Lihavainen tyttö, näin sinun tekevän jotain kamalaa

Olen liito-orava. Uin joessa vuorten välissä ja otan suuhuni ilmakuplia joita rapu pyllystään päästelee. Sitten tipahdan vessan pöntölle, olen laihtunut niin paljon, että meinaan luiskahtaa pöntöstä sisään ja taas on kesä. Jalkoja pistelee, tuntuu niin hyvältä. Perhosia, paljon perhosia, enemmän kuin vuosiin. Joskus niitä pidettiin kuolleiden ihmisten uusina koteina. Yksi sellainen lentää punaisen aitan seinään, lepää hetken ja jatkaa liihotteluaan. Puut kaatuu, ksikki ne rakkaat puutnpihapiiristä, nekin kaksi joien välissä roikkui riippumatto ja minä riippumatossa ja koira riippumaton alla näykkimässä minua. Ja taas mennään, televisio napsahtaa, herään vähäksi aikaa, mutta miksi on niin vaikeaa pysyä hereillä. Pyyhin silmänalusia, miksi ne ovat kuopalla, huokaisen, teen virheitä, vituttaa... Heiluttelen päätäni, kuvittelen että se on marakassi, kuuntelen musiikkia ja pääni heiluu musiikin tahtiin. Olen nuotiolla, pelkään sitä hullua joka kyttää puun takaa. Välillä välähtää, melkein muistin sen, mutten ihan. Tummaihoinen tulee juttelemaan, odotan junaa, tahdotko munaa? Juu juu, kyllä mulle kelpaa. Sammaleita rakastelen ja nautiskelen, tirkistelen harmaan ladon oven takaa. Sinulla on suuri, sen tahtoisin suuhuni. Ja murretta väännetään, tennismailat kädessä, moni on jo kuollut, lapsuuden karkkipäivät, koivussa lehti, kesän tuoksu. Neliapilat löytyy, kun tarkasti katsoo, miksi niin moni asia liittyy juuri siihen paikkaan ja aikaan? Satumetsä hävitetty on ja kuopalle olen miettinyt paikan, jos joskus tarvetta sille tulee ja tulitikun heitän alas kuoppaan. Näin ja koin ja halusin hävittää sen koin, niitä oli ihan liikaa ja ne tuli vanhan rievun mukana...