Lue keskustelun säännöt.
Periytyykö ujous?
23.10.2013 |
Vanhemmistani toinen, isäni, on hyvin ujo ja toinen sosiaalinen, siskostani tuli ujo ja minusta sosiaalinen. Selkeät temperamenttierot ovat näkyvissä myös minun ja mieheni välillä; mieheni kokee vaikeaksi tilanteet, joissa joutuu kohtaamaan uusia ihmisiä, kun taas itse nautin niistä. Mielestäni sosiaalinen lahjakkuus on tärkeää ihmisen menestymisen kannalta ja olenkin miettinyt, että millainenkohan mahtaa tuleva lapsemme olla. Pelkään, että ujous-geeni on molempien puolilla niin vahva, että lapsestamme tulee väistämättä ujo. Pelkään sitä! En tiedä miten jaksaisin ujoa lasta, tai lähinnä miten osaisin häntä tukea, kun itselläni ei ole siitä muita kuin negatiiviisia kokemuksia. Lapsuudessa, ja aikuisenakin, mennyt useasti hermo isäni ja siskoni syrjäänvetäytyvyyteen. Nolottaa ja turhauttaa, kun sukujuhlissa saan aina hoitaa heidänkin osuutensa keskustelussa ym. Myös miehen kanssa on välillä tullut kitkaa, kun tyyppi vaan kyhnöttää aneemisena jossain osallistumatta mihinkään.
Reippaiden lasten kanssa tulen yleensä juttuun saman tien, kun taas ujojen lasten kykenemättömyys edes tervehtiä, saa aikaan vain ihmetystä "mikä siinä on niin vaikeaa, sanoa edes hei"?
Kommentit (16)
Sosiaalinen lahjakkuus ei ole yhtä kuin ujostelemattomuus.
Et ymmärrä ujoja ja pidät ominaisuutta vain negatiivisena. Se on kuitenkin olemassa, koska siitä on myös joko suoraan hyötyä tai sitten se tulee kylkiäisenä jonkin hyödyllisen omainaisuuden kanssa. Jos ominaisuus olisi pelkästään negatiivinen, se olisi karsiutunut pois itsestään luonnonvalinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen rohkea ja avoin, tykkään erillisyydestä ja kaipaan omaa tilaa, lapseni herkkä ja ujo, varsinainen takiainen aika ajoin.
On ollut todella kova koulu minulle. Olen tehnyt paljon työtä itseni kanssa hyväksyäkseni lapsen sellaisena kuin hän on. Ehkä liikaakin olen silti rohkaissut ja "karaissut" häntä.
Lapsella on nyt hyvät käytöstavat ja hän osaa tervehtiä kaikkia yms., mutta paljon opettelua ja kannustusta se on vaatinut.
Takertuvuus ja liimautuminen ahdistaa minua yhä, mutta joka päivä voitan ahdistukseni ja sen sijaan että työntäisin lasta kauemmas, vedänkin hänet lähemmäs ja tarjoan turvaa. Pienempänä harjouttelimme vuorosanoja eri tilanteisiin. Kehun aina kun lapsi on tehnyt jotain rohkeasti (hoitanut jonkun oman asian tms. jonka tiedän ujostuttavan kamalasti). Tämä on tuottanut tulosta.
mitä hyviä puolia ujoudessa on? ainakin mieheni on itse myöntänyt, että se häiritsee häntä. monesta hauskasta jutusta jää paitsi turhan pelon vuoksi, esim. mieheni ei uskaltanut opiskeluaikana lähteä vaihtoon, vaikka salaa sitä halusikin. niin sääli :(! ...itse muistan taas lapsuudesta kaikki ne kerrat, kun jouduin siskoni puolesta menemään ja tekemään juttuja, vain koska sisko (vanhempi sisko!) ei uskaltanut ja aina perusteltiin asiaa sillä, kun toinen nyt oli niin ujo. Olin niin vihainen, kun kaikki sukulaislle soittelut, lahjoista kiittämiset ym. jäi aina mun harteille.
Periytyy. Meidän perheessämme tosin ei-niin-ujot (minä ja tyttäreni) suhtautuvat ystävällisesti ujoihin (mieheni ja poikani). Ujous on lapsena merkittävästi isompi asia kuin aikuisena. Se ei ole ongelma, jos ympäristö ei siitä ongelmaa tee. Ujous ei ole sama kuin epäsosiaalisuus tai epävarmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7 lisää. Ujouteen liittyy harkitsevaisuus, joka suojelee varsinkin pientä lasta. Jos ujoa osataan kasvattaa oikein, ujous ei aikuisiällä ole niin hallitseva piirre, että se estäisi toimimasta järkevästi. Ujouteen liittyy usein hyvä kuuntelutaito, kyky ottaa muut ihmiset huomioon, varovaisuus.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 08:48"]
mitä hyviä puolia ujoudessa on? ainakin mieheni on itse myöntänyt, että se häiritsee häntä. monesta hauskasta jutusta jää paitsi turhan pelon vuoksi, esim. mieheni ei uskaltanut opiskeluaikana lähteä vaihtoon, vaikka salaa sitä halusikin. niin sääli :(! ...itse muistan taas lapsuudesta kaikki ne kerrat, kun jouduin siskoni puolesta menemään ja tekemään juttuja, vain koska sisko (vanhempi sisko!) ei uskaltanut ja aina perusteltiin asiaa sillä, kun toinen nyt oli niin ujo. Olin niin vihainen, kun kaikki sukulaislle soittelut, lahjoista kiittämiset ym. jäi aina mun harteille.
[/quote]
Olet tehnyt virheitä, kun olet tehnyt asioita toisen puolesta. Älä ainakaan tee miehesi puolesta, jooko? koska jos teet niin ihminen itse "laitostuu" ominaisuutensa suhteen eikä rohkaistu tekemään itse. Lapsen kanssa vähän toinen asia. Liika tuputtaminen voi olla kammottavaa.
Ujous on osa temperamenttia ja ihan synnynnäinen. Lue tuo aiemmin mainittu kirja, se on hyvä. Ehkä paras on kun itse hyväksyt lapsen ujouden ja myös miehesi. Et ole vastuussa miehestäsi.
Minä olin lapsena äärimmäisen ujo. Kaikista hirveintä oli sosiaalisessa tilanteessa kun pakotettiin puhumaan. juhliinkin mentäessä pelkäsin enemmän sitä, että joku pakottaa puhumaan, kuin niitä ihmisiä. Jos olisin saanut olla rauhassa ujo, olisin voinut olla jännittämättä. Minua ei hyväksytty ja se oli ikävää.
ujouteni alkoi hellittää lukioikäisenä ja aikuisena olen melko ok sen suhteen. Vieläkin kammoan yleisön edessä puhumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitä ujous sitten on, jollei epäsosiaalisuutta tai epävarmuutta? ujo ihminen ei uskalla olla esille, vaan jää pelon vangiksi. ja jos se kerran ei ole niin huono piirre, niin miksi lapsia kannattaa edes kasvattaa siten, ettei aikuisena ominaisuus olisi niin hallitseva? tuskin kukaan kuitenkaan toivoo itselleen ujoa lasta, vaan kaikkien mielestä reippaus parempi. ap
ja reippaalla en sitten tarkoita mitään adhd:ta, vaan normaalia, kohteliasta ja sosiaalista lasta. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos asia on noin iso ongelma ollut sulle aina niin miksi otit ujon miehen?
Eikös sitä sanota, että jokainen meistä on täällä maan päällä oppimassa jotain. Sinun kohdalla se taitaa tarkoittaa sitä, että sinun on opittava hyväksymään ujous ja tukemaan mahdollisesti ujoa lastasi kaikkine luonteenpiirteineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:08"]
mitä ujous sitten on, jollei epäsosiaalisuutta tai epävarmuutta? ujo ihminen ei uskalla olla esille, vaan jää pelon vangiksi. ja jos se kerran ei ole niin huono piirre, niin miksi lapsia kannattaa edes kasvattaa siten, ettei aikuisena ominaisuus olisi niin hallitseva? tuskin kukaan kuitenkaan toivoo itselleen ujoa lasta, vaan kaikkien mielestä reippaus parempi. ap
[/quote]
Minä toivoisin itselleni nimenomaan ujoa ja vähän vetäytyvää lasta, koska tiedän tasan tarkkaan, miten sellaisen lapsen kanssa ollaan ja miltä siitä tuntuu. Ujous ei tosiaan ole epäsosiaalisuutta eikä vetäytyminen aina johdu epävarmuudesta. Näin aikuisena minustakaan tuskin huomaa, että olen sosiaalisesti hieman vetäytyvämpi kuin muut, koska en anna sen näkyä. Sen sijaan oma pelkoni on, että saan joku päivä ylisosiaalisen päsmärilapsen, jonka käytöstä en osaa koulia muuten kuin moittimalla. Olen joskus ollut muun muassa puistoissa kaverin lasten kanssa, jotka änkevät itsensä jokaisen vieraan lapsen ja aikuisen seuraan ja pyrkivät komentelemaan ja määräämään muita ja päsmäröimään siellä ja täällä. Reippaita he toki ovat mutta tällaiselle aikuiselle myös kovin uuvuttavia. Itse en tietäisi, miten sellaista lasta kasvatetaan niin, ettei reippaudesta tulisi päsmäriyttä, mutta kaipa sen sitten siinä tilanteessa ottaisi selville, vaikka sitten ammattikasvattajien avulla.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 09:07"]
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 08:48"]
mitä hyviä puolia ujoudessa on? ainakin mieheni on itse myöntänyt, että se häiritsee häntä. monesta hauskasta jutusta jää paitsi turhan pelon vuoksi, esim. mieheni ei uskaltanut opiskeluaikana lähteä vaihtoon, vaikka salaa sitä halusikin. niin sääli :(! ...itse muistan taas lapsuudesta kaikki ne kerrat, kun jouduin siskoni puolesta menemään ja tekemään juttuja, vain koska sisko (vanhempi sisko!) ei uskaltanut ja aina perusteltiin asiaa sillä, kun toinen nyt oli niin ujo. Olin niin vihainen, kun kaikki sukulaislle soittelut, lahjoista kiittämiset ym. jäi aina mun harteille.
[/quote]
Olet tehnyt virheitä, kun olet tehnyt asioita toisen puolesta. Älä ainakaan tee miehesi puolesta, jooko? koska jos teet niin ihminen itse "laitostuu" ominaisuutensa suhteen eikä rohkaistu tekemään itse. Lapsen kanssa vähän toinen asia. Liika tuputtaminen voi olla kammottavaa.
Ujous on osa temperamenttia ja ihan synnynnäinen. Lue tuo aiemmin mainittu kirja, se on hyvä. Ehkä paras on kun itse hyväksyt lapsen ujouden ja myös miehesi. Et ole vastuussa miehestäsi.
Minä olin lapsena äärimmäisen ujo. Kaikista hirveintä oli sosiaalisessa tilanteessa kun pakotettiin puhumaan. juhliinkin mentäessä pelkäsin enemmän sitä, että joku pakottaa puhumaan, kuin niitä ihmisiä. Jos olisin saanut olla rauhassa ujo, olisin voinut olla jännittämättä. Minua ei hyväksytty ja se oli ikävää.
ujouteni alkoi hellittää lukioikäisenä ja aikuisena olen melko ok sen suhteen. Vieläkin kammoan yleisön edessä puhumista.
[/quote]
en minä enää nykyään mitään kenenkään puolesta tee, mutta lapsena tosiaan jouduin siskoani tuuraamaan, kun hänen "annettiin olla rauhassa". opin näkemään ujouden tekosyytä vierittää vastuu muille. se, että siskoni annettiin olla ujo ei ollut hyvä juttu. se tosiaankin "laitostutti" tai ainakin passivoi. sama juttu mieheni lapsuudessa. mieheni oli nuorin ja häntä hyysättiin ja tehtiin kaikki hänen puolestaan. mietinkin. että olisiko fiksumpaa karaista ujoa lasta, että jos ei itse hae karkkia tädin kädestä, ei sitä myöskään sitten saa. aika karun kuuloista, mutta ennemmin tai myöhemmin palkkio pakottaisi lapsen toimimaan. ...pitää lukea se suositeltu kirja.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa että vaikka ujoilla on usein huono itsetunto ja siksi kärsivät sosiaalisissa tilanteissa ei se tarkoita että ujolla olisi pakko olla huononitsetunto.
itsetunto on enemmän kasvatuskysymys, kysymys siitä että vanhemmat hyväksyvät lapsen sellaisena kuin on ja opettavat arvostamaan otseään seölaisena kuin on ja löytämään vahvuudet omasta luonteestaan.
ujoushan tarkoittaa vaan sitä että ei osaa heti reagoida vieraassa tilanteessa/seurassa/ suuressa porukassa vaan mieluummin seuraa tapahtumia sivummalta ja vasta pikkuhiljaa muodostaa mielipiteensä asioihin, tutustuu hitaasti ja vain harvoihon mutta sitten kun tutustui niin saa hyviä ystäviä.
lapsuudessa ja nuoruudessa ujoudesta on ainakin se etu että ei ole niin tapaturmaherkkä ja yllytyshullu kuin monet. Pysyy siis paremmin hengissä.
aikuisiälläkin se että pystyy tarkkailemaan tilanteita etäältä ja muodostamaan kokonaiskuvan eikä mene suuna päänä joja paikkaan voi olla ihan hyvä ominaisuus.
kiitos asiallisesta palautteesta! mä koitan tätä asiaa prosessoida ja ymmärtää, tulla viisammaksi. mieheni on ujo, mutta tutussa seurassa hauskaa seuraa. on myös ajattelevainen ja ehdottoman luotettava. en tosin näe niitä piirteitä ujouden sivutuotteina. tietysti on helpottavaa tietää, ettei ujo mieheni rilluttele vieraiden naisten kanssa, hän ei uskaltaisi sitä tehdä :D. T.ap.
[quote author="Vierailija" time="23.10.2013 klo 07:56"]
Reippaiden lasten kanssa tulen yleensä juttuun saman tien, kun taas ujojen lasten kykenemättömyys edes tervehtiä, saa aikaan vain ihmetystä "mikä siinä on niin vaikeaa, sanoa edes hei"?
[/quote]
Tämä ujoutta ymmärtämätön asenne on kyllä tuttu joka ikiselle ujolle. Joten don't worry, et ole ainoa laatuasi.
Ja kyllä ujous on periytyvää. Eikä ujous ole mikään yksiselitteisen huono asia, vaan siinä on kääntöpuolensa, ja sieltä löytyy ne hyvät asiat.
Ujon lapsen tukeminen on toisenlaista kuin ei-ujon. Kun sulla ei ole oikein käsitystä temperamenttien eroista, niin voisi olla hyvä ajatus lukea aiheesta. Itse suosittelen samaa kirjaa, jota moni muukin on suositellut: Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti - Ihmisen yksilöllisyys. Sieltä saat vastauksen kutakuinkin kaikkiin aihetta koskeviin kysymyksiisi.