Paksut hiukseni ovat muuttuneet kesän aikana ohuiksi!
Ovat niin kapeita, ettei niitä edes melkein näe ja venyvät ja paukkuvat itsestään, jos harjaan, Hirveät takut ja kuivan tuntuiset. Mistä voisi johtua? Olen ollut kuuluisa paksuista ja ihanista hiuksistani aiemmin. Ikä 42v.
Muitakin oireita on tullut, ei mitään hormonaalisia, mutta lämpöilyä, palelua, kuiva iho ja masista ilman syytä. Olenko palanut loppuun tietämättäni?
Kommentit (13)
Voi olla vaihtarit alkamassa, mutta kyllä noille hiuksille voi tehdä jotakin. Itsellä auttaa D-vitamiini (> 50 mikrog)ja biotiini, joista jälkimmäistä otan aina kausittain parin kuukauden kuurin. Minulla (olen sinua hiukan vanhempi) lähti myös kesällä hiuksia, mutta nyt on taas alkanut tuuhentua ja kasvaa. Suurimmalla osalla naisista hiukset ohenee päälle nelikymppisenä, joten siihenkin voi joutua sopeutumaan.
Kyllä se tukan määrä pikkuhiljaa vähenee ja ponnari ohenee, mutta olet vielä niin nuori, että ei kannata heittää toivoa. Koko pehko saattaa olla uudistumassa ja karvanlähtö on ollut suurempi tällä kertaa.
MInä en ainakaan ole luopunut pitkistä hiuksista, oli tuollainen liuruvaihe pari vuotta sitten. Nyt hiukset kasvavat taas kovaa vauhtia ja vielä pehkoa voi sanoa leijonanharjaksi. Tukka tuntuu runsaammalta myös siksi, että olen kerta kerralta lisännyt vaaleita raitoja- Kotikonstein ihan.
Vaiihdevuosista ei ole tietoakaan. Tämä on testattu juuri.
toinen sh vm-70
Olet palanut loppuun. Ratkaisu. Leikkaa hiukset lyhyiksi.
Suomessa vain huoralla tai muuten epäilyttävällä naisella on pitkät hiukset, kun hän on täyttänyt 30 vuotta. Hermafrodiittirekkakuskilesbo-lookissa et huomaa lainkaan hiusten ohentumista, jos ei ole kyse suoranaisesta pälvikaljusta. Habituksen täydentää värikkäät, tiedostamista osoittavat AY-design-lasit ikänäköön. Planktoniksi muutoksen kruunaa 20 kilon ylipaino ja verkkarit. Ei kun katkeroitumaan.
Miten mulla voisi olla vaihdevuodet, jo menkat tulevat kuten aina 28 vuorokauden välein, enkä kärsi mistään muistakaan tyypillisistä vaihdevuosioireista?
Vai onko hiusten muuttuminen tälleen, joku ensimmäinen merkki, vavikka äidilläni ja mummollani on yhä paksut hiukset esim? ap.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 20:59"]
Voi olla vaihtarit alkamassa, mutta kyllä noille hiuksille voi tehdä jotakin. Itsellä auttaa D-vitamiini (> 50 mikrog)ja biotiini, joista jälkimmäistä otan aina kausittain parin kuukauden kuurin. Minulla (olen sinua hiukan vanhempi) lähti myös kesällä hiuksia, mutta nyt on taas alkanut tuuhentua ja kasvaa. Suurimmalla osalla naisista hiukset ohenee päälle nelikymppisenä, joten siihenkin voi joutua sopeutumaan.
[/quote]
Olen syönyt D-vitamiinia 60 mikrogrammaa päivittäin ja lisäksi kalaöljykapselit joka päivä. En nyt puhu mistään hiusten lähdöstä vaan siitä, että hiukset ovat muuttuneet kumimaisiksi ja ohkaisiksi, vaikka niitä varmaan on yhtä paljon kuin ennenkin? Ja tämä on siis tapahtunut kesän aikana, ei pitkällä aikavälillä. ap.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 21:06"]
Olet palanut loppuun. Ratkaisu. Leikkaa hiukset lyhyiksi.
Suomessa vain huoralla tai muuten epäilyttävällä naisella on pitkät hiukset, kun hän on täyttänyt 30 vuotta. Hermafrodiittirekkakuskilesbo-lookissa et huomaa lainkaan hiusten ohentumista, jos ei ole kyse suoranaisesta pälvikaljusta. Habituksen täydentää värikkäät, tiedostamista osoittavat AY-design-lasit ikänäköön. Planktoniksi muutoksen kruunaa 20 kilon ylipaino ja verkkarit. Ei kun katkeroitumaan.
[/quote]
Olipa nolo teksti. Tunnetko olevasi verbaaliakrobaatti? Pyllylleen meni.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 21:12"]
Onko kilpirauhasarvot tutkittu?
[/quote]
7 vuotta sitten tutkittiin, ja olivat kuulemma ihan viitearvoissa. Sen paremmin en tiedä. Pitäisikö mennä uudelleen testauttamaan? Muuttuvatko nuo? Tosin äidilläni poistettiin toissa vuonna kilpirauhanen ja hänen siskonsa sairastui hyvin nuorena myrkkystruumaan. En ole paremmin noihin perehtynyt.
Olen kyllä ihan loppu kaikinpuolin, tunnen itseni vanhukseksi, kun muut ikäiseni tuolla porskuttavat kaikissa harrastuksissaan. Ihmettelen, miten jaksavat...ap.
Muuttuu arvot..voi liittyä esim vajaatoimintaan tuo oireesi. Minulla liikatoiminta ja myöskin hiukset oheni pirusti.
Mene ihmeessä kilpparikokeisiin uusiksi. Vastaus voi löytyä sieltä..vajaatoimintaan sopii kaikki nuo oireet kuin nenä päähän.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 21:09"]
Miten mulla voisi olla vaihdevuodet, jo menkat tulevat kuten aina 28 vuorokauden välein, enkä kärsi mistään muistakaan tyypillisistä vaihdevuosioireista?
Vai onko hiusten muuttuminen tälleen, joku ensimmäinen merkki, vavikka äidilläni ja mummollani on yhä paksut hiukset esim? ap.
[/quote]
Mistä me voisimme tietää sinun kuukautiskiertosi? Muutenhan nuo alussa kuvaamasi oireet vastaavat hyvinkin vaihdevuosia. En tiedä kilpparioireista mitään, mutta myös se, että hiukset muuttuvat harmaaksi, vaikuttaa niiden rakenteeseen melkoisen paljon. Omat piikkisuorat hiukset ovat nyt harmaantuessaan ohuet, ilmavat ja puollisäkkärät. Ja imevät kosteutta ihan hirveästi. Päälaki paistaa, vaikka mitään radikaalia hiustenkatoa ei olekaan tapahtunut. Tietysti, jos sinulla muutos on tapahtunut niin lyhyessä ajassa kuin kesässä, voi kyse olla jostain oireilusta.
Kilpirauhasen vajaatoimintaa epäilen sinulla olevan. Oireet täsmää täysin. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta noin vuosi sitten. Juoksin kokeissa vuoden päivät. Arvot muuttuivat sinä aika koko ajan huonompaan suuntaan. Oireita voi tulla jo ennen kun arvot laskevat pahasti. Minulla palelua, iho tosi kuiva, kutisi, hiukset oudot(elottomat), olo oli "tyhjä"... Muitakin oireita oli. Pyydä lähete kilpirauhaslääkärille. Saat asiantuntevaa apua ja neuvoja.
Kuulostaa vaihdevuosi- oireilulta. t. sh