Lue keskustelun säännöt.
Suutuinko teidän mielestä liian helposti?
05.07.2013 |
Eli siis suutuinko miehelleni liian helposti? Olen raskaana (vahinko) ja ajan olen varannut keskeytykseen. En tarvitse moraalisaarnoja mistään, tiedän että olen kämmännyt ja muutenkin vakava masennusjakso meneillään ja on paska olo siitäkin.
Asia kuitenkin on se, että mies on kuumotellut kokoajan sitä etten ole tarpeeksi nopeasti varannut lääkäriaikaa ja mitä jos olenkin ollut jo pidempään raskaana eikä aborttia voi enää tehdä jne.. Minun huoliani hän ei ole kysellyt, ei auttanut varaamaan lääkäriaikoja saati tullut mukaan, nytkin abortin menen tekemään yksin.
Mulla on ollut hirveä raskauspahoinvointi, ihan tajuton, oksentelen kokoajan enkä pysty tehdä mitään. Silti se olen ollut mä joka on ulkoiluttanut koirat (vaikka oksentelen kesken lenkin) ja jouduin käymään laittamassa tipan koska kroppani oli kuivumassa.
Nyt sitten olen itkenyt koko päivän himassa kun on niin paha olo ja mies ilmoitti että hän haluaisi lähteä ryyppäämään mutta pakko kai sen on olla mun kanssa koska mul on paha olo. Sitä se toisteli jatkuvasti, ihankuin ois joku pyhimys kun uhrautuu mun takia. Hermostuin ja sanoin et jos on niin vaikeaa olla hiljaa tosta ittensä ylistämisestä niin menköön sit. Ja niin se lähti ja laittoi vaan perään tekstarin että toivottavasti ymmärrän et sen on pakko nähä kavereita ku viimeks näki vasta tiistaina ja se rakastaa mua ja lässynlää.
Tästä mun pinna palo lopullisesti et se yrittää jollain v-tun tekstarilla hyvitellä sit et se pääsee ryyppäämään ku on puoliks sen vika et mul on ihan hirvee olo. Oonko liian itsekäs kun mun mielestä olis oikein et se ois jääny mun seuraks ja huolehtinu musta ja vieny koiran?
Kommentit (9)
Joo no siis sikäli ei oo kyse vaan tästä illasta, jos tää ois ollu ainoa tähän aiheeseen liittyvä feidaus niin tuskinpa oisin suuttunu mut koko asian kaa oon ollu niin yksin. Mies ei halua keskustella aiheesta mitään, panikoi vaan kokoaika kun mä en osaa hoitaa asioita tarpeeks nopeesti ja hyvin sen mielestä.
Nyt taitanee olla meneillään joku kuudes viikko, en jaksa alkaa papereista laskemaan. Ja muita vaihtoehtoja ei miehelle ollut kuin abortti ja koska en voi itse tehdä niin suurta päätöstä että pitäisin lapsen vaikkei mies haluaisi, niin aborttihan se sitten on.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...... Tuo olisi voinut olla mun kirjotus pari vuotta takaperin tapahtuneesta vahinkoraskausajastan. Koko ajan kyseli lääkäriajoistani, oli kireänä kun abortiin meneminen kesti niin kauan (omassa päätöksen teossani kesti) vaikka en siitä miehelle puhunutkaan, sillä aborttiin painostus oli niin kova. Mies ryyppäsi paljon kavereidensa kanssa, minä makasin kotona, itketti, mutta en jaskanut edes itkeä. Nukuin ja söin yksin monia viikkoja. Kaiken huipuksi mies ei edes kyydinnyt minua sairaalaan keskeytykseen, vaan kuskin homman hoisi miespuolinen kaverini.
Ei asuttu yhdessä ja illalla yksin kotona ollessani mieheltä tuli viesti: "Oliksä sielä abortissa? Miten meni?"
Minulla kesti pitkään, lähemmäs vuosi päästä yli raskauden keskeytyksestä, enkä edes jutteluseuraa saanut miehestäni. "Menneet on menneitä, en haluu puhuu siitä" sain vastaukseksi jos yritin purkaa pahaa oloani hänelle.
Olin niin katkera pitkään, vieläkin pistää vihaksi kun muistelen, kuinka yksin hän minut jätti. Noh, onneksi on eksä.
Oikeesti ihan hirmusesti voimia sulle, tiedän kuinka ahdistunut ja surullinen olet!!
Eka vastaaja on vielä enemmän pahoillaan sun puolesta, nämä eivät ole helppoja useinkaan ja tellä vielä vähemmän, mutta voit kertoa sille sun miehelle, että jos viikot ovat vasta tuossa, ei aborttia ihan kovin heti saakaan,vaatii lääkärissä käyntiä, eikä silti aikaa saa HETI.
Mitä sinä itse haluat oikeasti?
Heitä tuollanen paska pihalle, äläkä IKINÄ ota takaisin.
Löydät paljon paremman, kun tuollaisen kusipään. Et tarvitse tuollasta, et varmasti
Etkö sä itse halua aborttia? Sellainen kuva vähän jäi, kun sanoit, että kun mies ei halua lasta niin se on sitten abortti. Ei sen ihan noinkaan pitäisi mun mielestä mennä...
Mä en sano aborttiasiaan silti juuta enkä jaata, mutta sanoisin, että älä tulevaisuuttasi moisen miehen varaan rakenna. Sehän on ihan kakara, jos kavereiden kanssa ryyppääminen menee tuollaisessa tilanteessa vaimon ohi.
Elämä tuo eteen vastaisuudessakin vaikeita asioita, ja tuon miehen kanssa saat varautua kohtaamaan ne yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos vastauksista.
Joo, itse olisin halunnut miettiä sitä vaihtoehtoa että oltaisiin pidetty lapsi mutta mies ei halunnut asiasta edes keskustella, vaan suuttuu suoraan jos aihetta olen edes sivuuttanut. Jos miehen mielipiteestä huolimatta pitäisin lapsen, olisin hyvin nopeasti yksinhuoltaja ja sitä en kyllä kestäisi kun välillä on muutenkin vaikeaa huolehtia itsestään.
Harmittaa niin paljon, mä olen monesti huolehtinut siitä kun se on ollut kipeä, silloinkin kun ei edes oltu vielä seurustelu-asteella ja jättänyt menemiset kavereiden kanssa. Ja nyt sen on pakko päästä ryyppäämään kun on viimeksi nähny kavereitaan kolme päivää sitten.. Sanoin sille (ehkä vähän lapsellisesti) että toivottavasti se ei kuvittele että mäkään enää näkisin vaivaa sen hyvän olon eteen ja se vaan vastasi okei. Oon varma et huomenna se sanoo et kyl sen ois pitäny jäädä mun seuraksi ja sanoilla yrittää hyvittää tätä mut haluisin vaan olla marttyyri ja kiukutella :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkäå oletkin marttyyri?
EI me tiedetä, mikä teidän suhteen tila on, ikä, kesto yms yms?
Nyt ei ole teillä kyse yhdestä illasta ja siitä suuttumisesta, vaan paljon suuremmasta.
Olen pahoillani, mutta mä tavallaan ymmärrän sun miestä, jos olet ollut tuollainen jo jonkun aikaa, sillä ilmeisesti te molemmat haluatte sen abortin? Se on rankkaa teille molemmille, mies ei ymmärrä sua ja sä et sitä.
Pitkälläkö nyt olet, kauanko teit päätöstä abortin suhteen?
Olen pahoillasi puolestasi, elämä ei aina mene ihan nätisti, mutta, toivottavasti paranee, kuten käykin, luota siihen.