Mistä luonteenpiirteistä et pidä työ- tai harrastuskavereissa?
En nyt hae sellaisia selvästi negatiivisia piirteitä kuin narsistisuus, ilkeämielinen juoruilu tai pakonomainen valehtelu vaan ihan tavallisia luonteenpiirteitä, jotka vain sattuvat hieromaan sinua väärään suuntaan, kuten amerikkalaiset sanovat.
Olen itse harkitseva ja varautunut järki-ihminen, joten äänekkäät hössöttäjät ja draaman leipojat ovat minulle vaikeita tapauksia työkavereina.
Kommentit (8)
Itse en pidä yhtään älykkäistä ihmisistä, koska luulevat olevansa mukafiksuja.
En pidä jonnin joutavasta, kova äänisestä nauramisesta. Siis sellaisesta, joka peittää alleen kaikki muut äänet ja kaikuu kovaa jo ennen kuin näet ko. henkilöä lähimaillakaan.
- Semi -mielistelevä, alemmuudentuntoinen omien valintojen ja sanomisten jatkuva selittäminen. Puistatus.
- Jokapaikan draamakeskus, joka arvostelee muiden tekemisiä kovaan ääneen ja korostaa itseään ja tekemisiään mukahumoristisesti.
Kaksi luonteen piirrettä ärsyttää.
1) Vastuun pakoilijat. Tyypit jotka eivät osaa itse päättää mitään, eikä ryhtyä mihinkään omatoimisesti.
2) Päällepäsmärit, joiden pitää aina saada päättää kaikki asiat ja sanoa viimeinen sana.
Mua ei hirveästi häiritse ihmisten luonteenpiirteet, jos ne eivät hankaloita yhdessä työskentelyä. Olen muutenkin sellainen, että oma elämä voittaa aina työpaikan ja harrastuspiirien sosiaaliset säpinät. Olen hyvin usein autuaan tietämätön ympärillä vellovista sosiaalisista draamoista, koska en ole niistä kovin kiinnostunut, ja minulla on yleensä hyvät välit kaikkiin.
Mulla on aika realistinen käsitys itsestäni toisten ihmisten arvioijana, ja hyvin usein olen tulkinnut toisen ihmisen käytöstä väärin ja väärästä näkökulmasta. En siis ole kummoinen ihmistuntija joten annan ihmisten olla sellaisia kuin ovat.
[quote author="Vierailija" time="29.10.2013 klo 14:29"]
Itse en pidä yhtään älykkäistä ihmisistä, koska luulevat olevansa mukafiksuja.
[/quote]
Häh? :D Eli et pidä ihmisestä, joka on oikeasti älykäs mutta luulee itse olevansa vain muka älykäs. Allright.
Pomottajista en niin tykkää. Vähän lievempää ärsytystä aiheuttavat sählärit, jotka ovat joko epärealistisen itsevarmoja tai sitten vaan vähän välinpitämättömiä. Mä taas olen vähän turhankin varmisteleva, haluan tietää varmasti mitä olen tekemässä enkä lähteä säheltämään jotakin sinne päin. Mä haluaisin, että voisin muidenkin kohdalla luottaa siihen että he kysyvät jos eivät tiedä miten jokin homma hoidetaan. Kuitenkaan sähläreiden kohdalla ei voi tähän luottaa, koska he vaan menevät ja tekevät olematta erityisen kiinnostuneita siitä tekevätkö asioita sinne päinkään oikein. Se on sitten kiva yrittää paikkailla tällaisten jälkiä. Ja toisaalta millään ei viitsisi alkaa päällepäsmäriksikään ja ennalta kytätä, että osaatkos nyt varmasti tehdä tuon homman.
En ole koskaan ajatellut ihmisestä että en pidä hänen jostain luonteenpiirteestään, usein kyllä ajattelen miksi joku on sellainen tai tuollainen.