lapsi alkoholisti/huumeperheessä
Olen miettinyt kun olen nähnyt aivan iloisia, hieman ylivilkkaita alkoholistien lapsia, että tottuuko ne lapsirukat siihen elämään siellä vai ovatkohan he aina kauhusta kankeana? Tässä mulle jotain perjantai ajateltavaa.... ja huom. teen aina ls ilmon jos näen tai kuulen epäilyttävää.
Kommentit (10)
Ei lapset siihen totu. Tälläkin hetkellä istuu monta av-mammaa kotona koneen äärellä samaan aikaan kun mies kittaa kaljaa lasten läsnäollessa. Ja sama jatkuu viikko ja vuosi toisensa jälkeen. Ja äiti selittelee palstalla kuinka hyvä isi se kuitenkin on kun ei sentään lyö. Ja että lasten takia pitää jäädä, koska ero on muka niin paljon traumaattisempaa kuin vuosikausien kärsimys juopon isän kanssa. Paskat. Luusereita sellaiset äidit jotka jää. Omaa laiskuutta ja velttoutta, ei siinä oikeasti lapsia ajatella.
Niimpä. Tätä oon kovasti miettinyt. Itsellä ei ole lapsia, ainakaan vielä, mutta kenenkään kaljamaha luuserin tai peikko pössyttelijän kanssa niitä en haluakkaan. Olen vaan erittäin huolestunut ikäryhmäni lasten hoito taidoista, he eivät aivan oikeasti ymmärrä mitä tarkoittaa vastuu. En tiedä kertooko heille kukaan että lasta hoidetaan selvinpäin, sitä ei jätetä yksin, lapsi tarvii syliä, kotoa ei soiteta musiikkia napit kaakossa? Enemminkin neuvotaan että lasta ei saa tukistaa jne. Emmä tiedä, kait meidät nuoret lapsettomat pitäs jotenki kouluttaa. Ja ensinnäkin päihdeäidit rautalanka aitojen taa, voisivat siellä opetella elämistä ja työntekoa.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 21:29"]
Ei lapset siihen totu. Tälläkin hetkellä istuu monta av-mammaa kotona koneen äärellä samaan aikaan kun mies kittaa kaljaa lasten läsnäollessa. Ja sama jatkuu viikko ja vuosi toisensa jälkeen. Ja äiti selittelee palstalla kuinka hyvä isi se kuitenkin on kun ei sentään lyö. Ja että lasten takia pitää jäädä, koska ero on muka niin paljon traumaattisempaa kuin vuosikausien kärsimys juopon isän kanssa. Paskat. Luusereita sellaiset äidit jotka jää. Omaa laiskuutta ja velttoutta, ei siinä oikeasti lapsia ajatella.
[/quote]
Onneksi naiset eivät Suomessa juo.
En usko, että kaikki alkoholistien lapset ovat onnettomia. Jos toinen aikuisista on selvä, alkoholisti itse ei muutu juodessaan ilkeäksi tai väkivaltaiseksi eikä hoipertele pitkin seiniä ja kykenee käymään töissä normaalisti, ei lapsuus välttämättä ole mikään onneton tai epämiellyttävä.
[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 21:29"]
Ei lapset siihen totu. Tälläkin hetkellä istuu monta av-mammaa kotona koneen äärellä samaan aikaan kun mies kittaa kaljaa lasten läsnäollessa. Ja sama jatkuu viikko ja vuosi toisensa jälkeen. Ja äiti selittelee palstalla kuinka hyvä isi se kuitenkin on kun ei sentään lyö. Ja että lasten takia pitää jäädä, koska ero on muka niin paljon traumaattisempaa kuin vuosikausien kärsimys juopon isän kanssa. Paskat. Luusereita sellaiset äidit jotka jää. Omaa laiskuutta ja velttoutta, ei siinä oikeasti lapsia ajatella.
[/quote]
Kuullosta lessulta. Isäkö se aina on juoppo ja jos onkin niin syy on äidin?
Alkoholismi on sairaus, jonka kanssa voi elää. Kusipäisyys on valinta.
Tiedän erään lapsen joka elänyt holistiperheessä ja otettiin huostaan. Hän on sosiaalinen, käy koulua, harrastuksia, paljon kavereita, hän on tyttö, alle 20 vee.
Minäkin oon ollut koko illan netissä töiden jälkeen, 1 lapsi, alaikäinen. Lapsipa onkin isänsä luona tämän viikonlopun.
Jos perjantai iltasin kittaa kaljaa, niin ei se nyt välttämäti alkoholisti ole. Aika paljon tulis eroja tuolla perusteella, samoin huostaanottoja.
Ei siihen totu vielä aikuisenakaan. Aina on joku huoli tai pelko. Varsinkin nuoremmista sisaruksista jotka jääneet vielä asumaan lapsuudenkotiin. Tietysti vanhemmat on rakkaita vaikka olisi minkälaisia, mutta kyllä surua ja vihaakin on heitä kohtaan. En koskaan unohda, en koskaan totu. Anteeksi annan mutta muistan ikuisesti, enkä koskaan osaa ymmärtää vanhempiani täysin.
Myös näin aikuisena mietin joskus jos perheen perustaisin en voisi jättää lapsiani "mummulle" tai "papalle" en kertakaikkiaan uskaltaisi. Myös jotenkin tunnen erikoista tunnetta että jos esimerkiksi oma äitini iloitsisi omasta lapsenlapsestaan enemmän kuin mitä koskaan on minusta iloinnut se voisi satuttaa. Minulla on vaikeuksia tuoda itseäni esille sosiaalisissa tilanteissa, en osaa näyttää tunteita tai tapella , olen vähän epäsosiaalinen ja se johtaa lapsuudesta. En osaa luottaa kehenkään ja aina odotan jotain huonoa tapahtuvaksi ja stressaan ihan liikaa pienistäkin asioista.
Toivon että muut lapset jotka joutuvat elämään samankaltaista elämää, uskaltaisivat kertoa asiasta jollekin tai jos joku heidän hätänsä huomaisi ilmottaisi siitä eteenpäin. Saisivat apua. Itse olen alkoholisti ja narkkarivanhempien lapsi.