Pelkään lapsen perivän rumuuteni!

up

Kuulostaahan se hieman. :) Ehkä armoitettu pottunenänne hyppää jälleen sukupolven yli, kuten vanhempienne tapauksessa kävi, ja saatte kauniita prinsessanokkaisia tirriäisiä? :) Eikä se pottunokka kuitenkaan suuri synti ole, miehelään pääsit sinäkin (no vitsi vitsi), Suomessahan tässä ollaan!

Naapurissa asuu perussavolainen perunanenäinen pariskunta jolla on todella kaunis tytär (ei adoptoitu). Ei ne rumuusgeenit suinkaan aina periydy.

Meillä rumuusgeenit on kylläkin oikein hyvin periytyneet seuraavalle sukupolvelle. Ihan aidosti alussa säälin lapsiparkojani, mutta kuules ap, rakkaudella, ajalla ja lapsen myötä tulevalla perspektiivin laajenemisella on ihmiseen ihmeellinen vaikutus. Sitä katsoo omaa lastaan, jonka ulkonäköön on objektiivisesti arvioiden kasaantunut yhtä ja toista ei-viehättävää, mutta silti se lapsi on kauneinta mitä minä olen ikinä nähnyt. Sitä näkee rakkaan, kauniin ja arvokkaan ihmisen joka elää omaa, ainutlaatuista elämäänsä, jonka arvoa ei yhtään vähennä se miltä hän näyttää. Sinä näet sen lapsesi yhtä kauniina kuin mitä sinua rakastavat ihmiset näkevät sinut. Se on oikeasti jollain lailla eheyttävää.

Minä katsoin tässä yhtenä päivänä lapsiani, ja ihmettelin miksi minä punatukkaisena voin olla näin ruma, mutta omat punatukkaiset lapseni ovat niin taivaallisen suloisia. Ehkä se, että he ovat niin ihania tekee minustakin vähän ihanan. ;)

Onhan se mahdollista, että lapsi perii kaikki rumuusgeenisi. Ei minusta ole yhtään outoa pohtia tuollaista asiaa. Yksi syy siihen, etten itse ole yrittänyt lasta, on juurikin ulkonäköni. Sisareni taas on nätti ja sai todella kauniin tyttären.

Sinun on vain päätettävä, mikä painaa vaakakupissa enemmän: lapsettomuus vai perunanenä.

voi Anniina, oot ihan tarpeeks nätti. Ehkä lapsille tulee miehesi nenä?

Onko sinua kiusattu koko elämäsi rumuutesi vuoksi? Jos ei, ongelma on vain pääsi sisällä. Minua on joten en todellakaan yritä koskaan saada lasta ja periytä rumuuttani viattomalle lapselle jonka elämä olisi sitten samanlaista kärsimystä kuin omani on ollut.

Etsi mies jolla on kaunis nenä ja toivo parasta.

Ei siinä sitte muu auta ku ettiä mahdollisimman hyvännäköinen mies ja toivoa parasta. No ei vaineskaan, turhaan sä tommosesta asiasta stressaat. Ei itelläkää mikään siro nokka oo ja vauveli syntyy kohta puoliin, eikä huoleta yhtään sen nokan puolesta. Oma rakas lapsi se on kaikesta huolimatta. :)

Mä luin aikoinaan jostain Morsiamen kirjasta tms. ettei isonenäisen kannata ottaa samanlaista miestä, se lasten nenän kokohan vain kaksinkertaistuu tjsp.

Meillä on molemmilla todella iso nenä, lapseni taisivat periä tismalleen minun kyömyni, josta olen itse teininä suuresti kärsinyt. Mutta nyt ajateltuna on se kauniimpi kuin isänsä möhkäle.

Mutta kyllähän se harmittaa kun teini nyt murehtii nenänsä mallia.

Eräs tuttuni, joka on työskennellyt nuorisotyössä ja kohdannut aika rajujakin tapauksia ja kohtaloita, on toivonut että omat lapsensa ja varsinkin tyttärensä olisivat tavispallinaamoja. On nimittäin niin että nämä teiniprinsessat joutuvat paljon helpommin sivuraiteille ja vähän vanhempien (autoilevien) poikaystävien jallitettaviksi. Nuorten vieroituslaitoksessa on niin kuvankauniita nuoria tyttöjä, joilla melkein kaikilla sama em. tarina.

Joten tavisnaama voi olla suuri siunaus.

Ymmärrän ap:ta, sillä pelkäsin itse samaa. Luojan kiitos, sain vain poikia, jotka kyllä perivät komean nenäni, mutta joilla se näyttää ihan hyvältä ja miehekkäältä.

Laittakaa esimerkkikuvia tuollaisesta savolaisesta potusta, haluan tietää, onko itsellänikin sellainen. Ei tartte koko naamasta kuvaa, pelkkä klyyvari riittää, kiitos!

Samantyyppisiä, vähän hävettäviäkin ajatuksia olen itsekin pyöritellyt. Itse olen aika tavis ulkonäöltäni, mutta pieni poikani on todella kaunis. Niin kaunis että siitä saa jatkuvasti kuulla. Mieheni on myös kaunispiirteinen ja kaikki olisikin hyvin (pinnallisesti ajateltuna), mutta tapasin mieheni perheen vasta kun odotin jo lasta ja koin aikamoisen shokin. Mieheni, miehen isä ja miehen sisko ovat kaikki kauniita ja siropiirteisiä, MUTTA! Miehen äiti ja miehen veli (joka on kuin kopio äidistään) ovat todella rujon näköisiä. Siis oikeasti. Käytännössä perheessä on geenijakauma hyvin selkeä. Meillä kävi selvästi ekan lapsen kohdalle hyvä tuuri, mutta nyt sitten salaisesti hieman mietityttää että jos hankimme tosien lapsen, saammekohan perimäpankista jonkun yllätyksen? Kauhistuttaa varsinkin tyttölapsen puolesta. Hörökorvat, jättinenä, pienet syvällä olevat silmät, raskasrakenteisuus jne. peikon piirteet kummittelevat mielessäni :D Tiedän että tämä on aivan hirveä ajatus! Ja olen ikuisesti kiitollinnen terveestä, kauniista lapsestani. Ei minua haittaisi jos lapsi olisi tavis, tai rumemmanpuoleinen, rakastaisin varmasti häntä yhtäpaljon kuin veljeäänkin. Mutta koko suku-potti ulkonäköpuolella, siihen kestäisi kyllä silmän tottua!

Kiitos ja anteeksi!