"Vertaistuesta" paha mieli
Onkohan vika minussa vai ystävissäni, kun minulle tulee lähes joka tapaamisen tai puhelun jälkeen paha mieli kommenteista koskien lastani tai äitiyttäni? Hormoonit jyllää joo, mut välillä tuntuu et onkohan mulla vain veemäisiä ystäviä. Vai ovatko kaikki esikoisen saaneet herkkänä mielipiteille, arvostelulle yms.? Tuntuu, etten tarvitse tällaista "vertaistukea", josta tulee paska fiilis.
Kommentit (4)
Vaikea sanoa aloitusviestisi perusteella. Joko niin kuin kakkonen sanoi. Tai sitten sinulla on epäempaattiset ystävät tai empaattiset, jotka eivät vaan tajua tilannettasi. Ei äitiys pätevöitä mitenkään vertaistukea antamaan eikä äitiys tee kokemusta äitiydestä samanlaiseksi. Jos sattuu olemaan esim. erittäin huonosti nukkuvan, sairaan tai erityislapsen äiti ja mahdollisesti vielä ilman kummempaa tukiverkkoa (tai samalla kaikkea yllämainittua) ja kaveri perusterveiden normaalisti nukkuvien äiti, jolla on hyvät tukiverkot, äitiys ja arki siinä on niin erilaista, että kaveri ei suurella todennäköisyydellä ymmärrä yhtään millaista sinun arkesi on ja ei siten edes voi antaa vertaistukea. Herkällä empatiavaistolla varustettu ihminen voi silti olla tukena, mutta toisen tyyppinen ihminen, joka ei tajua toisen tilanteen erilaisuutta voi hyvinkin onnistua tuomaan toiselle vain pahaa oloa, kun ei tajua itse elävänsä aivan eri tilanteessa ja ettei itsellä ole mitään kokemusta siitä mitä toinen käy läpi, vaikka molemmat olisivatkin äitejä. Ei äitiys ole mikään yhtenäinen kokemus, joka pätevöittää ymmärtämään samalla muiden äitiyttä tai edes neuvomaan siinä.
Aika hankalaa sitä on itse arvioida omia äidintaitojaan...
Riippuu siitä onko äidin taitosi päin prinkkalaa. Tai itsetuntosi.