Valtavasti väkeä KESKISELLÄ (olitko Sinä?)
Käymme pari - kolme kertaa vuodessa Keskisellä Tuurissa ostoksilla. Aina on parkkialue täynnä, mutta nyt penkojaisissa oli ihan älyttömästi väkeä. Ihan kuin olisi jo maailman suurin jouluosasto avattu vaikka siihen on vielä aikaa. Aivan älyttömästi ihmiset osti ja isot kärryt oli tupatentäynnä.
Me nelihenkinen perhe ostimme muutaman tavaran. Suurin osa tavaroista on saatavilla missä tahansa suomenmaalla. Kuitenkin ihmiset osti riemuissaan ja kiljuivat onnesta.
Olitko Sinä Keskisellä tänään?
Vietätkö Sinä sunnuntaipäiviäsi siten, että lähdet Keskiselle tai muualle ostoksille ja olet riemusta haljeta kun pääset johonkin ostoskeskukseen? Onko Sinulle elämäsi tärkein asia ostaa tavaraa kotiin? Oletko oikein kuin taivaissa, kun saat ostaa deorotanttia, saippuaa, talouspaperia, vaatteita tai muuta jostain ostoskeskuksesta tai Keskiseltä?
Kommentit (8)
viisaassa kirjassa sanotaan, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. olisiko niin, että ihmiset menee sinne missä raha luonnostaan virtaa ja pienet kaupat kärsivät?
Saattavat tehdä taas tänä vuonna myyntiennätyksen. Veikkaan, että tekevät koska on tulossa maailman suurin jouluosasto ja toki moni suuntaa silloin kulkunsa Tuuriin.
En ole koskaan käynyt enkä aio käydä. Minua ei tuollaiset valtavat tavarahelvetit kiinnosta minkään vertaa. En halua löytää kaikkea mahdollista tavaraa saman katon alta ja kuluttaa päivääni jättisuuressa kaupassa romun keskellä.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 22:26"]
En ole koskaan käynyt enkä aio käydä. Minua ei tuollaiset valtavat tavarahelvetit kiinnosta minkään vertaa. En halua löytää kaikkea mahdollista tavaraa saman katon alta ja kuluttaa päivääni jättisuuressa kaupassa romun keskellä.
[/quote]
Länsimaissa on paljon ihmisiä joita kiinnostaa suuret ostosparatiisit. Varmaan Sinunkin kaltaisia on vielä. Tässä on yksi. En hullaannu koskaan missään ostoskeskuksessa tai Keskisellä, mutta on paljon niitä jotka menevät silmät kiiluen ostoskärryt tupatentäynnä.
ap.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2013 klo 22:11"]
Käymme pari - kolme kertaa vuodessa Keskisellä Tuurissa ostoksilla. Aina on parkkialue täynnä, mutta nyt penkojaisissa oli ihan älyttömästi väkeä. Ihan kuin olisi jo maailman suurin jouluosasto avattu vaikka siihen on vielä aikaa. Aivan älyttömästi ihmiset osti ja isot kärryt oli tupatentäynnä.
Me nelihenkinen perhe ostimme muutaman tavaran. Suurin osa tavaroista on saatavilla missä tahansa suomenmaalla. Kuitenkin ihmiset osti riemuissaan ja kiljuivat onnesta.
Olitko Sinä Keskisellä tänään?
Vietätkö Sinä sunnuntaipäiviäsi siten, että lähdet Keskiselle tai muualle ostoksille ja olet riemusta haljeta kun pääset johonkin ostoskeskukseen? Onko Sinulle elämäsi tärkein asia ostaa tavaraa kotiin? Oletko oikein kuin taivaissa, kun saat ostaa deorotanttia, saippuaa, talouspaperia, vaatteita tai muuta jostain ostoskeskuksesta tai Keskiseltä?
[/quote]
Keskiselle monesti lähetään kauempaa ostoksille. Esim. 100 kilometrin päästä. Bensakulut ovat jo melko kovat, joten ei sinne mennä jos ei olla hakemassa tiettyjä tuotteita ja täydentämässä kaappeja. Monet perheet maalla eivät muutenkaan ramppaa päivittäin kaupassa. Useat syrjässä asuvat hakevat vain kerran viikossa ruuat kaupasta. Sitten lähdetään Keskiselle tai kaupunkiin jos tarvitaan vaatetta ja muutakin käyttötavaraa. Kerralla ostetaan enemmän.
Olin tänään Keskisellä mutta en kylläkään ostoksilla. Hevisaurus esiintyi klo.12 ja veti kyllä hirmuisen määrän lapsiperheitä paikalle...
Keskisen ongelma on että netissä ei ole kaikkia tavaroita ja hintoja näkyvillä.
Ei viitsi kauempaa lähteä arpomaan.
Olin tänään myös ja pari muovikassillista ostin, mutta ihan tavallista tavaraa. Lähdin ihan kuluttamaan aikaa. Kävin syömässä ja kahvilla ja rauhassa katselin ihmisten iloista puheensorinaa ja mietin myös, että paljon on väkeä ja lama ei näy missään.