Kuinka rankkaa sairaanhoitajaksi opiskelu on?

Ei ole, antaa palaa vaan. Itse opiskelu ei ole sen kummempaa kuin muukaan amk-opiskelu. Ala tarvii miehiä, työyhteisöt on usein melkomoisia kanalaumoja. Eka vuosi oli mulle raskain, märehdin kaikkia niitä käytännön harjoitteluissa vastaan tulleita kohtaloita ja yksinäisiä vanhuksia yökaudet. Kyllä siihen sitten kasvoi, nykyään nautin työstäni, tosin olen mielenterveyspuolella töissä.

Up

Ei ole vaikeaa. Käytännön hommiin pääsee nopeasti, ja ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen ei töistä ole pulaa.

Suosittelen, jos vähänkään tuntuu siltä, hakemaan ensi kevään yhteishaussa. Sen jälkeen yhteishakujärjestelmä muuttuu niin, että ainakin periaatteessa alanvaihtajien ja vähän vanhempien hakijoiden on vaikeampi päästä sisään. Lama lisää hakijamääriä juurikin hoivapuolella, koska laman aikana arvostetaan hoitopuolen hyvää työtilannetta. 

Sinä saat miehenä lisäpisteitä hakutilanteissa, ja jos olet sen lisäksi motivoitunut ja toiminut vaikkapa henkilökohtaisena avustajana, niin sisäänpääsy ei varmasti ole mikään mahdottomuus.

Ei ole vaikeaa, mutta ajoittain voi olla aika tiivistahtista. Samaan aikaan kun on työharjoittelu, voi olla iltaisin opetusta (esim lääkärinluennot) ja tenttejä ja työharjoittelutehtäviä jajaja... Itse kävin aikoinaan töissä samaan aikaan, joten elämään ei välillä mahtunut mitään muuta kun halusin valmistua ajallaan. Jotkut kurssit voi olla suunniteltu siten, että jos niitä ei suorita silloin kun se on suunniteltu, niin sen suorittaminen on mahd vasta puolen vuoden päästä ja jos yhtä kussia ei suorita niin sit ei pääse etenemään seuraavalle kussille. Eli aika koulumaista. Nykyään taitaa olla 80% läsnäolopakko tunneilla. Kiva ammatti, ainakin leikkurityö.

5; monissa yksiköissä on myös käytössä ongelmalähtöinen oppiminen, jolloin luennolla ei ole läsnäolopakkoa, mutta ryhmätöissä on. Se antaa sillä lailla joustoa, että jos on ihan pakko, voi luennot skipata, ja luentomateriaalit löytyy netistä.  Fiksuahan se ei tietenkään ole, mutta joskus on pakko, kun lapset sairastaa ja mies ei enää voi olla töistä pois..

Itse olen nyt aikuisena (yli kolmekymppinen) aloittanut opinnot ja voin suositella. Kylla monenlaista elamankokemusta omaava ihminen pärjää, rankkoja aikoja toki tulee olemaan mutta ei mitaan ylitsepaasematonta. Jos sinulla on englanninkieli vahva, niin yksi vaihtoehto voisi olla englanninkielinen linja, bachelor of healthcare? Siita saa registered nurse tutkinnon ja mahtavat valmiudet tyoskennella myos Suomen ulkopuolella. Naita linjoja on aika useassa AMK:ssa uskoakseni.

Meilla luokkajakauma on: melkein puolet miehia, osa suoraan lukiosta, osa kolmekymppisia, puolet Suomen ulkopuolelta, loput suomalaisia.

Kannustan sinua tahan ratkaisuun, niin kuin minuakin kannustettiin jokin aika sitten kun tata pahkailin.

Tieteellisesti utelias ei taida sopia sairaanhoitajaksi. Terveisin ei hoitaja, mutta heidän kanssaan tiiviisti työskentelevä.

Olen kolmannen vuoden shopiskelija. Rankkaa opiskelu ei ole ollut vaikka olen perheellinen. En ole kylläkään tehnyt töitä koulun ohella, mutta kaikki muut vaikuttavat tekevän. Mutta voit siis tehdä ensinmäisen vuoden opintojen ja harjoittelun jälkeen töitä lähihoitajan sijaisena. Selviät töistä ja opinnoista hyvin jos opiskelutaitosi ovat kunnossa. Kannattaa ehdottomasti. Miehenä saat valita työpaikan. Meillä on paljon hoitotyön tutkimukseen liittyviä kursseja ja tutkimusta korostetaan liiaksikin... Ja jos työelämässä havaitset myöhemmin että olet vielä enemmän kiinnostunut tutkimuksesta, voit mennä yliopistoon opiskelemaan hoitotiedettä.

Vierailija kirjoitti:

Tieteellisesti utelias ei taida sopia sairaanhoitajaksi. Terveisin ei hoitaja, mutta heidän kanssaan tiiviisti työskentelevä.

Tästä voisin olla samaa mieltä. Ylipäätänsä tieteellisesti utelias (siis oletettavasti myös älykkäähkö) mieli viihtynee paremmin yliopistossa kuin ammattisurkeassa, missä vaatimus- ja koulutustaso on ihan täyttä jaskaa. 

Noin keskiverto sairaanhoitaja vaikuttaa olevan hieman tyhmähkö suorittaja, joka ei osaa edes peruskoulun ala-asteen tasoisia lääkelaskuja. Oman työni puolesta tunnen tuotantolaitosmaailmaa (mitä sairaala siis on) ja valitettavasti potilaana hoitsujen arvostus laskee sitä enemmän, mitä niitä näkee. Hommat eivät ole hanskassa ja potilas itse joutuu estämään heitä tekemästä typeryyksiä ja vielä varmistamaan, että lääkärin määräämät toimet potilaalle tehdään. Henkinen kapasiteetti riittää juuri ja juuri suorittamaan yhden selkeän tehtävän kerrallaan, kunhan ei vain tarvitse ajatella itse, mitä seurauksia tekemisillä voi olla.

Valitettavasti näin. Nytkin makaan vuodeosastolla ja taas kerran on rautalankaa väännettävä daijulle, jotta saan hoitosuunnitelman kohdallani toteutumaan ja hoitsu hoitaa hommansa edes sinne päin.

Up!

Koulu ei itsessään ole mitään rakettitiedettä, mutta toki se vaatii kunnollista opiskelua ja paneutumista - siis jos haluaa oppia. Hyvä lukeminen kannattaa, koska tällä tavalla helpottaa omaa selviytymistä ammatissa valmistumisen jälkeen. Ryhmätöitä koulussa on paljon, mikä on makuasia. Itse en pitänyt.. Harjoittelut on usein se vaativin ja työläin homma, tosin siinäkin vaikuttaa jonkun verran minne pääsee/joutuu harjoitteluun ja onko aiempaa pohjaa (itse olen aiemmalta koulutukseltani lähäri, 10 vuotta sairaalatyössä joten moni asia oli tavallaan jo tuttu ja tiesin mitä odottaa). Mutta työyhteisöt voivat olla mitä vaan hyvän ja huonon väliltä, se on vaan siedettävä jos vastaan tulee huono harkkapaikka ja ikävät ohjaajat. Oikeastaan se on hyvää valmennusta tulevaan, koska ammatissa joutuu harjoittamaan tunteiden säätelyä, itsehillintää ja kykyä olla tekemisissä epämiellyttävienkin ihmisten kanssa (en tarkoita tällä työkavereita, vaikka niihinkin mahtuu).

Nykyään alan maine on huono, tosin se on ollut sitä aina. Sairaanhoitaja on kuitenkin kelpo tutkinto ja kun saavuttaa ammatillisen varmuuden siinä 5-10 vuoden kuluessa valmistumisesta, alkaa helpottaa. Moni asia opitaan pitkällä kokemuksella nimenomaan siltä omalta erikoisalalta. Jos mahdollista, ota kieliopintoja paljon ja englanti ja ruotsi ainakin haltuun. Näistä on iso apu jos suuntaat ulkomaille. Itse olen tehnyt Ruotsissa kaksi vuotta, tykkäsin. Palasin kuitenkin takaisin kun löysin puolisoni. 

Jos sitten joskus haluat lähteä etenemään, niin on tietysti ylempi amk, mutta jos olet oikein tosissasi, yliopistolta löytyy alaa tukevia vaihtoehtoja. Hallintotieteet on hyvä, hoitotiede vähän niin ja näin. Joka tapauksessa nämä antaa sinulle muodollisen pätevyyden korkeamman tason hommiin. Jos taas olet laaja-alaisesti kokenut psykiatrian sairaanhoitaja, on sinulla mahdollisuus terapiaopintoihin. Hyvä sairaanhoitaja voi olla terapeuttina parempi kuin esim psykologi, koska sairaanhoitaja ymmärtää ruohojuuritason todellisuuden ja on sairaalassa nähnyt kaikkea. 

Nostellaanpas.