytävänsä. Kyllä siinä terveellä ihmisellä väkisinkin muodostuu arki sellaiseksi, kuin se on toimivaa ja mielekästä yhden ihmisen taloudessa.

Tietysti pitkään yksin eläneen voi olla vaikea sopeutua alkuun parisuhde - elämään, mutta samahan koskee pitkästä suhteesta eronneita, en mä ainakaan innostu mieheistä, jotka yrittävät asettaa mua suoraan ex-kumppanilta jääneisiin saappaisiin ja olettavat, että mun kanssa kaikki toimii samoin.

Sulla ei vain ole käynyt tuuri. Kyllä kaikenlaiset ja -näköiset naiset voivat kumppanin löytää, tai sitten eivät. Ihan siitä se riippuu, oletko oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Itse olen täydellistä vanhapiikamateriaalia: korkeakoulutettu, itsenäinen, luonteeltani aika vakava (en siis sellainen flirttaava, hihittävä höpsö), rakastan kissoja yli kaiken ;), luen paljon, laiskottelen ja herkuttelen (olen kuitenkin hoikka) ja pukeudun vaatimattomasti. En edes omista korkokenkiä tai merkkilaukkuja, eikä itseni puunaaminen muutenkaan hirveästi kiinnosta.

Olen kuitenkin ollut 20-vuotiaasta asti yhdessä erittäin rakastavan, hauskan ja uskollisen miehen kanssa. Hän ei ole uraohjus eikä varakas, mitä naiset tuntuvat eniten arvostavan, mutta suhteemme on vakaa ja hyvin onnellinen.

Täytyy vielä lisätä, että mikäli en miestäni olisi tavannut olisin varmasti ikisinkku minäkin. Ihan tuurista on kiinni, tapaako itselleen sopivan ihmisen vai ei. Eikä parisuhde ole todellakaan onnen tae. Paljon tälläkin palstalla kirjoittelee onnettomia ja tyytymättömättömiä naisia, joilla on kumppani.

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 23:32"]

Jaan nyt tarinani, vaikka ymmärrystä en tällä todennäköisesti saakaan.

Olen kolmikymppinen, joka ei ole ollut koskaan oikeassa, vakavassa parisuhteessa. Nuorempana mulla oli paljon harrastuksia ja hoidin koulun ja läksyt hyvin. Mulla oli kavereina sekä tyttöjä että poikia, mutta koskaan teininä en säätänyt siiderihiprakassa kenenkään kanssa missään kotibileissä, vaikka bileissä mukana saatoin ollakin. Jos sanakirjassa olisi kuva kiltistä tytöstä, mä siinä hymyilisin.

Opiskelut tulivat ja menivät. Siinä samalla tapailin muutamaa kundia, mutta ne jutut lässähtivät oikeastaan aikaisemmin kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Monet pojista olivat ihan kivoja, mutta jotain aina puuttui. Jossain vaiheessa ajattelin, että mussa on jotain vikaa, kun en vaan ihastu kehenkään. Baarissa mua tultiin pokailemaan, mutta mua ei silloin eikä edelleenkään kiinnosta yhden yön känninen pano.

Valmistuin ja siirryin työelämään. Töissä tapasin unelmieni miehen. Tosin aluksi hän oli mielestäni vain komea ja hauska kaveri. Yhteisten projektien kautta kuitenkin lähennyimme ja ystävystyimme. Yllätyin, kun tajusin ihastuneeni häneen. Vielä enemmän olin yllättynyt, kun huomasin hänenkin olevan kiinnostunut musta. Hän oli kaikkea, mistä olin aina haaveillut: fiksu, hyväkäytöksinen, hauska, komea, urheilullinen, hyvä keskustelija ja kuuntelija, määrätietoinen ja itsevarma. Kaiken tämän lisäksi hän oli myös varattu.

Tätä on todella vaikeaa selittää. Nyt kun kirjoitan asiasta, en voi ikinä uskoa, että päästin asiat luisumaan tähän pisteeseen... Emme nimittäin pystyneet pitämään näppejämme irti toisistamme. Musta tuli toinen nainen. Miten vitussa mä olin niin tyhmä, etten ottanut ajoissa etäisyyttä vaan annoin periksi tunteille!

Nyt tätä edestakaisin säätöä on jatkunut jo kaksi vuotta ja tää imee musta kaiken elinvoiman. Rakastan miestä, vaikka tiedän tämän olevan väärin ja vastoin kaikkea hyväksymääni. Tiedän miehen olevan myös yks kaksnaamainen mulkku, kun hän tapaa mua tyttöystävänsä selän takana. Mutta silti aina kun olemme yhdessä, hän tuntuu vaan niin oikealta.

Oon kuitenkin tajunnut, ettei mies jätä tyttöystäväänsä mun vuokseni. Olemme yrittäneet lopettaa tämän monta kertaa, mutta koska olemme myös hyviä ystäviä ja töissä samassa firmassa, emme voi vältellä toisiamme kokonaan ja jotenkin ajaudumme toistemme luo. Helvetti.

Nyt mä kuitenkin tiedän, että voin ihastua ja rakastua. Aikaisemmin epäilin tätä. Lisäksi nyt mä tiedän, että joku voi ihastua myös muhun. Tää tuntuu vaan niin epäreilulta, kun kaikki on niin pienestä kiinni. Oikea aika ja oikea paikka... Nyt mä vaan pelkään, etten pääse enää ikinä tästä yhdestä miehestä yli. Tuntuu, et tää oli se mun ainoa mahdollisuus. 

Ymmärrän, että monet voivat elää onnellisen elämän ilman parisuhdettakin ja jossain vaiheessa nuorempana yritin itsellenikin tätä toitottaa. Onnellinen ja yksin olisi varmasti parempi vaihtoehto kuin tämä nykyinen tilani onnettomana toisena naisena.

[/quote]

Tää vois olla ihan suoraan mun kirjottama! Melkeen pelottavan paljon yhtäläisyyksiä... Ainoo ero on että varsinaisesti mitään ei oo tapahtunut tän varatun kanssa ja mietin vaan että miten pystyn sanomaan ei. Toivottavasti löydän järjen ajoissa. 

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 14:28"]

[quote author="Vierailija" time="01.02.2014 klo 23:32"]

Jaan nyt tarinani, vaikka ymmärrystä en tällä todennäköisesti saakaan.

Olen kolmikymppinen, joka ei ole ollut koskaan oikeassa, vakavassa parisuhteessa. Nuorempana mulla oli paljon harrastuksia ja hoidin koulun ja läksyt hyvin. Mulla oli kavereina sekä tyttöjä että poikia, mutta koskaan teininä en säätänyt siiderihiprakassa kenenkään kanssa missään kotibileissä, vaikka bileissä mukana saatoin ollakin. Jos sanakirjassa olisi kuva kiltistä tytöstä, mä siinä hymyilisin.

Opiskelut tulivat ja menivät. Siinä samalla tapailin muutamaa kundia, mutta ne jutut lässähtivät oikeastaan aikaisemmin kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Monet pojista olivat ihan kivoja, mutta jotain aina puuttui. Jossain vaiheessa ajattelin, että mussa on jotain vikaa, kun en vaan ihastu kehenkään. Baarissa mua tultiin pokailemaan, mutta mua ei silloin eikä edelleenkään kiinnosta yhden yön känninen pano.

Valmistuin ja siirryin työelämään. Töissä tapasin unelmieni miehen. Tosin aluksi hän oli mielestäni vain komea ja hauska kaveri. Yhteisten projektien kautta kuitenkin lähennyimme ja ystävystyimme. Yllätyin, kun tajusin ihastuneeni häneen. Vielä enemmän olin yllättynyt, kun huomasin hänenkin olevan kiinnostunut musta. Hän oli kaikkea, mistä olin aina haaveillut: fiksu, hyväkäytöksinen, hauska, komea, urheilullinen, hyvä keskustelija ja kuuntelija, määrätietoinen ja itsevarma. Kaiken tämän lisäksi hän oli myös varattu.

Tätä on todella vaikeaa selittää. Nyt kun kirjoitan asiasta, en voi ikinä uskoa, että päästin asiat luisumaan tähän pisteeseen... Emme nimittäin pystyneet pitämään näppejämme irti toisistamme. Musta tuli toinen nainen. Miten vitussa mä olin niin tyhmä, etten ottanut ajoissa etäisyyttä vaan annoin periksi tunteille!

Nyt tätä edestakaisin säätöä on jatkunut jo kaksi vuotta ja tää imee musta kaiken elinvoiman. Rakastan miestä, vaikka tiedän tämän olevan väärin ja vastoin kaikkea hyväksymääni. Tiedän miehen olevan myös yks kaksnaamainen mulkku, kun hän tapaa mua tyttöystävänsä selän takana. Mutta silti aina kun olemme yhdessä, hän tuntuu vaan niin oikealta.

Oon kuitenkin tajunnut, ettei mies jätä tyttöystäväänsä mun vuokseni. Olemme yrittäneet lopettaa tämän monta kertaa, mutta koska olemme myös hyviä ystäviä ja töissä samassa firmassa, emme voi vältellä toisiamme kokonaan ja jotenkin ajaudumme toistemme luo. Helvetti.

Nyt mä kuitenkin tiedän, että voin ihastua ja rakastua. Aikaisemmin epäilin tätä. Lisäksi nyt mä tiedän, että joku voi ihastua myös muhun. Tää tuntuu vaan niin epäreilulta, kun kaikki on niin pienestä kiinni. Oikea aika ja oikea paikka... Nyt mä vaan pelkään, etten pääse enää ikinä tästä yhdestä miehestä yli. Tuntuu, et tää oli se mun ainoa mahdollisuus. 

Ymmärrän, että monet voivat elää onnellisen elämän ilman parisuhdettakin ja jossain vaiheessa nuorempana yritin itsellenikin tätä toitottaa. Onnellinen ja yksin olisi varmasti parempi vaihtoehto kuin tämä nykyinen tilani onnettomana toisena naisena.

[/quote]

Tää vois olla ihan suoraan mun kirjottama! Melkeen pelottavan paljon yhtäläisyyksiä... Ainoo ero on että varsinaisesti mitään ei oo tapahtunut tän varatun kanssa ja mietin vaan että miten pystyn sanomaan ei. Toivottavasti löydän järjen ajoissa. 

[/quote]

Ehkä se pointti onkin siinä, että toinen on jotenkin saavuttamaton? Itse ainakin haaveilen välillä tosi epärealistista miehistä, tai siis semmoisista kohteista joiden kanssa tiedän, että ei voisi tulla mitään vakavaa suhdetta.. Kaikkein pahin olisi epätoivoinen mies, joka jäisi väkisin roikkumaan minuun kiinni enkä saisi omaa tilaa. Voisin kuvitella tuon olevan syy siihen, että ihastuu noihin saavuttamattomiin miehiin. 

91: nimenomaan näin! Todennäköisesti kiinnostus lopahtaisi jos mies olisikin saatavilla... näin yritän sen ainakin järkeillä. Tuntuu vaan lähes mahdottomalta torjua ihminen jota kohtaan (ensimmäistä kertaa koko elämässä!) tunnen oikeasti halua... mies siis tässä se aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä jne. itse olen yrittänyt toppuutella. Eihän tästä mitään tule. 

(90)

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 14:48"]

91: nimenomaan näin! Todennäköisesti kiinnostus lopahtaisi jos mies olisikin saatavilla... näin yritän sen ainakin järkeillä. Tuntuu vaan lähes mahdottomalta torjua ihminen jota kohtaan (ensimmäistä kertaa koko elämässä!) tunnen oikeasti halua... mies siis tässä se aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä jne. itse olen yrittänyt toppuutella. Eihän tästä mitään tule. 

(90)

[/quote]

Loppujen lopuksi käy niin että unelmiesi prinssi menee naimisiin kouluttamattoman marketin kassan kanssa jonka kanssa mies saa tarvita ja joka antaa miehelle sen mitä tämä kaipaa. Itsekeskeinen koulutettu vanhapiika ihmettelee vielä vuosin päästäkin miksi kukaan ei kiinnostu hänestä.

Kiinnitin huomiota siihen, että monet kirjoittajat eivät edes pääse tutustumaan potentiaalisiin kumppaneihin. Jos nyt lähdetään siitä, että useimmille olisi olemassa sopiva puoliso, niin ongelma on tutustuminen ja suhteen kehittyminen niin pitkälle, että sitoutuminen käy mielekkääksi.

Ongelmia voi olla:

- vuorovaikutustaidoissa: miellyttävä, kutsuva olemus, mukavien juttelu, flirttailu tai muu vastaava pariutumissignaalien viestiminen. Voi olla ristiriita verbaalisen ja nonverbaalisen viestinnän välillä.

- poseeraus naisena eli miten potentiaaliset kumppanit näkevät naisen sopivana sukupuolensa miellyttävien ominaisuuksien suhteen. Tähän vaikuttanevat sukupuolistereotypiset ja kaksoisstandardit.

- "pelin" sääntöjen ymmärtäminen ja pelaaminen. Monesti tietyt kuviot toistuvat, testataan toista, että oisko toi sopiva jne. Pelin nimi riippuu areenasta: seurakunnan illassa, yökerhossa, lenkkipolulla ja työpaikalla on erilaiset konvetiot. Oppaiden lukeminen ja valmennus ja ystävien reflektiot voivat auttaa.

- yleisesti ottaen samantyyppisestä taustasta tulevien parisuhteet toimivat. Missä tällaisia henkilöitä tapaisi? Ja millainen oma tausta tai nykyinen yhteiskunnallinen asema on? Katsoisin, että tässä suhteessa omaa ulkoista viehätystä ja toiveita kumppanillekin tulisi tulkita.

- Sosiaalisuus, sinnikkyys ja itsensä likoon laittaminen. Pitää olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja koettaa löytää siitä iloa. Tästä olikin puhetta. On melko epätodennäköistä, että kotona istumalla joku tulisi hakemaan. Pitää tehdä aloitteita, jaksaa tapailla ja antaa suhteelle mahdollisuus. Eihän se onni ole sellainen, mistä on joskus haaveksinut, vaan yllättää ja tulee todeksi. Ja suhde tarvitsee aina aikaa, jotta näkisi, mitä tästä voisi tulla.

- Pitää olla muutoshaluinen. Haluta tehdä tilaa elämäänsä, kotiinsa, kuvioihinsa, oletuksiinsa ja suunnitelmiinsa. Onko se toisesta houkutteleva? On hyvä, että on omaa elämää, mutta mille tilalle yhteinen sitten rakentuu? Itsenäiseen elämään tottuu, onko sitä valmis muuttumaan ja ajattelemaan toisenkin etua?

Tuntuu vähän samalta kuin lasten saaminen. Ihania palleroita, jotka mullistavat koko elämän, joskus tehnyt tiukkaa sopeutua ja pistää toisia ihmisiä itsensä edelle. Mutta kyllä se kannattaa, minun tapauksessani. Joku toinen olisi ollut onneton lastensa kanssa. Parisuhdekin tarjoaa mahdollisuuksia aivan uuteen kasvuun ja elämään, mutta hyvä voi olla ilmankin.

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 15:15"]

[quote author="Vierailija" time="02.02.2014 klo 14:48"]

91: nimenomaan näin! Todennäköisesti kiinnostus lopahtaisi jos mies olisikin saatavilla... näin yritän sen ainakin järkeillä. Tuntuu vaan lähes mahdottomalta torjua ihminen jota kohtaan (ensimmäistä kertaa koko elämässä!) tunnen oikeasti halua... mies siis tässä se aktiivisempi osapuoli pitämään yhteyttä jne. itse olen yrittänyt toppuutella. Eihän tästä mitään tule. 

(90)

[/quote]

Loppujen lopuksi käy niin että unelmiesi prinssi menee naimisiin kouluttamattoman marketin kassan kanssa jonka kanssa mies saa tarvita ja joka antaa miehelle sen mitä tämä kaipaa. Itsekeskeinen koulutettu vanhapiika ihmettelee vielä vuosin päästäkin miksi kukaan ei kiinnostu hänestä.

[/quote]

Miten ihmeessä tää liitty tohon mun viestiin? 

Olet ilmeisesti todella krouvi? Muuta syytä en keksi. Toki kaunista naista eivät miehetkään välttämättä uskalla lähestyä. Jos siis olet oikeasti kaunis.

Siis en ole ruma. Sanoisin, että ulkonäkö ei ole syy yksinoloon - kyllähän valtaosa ei-kauniistakin pariutuu. En mikään kaunotar toki ole.

Oletko liian passiivinen? Kotoa ei välttämättä niitä kauniitakaan tulla hakemaan, kun taas netti on ihan täynnä miehiä. Laita ilmoitus ja valitse sadasta.

Ei välttämättä erityisesti mitään vikaa. Et ole ainoa. Imagessa oli vuosi-pari sitten hyvä juttu "ikisinkuista". 

Et ole riittävän tyrkky? Aina väitetään, että ei saisi käyttäytyä lutkamaisesti, mutta paljastan nyt salaisuuden: huomion kerjäämisellä, heruttamisella ja seksillä saa parisuhteen.

Mä tiedän paljon sinkkumiehiä, jotkaa etsii naista. Mistä päin olet? :)

Hei nro 90, jos vaan mitenkään voit enää perääntyä, peräänny! Tai keskustele sen miehen kanssa vakavasti tilanteestanne ennen kuin alatte säätää mitään, mitä ei voi enää perua. Mä tiedän, että tunteiden tukahduttaminen on järjettömän vaikeaa, kun ensimmäistä (ja ehkä viimeistä) kertaa tuntee todella paljon vetoa toista kohtaan ja jos tällä toisellakin on selvästi vastaavia tunteita. Mut vielä pahemmalta tää tuntuu, kun on antanut asioiden mennä liian pitkälle. 

Pysy siis lujana ja ota etäisyyttä. Ja etäisyydellä tarkoitan kunnon välimatkaa, koska on itsensä huijaamista yrittää olla pelkkiä ystäviä, jos molemmilla on tunteita pelissä. Ei siitä ystävyydestä silloin mitään tule. En voi luvata, että löydät enää koskaan ketään yhtä ihanaa, mutta roikkuminen miehessä, jota ei voi saada omakseen, on paljon tuskaisampi vaihtoehto. Musta ainakin tuntuu kuin olisin menettänyt elämäni hallinnan, kuin virta kiskoisi mua myrskyävän meren syvyyksiin enkä enää jaksaisi taistella vastaan. Voimia siis sulle!

-67

Tuosta vaatimustasosta tinkimisestä sanoisin, että jos minä en oikeasti ole kunnolla kiinnostunut jostakin miehestä, niin ei se mieskään kyllä kiinnostu minusta, vaikka yrittäisinkin olla positiivinen, hymyilevä ja kohtelias. Se kiinnostumattomuus vain jotenkin paistaa ilmeistä ja kehonkielestä, minkä toinenkin vähintään alitajuisesti huomaa, eikä hänellekään silloin mitään tunteita kehity.

67, kiitos tsempistä. Tilanne on (onneksi) sellainen ettei varmaan enää nähdä koskaan jos ei sovita siitä, vaihdoin nimittäin työpaikkaa kuukausi sitten (en sentään tämän takia). Sinänsä olisi siis "helppo" päästää irti. Moneen kertaan olen päätöksen jo tehnyt ja sanonut ääneenkin... mutta aina tulee se "nähdään nyt vielä kerran". Seksiä ei siis ole ollut. Ääh, järki tietää kyllä just mitä pitäis tehdä mut jotenkin sitä ei vaan osaa... 

Lihava tai todella ynseä? Rinnaton?