Miten onnistutte tasapuolisuudessa vanhempina?

Minulla on kolme lasta ja en oikeastaan koskaan tee mitään ihmeellistä yhden lapsen kanssa vaan kaikki yhdessä. Tottakai jos vaikka luen yhdelle tulee muutkin paikalle. Mitä se on se toiminta jonka toinen lapsi keskeyttää, eikö se voisi olla sellaista johon molemmat voisi osallistua.

Pienemmille lapsille isosisarukset on suuri rikkaus. En usko että nuoremmat kärsii etteivät saa ns.jakamatonta huomiota. Meillä on nuoremmat ainakin vauvasta asti nauttineet suuresti isompien touhujen seurailusta.

Nyt on hieman vaikea kommentoida kun en tiedä lasten ikää, mutta kun se vanhempi lapsi menee sinne terapiaan, voisittteko te sen nuoremman kanssa harrastaa jotain yhdessä? Uimista tms? Koska sehän olisi aika jolloin isompi ei ole paikalla mukana. Eli ottaa ihan selkeä oma aika lapsen kanssa ja muuten ollaan sitten yhdessä koko pehe. Meillä on kolme lasta ja selkeästi keskimmäinen saa vähiten huomioita, koska hän pärjää parhaiten, saa asiansa hoidettua illman aikuisten jatkuvaa valvontaa ja on muutenkin hiljaisin, eli ei kerro omista tekemisistään yhtä avoimesti. Hänen kanssaan on myös ihan tsempattava, että hän saa kuitenkin tarvitsemansa huomion tasapuolisesti.

Siis onko sun mielestä toinen lapsistasi vähempiarvoinen? Siitähän se on kiinni. Jos sä ajattelet, että esikoisesi on arvokkaampi, niin tokihan kuopuksesi sen huomaa. Mutta jos he ovat oikeasti samalla viivalla, rakastat molempia yhtä paljon, toinen vain vaatii huomoiotasi enemmän, niin ei kuopus siitä kärsi, kunhan annat hänellekin sitä huomiota parhaan kykysi mukaan ja osoitat rakkautta.

Itse en ole pyrkinytkään kolmen lapseni kanssa tasapuolisuuteen. Lapset ovat erilaisia ja tarvitsevat eri tavalla huomiota. Kaikkia rakastan mutta rakkaus ei näy tavaran määrässä tai laatuajan määrässä eikä sitä mitata sillä ketä äiti kulloinkin hoitaa tai kuuntelee ja kuinka kauan. Lapsen pitää oppia ymmärtämään että rakkaus ei ole kauppatavaraa eikä sitä voi mitata.

Lapsen tulee tuntea itsensä rakastetuksi vaikka joku toinen lapsista tarvitsisi juuri silloin kipeästi huomiota tai hoitoa tai aikaa muuten jostain syystä. Tämän oppiminen on tärkeä asia ja tulee vahvistamaan lapsen itsetuntoa merkittävästi. Aikuisena hän voi olla tasapainoisesti oma itsensä riippumatta muista eikä mustasukkaisia reaktioita tule niin herkästi. 

Kumpikin ovat saman arvoisia minulle, tottakai. Pienempi (6v) on omatoiminen, reipas ja (liiankin) kiltti, ja vanhempi(8v) tarvitsee tukea sosiaalisissa tilanteissa, on tulinen nollasta sataan sekunnissa kuumeneva kaveri.

En ajattele että vanhempi olisi arvokkaampi... hän on vain taitavampi kiinnittämään huomion itseensä ja arki on välillä hänen kanssaan raskasta. Väsyksissä huomaan, että pienempi sitten jää vähemmälle huomiolle. Olen tämän jollain tasolla tiedostanut, ja yrittänyt tsempata, mutta nyt tuli kunnon silmien avaus kun hän oli olostaan puhunut eskariopettajalleen.. joka onneksi kertoi myös minulle lapseni tuntemuksista. Tuli niin p*skaäiti-olo ettei ikinä. Otan tytön kanssa pienen oman hetken pojan terapiakäynneillä, mutta se reilu puolituntinen kerran viikossa ei oikein riitä.. tukiverkot on aika olemattomat..

-ap

Hei ap,

Sanoit näin:

"Ja aina kun saan itseni kiinni siitä, että toisen lapsen tullessa väliin kesken minun ja pienemmän juttujen, tämä pienempi jää huomiotta, se tuntuu niin pahalta."

Mitä sille voisi tehdä, että isompi ei pääse teidän väliin? Millä tavalla tulee väliin?

Vaikka isommalla olisi vaikeuksia tunteiden käsittelyssä, niin eikö hänelle silti voisi sanoa kun hän tulee väliin: "Äiti pelaa nyt X Saaran kanssa. Sinun kanssa voin pelata tai tehdä jotain tunnin kuluttua."

Tee selväksi,että hän ei saa häiritä. Todennäköisesti aloittaa ekalla kerralla marinan tai yrittää jollain lailla sotkea teidän peliä, mutta pysy tiukkana. Sano, että nyt on Saaran aika olla äidin kanssa. Äiti ei nyt ole sinun kanssa. Sitten kerrot milloin olet hänen kanssaan. JOs sotkee peliä, sano, että hän voi katsoa, jos osaa olla hiljaa, muuten joutuu menemään omaan huoneeseensa tms. Jos aloittaa huudon tms. käsket myös pois häiritsemästä. Tai toteat meneväsi Saaran kanssa toiseen huoneeseen. Älä anna hänen viedä huomiotasi. Pysy tiukkana, älä neuvottele. Teet lapsellesi palveluksen, kun hän oppii että ei aina voi olla keskipisteenä. Lapsi oppii myös käsittelemään pettymyksiä. Älä pelkää liikaa sitä, että pojalle tulisi paha mieli. Tulkoon, siitä voi sitten myöhemmin keskustella.

Kiitos vastauksista.. Ehkä on niin, että tuon tulisuuden takia olen pyrkinyt pitämään rauhan maassa liiankin pitkään, uhraten sitten sen pienemmän ajan, joka sitten puolestaan siitä kärsii.Tiedän että se ei ole oikea tapa, ja yritän parhaani muuttaa omia tapojani tiukempaan linjaan.

Pojan kanssa on ollut vaikeaa, eikä ero sitä ainakaan parempaan suuntaan saanut.. Pahimmat tunnemyrskyt ja sen mukana hävytön käytös ovat hieman hellittäneet, mutta tiukkaa tekee välillä. Tuntuu kuin normaalit sanktiot eivät riittäisi, kuten pleikka pois tietyksi aikaa, vaan hän saa niistä lisää vettä myllyyn niin sanotusti.. suuttuessaan on lyönyt, nimitellyt, huutanut, paiskonut ovia ja tavaroita, puhunut niin järkyttävän alentuvaan sävyyn minulle ja pikkusiskolleen, etten ymmärrä mistä hän ne puheet kaivaa. Pienessä miehessä niin mieletön viha, että olen ollut voimaton juuri silloin kun pitäisi ne rajat tiukimmilleen vetää. Toivoisin että saisin hänelle enemmän tukitoimia tuon toimintaterapian lisäksi ja itselleni neuvoja ja tukea, mitä tehdä. Tämä kierre on pakko saada katkaistua, ennenkuin on isompia vahinkoja aiheutunut...

Mulla samanlaista, toinen on erityislapsi :(

Minusta vanhemmuus ei ole tasapuolisuutta. Pitää nähdä se vaiva tutustua lapseensa ja osata lukea häntä olemalla sellainen vanhempi, mitä nimenomaa se kyseinen lapsi tarvitsee. Toinen lapsi tarvitsee enemmän tilaa ja toinen huomiota jne.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 10:37"]

Kiitos vastauksista.. Ehkä on niin, että tuon tulisuuden takia olen pyrkinyt pitämään rauhan maassa liiankin pitkään, uhraten sitten sen pienemmän ajan, joka sitten puolestaan siitä kärsii.Tiedän että se ei ole oikea tapa, ja yritän parhaani muuttaa omia tapojani tiukempaan linjaan.

Pojan kanssa on ollut vaikeaa, eikä ero sitä ainakaan parempaan suuntaan saanut.. Pahimmat tunnemyrskyt ja sen mukana hävytön käytös ovat hieman hellittäneet, mutta tiukkaa tekee välillä. Tuntuu kuin normaalit sanktiot eivät riittäisi, kuten pleikka pois tietyksi aikaa, vaan hän saa niistä lisää vettä myllyyn niin sanotusti.. suuttuessaan on lyönyt, nimitellyt, huutanut, paiskonut ovia ja tavaroita, puhunut niin järkyttävän alentuvaan sävyyn minulle ja pikkusiskolleen, etten ymmärrä mistä hän ne puheet kaivaa. Pienessä miehessä niin mieletön viha, että olen ollut voimaton juuri silloin kun pitäisi ne rajat tiukimmilleen vetää. Toivoisin että saisin hänelle enemmän tukitoimia tuon toimintaterapian lisäksi ja itselleni neuvoja ja tukea, mitä tehdä. Tämä kierre on pakko saada katkaistua, ennenkuin on isompia vahinkoja aiheutunut...

[/quote]

Perheneuvolasta apua??

Oletko lukenut kirjaa "Tulistuva lapsi". Suosittelen. Sellaisen lapsen kanssa rangaistukset eivät auta, vaan juuri niin kuin sanoit, vain lisäävät vettä myllyyn. Lapsi tarvitsee ymmärrystä, ennen kaikkea itsensä ymmärtämistä. Se ei silti tarkoita, että ei olisi mitään rajoja. Lapsi tuntee olevansa turvassa, kun aikuinen vetää rajat, kun aikuinen ei menetä malttiaan ja kun aikuinen kestää lapsen tunteenpurkaukset.

Aloita vaikka hankkimalla/lainaamalla tuo kirja!

En ole tuota kirjaa lukenut, kiitos vinkistä... jos sieltä keinoja arjen ja pojan rauhoittamiseen saisin, (ja sitä kautta aikaa toisen lapsen parempaan huomioimiseen) olisin ikionnellinen..

-ap

Yksi vinkki vielä, annathan pienemmän näyttää oman raivonsa ja käyttäytyä myös huonosti. Usein kai erityislasten sisaret häivyttävät omat tarpeensa, koska näkevät että vanhempien voimavarat riittävät just just siihen erityislapseen.

Kehu vaikka siskoa, kun on näyttänyt omat tunteensa, kehu kun on huomannut olevansa jostain vihainen. Rohkaise häntä myös kertomaan, jos häntä ärsyttää isonveljen saama huomio. Kysy vaikka häneltä, että "ärsyttääkö, kun äiti on niin paljon Pekan kanssa". "Äiti on huomannut, että sua välillä harmittaa. Sovitaanko, että ensi kerralla kun sua harmittaa, niin sitten näytät äidille vaikka merkin ja kirjoitetaan se sitten paperille ylös".

Näin sisko tajuaa, että näet myös hänet, että hänen tarpeensa tulevat huomatuksi. Lapselle voi riittää ihan vain se, että joku kirjoittaa paperille, että Saara harmitti. Sitten teette jotain kivaa.

Ei sisko silti ala veljeään vihata. Voitte myös keksiä positiivisia asioita veljestä.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 10:52"]

Ei sisko silti ala veljeään vihata. Voitte myös keksiä positiivisia asioita veljestä.

[/quote]

Enpä löisi vetoa tuon puolesta... jos nyt ei vihaa, niin ei välttämättä ajattele mitenkään positiivisesti... ikinä. Jos nyt hetkittäin jaksaakin ymmärtää moista aikavarasta.

Haastavassa tilanteessa olet, varsinkin kun joudut olemaan yksin sen kanssa. Hyviä neuvoja olet saanut. Hae myöskin kaikki tuki mitä saat, perheneuvola voisi olla hyvä, ja ihan itsellesi jotain tukea ja neuvoja. Hienoa että mietit asiaa. Nyt on varmasti hyvä hetki etsiä apuja poikasi käytökseen. Itsellä on kolme lasta ja jonkin verran joudun olemaan heidän kanssaan yksin. Koen sen haastavaksi, joskus kun onnistuu kaikkia vähän huomiomaan samana iltana voivat selvästi paremmin esim. syliä. Ja sitten yritän nopeasti silitellä päätä, ottaa hartioista kiinni, kosketella, kaiken kiireen keskellä. Sekin auttaa. En tiedä onko hyvä, mutta kun joku lapsi kiukkuaa pahasti, hymyilen ja yritän huomioda toista. Se kertoo että kaikki on hyvin ja sä oot hyvä. Eli pienetkin eleet on alku isomman muutoksen rinnalla. Tsemppiä tilanteeseesi!