Lue keskustelun säännöt.
Sain eilen kerrottua äidilleni, mitä hänestä oikein ajattelen.
17.06.2013 |
Mulla ei ollut helppo lapsuus, mutta äiti ei kyllä asiaa yhtään auttanutkaan. Olen vieläkin kolmikymppisenä henkisesti vaurioitunut ja traumaattinen. Vuosien terapiat käyty, sinne jäi itsetuhoisuus mutta ahdistus jäljellä. Olen pitkään junnannnut paikoillani ja jauhanut samoja juttuja. Eilen äiti soitti ja halusi jotain palvelusta. Sain jonkun lukon auki, kun levitin nähtäväksi koko sisäisen mustuuteni ja äidin osuuden siinä.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 11:29"]
Miten äitisi reagoi tähän?
[/quote]
Kyllähän hän _periaatteessa_ tietää kaiken, mutta en usko että hän oikeasti tajuaa miten syvästi muhun on vaikuttanut kaikki menneisyyden tapahtumat ja erityisesti hänen toimintansa niissä yhteyksissä. Tyhmyys siis suojelee häntä, noin suoraan sanottuna. Kun toisella on laakamadon tunne-elämä ja eläytymiskyky, niin muuta ei voi odottaakaan. Eli ei nämä asiat tulleet yllätyksenä hänelle, mutta ehkä hän yllättyi, kun ei odottanut juuri tämän puhelun oulpauttavan asioita taas framille.
Yritti selittää jotain "hyvistä aikomuksistaan" jonka kuittasin sanomalla että tie helvettiin on niillä päällystetty ja että kriisitilanteissa pitää tehdä asiat oikein ja totuudellisesti eikä oman itsekkyyden ja helppouden tavoittelun takia valehdella ja oikoa ja väittää sitten tätä kaikkea hyviksi aikomuksiksi.
Meidän suhde on kompleksinen, välillä ollaan vuosia ihan ok väleissä ja välillä mun vanhat kuonat vaan palaavat aktiivisiksi. Perusongelma on se, että minä olen (mitatusti) huippuälykäs ja syvästi tunteva, mutta äitini ei kumpaakaan. Hän ei näe suurta vääryyttä siellä missä minä. Eihän vääryys kohdistunut häneen vaan minuun.
ap
karua syyttää äitiä kaikesta paskasta. Kolmikymppiset ihan hyvinvoivat naiset ravaavat terapiassa ja syyttävät äitiään kaikesta.
Mitä odotatte äideiltä? Että he ovat kokonaisia, virheettömiä ja täydellisiä? Että heidän pitäisi olla samanlaisia kuin te? Jos eivät ole, olisi heidän muututtava sellaisiksi? Mitä saatte siitä irti, että tuotte kaiken kuonan ja katkeruuden heidän silmilleen? Luuletteko että hän voi muuttua? Luuletteko että aikaa voi kääntää taaksepäin?
Mutta miettikää sitä, millaisen haavan teette jo haavoitetun sielulle.
Kyllä mä voisin ymmärtää ap:tä.
Sellaiset ihmiset, joilla on ollut niitä epätäydellisiä mutta hyviä äitejä, ei voi koskaan oikeasti ymmärtää mitä se todellinen epätäydellisyys voikaan tarkoittaa.
Omalla kohdallani en tarvitse terapiaa äidin vuoksi, vaan tarvitsisin sitä isäni kohtelun takia :D Enpä ole vain saanut aikaiseksi mennä.
Mitä virheitä äitisi on tehnyt sinun elämääsi että siitä tuli niin kurja kuin tuli? Minunkin äitini on tehnyt valtavia virheitä, ja jos en jostakin ihmeestä olisi voimia löytänyt hakeutua terapiaan ilman äidin ja isän lupaa (menin salaa, olin vasta 16v) en olisi tässä. Yritin itsaria aikoinani. Ja syytin äitiä paljosta, olisin halunnut hänen kuolevan, mutta en enään. Ymmärrän toisaalta äitiäni ja minä itsekin voisin tehdä ja teen virheitä lapsen kasvatuksessa. Ja äitini on minulle todella rakas. Minä olen päässyt siitä yli, että äitini myös tekee virheitä, ehkä luulee ajattelevansa lapsen parasta, ehkä haluaa suojella itseään siltä valtavalta tuskalta mikä siitä tulee kun asiat kohtaa. Eikä osannut enään myöhemmin sitten ottaa asioita minun kanssani puheeksi.
T: 22v mamma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta toisaalta ymmärrän kyllä sinua. Elämässä voi kohdata valtavia kipuaja joita äiti tuottaa. Mutta miksi kantaa niitä mukana ja kantaa sitä kaunaa matkassa. Toivottavasti pääset siitä nyt yli helpommin kun olet siitä saanut puhuttua äidillesi suoraan.
T:7
En pysty puhumaan itse asiasta tällä palstalla, kyseessä sen verran monitahoinen ja henkilökohtainen vyyhti. Sen voisin ymmärtää, että vieras ihminen olisi voinut toimia (ja toimi) kuuntelematta, tuntematta lasta ja ajattelemalla hänen puolestaan näin viemällä häneltä sen ihmisyyden, joka hänelle olisi voinut jäädä. JOS niin olisi haluttu muttei haluttu. Mutta että oma äiti, ettei ei hänkään parempaan pystynyt vaikka olisi voinut ja osannut. MUTTEI halunnut tai muuten vaan ilman kummempaa syytä pystynyt. Ja nyt sitten selittelee hädissään kuinka tarkoitti hyvää. Kyseessä ei siis ole äidin ulkoinen epätäydellisyys, vaan sisäinen, menttaalinen epä-äitiys. Äiti, johon ei ollut koskaan luottaminen, ja kun ei äitiin, ei kehenkään voi luottaa enää koskaan, ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:17"]
karua syyttää äitiä kaikesta paskasta. Kolmikymppiset ihan hyvinvoivat naiset ravaavat terapiassa ja syyttävät äitiään kaikesta.
Mitä odotatte äideiltä? Että he ovat kokonaisia, virheettömiä ja täydellisiä? Että heidän pitäisi olla samanlaisia kuin te? Jos eivät ole, olisi heidän muututtava sellaisiksi? Mitä saatte siitä irti, että tuotte kaiken kuonan ja katkeruuden heidän silmilleen? Luuletteko että hän voi muuttua? Luuletteko että aikaa voi kääntää taaksepäin?
Mutta miettikää sitä, millaisen haavan teette jo haavoitetun sielulle.
[/quote]
tämä on niin totta. Ei ole mitään järkeä tuijottaa menneisyyteen ja syyllistää muita. Oman eheytymisesi kannalta olisi äärimmäisen tärkeää katsoa eteenpäin, tulevaisuuteen.
Mitä luulet saavuttaneesi avautumisellasi? Se ei auta sinua eikä se auta äitiäsi. Äitisi ei näe virheitään eikä tekosi ollut rakentava.
Toimit hiukan samalla tavalla kuin pettäjä toimii tunnustaessaan pettämisen puolisolleen: kaataa paskan toisen niskaan saadakseen itselleen paremman olon.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:34"]
Toimit hiukan samalla tavalla kuin pettäjä toimii tunnustaessaan pettämisen puolisolleen: kaataa paskan toisen niskaan saadakseen itselleen paremman olon.
[/quote]
Paitsi että pettäjä oli tässä se äiti.... Eikö pettäjälle saa kertoa, että kiinni jäi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan totta että haluan kaataa paskaa takaisin. Haluan että äitini katuu, häpeää, suree ja ahdistuu. Ennen kaikkea haluan, että hän katuu. Ongelma on siinä, ettei hän ymmärrä mitä hänen pitäisi hävetä tai katua ja minä autan häntä siinä niin kauan, että se onnistuu tai jompi kumpi kuolee.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:17"]
karua syyttää äitiä kaikesta paskasta. Kolmikymppiset ihan hyvinvoivat naiset ravaavat terapiassa ja syyttävät äitiään kaikesta.
Mitä odotatte äideiltä? Että he ovat kokonaisia, virheettömiä ja täydellisiä? Että heidän pitäisi olla samanlaisia kuin te? Jos eivät ole, olisi heidän muututtava sellaisiksi? Mitä saatte siitä irti, että tuotte kaiken kuonan ja katkeruuden heidän silmilleen? Luuletteko että hän voi muuttua? Luuletteko että aikaa voi kääntää taaksepäin?
Mutta miettikää sitä, millaisen haavan teette jo haavoitetun sielulle.
[/quote]
Oikein paljon onnea! Sinulla mitä ilmeisimmin on äiti, joka ei ole lapsuudesta asti kaatanut kaikkea pahoinvointiaan sinun niskoillesi, huolehdittanut ja murehdittanut asioitaan pienellä ihmisellä, vihkinyt koko elämäänsä addiktioiden alttarille ja nähnyt lapsiaan vain itsensä jatkeina, ei itsellisinä ihmisinä jotka olisivat ansainneet kasvualustakseen ns. normaalia elämää ja normaaleita ikäkauteen kuuluvia lapsen murheita.
Aivan helvetin ärsyttävää, kun tullaan tänne kommentoimaan asioita, joista ei ole mitään käsitystä. Tai jos on kokemusta, niin aivoista puuttuva palanen on suojannut ikävältä muistijäljeltä, joten onnittelut sitten siitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:39"]
On ihan totta että haluan kaataa paskaa takaisin. Haluan että äitini katuu, häpeää, suree ja ahdistuu. Ennen kaikkea haluan, että hän katuu. Ongelma on siinä, ettei hän ymmärrä mitä hänen pitäisi hävetä tai katua ja minä autan häntä siinä niin kauan, että se onnistuu tai jompi kumpi kuolee.
[/quote]
entä isäsi? Eikö hänkään antanut sinulle mahtavaa lapsuutta? et kuitenkaan häntä syytä?
Isä oli sillä tavalla etäinen, ettei häneltä oikeastaan odottanut mitään. Kivaa oli välillä, välillä taas ei ollut, mutta tästä ongelmakuviosta hän oli syrjässä. En ole ollut isääni missään yhteyksissä pitkään aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 13:27"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:17"]
karua syyttää äitiä kaikesta paskasta. Kolmikymppiset ihan hyvinvoivat naiset ravaavat terapiassa ja syyttävät äitiään kaikesta.
Mitä odotatte äideiltä? Että he ovat kokonaisia, virheettömiä ja täydellisiä? Että heidän pitäisi olla samanlaisia kuin te? Jos eivät ole, olisi heidän muututtava sellaisiksi? Mitä saatte siitä irti, että tuotte kaiken kuonan ja katkeruuden heidän silmilleen? Luuletteko että hän voi muuttua? Luuletteko että aikaa voi kääntää taaksepäin?
Mutta miettikää sitä, millaisen haavan teette jo haavoitetun sielulle.
[/quote]
Oikein paljon onnea! Sinulla mitä ilmeisimmin on äiti, joka ei ole lapsuudesta asti kaatanut kaikkea pahoinvointiaan sinun niskoillesi, huolehdittanut ja murehdittanut asioitaan pienellä ihmisellä, vihkinyt koko elämäänsä addiktioiden alttarille ja nähnyt lapsiaan vain itsensä jatkeina, ei itsellisinä ihmisinä jotka olisivat ansainneet kasvualustakseen ns. normaalia elämää ja normaaleita ikäkauteen kuuluvia lapsen murheita.
Aivan helvetin ärsyttävää, kun tullaan tänne kommentoimaan asioita, joista ei ole mitään käsitystä. Tai jos on kokemusta, niin aivoista puuttuva palanen on suojannut ikävältä muistijäljeltä, joten onnittelut sitten siitäkin.
[/quote]
Ja mistä päättelit että minulla on ehjä äitisuhde? Kaikkea muuta. Myös minulla on pitkä tie kuljettavani arpieni takia, joita lapsuuteni on aiheuttanut. Mutta, ajattelen niiiden kuuluvan elämään, kolhujen kanssa on elettävä ja toisekseen, jos ja kun traumojani käsittelen, en niistä ainakaan äidilleni avaudu. Suojelen häntä tältä vaikka kaikelta en häntä voi suojella, aivan kuten hän suojeli minua siltä, miltä kuvitteli minun tarvitsevani suojelua, mutta ei nähnyt sitä, miltä minut olisi pitänyt suojata.
MInä en sylje äitiini päin.
Minäkin olen sitä mieltä, että jos meinaa elämänsä elää, on otettava vastuu omasta elämästään, eikä mähösteltävä paskassa ja katkeruudessa. Omat vanhemmat on oman aikakautensa kasvatuksen uhreja ja ovat luulleet tekevänsä oikein niillä resursseilla, kuin heillä on.
Ja ap.lle. Minä en ole elänyt helppoa lapsuutta. Isäni yritti ampua minut muutaman kerran. Minut on yritetty raiskata sukulaosen johdosta 7-9 vuotiaan pari kertaa. Kukaan ei uskonut ja puolustanut minua. Olen viettänyt pakkasöitä liiterissä piilossa tappelevia vanhempiani.
Mutta vain minä voin tehdä itselleni tulevaisuuden tai jäädä koukkuun lapsuuteeni. Minä valitsin sen, että olen oman elämäni sankari ja elän paremmin kuin vanhempani. Miksi tuhlaisin ne muutaman kymmenen vuotta surkeilemalla lapsuutani
N52v
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:33"]
En pysty puhumaan itse asiasta tällä palstalla, kyseessä sen verran monitahoinen ja henkilökohtainen vyyhti. Sen voisin ymmärtää, että vieras ihminen olisi voinut toimia (ja toimi) kuuntelematta, tuntematta lasta ja ajattelemalla hänen puolestaan näin viemällä häneltä sen ihmisyyden, joka hänelle olisi voinut jäädä. JOS niin olisi haluttu muttei haluttu. Mutta että oma äiti, ettei ei hänkään parempaan pystynyt vaikka olisi voinut ja osannut. MUTTEI halunnut tai muuten vaan ilman kummempaa syytä pystynyt. Ja nyt sitten selittelee hädissään kuinka tarkoitti hyvää. Kyseessä ei siis ole äidin ulkoinen epätäydellisyys, vaan sisäinen, menttaalinen epä-äitiys. Äiti, johon ei ollut koskaan luottaminen, ja kun ei äitiin, ei kehenkään voi luottaa enää koskaan, ikinä.
[/quote]
No tuo nyt on jo aika paksua paskaa. Kyllä sinä voit aikuisena ihmisenä käyttää järkeäsi, ja sen avulla alkaa harjoittaa tunne-elämääsi parempaan kuntoon. Oletko sinä luotettava? Jos et ole, niin silloin ymmärrän sen, että ajattelet, että kukaan ei ole.
Jos taas olet, niin tuskin olet niin narsistinen ihminen, että kuvittelet olevasi maailman ainoa luotettava ihminen?
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:39"]
On ihan totta että haluan kaataa paskaa takaisin. Haluan että äitini katuu, häpeää, suree ja ahdistuu. Ennen kaikkea haluan, että hän katuu. Ongelma on siinä, ettei hän ymmärrä mitä hänen pitäisi hävetä tai katua ja minä autan häntä siinä niin kauan, että se onnistuu tai jompi kumpi kuolee.
[/quote]
Sä olet tyhmä ja tuhlaat elämäsi tuossa ihan turhaan. JA SE ON TÄYSIN OMA VALINTASI, EI MILLÄÄN LAILLA ÄITISI SYY.
Meistä jokainen on vastuussa omista teoistaan. Sinäkin.
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 13:27"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2013 klo 12:17"]
karua syyttää äitiä kaikesta paskasta. Kolmikymppiset ihan hyvinvoivat naiset ravaavat terapiassa ja syyttävät äitiään kaikesta.
Mitä odotatte äideiltä? Että he ovat kokonaisia, virheettömiä ja täydellisiä? Että heidän pitäisi olla samanlaisia kuin te? Jos eivät ole, olisi heidän muututtava sellaisiksi? Mitä saatte siitä irti, että tuotte kaiken kuonan ja katkeruuden heidän silmilleen? Luuletteko että hän voi muuttua? Luuletteko että aikaa voi kääntää taaksepäin?
Mutta miettikää sitä, millaisen haavan teette jo haavoitetun sielulle.
[/quote]
Oikein paljon onnea! Sinulla mitä ilmeisimmin on äiti, joka ei ole lapsuudesta asti kaatanut kaikkea pahoinvointiaan sinun niskoillesi, huolehdittanut ja murehdittanut asioitaan pienellä ihmisellä, vihkinyt koko elämäänsä addiktioiden alttarille ja nähnyt lapsiaan vain itsensä jatkeina, ei itsellisinä ihmisinä jotka olisivat ansainneet kasvualustakseen ns. normaalia elämää ja normaaleita ikäkauteen kuuluvia lapsen murheita.
Aivan helvetin ärsyttävää, kun tullaan tänne kommentoimaan asioita, joista ei ole mitään käsitystä. Tai jos on kokemusta, niin aivoista puuttuva palanen on suojannut ikävältä muistijäljeltä, joten onnittelut sitten siitäkin.
[/quote]
Kiitos vaan onnitteluista, mutta en niitä tarvitse, kun kyseessä ei ole ollut mitkään onneen liittyvät asiat. Ihan itse olen nuoruusiän vaikeasta masennuksesta lähtien alkanut rakentamaan elämääni paremmaksi, enkä jäänyt vaan makaamaan ja popsimaan pillereitä loppuelämäkseni, ja odottamaan koskahan masennus taas invalidisoi minut.
Oletteko ikinä ajatelleet MIKSI äitinne toimivat niin kuin toimivat?
Oma paska äitini ( joka mulle ne vaikeat mt-ongelmat, syömishäiriöt etc. on aiheuttanut) on kasvanut ison perheen loppupään sisaruksena, näkymättömänä ja vailla huomiota ja todella ankaran kurin alla. Kun hän käyttäytyi pikkulapsena huonosti ( eli kiukutteli tai uhmasi), isosisko sulki hänet päiväksi pimeään latoon. Lisäksi elämänpiiri oli muutenkin pieni ja ahdas maaseudulla peräkylällä.
Oma paska isäni taas oli oman sodassa traumatisoituneen isänsä laiminlyömä ja itsetunnoltaan murskaama, eikä isä pystynyt meille lapsille myöskään parempaa tarjoamaan, vaan ailahtelua ja väkivaltaa sekä henkisesti että fyysisesti.
Mä pystyn näkemään vanhemmistani sen, että kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Ei hyvästä vanhemmuudesta, lasten oikeuksista jne. puhuttu ollenkaan samalla tavalla silloin kun itse olin lapsi, kuin mitä siitä puhutaan nyt. Olen itse tuhat kertaa parempi vanhempi omille lapsilleni kuin vanhempani aikanaan minulle, koska minulla on kykyä siihen hommaan.
Toivottavasti te olette vielä kovin nuoria tuossa katkeruudessanne. Olin itsekin tuollainen n 15-20v iässä, jolloin asioita paljon käsittelin, ja kävin terapiassa. Sittemmin olen kyennyt ajattelemaan paljon laajemmin.
On hienoa, että olet saanut avauduttua. Äitisi kuulostaa pahemmalta tapaukselta kuin omani, mutta meidän suhdetta paransi huomattavasti se, kun kerran avauduin siitä, millaisena olen oikeasti kokenut lapsuuteni. Tämä avautuminen sai äitini ensimmäistä kertaa elämässä menemään itseensä ja oikeasti miettimään käytöstään! Nyt kolmisen vuotta avautumisen jälkeen hän on kuin uusi ihminen, huomattavasti empaattisempi ja mukavampi. Hän on myös selvästi onnellisempi, kun on vihdoin tajunnut, että hän on se, joka ongelmansa on aiheuttanut, eikä kaikki olekaan aina ollut muiden syytä, vaan hän voi omilla valinnoillaan vaikuttaa onnellisuuteensa, ihmissuhteiden toimivuuteen yms.
Saattaa tosin olla, että äitisi ei ikinä tajua tehneensä virhettä tai että hän ei ikinä häpeä tekojaan. Jotkut ihmiset ovat sellaisia. Silloin sinun pitää vain yrittää päästää irti ja elää elämääsi äidistäsi piittaamatta. Voit lopulta itse päättää, annatko hänen vajavaisuutensa vaikuttaa sinun onnellisuuteesi.
Onnea! Toivottavasti toipumisesi pääsee tästä vauhtiin. Itselläni vähän samankaltainen tilanne, tosin meillä ollaan puolin ja toisin kyllä "avauduttu" jo vuosikausia. Välit eivät ole hyvät...
Hyvää juhannuksenaikaa sinulle!