Paino nousee ihan vähästä...
Olen normaalipainoinen, hoikahko, mutta joudun koko ajan tekemään töitä sen eteen. Jos syön herkkuja yhtenä päivänä viikossa, paino nousee heti kilon ja aineenvaihdunta lakkaa toimimasta. Äidin puolella on paljon ylipainoa. Sen sijaan isän isosiskot olivat (=molemmat jo kuolleet) loppuun asti tosi hoikkia, vaikkeivat olleet yhtään liikunallisia. Minun on käytävä salilla 3-4 kertaa viikossa, viikonloppuisin lenkilllä ja 4 km työmatkan yhteen suuntaan kävelen tai pyöräilen.
Olen laskenut kalorilaskurilla kaloreita, laittaen ylös ihan kaiken purkkaakin myöten syön joskus 1400 kaloria ja silti saattaa paino pari sataa-puoli kiloa grammaa viikon aikana nousta eikä se lähde pois kuin vähentämällä kaloreita. Yksi syy on pienikokoisuus, eli kun olen pätkä ja hoikka, niin voin syödä aika vähän. En voi juurikaan herkutella tai syödä kunnolla, ettei paino ala nousta. Pienikokoisena myös liikunnan teho on pieni, vaikka teen sen voimieni rajoilla.
Mies täällä, ihan sama juttu. Tuntuu että minulla on tajuttoman hidas aineenvaihdunta. En tunne juuri koskaan nälkää, ei ole "pakko" syödä edes joka päivä, hikoilen kyllä, mutta jostain syystä en haise koskaan hielle, jos pidän yhden karkkipäivän, vatsa on niin pömpöllä, että palautumiseen menee monta päivää. Paino pysyy vakiona vaikka saöisin miten vähän. Ruokavalio on sellaista hyväkarppausta, eli syön kaikkea, mutta en pelkää rasvaa ja syön paljon enemmän proteiineja ja vihanneksia kuin hiilarilisukkeita. Toisaalta tiedän, että tämä voi olla joku tauti, mutta toisaalta siinä on niin paljon hyviä puolia ja niin vähän huonoja, että näillä mennään. Kun söin vapaasti joka päivä pelkästä syömisen ilosta olin XL kokoinen. Nyt olen pysynyt S kokoisena jo monta vuotta kun oikeasti rajoitin ruoan määrän niin vähään kuin tarvitsen. Tsemppiä omankin kehon kanssa!