Kuinka monen lapsen kanssa asutte kolmiossa?
Entä oletteko tyytyväisiä siihen? Meille on kolmas tulossa ja tietty haaveilen isommasta asunnosta. On vaan vaikea löytää täältä pääkaupunkiseudulta. Vaan käypä joskus mielessä, että tyytyäkö kuitenkin tähän.
Kommentit (10)
Meillä vain yksi lapsi ja asutaan kolmiossa, mutta tähän kolmioon mahtuisi kyllä mainiosti kolmekin lasta, kun on sen verran hyvä pohja. Riippuu paljon neliöistä ja niiden käytöstä.
Ei tosin enää ;) Mutta olemme asuneet muutaman vuoden jakson 4 lapsen kanssa 3 h+k asunnossa. Ensimmäinen oli 65,5m2, ja toinen 80 m2 luokkaa. Paljon ratkaisee asunnon säilytystilat sekä pohjaratkaisu! Hyvin saimme arjen rullaamaan. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan että isot pojat vaativat vaan enemmän tilaa, ja muutimmekin sitten toiselle paikkakunnalle ja ok-taloon. Isot pojat olivat muuttovaiheessa 12 ja 10, ja tuo oli siis se ikä kun isompi asunto alkoi olemaan jo tarpeellinen!
kolmiossa kolmen lapsen kanssa. Lapset olivat silloin 1,5, 9, 11 vuotiaat. Isot pojat jakoivat huoneen ja pienin nukkui meidän kanssa.
Hyvin sopu sijaa antoi.
kahden pienen lapsen kanssa, kyllä tähän vielä vauva menisi:)
Mutta säilytystila on todellinen ongelma!!!
Meidän taloyhtiössä ei ole lainkaan lämmintä säiltystilaa, vain oma kylmä varasto, mut eihän siellä mikään säily hyvänä. Että tässä sitä pähkäillään mihin tungen kohta käytöstä pois jäävät vaunut, kylpyammeet ja pienet vaatteet. On meillä vaatehuone, ja molemmissa makkareissa vaatekaapitkin, mutta ne täyttyvät käytössä olevista vaatteista sekä kausivaatteiden säilytyksestä:(
Meillä on kolmas lapsi haaveissa myöhemmin, joten en halua myydä vauvantarvikkeita pois.
Lisäksi ongelmaa näissä neliöissä tuottaa pyykin kuivatus. Jos olisi kuivausrumpu, niin sitten sujuisi ilman ainaisia liputus päiviä olkkarissa. Mut en ole rumpua halunnut, kun hoitopöytä mahtuu kätsästi pyykkikoneen päälle. Ja huom. kylppärissä ja saunassa on jo kuivaustelineet..kyllä sitä pyykkiä muodostuukin.
Omakotitalo haaveissa:)
Asutaan saunattomassa rivitalokolmiossa (alle 70 neliötä). Lapset 1 kk, 2- ja 4 vuotta. En viihdy yhtään. Lapset ovat siinä iässä, että vaatteita sotkeutuu aivan hirveät määrät ja koska kotona ei mahdu kuivaamaan kuin vauvan vaatteet, pitää rampata taloyhtiön pyykkituvalla joka päivä. Lisäksi tuntuu, että törmään koko ajan huonekaluihin ja leluröykkiöihin. Tänäänkin olen itkenyt puoli päivää tätä ahtautta. Eli jos mahtuminen yhtään huolestuttaa, niin muuttakaa ihmeessä isompaan. Minäkin muuttaisin jo tänään, jos pääsisin. NImittäin jos sua ahdistaa esim. säilytystilojen ym. puute, niin kyllä ärtyisyys välittyy pikkuhiljaa koko perheeseen ja lapsetkin kärsivät.
ja meillä on lapsia kaksi kipaletta. Säilytystilaa ei ole yhtään koska talo on alkujaan rakennettu joskus 1900-luvun alkupuolella. Neliöitä on varmaan siinä 70 paikkaille, mutta suurimman osan siitä vievät kaikki seinille asennetut kaapit ja kirjahyllyt, joita tarvitaan tavaroiden säilytykseen.
Jos tähän pirttiin tulisi vielä yksi lapsi lisää niin pitäisi hankkia nykyisille lapsille kerrossänky ja alkaa pohtia, mitkä tavarat ovat turhia tässä huussollissa. Nyt jo tuppaa kaatumaan seinät niskaan, kun ei ole kunnon komeroa, ei riittävän tilavia keittiön kaappeja, onnettomat vaatekaapit jonne pitää mahtua niin kesä kuin talvivaatteet lakanoista ja pyyheistä puhumattakaan.
siis neliöitä 96. Meillä yksi lapsi ja toinen tulossa. sinänsä lattiatilaa/asumistilaa on. asunnon pohja on " hauska" mutta samalla siinä on kyllä ns. hukkaneliöitä tilankäytöllisesti.
muuten tässä ehkä voisin vielä asua kahden lapsen kanssa, mutta suurin huoleeni on- niin kuin muillakin näyttää olevan- säilytystilojen puute ! on todella ärsyttävää kun KOKO AJAN pitää miettiä mitä laittaa mihinkin ja miten päin. ja uskokaa tai älkää, olen luonteeltani aika minimalisti, en tosiaankaan kerää ympärilleni tavaraa.
nyt on jo kaikki mahdolliset huoneiden kaapistojen yläsokkelitkin käytössä säilytykseen- kun en halua sellaista kotia, jossa ei ole väljyyden tuntua-vielä sitä on, mutta jos alan lataamaan lattiapinnalle lisää komeroita/kaappeja, niin mua alkaa ahdistamaan...
eli siis olen miehelleni sanonutkin, että ekat puoli vuotta lapsen syntymästä tässä voidaan olla mutta sitten alkaa pinna menemään. asumme kerrostalossa ja kyllä tähän elämäntilanteeseen vaan sopii paremmin sellainen asumismuoto jossa olisi mm. piha. en ole mikään perinteinen ok-ihminen, eikä rakentaminen ole käynyt pienessä mielessäkään, mutta joku uusi ratkaisu on löydyttävä.
ihanteellinen 2 lapsen koti olisi mielestäni sellainen jossa olisi kummallekin lapselle omat huoneet, työ/vierashuone, iso keittiö ja oh. sekä vaatehuoneet ja kh-huone. ylellistä olisi erityinen tv-huone. eli siis 5-6 h+ keittiö+ kh..+ pihaa.. eli jotain 150-170 neliötä. on vaan pirun kallista jos helsingistä aikoo ostaa!
tai ainakin kohtuullisen hyvin. Ainoa isompi ongelma oli säilytystilan puute.
Meillä neljä lasta, viidennen laskettu aika tammikuun alussa. Lasten iät ovat 5v8kk, 4v6kk, 3v1kk ja 1v2kk. Asumme edelleen kolmiossa, tilaa on 83m2. Hyvin sovitaan tähän vielä. Itse ollaan toisessa makkarissa, lapset kaikki toisessa. Hyvin on sujunut yhteiselo tässäkin, vaikka kieltämättä joskus tuntuu että pitäis olla yksi lisähuone... Viimeistään ensi elokuussa pitää muuttaa pois, kun miehellä opinnot loppuu, siis tää kun on opiskelija-asunto.
Ostimme juuri oman tontin, jonne olisi tarkoitus rakentaa jonkin sortin torppa :) Saapa nähdä vaan, millaisen talon sitä voi rakentaa, kun hinnat on tosiaan täällä pääkaupunkiseudulla sitä mitä ovat. Hui! No, kaikki järjestyy aikanaan...
Nasu
on 8-vuotias. Jahkailen välillä makuuhuoneittemme pientä kokoa., samoin säilytystiloja. Mutta tyytyväisiä ollaan kuitenkin.