Lue keskustelun säännöt.
En ehkä jaksa enää elää...
29.09.2013 |
Takana on puolentoista vuoden kotiäitiys, irtisanouduin puoli vuotta sitten töistä kun tunsin etten voi palata takas samaan työpaikkaan josta jäin sairaslomalle ennen äitiyslomani alkua työkiusaamisen takia. Kiusaamisesta en ikinä puhunut pomolle.
Nyt tuntuu et oon ihan tuuliajolla, en uskalla hakea töitä (ahdistuneisuushäiriö), mulla ei ole enää kavereita kun etäännytin kaikki kun ahdisti koko kesän (sosiaalisten tilanteiden pelko).
Nyt on ollut elämän päättäminen hyvin tiiviisti mielessä, mies on jolle puhua mutta hän ei ymmärrä mitä on masennus. "Joo, kyllä muaki nyt masentaa kun toi koulu ei tunnu edistyvän" Kääntää siis vitutuksen masennukseksi ja luulee että kiukuttelen ja liioittelen vaan. Itkettää ajatuskin kun minulla ihana pieni tytär mutta hänellekin välillä raivoon kun en jaksa hänen kiukkujaan ja tiedän että tuo uhma tuosta vaan voimistuu päivä päivältä. Ja siitä tulee itselle kamala olo.
No nyt on sit tässä avioliittokin mennyt tosi huonoon suuntaan kun kavahdan miehen kosketustakin, haluaisin että tajuisi itte mennä pois vaikka häntä ihan hirveesti rakastankin. En vaan pysty itse hajoittamaan perhettäni ja kestää sitä häpeää. Mielummin kuolisin. :(
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen olet? Todella liitossakin miehen kanssa voi tulla aikoja jolloin ei aina luista elämä. Odota vaan sitä parempaa aikaa. Sinulla on pieni tytär ja hänelle olet kaikki kaikessa ja ainut äiti ja muista se. Sinulla on koko elämä aikaa hankkia vielä parempi elämä. Jos sinua ei entisessä työpaikassa arvostettu niin haet uutta työtä. Vaikka vaikeaa voi ollakin näinä aikoina. Miten sinua muuten kiusattiin? Oletko jutellut siitä?
Itse kärsin myös samoista vaivoista ja olen töissä. Pärjään ihan hyvin mutta joutunut myös kiusatuksi. Tällä hetkellä ei paikkakunnalla ole muuta koulutustani vastaavaa työtä. Olen herkkä ja tunnollinen joten sopiva kohde. Itseään on niin hankala muuttaa. Itsekin yritän päästä terapiaan. Aina on toivoa.
[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 00:13"]
Sinulla on hyvä mies ja tytär, olet todella onnellinen. En tajua, miten ihmiset, joilla asiat on noin hyvin,voivat masentua. Hakeudu töihin muualle ja hae apua (lääkitys, kesksutelu) pulmiisi. Monet ihmiset ovat ilman kavereita,mutta sulla on sentään perhe. Lopeta itsesäälissä rypeminen. Ymmärrän kyllä masennusta, mutta silloin kun ihmisellä on kaikki edellytykset hyvään elämään, niin ne pitää nähdä. Ja auttaa itsekin itseään.
[/quote]
Et ilmeisesti ymmärrä masennusta. Kyllä ihminen voi masentua vaikka asiat olisivatkin hyvin. Mutta nyt ap otat ihmeessä heti huomenna yhteyttä lääkäriin ja siellä osataan neuvoa mitä pitäisi tehdä. Nyt et missään nimessä jää tämän asian kanssa yksin. Ja et voi hylätä tytärtäsi vaikka kuinka nyt tuntuisi pahalta. Mieti miltä lapsestasi tuntuu? Kaikki järjestyy vielä. :)
4, sama juttu, oon herkkä ja tunnollinen ja työkaverit käytti sitä hyväksi. Loppujen lopuksi huomasin olevani se joka siivoaa muiden jäljet kun muut hörppii kahvia toimistossa. Mä konttasin mahani kanssa lattialla luuttu käessä (näin kärjistäen) ja mua haukuttiin lihapullaksi (kaikkien kuullen joten kokivat sen varmaan siten oikeutetuksi kun ei puhuttu selän takana) ja haukkuivat miestäni ja syntymätöntä lastani äpäräksi. En yksinkertaisesti voinut mennä sinne enää takaisin vaikka pomo oli huippu ja työstäkin tykkäsin. Kerkesin olemaan siellä vain liian vähän aikaa töissä :(
Terapia ois kova juttu mutta se on niin vaikeaa hakea apua + meillä ei ole ylimääräistä kun mies siellä koulussa. Ja tajuan että olen onnekas kun mulla on perhe mutta... en jaksa selittää.
AP
Mene ap käymään lääkärissä. Siellä voi itkeä ja kertoa kaiken pahan olon. Apua löytyy. Lupaan, että sinulla on vielä tulevaisuudessa hyvä olla ja olet kiitollinen, ettet päättänyt elämääsi. Halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4 tässä taas. Kuulostaa aika kauhealta tuo kiusaaminen. Minulla se on ulkopuolelle jättämistä ja asioiden kertomatta jättämistä ja piilovittuilua. Haluaisitko kenties jutella sähköpostin välityksellä? Itselläni myös perhe on tärkeä tuki ja omat vanhemmat. Terapiaan on vaikea päästä ainakin itselläni jos ei itse maksa kokonaan.
Lapsesi takia hae apua. Et varmaankaan halua lapsesi varttuvan ilman äitiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, ei se lääkäri mitään maksa.
Jos mietit niiden kahden väliltä että hmm, jaksaiskos elää vai jaksaiskos mennä lääkärille, niin eiköhän se jälkimmäinen ole kuitenkin helpompi vaihtoehto. Tuohon masennukseen on lääkitys ja ahdistuneisuushäiriöön hoito. Siitä nousee, usko minua, tiedän sen. Miehesi ei varmaan ymmärrä asiaa koska et uskalla kertoa hänelle homman nimeä ihan todella.
Älä viittii jahkailla enää. Kyllä menisit lääkäriin silloinkin jos käsi murtuisi. Tai jos sairastuisit muulla tapaa. Ei se oikeesti ole sen kummempaa mennä masennuksen ja ahdistuneisuuden takia, vaan helpottavaa, koska saat apua.
Kunhan et mene sinne sanomaan että juu no vähän masentelee mut kyl täs pärjätään vaan kerrot totuuden itsariajatuksistasi. Ja sitten helpottaa. Ja elämä oikeesti palautuu takas raiteilleen.
Ja niille työ"kavereille" haistatat paskat :) Mitäpä jos meet takas töihin ja ekan negatiivisen kommentin jälkeen yksinkertaisesti toteat että toi sun läppäs loukkaa mua. Tod näk se loppuu just sihen. Tarvii vaan lopettaa pelkäämästä: jos on valmiiksi jo paska olo, niin et menetä mitään! Tsemppiä :) Oot ihku just sellasena kun olet, älä anna muiden kävellä sun yli.
Sinulla on hyvä mies ja tytär, olet todella onnellinen. En tajua, miten ihmiset, joilla asiat on noin hyvin,voivat masentua. Hakeudu töihin muualle ja hae apua (lääkitys, kesksutelu) pulmiisi. Monet ihmiset ovat ilman kavereita,mutta sulla on sentään perhe. Lopeta itsesäälissä rypeminen. Ymmärrän kyllä masennusta, mutta silloin kun ihmisellä on kaikki edellytykset hyvään elämään, niin ne pitää nähdä. Ja auttaa itsekin itseään.