Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuorilla asiakkailla liian huono maine

Vierailija
09.09.2013 |

Olen ollut elämäni aikana töissä myyjänä muutamassa eri paikassa (kioski, lähikauppa, iso marketti ja Alko) ja olen havainnut, että toisin kuin usein luullaan, eivät nuoret yleensä ole niitä huonokäytöksisimpiä asiakkaita. Sanoisin, että huonoiten käyttäytyvät asiakkaat ovat useimmiten ikähaarukassa 40-60 v. En tiedä, olenko vain sattunut olemaan poikkeavissa paikoissa töissä, vai ovatko muutkin asiakaspalvelutöissä olleet huomanneet samaa, joten aiheesta olisi mielenkiintoista keskustella.

 

Jos nuoret ovat huonokäytöksisiä, ovat he useimmiten jonkinlaisia ongelmanuoria, esimerkiksi päihteiden väärinkäyttäjiä tai nuorisorikollisia. Näistäkin yllättävän monet ovat tulleet jälkikäteen pyytämään anteeksi käytöstään, jos ovat esimerkiksi riehuneet aineissa kaupassa. Aikuisilta vastaavilta tapauksilta en ole ikinä kuullut anteeksipyyntöä. Nuori ihminen ei ole koskaan töissä loukannut minua tai häirinnyt seksuaalisesti, joten näistäkin asiattomuuksista menee kunnia aikuisille asiakkaille.

 

Lähes poikkeuksetta nuoret tervehtivät ja kiittävät ystävällisesti. Sellaiset tapaukset, jotka eivät puhua pukahda, vaikka heitä tervehtisi ja kiittäisi, ovat kohdallani aina olleet keski-ikäisiä tai vanhuksia.  Nuoret myös huomioivat muut asiakkaat paremmin kuin aikuiset. En esim. muista nähneeni yhtään tapausta, jossa nuoret tukkisivat kaupan käytävät niin, ettei kukaan pääse ohi. Ja jos ovatkin levittäytyneet, he väistelevät muita oma-aloitteisesti. Sen sijaan on ihan arkipäivää, että yksi mummo tai täti tukkii koko käytävän kärryillään (siis ihan yksin), eikä katsele yhtään ympärilleen, olisiko mahdollisesti muita asiakkaita tulossa ohi. Nuoret tuntuvat yleensä muutenkin huomioivan muut asiakkaat ja työntekijätkin paremmin. Jos joltakulta esim. tippuu jotain, ovat nuoret aikuisia herkemmin auttamassa, erityisesti työntekijöitä. Kassalla hidastelua omalla ajattelemattomuudellaan aiheuttavat asiakkaat eivät myöskään melkeinpä ikinä ole nuoria (ei haittaa ammattitaitoista asiakaspalvelijaa, mutta muille asiakkaille on ikävää joutua odottamaan).

 

Tarkoitus ei ole nyt tosiaan väittää, että kaikki nuoret olisivat unelma-asiakkaita ja että kaikki aikuiset olisivat epäkohteliaita, vaan hieman murtaa mielikuvaa siitä, että nykynuoriso olisi yleensä ottaen epäkohteliasta. Toki kauheitakin nuoria on, mutta en sanoisi, että heitä olisi enemmän kuin kauheita aikuisia. Yksi ero on myös se, että useimmiten nämä huonokäytöksiset nuoret ovat selvästi ongelmatapauksia, kun taas aikuisissa huonosti käyttäytyviä tapauksia tuntuu löytyvän yllättävän paljon myös ns. aivan normaaleista ihmisistä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kolme