Mulla on kaksi lasta mutta rakastan vain toista!!

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 18:16"]

Käytökseni varmaan ruokkii tätä tilannetta entisestään.

[/quote]

Hep!

Yritä ymmärtää lapsesi synnynnäistä temperamenttiä. Yritä hiillitä omia tunteitasi,ja anna lapselle esim.kaksi vaihtoehtoa joista voi valita. Sinä vanhempana määräät, mutta yritä tehdä se niin että lapsi ei koe voimakasta tarvetta protestoimiseen.Rakkaus on tärkeintä; jos hylkäät lapsesi henkisesti, seuraukset voivat olla vakavat. Liian varhaiset seksuaaliset kokeilut, väärä seura ym. Myös mustasukkaisuus voi olla syynä. Lapsi kokee että suosit vain toista,ja siksi käyttäytyy hankalasti. Yritä tietoisesti olla ystävällinen lapselle ja seuraa muuttuuko hänen käytöksensä. Oma käytöksesi on ratkaisevassa asemassa myös siihen miten lapsesi voi muuttua.

Taidat nähdä tytössä itsesi.

Mutta niin makaa kuin petaa. Tulepa kertomaan millainen tyttäresi on 16-vuotiaana.

Pakko hankkia lapsia niin ettei välitä toisesta jo raskausajalla? Epäilen että sun ongelmasi on ollut ongelmallinen, ei siksi että toinen on tyttö ja plaa plaa vaan ihan se että toiseen olet ollut valmiimpi.

Toinen ehkä ollut vahinko tai elämä ollut muuten vaikeaa kun odotit tyttöä?

Sinuna koittaisin saada tyttöön välit kuntoon, kaikenlaisia positiivisia asioita teille ja jos ei helpota niin terapiaan.

Olen kovasti yrittänyt olla ystävällinen tytölle. Päätän että tänään en kertaakaan tiuski tai hermostu. Mutta en pysty siihen, tyttö kun vaan on niin raivostuttava. Joka asiaan pitää sana ei. Lisäksi tyttö on aggressiivinen ja riidanhaluinen. kertokaa millä ihmeellä saan pinnaani pidennettyä!

ap

muut sit vihaa sitä sun poikaa 

Mene terapiaan, sun päässäs on selkeästi jotain vikaa. Normaali äiti rakastaa kaikkia lapsiaan ja jos näin ei ole niin äidissä on vika, ei lapsessa.

Etsi siis päälääkäri ja hoidata pääsi. 

Hanki ammattiapua, sitähän on saatavilla.

En ihan tajunnut mitä tarkoitit. Tyttö on lapsista nuorempi, odotettu lapsi, syntyi ihan yhtä hyvään elämäntilanteeseen kuin poikakin. tyttö on luonteeltaan samankaltainen kuin minä monissa asioissa, mutt tuota riidanhaastamista, aggressiivisuutta ja negatiivisuutta en tunnista itsestäni. Juuri tytön käytös on se mitä en siedä, ja jolle minulla ei riitä ymmärrystä.

ap

 No onhan tiuskiminen ja hermostuminen aggressiivisuutta ja riidanhalua!

Tyttösi on haastava lapsi, voisiko olla niin, että olet väsynyt siihen? Miten miehesi on mukana lasten kasvatuksessa? Meillä on nuorempi haastava lapsi, tosin myös samalla todella valloittava. Joka tapauksessa kun hän on joskus pois kotoa esim. mummillan, niin se on minulle hengähdystauko. Isompi meillä on paljon helpompi, vaikka hän osaa saada minut hermostumaan, koska on niin samanlainen kuin minä. Silti rakastan molempia. 

Ap kannattaisi tutkiskella omia tunteitaan ja ehkä käydä puhumassa jollekin ammattilaiselle. Ehkä se ei olekaan rakkauden puutetta lastasi kohtaan, vaan jotain muuta esim. uupumusta, vaikeutta omien tunteidesi kohtaamisessa, jota juuri tuo lapsi nostaa pintaan. 

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 18:41"]samankaltainen kuin minä monissa asioissa, mutt tuota riidanhaastamista, aggressiivisuutta ja negatiivisuutta en tunnista itsestäni. [/quote]

Juuri siitä syystä kannttaisi mennä juttelemaan ammatti-ihmisen kanssa. Tämä ei ole siis mikään "mee terapiaan, lol" -heitto. Tyttö painelee jotain olennaisia nappuloita sinussa. Kenties sellaisia, jotka mieli kokee turvallisemmaksi pitää sinulta piilossa. Samankaltaiset ihmiset ärsyttävät silloin kun kyse on piirteistä, joita on itsessä vaikea kohdata ja käsitellä. Asian läpikäyminen voisi valaista muutenkin ja lisätä itsetuntemustasi, sen oheistuotteena vuorovaikutus tytönkin kanssa voisi ehkä helpottua.

En tiedä minkä ikäinen hän on, mutta tuskin hän päivät pitkät juonii päästäkseen ärsyttämään sinua maasta taivaaseen - olette niin samanlaiset, että hän löytää oikeat, juuri eniten reaktioita (ja siten huomiota!) aiheuttavat painonapit sinussa.

Kuin oma elämäni. Veljet oli kaikki kaikessa, minä en mitään. Jälkiä korjaan yhä vaikka itsellänikin on jo lapsi.

Sinun on äitinä aika unohtaa minä, minä, minä ja keskittyä siihen että lapsesi saavat kunnollisen alun elämälleen!

Älä sitten vanhempana mieti miksei tyttö vieraile ja poikakaan ei pahemmin välitä kun hänet oot niin piloille passannu, turha on sitten enää kerjätä tyttöä auttamaan kun olet häntä koko lapsuuden nujertanut. Lapset ei ole tyhmiä ja tälläiset asiat he näkevät selkeästi ja korkeintaan syyttävät itseään koko lapsuuden/nuoruuden ja kun vihdoin aikuisena tästä pääsevät yli niin välttelevät sitä henkilöä joka häntä nujersi henkisesti.