Lue keskustelun säännöt.
Nostan taas kerran hattua yh-vanhemmille...
15.09.2013 |
Meillä mies palasi töihin parin vuoden opintovapaan jälkeen, ja olin jo unohtanut mitä tämä "yh-arki" on, mies kymmenisen päivää töissä ja sitten pari viikkoa vapaalla.
Tämä alkusyksy kun on vielä aina erityistä rumbaa koulunaloituksineen, harrastusinfoineen, vanhempainiltoineen eli monena iltana pitäisi olla useammassa paikassa samaan aikaan ja kalenteri on ihan "jumissa". Ei mitään omaa aikaa, mitä nyt aamuisin koiran kanssa pitkiä lenkkejä tehdessä saa olla vain omine ajatuksineen. Päivät menevät kiireisessä työssä ja illat kotihommissa ja lapsen harrastuskuskauksissa.
Ja meillä siis vaan YKSI, helppo ja ihana pieni alakoululainen.
Tajusin vaan tässä taasen että aikamoinen kermapersus olen kun kehtaan ja jaksan valittaa oman ajan puutteesta tai kalenterisulkeisista. Tajusin sen viimein oikeasti, kun ystäväni jäi kahden lapsen kanssa ja iskä päätti saman tien lopettaa kaiken harrastuskuskauksen tai muun viemisen/tuomisen; joka toinen viikonloppu ottaa muksut luokseen ja that's it. Eli toiset ihan oikeasti pyörittävät rumbaa 24/7, ympäri vuoden ja useamman lapsen kanssa - ja ihan ilman muita aikuisia. Itse ehdin kuitenkin miehen vapaiden aikana harrastaa ja puuhata omiani.
Ihan hävettää turha natinani.
Kommentit (3)
Niinpä tämä on oikeasti rankkaa ja olen surullinen siitä kun tiedän, että olisin parempi äiti jos edes joku asia elämässäni olisi kunnossa. Olen siis yh ( mies kuollut) Omaa aikaa ei ole yh;na ja tänään olen huutanut lapselle jotta hän jättäisi minut hetkeksi rauhaan. Olen vain tarvinnut jotain keinoa nollata aivojani ja mietti mitä seuraavaksi. En oikeastaan koskaan ehdi käydä mitään lävitse selviän vain päivästä toiseen. Kun on hiukan mennyt paremmin alkaa mieli kirkastua, mutta sitten taas tulee joku uusi vaikeus joka saa minut taantumaan.
Nyt kaduttaa kun huusin taas tänään lapselleni, surettaa hänen surulliset silmänsä. Haluaisin ajatella, että vosiin tahdon voimalla saada itsestäni täydellisen joka kestää kaiken, mutta aina pakka menee sekaisin.
Mutta en ole vihainen niille joilla paremmin ja jotka ovat myötätuntoisia ja tajuavat asioita hieman. Niitä muita en pidä minään, niitä jotka oman hyvinvointinsa keskellä kuvittelevat itse selviävänsä paremmin.
T: Entinen hyväsydäminen ja muutenkin mukava ihminen. Nykyinen vihainen, katkera, ilkeäkin ja kyyninen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.09.2013 klo 23:51"]
. Olen vain tarvinnut jotain keinoa nollata aivojani ja mietti mitä seuraavaksi. En oikeastaan koskaan ehdi käydä mitään lävitse selviän vain päivästä toiseen. Kun on hiukan mennyt paremmin alkaa mieli kirkastua, mutta sitten taas tulee joku uusi vaikeus joka saa minut taantumaan.
[/quote]
Juuri tätä varmaan vähän ajattelin.. Kun itsellä se pinna alkaa olla todella piukeana jo viikon jälkeen, niin voin kuitenkin aina ajatella, että enää muutama päivä ja sitten saan taas "hengittää" - en tee mitään ihmeellistä, vaan otan kirjan tai käsityön, menen alakertaan muutamaksi tunniksi ja ilmoitan, että kukaan ei sitten tule puhumaan mulle yhtään mitään paitsi jos talo palaa. Sitten jaksan taas olla mukava.
Kovasti tsemppiä sinulle, toivottavasti asiasi kääntyvät parempaan suuntaan..! Aina ne asiat ei ole vaan tahdonvoimasta kiinni eikå kukaan ole täydellinen, toivottavasti jaksat muistaa myös sen...
-ap
Se on sun elämää, miksi sun pitäisi hävetä sitä. Niillä olisi hävettävää, jotka haukkuvat meitä aitoja yksinhuoltajia, ymmärtämättä sitä että meitä on lukemattomista eri syistä. Minusta tuli yh kun mieheni sairastui vakavaan mielenterveydelliseen sairauteen ja joutui siitä vähän ajan päästä laitoshoitoon. Elämäni muuttui niin nopeasti että ensimmäiset vuodet eromme jälkeen menivät vain selviytyessä kolmen pienen lapsen kanssa. En ehtinyt silloin, enkä paljon nytkään harrastaa, en tavata kavereita saati että ehtisin käydä tapaamassa miehiä tai jossain viihteellä. Päivät menee minullakin töissä ja illat lasten kanssa ja kotihommissa ja lasten harrastuksissa.