Lue keskustelun säännöt.
Onko Aspergerlapsi tunnekylmä? (aspergerista muutenkin)
13.09.2013 |
Ihan sydämeen sattui, kun tänään mummi pääsi pois sairaalasta (todella läheinen lapselle).
Mummi sitten kysyi lapselta, että oliko ikävä. Lapsi vastaa TODELLA kylmästi "Ei" ja jatkaa värittämistä. :( Mummille tuli silminnähden paha mieli. Tiedän kyllä, että lapsella oli mummia ikävä, mutta miksi ihmeessä piti sitten sanoa ja reagoida noin.
Lapsi ei oikein pidä halailusta, lähinnä seisoo vaivaantuneena jos joku koettaa halata. Muutenkin tunteiden osoittaminen on todella kömpelöä, saattaa sanoa tosi loukkaavasti, mutta ei itse tajua tätä.
Koiria tykkää kyllä halailla ja helliä, kissojen kanssa on vähän etäisempi, sanoo että kissat ei tykkää jos niitä silittelee väkisin. Minusta osaa toimia todella hyvin eläinten kanssa, ei koskaan nostele tai roikota. Vieraiden koirien antaa ensin nuuskia kämmentä, sitten vasta rapsuttelee "kun saa koiralta luvan", omien sanojensa mukaan.
Todella fiksu lapsi, sosiaalinen kanssakäyminen on vain todella kömpelöä ja ihmiset luulevat häntä välillä "yksinkertaiseksi", mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos hänen pitää tehdä jotain niin että joku katsoo, yleensä epäonnistuu surkeasti. Yleensäkään ei pidä siitä jos joku seuraa hänen tekemisiään. Tykkää leipoa, mutta silloin minulla ei ole mitään asiaa keittiöön.
Piirtäessä ja värittäessäkin tuntuu että häpeäisi tekemisiään, yleensä yrittää kääntyä siten, ettei kukaan näe mitä piirtelee.
On kauhean nirso ruokien kanssa. Lapsi on ns. supermaistaja (kielessä enemmän makunystyröitä). Hävetti hieman Amarillossa, kun lapsi totesi tarjoilijan kysyessä miltä ruoka maistui, että hampurilaissämpylä maistui pahalle, koska kastikkeet olivat tehneet sämpylästä vettyneen. Olen kyllä koettanut opettaa, että kun yleensä kysytään miltä ruoka maistui, vastataan että oikein hyvää, eikä aleta valittelemaan mausta ja koostumuksesta, koska se ei ole vastaus minkä ihmiset yleensä haluavat.
Muutenkin hänelle on tosi vaikeaa ymmärtää sosiaalisia sääntöjä, rivien välistä lukeminen on vaikeaa. Jos joku kysyy kysymyksen, saa siihen yleensä vastauksen kirjaimellisesti.
Sitten katsotaan, että ompas ilkeä ja ajattelematon lapsi. :(
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 09:40"]
Minkä ikäinen lapsi?
[/quote]
9-vuotias
ap
Minulla on itselläni asperger-diagnoosi, ja olen toisaalta tunnekylmä, toisaalta äärimmäisen tunneherkkä. Olen kylmä asioissa joissa monen mielestä pitäisi tuntea jotain, esim. kun tulee uutinen jostain katastrofista, en tunne yhtään mitään. Samoin kun jouduin lopettamaan syövän takia rakkaan koirani, en tuntenut muuta kuin helpotusta että se pääsee kivusta ja että itse pääsen sairaan koiran raskaasta hoitamisesta (esim. pidätyskyky paljolti mennyt).
Sen sijaan saatan olla äärimmäisen tunneherkkä tilanteissa, joissa muiden mielestä ei pitäisi olla. Saatan itkeä täysin kykenemättä lopettamaan jos joku on minulle ilman syytä ystävällinen. Tai vaikka piirrettyjen elokuvien loppukohtauksissa, jos ne on haikeita tai poikkeuksellisen onnellisia ja kauniita. Minä siis itken enemmänkin onnesta, liikutuksesta ja kauneudesta, suru ja vastoinkäymiset tekevät minulle lähinnä tyhjän ja kylmän, onton tunteen kuin esim. surun, ikävän tms.
Suurempi ongelma on se, että kuten kuvattu lapsi, minunkin on vaikea suostua edes näyttelemään epäaitoja tunteita. Käytännössä en sitä teekään. Tiedän kyllä, että olisin sosiaalisesti suositumpi, jos edes näyttelisin myötätuntoa tms kun tilanne on sellainen, mutta tunnen itseni valtavan epäaidoksi jos teen niin. Joten kyllä, minäkin sanoisin, ettei minulla ole ollut ikävä, jos en olisi kokenut ikäväntunnetta oikeasti. Ei siinä minusta mitään pahaa edes ole: ei se ettei ikävöinyt, tarkoita ettei rakasta toista. Se tarkoittaa vaan ettei sattunut tuntemaan ikäväntunnetta, esim. koska oli niin kiire ajatella muita asioita ja tehdä muita asioita. Minulla on alhainen motivaatio opiskella sosiaalisia käytössääntöjä, koska haluan elää erakkona kuten elänkin. Miksi ihmeessä sitten välittäisin mitä ihmiset minusta ajattelee, kun en heidän seuraansakaan halua?
Jos lapsellasi on asperger, kai sinulle on selitetty, että siihen kuuluu taitamattomuus sosiaalisissa tilanteissa? Ei hän ehkä ole tunnekylmä, mutta ei tajua sosiaalisia tilanteita. Tuohan on ihan perusjuttu aspergerissa. Tuolla muuten mm. keskustelua asiasta ihan oireyhtymää sairastavien kesken: http://www.aspalsta.net/
Ja yhteen asiaan kiinnitin huommiota: ei ravintolassa kuulu sanoa, että ruoka oli hyvää, jos se ei ollut. Siellä maksetaan ruoasta ja jos siihen ei olla tyytyväisiä, sanotaan se suoraan. Ei mennä millään ihme kohteliaisuussäännöillä. Jos saat Citymarketista kympin perunasäkin ostaessasi säkillisen paskaa, tuskin vain kohteliaisuussyistä kiittelet kauppaa. Tuossa tilanteessa lapsi toimi fiksummin kuin vanhempansa.
Kiitos nelonen vastauksesta, se avarsi asiaa minullekin, jolla on ap:n tavoin as-poika, tosin jo 11-vuotias.
Näinhän se on, että tunnekylmiä assit EIVÄT ole, eivät vain osoita samalla tavalla tunteitaan ja tuntevat tunteensa vähän erilaisista asioista ja eri tavoin kuin me nt-ihmiset.
Kyllä minä omasta pojastani näen, milloin hän on ahdistunut ja surullinen ja milloin iloinen. Tuntematon ei välttämättä niitä hänestä näe, vaan luulee, että poika ei tunne mitään.
Nämä ovat asioita, joissa pitää "kouluttaa" molempia, niin näitä asseja kuin nt-ihmisiäkin. Asseille (omallenikin olen opettanut) kannattaa opettaa, että kaikkea ei tarvitse tärskäyttää toisen naamalle, vaan voi sanoa jotain ympäripyöreää kielteisen palautteen sijasta. Eli esimerkkitapauksessa: kun mummo kysyy, oliko ikävä, voi sanoa, että mahtavaa, että pääsit sairaalasta (kiertää kysymyksen). Tai palautteen voi antaa kohteliaammin: "muuten hyvä annos, mutta kastiketta ehkä hitusen liikaa".
Kummassakaan tapauksessa ei siten tarvitse valehdella tai teeskennellä, vaan olla kohteliaampi.
Nämä ovat juttuja, joita voi ja kannattaa harjoitella, koska assitkin haluavat tulla yleensä hyväksytyiksi ihmisinä, vaikka viihtyisivätkin vapaa-ajallaan enimmäkseen yksin...
Ja meidän nt-ihmisten kannattaa oppia ymmärtämään tuo, että as-ihmisen kasvonilmeet ja jutut poikkeavat meistä, eikä se silti tarkoita, että he olisivat jotain tunnekylmiä ihmishirviöitä. Ainoastaan erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsella ei just sillä hetkellä ollut ikävä. Omani (12v.) ei kaverin ystäväkirjaa täyttäessä oikein osaa kirjoittaa esim. lempiruokaansa, kun "se vaihtelee" eikä voi tietää että onko se sama lempiruoka enää vaikka kuukauden päästä ja sit jos on kirjoittanut jotain, niin se teksti sitten pysyy siinä.
Minun lapseni ei ainakaa ole tunnekylmä, vaan hyvinkin herkkä ja tunteellinen, mutta se onkin sitten asia erikseen miten tämä ilmenee...
Ylipäätään en tajua just vanhempien ihmisten "oliko ikävä" sun muita lässytyksiä, jos eivät sitten vastausta kestä. Omalleni toi joskus tuttu mummeli tumput ja niitä sitten piti heti sovittaa ja ihailla kun on niin ihanat ja "Martta" on ihan sua varten kutonut jne. Lapsi joka on ihan hirmuisen tarkka siitä, miltä jokin tuntuu iholla, ei mitenkään riemastunut kutittavista villatumpuista.... Sitten oltiin naama rytyssä kun "Martta" ihan sua varten kutoi ja koita nyt vielä, ei ne voi pistellä jne. Ja samaa jauhantaa puoli tuntia :/ Lapselle, jolle tuottaa suunnatonta ahdistusta, jos on ikävä tuntuma iholla ja atooppinen ihotyyppi...
Ja on koitetu kasvattaa sen minkä on osattu, mutta kun toisaalta opetetaan, ettei saa valehdella, niin on vähän hankalaa Aspergerlapselle selittää, että miks niitä "Martan" tumppuja nyt sit olis pitänyt niin kauheasti kehua, kun olivat ihan paskat ja "väärän" värisetkin. Olen sitten päätynyt siihen, että opetan lapselle, että lahjasta kiitetään aina vaikkei siitä niin välittäisikään. Ei tarvitse siis sanoa lahjan antajalle. Mutta kun näitten "Marttojen" kanssa ei sekään meinaa onnistua, kun pitää olla sovittamassa ja ihailemassa ja kehumassa! ETTÄ MUA ÄRSYTTÄÄÄ!!!!!
Tais mennä vähän asian vierestä, mutta kyllä taas helpotti. HUH!
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 09:54"]
Ja meidän nt-ihmisten kannattaa oppia ymmärtämään tuo, että as-ihmisen kasvonilmeet ja jutut poikkeavat meistä, eikä se silti tarkoita, että he olisivat jotain tunnekylmiä ihmishirviöitä. Ainoastaan erilaisia.
[/quote]
Tuo kasvonilmejuttu on myös niin totta. Itse huomaan, että kun joku juttelee kanssani, hän näyttää usein vaivautuneelta ja katsoo todella usein muualle kuin minuun. Tiedän, että se johtuu siitä että omat ilmeeni ja katsekontaktini ovat jollain tapaa tilanteeseen sopimattomia, ja että se vaistomaisesti ahdistaa keskustelukumppania, mutta en ole koskaan onnistunut opettelemaan normaalimpia ilmeitä ja elehdiintää vaikka joskus yritinkin.
Noita käytösasioita voi opetella, mutta monella meistä on suorastaan pakkomielteinen rehellisyyden vaatimus, joka voi tehdä asiasta vaikeaa. Lisäksi jos on vielä aika vilkas kuten minä, on hyvin vaikea oppia kontrolloimaan joka hetki sitä mitä suusta tulee ulos ennen kuin se on jo mölähtänyt ilmoille. Esim. jos joku kysyy minulta vaikka mielipidettä uudesta hiusväristä joka on mielestäni kauhea, on minustakin fiksumpaa sanoa vaikka "on se ainakin ihan uusi tyyli" kuin "aivan järkyttävä ja tekee sinut ihan kalpean haamun näköiseksi", ja toivoisin osaavani aina sanoa jotain kohteliasta, mutta aika usein pääsee suusta viimeksikuvatun kaltainen mölähdys ja vielä terävään, kiihtyneeseen sävyyn, ja vasta sanoessani sitä tajuan että auts, tuli sanottua vähän huonosti.
Minulla on se onni että olen valinnut it-alan ammatin jossa minun ei tarvitse juurikaan olla ihmisten kanssa tekemisissä, joten koen hyvin vähän haittaa aspergeristani nyt aikuisena. Sen sijaan lapsena olin aina ja jokapaikassa rankasti kiusattu, ja opiskeluaikana oli vaikeaa erilaiset ryhmätyöt ja pakkososiaalisuudet.
t. 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsi varmasti mummoa ikävöi, mutta ei ole sellaista opittua kohteliaisuutta. Vastaa rehellisesti miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, ei niin kuin hyvien tapojen mukaan kuuluu sanoa.
Oma aspergerlapsemme yrittää olla kohtelias, mutta tulos ei aina ole toivottu.
Hän oli sanonut kaverin luona että teillä haisee ihan hikiseltä sukalta (auts...). Hänellä on äärimmäisen herkkä hajuaisti. Asiasta puhuttiin ettei niin saa sanoa ja varmistin että seuraavalla vierailulla ei sano noin. Kysyin, kuinka meni ja ethän hajuja kommentoinut. Hän sanoi että ei tietenkään. Oli sanonut vain että ei haise yhtään paremmalta kuin edelliselläkään kerralla....
Voiko assi-lapsi olla luontaisesti diplomaattinen ja kohtelias? Siis, että tietysti vastaisi kyllä on ollut kova ikävä, vaikkei olisi ollutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ylipäätään en tajua just vanhempien ihmisten "oliko ikävä" sun muita lässytyksiä, jos eivät sitten vastausta kestä. "
Niinpä. Itselläni tuli aina lapsena hyvin vaivautunut olo noista, koska tiesin että minua manipuloidaan sanomaan tietyllä tapaa, eikä oikeasti kysytä rehellistä vastausta kysymykseen. Ei, vaan minun pitäisi mielistellä kysyjää, sillä uhalla että hän loukkaantuu jos en mielistele. Ja se, että aikuinen ihminen loukkaantuu kun lapsi vastaa tuollaaiseen "väärin", eli että aikuinen laittaa lapsen vastuuseen omasta tunnetilastaan, on ihan syvältä.
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 10:07"]
Kyllä lapsi varmasti mummoa ikävöi, mutta ei ole sellaista opittua kohteliaisuutta. Vastaa rehellisesti miltä juuri sillä hetkellä tuntuu, ei niin kuin hyvien tapojen mukaan kuuluu sanoa.
Oma aspergerlapsemme yrittää olla kohtelias, mutta tulos ei aina ole toivottu.
Hän oli sanonut kaverin luona että teillä haisee ihan hikiseltä sukalta (auts...). Hänellä on äärimmäisen herkkä hajuaisti. Asiasta puhuttiin ettei niin saa sanoa ja varmistin että seuraavalla vierailulla ei sano noin. Kysyin, kuinka meni ja ethän hajuja kommentoinut. Hän sanoi että ei tietenkään. Oli sanonut vain että ei haise yhtään paremmalta kuin edelliselläkään kerralla....
[/quote]
Heh, minä itse (aikuinen as-ihminen) möläytin kerran, että erään tarjotun ruuan ja valkoviinin makuyhdistelmä toi mieleeni biojätteen. En halunnut loukata, vaan toin ilmi erikoisen makuelämykseni.
Sanomattakin on toki selvää, ettei emäntä ollut kovin iloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 10:13"]
Heh, minä itse (aikuinen as-ihminen) möläytin kerran, että erään tarjotun ruuan ja valkoviinin makuyhdistelmä toi mieleeni biojätteen. En halunnut loukata, vaan toin ilmi erikoisen makuelämykseni.
Sanomattakin on toki selvää, ettei emäntä ollut kovin iloinen.
[/quote]
Minäpä kerran kommentoin vieraisilla salaatista johon oli sekoitettu punasipulia, banaania ja vielä jotain etikkaa, että maku tuo erittäin elävästi mieleen oksennuksen :-o Minä siis ihan pohdin että onpa mielenkiintoista kuinka voikin tämmöisistä aineista saada sappineste/oksennusmaisen maun aikaan, ja tuli sitten pohdittua ääneen. Tässä tapauksessa ihmiset tiesivät aspergeristani eivätkä niin kauheasti järkyttyneet onneksi.
t. nro 4 & 8
Jep, ihan varmasti se on assille vaikeaa oppiakin olemaan kohtelias, ei se meille nt-ihmisillekään kovin helppoa ole, siinä mielessä mekin ollaan elämänpituisessa koulussa siinä ;-)
Tietysti luulisi jonkun isoäidin jo tuntevan lapsen niin hyvin, ettei loukkaannu tuollaisista kommenteista kuten ap:n lapsen... minä ainakin otan aidosti huumorilla lapseni töksähdykset, koska tiedän hänen olevan "totuuden torvi" ihan assiudenkin takia jo... Ja tiedän, että vaikka hän ei olekaan fyysisesti tai sanallisesti hellä, hän rakastaa minua silti valtavasti ja olisi täysin hukassa ilman minua ja isäänsä.
Mutta kyllähän tuohonkin on pitänyt kasvaa vuosia, että hyväksyy lapsensa "tylyyden" (laitan tuon siis lainausmerkkeihin, koska joltain nt-lapselta samaa käytöstä pitäisi kylmänä). Ja osaa nähdä kiintymyksen ja tunteet vähäisemmista ja erilaisista merkeistä kuin tavislapsilla.
Jos tulee uudelleen tuollaisia tilanteita, ap, voit ihan hyvin muistuttaa isoäitiä siitä, että "muistathan, että olet XX:lle tärkeä, hän ei vaan oikein ymmärrä tuollaisia kysymyksiä, jonka äsken esitit". Hommahan on juurikin niin, kuten joku tuossa sanoi, että ikävöinti on aika abstrakti sana lapselle ja jos hänellä on ollut arjessaan peruskivaa ja kiireistä, ei hän ole ehtinyt kamalasti muistella poissaolevaa isoäitiään. Mikä on ihan eri asia että rakastaako hän isoäitiään.
6
[quote author="Vierailija" time="13.09.2013 klo 10:08"]
"Ylipäätään en tajua just vanhempien ihmisten "oliko ikävä" sun muita lässytyksiä, jos eivät sitten vastausta kestä. "
Niinpä. Itselläni tuli aina lapsena hyvin vaivautunut olo noista, koska tiesin että minua manipuloidaan sanomaan tietyllä tapaa, eikä oikeasti kysytä rehellistä vastausta kysymykseen. Ei, vaan minun pitäisi mielistellä kysyjää, sillä uhalla että hän loukkaantuu jos en mielistele. Ja se, että aikuinen ihminen loukkaantuu kun lapsi vastaa tuollaaiseen "väärin", eli että aikuinen laittaa lapsen vastuuseen omasta tunnetilastaan, on ihan syvältä.
[/quote]
Tästä olen niin samaa mieltä. Mitä aikuiset saavat näistä painostetuista rakkauden osoituksista? Ei ainakaan rakkautta. Tuntuuko heistä hyvältä se, että saavat alistettua jonkun ihmisen ja saavat hänet jopa valehtelemaan jos tahtovat? Itse en nauti toisten alistamisesta.