Parikymppisenä perheen perustaneet:

Öö, nyt en ymmärtänyt. Miten perheen perustaminen sulkee nuoruuden ja hauskanpidon pois? Tai ehkä mä en ymmärrä kun mummot riiteli keskenään verisiä riitoja siitä kenen vuoro on hoitaa meidän muksuja. Kun molemmat olisi halunneet.

Nyt mummot on jo vanhoja ja sairaita, mutta onneksi saivat kokea lastenlasten saamisen riemun silloin keski-iässä. Tätä ovat itsekin sanoneet. 

Vahinko kävi. Olin 18, mies 26. Nyt kolme yhteistä lasta, omakotitalo, kivat työpaikat yms. Kaikki hyvin siis :) En kadu ja nuoruutta en kaipaa. Baariin menen jos siltä tuntuu, samoin tapaan ystäviä yms. Nyt olen jo 31 ja koen olevani onnellinen ja tyytyväinen ratkaisuihini.

kuka idiootti perustaa perheen siksi että omat vanhempansa haluaa niin??[quote author="Vierailija" time="06.07.2013 klo 18:38"]

Öö, nyt en ymmärtänyt. Miten perheen perustaminen sulkee nuoruuden ja hauskanpidon pois? Tai ehkä mä en ymmärrä kun mummot riiteli keskenään verisiä riitoja siitä kenen vuoro on hoitaa meidän muksuja. Kun molemmat olisi halunneet.

Nyt mummot on jo vanhoja ja sairaita, mutta onneksi saivat kokea lastenlasten saamisen riemun silloin keski-iässä. Tätä ovat itsekin sanoneet. 

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="06.07.2013 klo 18:40"]

kuka idiootti perustaa perheen siksi että omat vanhempansa haluaa niin??[quote author="Vierailija" time="06.07.2013 klo 18:38"]

Öö, nyt en ymmärtänyt. Miten perheen perustaminen sulkee nuoruuden ja hauskanpidon pois? Tai ehkä mä en ymmärrä kun mummot riiteli keskenään verisiä riitoja siitä kenen vuoro on hoitaa meidän muksuja. Kun molemmat olisi halunneet.

Nyt mummot on jo vanhoja ja sairaita, mutta onneksi saivat kokea lastenlasten saamisen riemun silloin keski-iässä. Tätä ovat itsekin sanoneet. 

[/quote]

[/quote]

Kuka idiootti keksii, että joku olisi täällä kirjoittanut tehneensä niin?

Vihdon yhdenlaisen hauskanpidon toisenlaiseen. Vanha tapa alkoikn jo kyllästyttää.

No minä perustin jo 18 vuotiaana :) En juokse vieläkään baareissa, ne kyllästytti jo alaikäisenä. Kummasti sitä järki tuli päähän, kun 18 vuotta täytti. Nyt ikää 22 ja 3 ihanaa lasta, elämääni en vaihtaisi mihinkään. Enemmän minua nolottaa ja vähän säälittääkin ystäväni, keillä ei ole mitään muuta elämää, kuin joka viikonloppuinen kännääminen. Ei se ole elämää!

No minä halusin perheen nuorena ja olen nyt 29v ja lapset 9 ja 6. Mieheni on 37vuotias. Olen todella onnellinen perheestäni ja ihanista lapsistani. Tehdään paljon perheenä, matkustellaan ja eletään normaali arkea. Yhtä onnellinen olisin lapsistani jos olisin vasta nyt heidät saanut. Mutta en osaa kuvitella tätä 9vuotta ilman heitä.

En koe vaihtaneeni huoletonta nuoruutta perhe-elämään, koska minulle onnellisuus on tämä perhe. En ole koskaan kokenut lastenhoitoa työksi tai raskaaksi. Päin vastoin, lapset on mulle voimavara arjessa :) 

Ihmiset on erilaisia, onneksi. Eikä ole sen oikeampaa perustaa perhettä nuorena kuin vahempanakaan ja toivoisin saavani vielä joskus iltatähden:)

Ei minua kiinnostanut  nuorena semmoinen "hauskanpito". Tai minulle siis hauskinta mitä tiesin oli olla kotona itsekseen, lukea kirjaa, ulkoiluttaa koiraa ja katsella mitä luonnossa tapahtuu. Mitkään bileet ja muiden ikäisteni seura ei minua kiinnostanut ollenkaan. 

Niinpä oli aika luonnollista että aloin haaveilla jo hyvin nuorena myös omasta perheestä ja 19-vuotiaana meninkin naimisiin ja sain ekan lapsenkin. Ei ole koskaan jälkeenkäänpäin halua "pitää hauskaa" sillä tavalla kun ihmiset sen yleensä ymmärtää, minä vaan olen sillälailla introvertti ihminen etten niin kaipaa menemistä ja ihmisten seuraa tai menoja. Kotipesän elämä on minulle parasta elämää.

Hauskaa voi pitää monella eritavalla :)

Tänäkin kesänä olemme menossa perheen kanssa reissuun, ihan kotimaan matkailua :) Varmasti tänäkin vuonna mukava reissu tiedossa!


Pääsen myös nykyäänkin välillä ilman lapsia kavereita näkemään. Miksi en pääsisi? On se välillä oikein mukavaa istua kahvilla ilman sotkuja yms. :)

25v ja neljä lasta, pois en vaihda :)

Ja sitäpaitsi asian voi ajatella niinkin että sitä aiemmin ehtii riennoille mitä nopeammin lapset kasvavat. Sitä voi piipahtaa vaikka iltaolusella alle nelikymppisenä jos ei ole enää taaperoita... ;-)

No mä en ole erityisesti hauskanpitotyyppiä. Mulle ihaninta oli oma rakas lapsi ja perhe... <3 Baareissa kävin kerran-pari vuodessa ja se riitti todellakin! ;) 

Seksiä sain omalta mieheltä ja hauskaa oli.... :) :) 

t. nyt jo kolmekymppiä +

Tahmeat tanssilattiat, känniset ihmiset, hikiset vieraat kädet lääppimässä, örveltävät "kaverit", seksinhimoiset vonkaajat, liian täyttä tanssilattialla..

Hyi. Ei oo hauskaa miun mielestä.

Oma rakas lapsi, jota rakastaa niin paljon että sydän pakahtuu sen sijaan on jotain mitä ei vahtaisi muuhun ikinä! 

Haavemmatti oli hankittu ja vakityöpaikka saatu! Talon osto edessä, mies vakituisessa työssä. Baareissa kerennyt jo riekkua ja kun ei ikinä ole ollutkaan bilettäjätyyppiä, niin ihan luonnollinen jatkumo. Aina olen enemmän nauttinut ulkoilusta, matkustelusta, harrastuksista. En koe olevani jäänyt paitsi yhtään mistään, tietenkin aikatauluja on ajateltava enemmän, mut se on ihan asenteesta kiinni. Itsellä helpotti myös ihana tukiverkosto, jolta sai tarvittaessa apua lastenhoitoon. Mies harrasti, minä olin kotona, minä harrastin, isä oli kotona. Yhteistä aikaa jäi silti paljon. Minä tapaan kavereita, menen baariin tms, mies hoitaa ja päinvastoin. Jos lähdemme yhdessä, mummo ja ukki hoitaa lapset.

Lapset täydensi elämää, eivät vieneet mitään pois.

Kertoo paljon ihmisistä, että se mistä ajattelevat jääneensä paitsi on BAAREISSA notkuminen. Jos vaihtoehtona on ryyppääminen ja perhe-elämä, jokainen normaali ihminen tietenkin valitsee sen perhe-elämän eikä mitään "ikuisen bilettäjän" elämää. Mutta elämällä ja maailmalla on PALJON muutakin tarjottavaa...! Ja fakta on se, että sinkkuna/pariskuntana moni sellainen asia on mahdollista mikä ei olisi lapsen kanssa. Toki periaatteessa kaikkea voi lapsenkin kanssa tehdä, mutta kukaan järkevä aikuinen ei halua vaarantaa lapsiensa elämää, se rajaa tiettyjä juttuja pois elämästä.

Jos vaikka haluaa kokeilla ns. epävarmaa uraa, se kannattaa tehdä ennen lapsia. Jos ei ole varma elättääkö yrittäjänä ta teitelijana itseään, kannattaa kokeilla siipiään ennen lapsia, muuten saattaa katua että miksi en tehnyt sitä, miksi kokeillut.

Samoin jos haluaa työkokemusta esim. lääkärinä/sairaanhoitajana kriisialueilta Punaisen ristin kautta tmv., ei ole kovin hyvä homma että on pakolaisten tmv. parissa "vauva kainalossa" (ei edes onnistuisi) eikä sekään että vanhempi on puli vuotta pois ja pienet lapset "mummolassa" vaikka miten innokas hoitaja olisikin.

Jos haluaa matkustella muuallakin kun Bambse-klubi hotelleissa, rajoittaa lapsi vaihtoehtoja. Aikuinen voi matkustaa junalla Venäjältä Kiinaan, lapsen kanssa haastavampaa. Aikuinen jaksaa kivuta Kilimanjarolle, lapsi ei. Aikuinen sietää paremmin monia tauteja (ihan vaikka salmonellan) mitä lapsi, joten voi enemmän vaeltaa reppu selässä ns. huonommilla alueilla jne.

Ilman lasta voi myös tarttua työtarjouksiin mitkä kiinnostavat, ei tavitse sekunttiakaan miettiä onko oikein että muuttaa Yhdysvaltoihin vert. olisi lapsi joka ei enää näkisi "joka viikko" isovanhempiaan/jonka koulu ja kaverit vaihtusivat tmv.

Mutta jos eläää ns. kotihiiren elämää, on kodin lähellä töissä eikä mikään ns. pakota muuttamaan muualla niin toki lapset voi tehdä vaikka jo alaikäisenä. Mutta moni ihminen haluaa niin paljon muutakin, on fiksua lykätä lapsien tekemistä joitakin vuosia eteenpäin.

Ikis, kerro meille miksi itse hankit lapsen 18-vuotiaana?

En ainakaan itse enää välttämättä saisi lapsia jos edes tässä vaiheessa niitä haluaisin. Ikää on 39 vuotta ja ylipainoa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa - ei kovin hyvä yhdistelmä jos lapsia haluaa? Tosin omat lapseni ovat jo 12, 11 ja 8 joten minulla ei olekaan mitään ongelmaa tuon suhteen, lapsiluku on täynnä :-)

[quote author="Vierailija" time="06.07.2013 klo 20:45"]

Mutta jos eläää ns. kotihiiren elämää, on kodin lähellä töissä eikä mikään ns. pakota muuttamaan muualla niin toki lapset voi tehdä vaikka jo alaikäisenä. Mutta moni ihminen haluaa niin paljon muutakin, on fiksua lykätä lapsien tekemistä joitakin vuosia eteenpäin.

[/quote]

Minä taas luulen että aika suuri osa meistä ihan tieten tahtoen nuorena perheen perustaneista olemme juurikin niitä kotihiiriluonteita. Eikä kotihiiriluonteessa ole mitään vikaa eikä halveksittavaa minusta, sen enempää kuin seikkailua enemmän kaipaavassa luonteessa.

t. 9

Mitä kukakin hauskana pitää? Minä en ole koskaan pitänyt alkoholista, baareissä tulee vaan paha olo melun, savun ja valaistuksen vuoksi, humalatilaa en ole koskan kaivannut, humalaiset ihmiset lähinnä ärsyttää, ja huolettomuus... no eikö kaikilla ole jotain huolia? ? Aika tuskaista parisuhteen metsästystä- tai edes tilapäisen kainalon löytämistä- nuo työpaikan nuorten sinkkujen jutut tuntuu olevan.

Minusta on hauska seurata lasten kasvua ja kehitystä. Toki paljon surua ja unettomia öitä näihin 20 vuoteen mahtuu. Mutta perheen perusaminen nuorena on luonut minulle kallion mihin rakentaa aikuisuutta ja tulevaa vanhuutta.

Kukin tehköön kuten haluaa, jos mieluummin juhlii ja rellestää- siinäpä sitten juhlii. Mutta antakaa sitten meidän jotka olemme valinneet toisin, elää omien valintojemme kanssa, jookos?

Jokainen saa elää omaa elämäänsä, itse hankin lapsia vasta 30+ ja se oli erittäin hyvä ratkaisu. En ole kotihiiri enkä myöskään bilehile, noiden välillä on aika monta muutakin vaihtoehtoa. Minulla on paljon erilaisia mielenkiinnon kohteita, ryyppääminen ei ole yksi niistä, koska juominen ja varsinkin seuraavan päivän krapula tuhlaisi vapaa-aikaani pois kaikista niistä jutuista mitä haluan tehdä. Lisäksi juomiseen menee rahaa, säästän ne mielummin johonkin muuhun.

Minä kaipasin omaa aikaa ja omia juttuja, kun sain tarpeeksi toteuttaa itseäni oli hyvä aika panostaa lapsiin. Kaikella on tarkoituksensa, ulkomailla asuminen ja työskentely paransi kielitaitoa, mikä sitten auttoi aikanaan saamaan paremman työpaikan (suomen lisäksi puhun kahta kieltä liki natiivin tasoisesti, ja osaan myös muita kieliä) mikä mahdollisti sitten paremman elintason minulle ja perheelleni. Jos olisin tenhyt asiat toisin, minulla olisi huonompi työ ja vähemmän aikaa lapsilleni, ja monella eri tasolla myös vähemmän tarjottavaa lapsilleni.

Jos silloin on kaikki jo koettu, eikä halua odottaa, että munasarjat surkastuu?