Onko muita jotka ei osta lapsen ekaan kämppään vielä kunnon irtaimistoa

Niin, ja lapselleni olen aina ostanut laatutavaroita taloudellisten resurssien ja lapsen toiveiden mukaan ja niin aion tehdä sittenkin kun hän asuu omillaan.

MIkä ihmeen muutto avoliittoon? Toivon, että lapseni löytää kumppanin, joka arvostaa häntä puolisona eikä oleta, että toisen tavarat joutavat roskiin.

Meillä on kotoa pois muuttaville hankittu laadukasta, oli kyse sitten huonekaluista, astioista tai vuodevaatteista. Miksi ihmeessä vanhemmat eivät maksaisi, jos voivat ja haluavat? Ei täältä kukaan rahaa hautaansa mukaan saa, joten minusta on mukavampi tuhlata lapsiin siinä vaiheessa, kun he ihan itse ja yksin sitä rahaa tarvitsevat eikä vasta sitten, kun tulee lapsenlapsia ja huomataan, että valittu puoliso on näppärämpi tuhlaamaan kuin säästämään.

Enkä ymmärrä sitäkään, mitä monia muuttoja lapsellani olisi edessä. Vuosi vaihdossa ulkomailla ei tarkoita sitä, että pitää koko talous mukana raahata ja muuten saavat asua yksiöissään ihan niin kauan kuin haluavat.

Minä olin 16 kun muutin kotoa pois. Päätös oli koko perheen yhteinen, sillä olin kauan halunnun erityislukioon toiselle paikkakunnalle. Sain mukaani omasta huoneestani kaiken mitä tarvitsin. Lähinnä siis maton, verhot, peitot, tyynyt ja koriste-esineet. Ensimmäinen asuntoni oli soluhuone, jossa oli jo valmiina kirjoituspöytä. Isäni osti minulle työtuolin ja kirjoituspöydän lampun lahjaksi, jotta opiskelu kotona sujuisi. Sängyn löysimme kirpputorilta ja se on minulla edelleen kuuden itsenäisen vuoden jälkeen vaikka takana on jo yksi neljän vuoden avoliitto. Muuttokesä oli ihanaa aikaa. Kiertelimme äitini kanssa aleissa ja ostimme astioita, tekstiilejä, siivousvälineitä ja muita tarpeellisia juttuja pikkuhiljaa. Ostosreissuilla sain äidiltä ruoanlaitto- ja siivousvinkkejä. Ja muitakin neuvoja. Keskustelimme paljon. Astiat olivat halvat. Myöhemmin aloin sitten kerätä haluamaani sarjaa. Marimekon alennusmyynnistä sain kaksi käsipyyhettä ja kaksi kylpypyyhettä jotka ovat edelleen käytössä. Valitsin ne itse. Lakanasetit minulla jo oli. Kolusimme äidin ja isän kanssa lapsuuskodin ja mummolan vinttiä. Löysimme äidin ja isän vanhoja valokuvakehyksiä, pöytäliinoja, tarjoiluastioita ja vaikka mitä muuta. Kunnostimme ja tuunasimme löytöjä. Samalla kuulin ihania tarinoita vanhempieni seurusteluajoista ja ensimmäisistä yhteisistä kodeista.  Ei minulle ainakaan tuossa vaiheessa ollut tärkeää merkki tai hinta. Tietysti oli kiva että hankinnat sopivat jotenkin omaan tyyliin ja sisustuksesta tuli yhtenäinen. Nyttemmin tyyli on vielä täsmentynyt ja olen itse hankkinut haluamiani kalliita huonekaluja, tekstiilejä ja astioita. Vanhat olen antanut eteenpäin ja osan jemmannut nuoremmalle veljelleni. Sen kai vain halusin sanoa, että joku kultainen keskitie lienee hyvä. Minä lähennyin tuona kesänä hurjasti vanhempieni kanssa. Tulin jotenkin aikuisemmaksi ja samalla kaipasin perhettäni enemmän kuin koskaan. Nykyään minun maailmassa ei ole mitään perhettä tärkeämpää. Älkää nyt hyvät äidit omia lapsianne kovin raa'asti ovesta ulos tuupatko. Nyt teitä tarvitaan. Minä olen saanut vanhemmiltani suunnattomasti apua ja tukea. En paljoakaan hienoa ja kallista mutta sen tunteen että aina ei tarvitse yksin pärjätä. Riittää että yrittää parhaansa. Minut lähetettiin kotoa lempeästi ja sopivasti tietä tasoitellen. Kuitenkin niin että ensin yritin itse. Apua sain aina. Minä olen kaikesta siitä niin kiitollinen, että tulen tekemään kaikkeni veljeni ja vanhempieni eteen jos he joskus apua tarvitsevat. Taloudellista apua tai muuta apua.  Kierrelkää sukulaisten ullakoita, kirppareita ja alennusmyyntejä. Ostakaa jotain sellaista mikä säilyy vuosia. Panostakaa vaikka hyvään paistinpannuun , aterimiin ja päiväpeittoon. Keräilkää muuta kotoa ja kirppareilta. Viettäkää aikaa yhdessä. Älkää missään nimessä ostako kaikkea uutena ja kalliina. Kyllä sitä ehtii. Ei kaikkea tarvitse saada valmiina. Kuten sanoin, minulla ainakin sisustustyyli täsmentyi vasta ensimmäisissä omissa kodeissa vaikka innokas sisustaja olin ollut jo pitkään.

Kaikista suurin lahja mitä vanhemmiltani ensimmäiseen kotiin oli, oli lämmin ja välittävä viimeinen kesä lapsuudenkodissa. Nuori tarvitsee vanhempiaan. Kasvattakaa siivet yhdessä. Ei se ole mikään meriitti, että lapsi lähtee kotoa maailmaan tyhjin käsin ja täysin omillaan.

Minusta on yksinkertaisesti käsittämätöntä, että vanhemmat kustantaisivat lapsilleen KAIKEN irtaimiston uuteen kotiin, tai edes suurimman osan. Kun minä ja sisarukseni olemme muuttaneet omillemme, on meille ostettu uutena kaikille laadukas sänky. Nyt 6-10 vuotta myöhemmin on meillä yhä nuo sängyt asunnoissamme. Tämän lisäksi ovat vanhemmat jossain vaiheessa oman elämän alkutaipaletta tarjoutuneet kuskeiksi IKEAan ja kassalla hoitaneet omasta taskustaan silloisen tarpeen alla olleen kalusteen + pieniä irtojuttuja (yhdellä pieni pöytä ja tuolit, toisella säilytyskalusteita, lisäksi liinavaatteita ym.). Astiastoja olimme tosin saaneet lahjaksi pikku paloja kerrallaan jo ripille pääsystä alkaen.

Ei kai se lapsi nyt täysin avuton ole. Meistä kaikki olemme ainakin hankkineet tämän lisäksi kalusteita kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista ja huuto.netistä. Ei vanhempien mielestäni tarvitse kaikkea lapsille kustantaa, on kai sillä nuorella jotain omaakin rahaa, jolla hankkia halpoja kalusteita. Laadukkaista futon-sängyistä olemme kyllä olleet äidillemme kiitollisia, joten sellaista suosittelen. Mielummin yksi laatukaluste kuin kasa roinaa, sanoisin itse.

No eipä tulisi MIELEENKÄÄN ostaa mun pojille omaan kotiin kalustoa! Saavat ottaa mukaansa vaikka koko huoneensa irtaimiston ja perusastioista voidaan neuvotella, mutta olisi kertakaikkisen noloa ruveta hommaamaan itsenäistyvälle nuorelle MINUN mielestäni soveliaita ja kunnollisia huonekaluja saati sitten alkaa sisustaa toisen ihmisen kotia! Huh huh.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 14:14"]

Minä itse sain kotoa pois muuttaessani oman huoneeni irtaimiston, kotoa sain muutaman setin petivaatteita ja pyyhkeitä, niillä sisustettiin yksiö ihan kivasti. Itse olin jo etukäteen ostellut joitain mieleisiä astioita ja aterimia. Lisäksi äiti osti "aloituspaketin" johon kuului kattiloita, paistinpannu, kapustoja, paistinlastoja, mausteita, öljyjä, jne tarpeellista keittiötarviketta mitä tarvitsee heti ja joiden ostaminen olisi minun varoillani kerralla ollut ylivoimaista. Minusta tuo oli hyvä setti, olin kiitollinen ja tyytyväinen. Toki tuo tapahtui ajalla ennen kuin sisustamisesta tuli muotia ja harrastustoimintaa.

[/quote]

Minäkin sain ottaa omasta huoneestani huonekaluja mukaan (en kyllä halunnut niistä juuri mitään), ja lisäksi äiti osti minulle joitakin tarpeellisimpia edullisia keittiö- ja siivousvälineitä, kunnollisen työtuolin jotta työasento ei vääristy, ja vaahtomuovipatjan vuoteeksi. Sain mukaan myös muutamat vanhat lakanat.

Muutin soluasuntoon pk-seudun eräälle syrjäkylälle, joka oli kuitenkin kävelymatkan päässä koulultani. Talot olivat susirumia, vanhoja, harmaita betonilaatikoita ja sijaitsivat karun savipellon takana. Sisällä asunnoissa oli muovimatto ehkä 80-luvun alusta, hyvin pimeää ja ankeaa. Huoneeni sisustus koostui lähinnä työpöydästä, joka saatiin ilmaiseksi sukulaiselta ja oli kunnollinen mutta ruma, kotoa saadusta matosta ja siitä patjasta.

Tämä kaikki kuulostaa karulta, mutta voin kertoa että olin siitä huolimatta todella innoissani muuttamassa. Karuus ei haitannut yhtään, olihan kyseessä ensimmäinen oma kotini! Se on jo aivan riittävä muutos entiseen elämään ollakseen mukavaa ja jännittävää; siis ainakaan minun tapauksessani mukavan elämyksen luomiseen ei tarvittu mitään hienoja huonekaluja. Eivät sellaiset olisi tuohon luukkuun edes sopineet. Sieltä käsin aloin sitten ottaa selvää uudesta kotikaupungistani ja pohtia, ostaisinko oman asunnon ja jos, niin mistä päin ja millaisen. Hätiköidysti tuota päätöstä ei olisi kannattanut tehdä.

Seuraavaksi vuodeksi muutin sitten toiseen lähellä sijaitsevaan opiskelija-asuntoon, tällä kertaa kaksioon jossa oli edellistä kämppää suuremmat ikkunat, valkoiset seinät, ihan kiva avokeittiö ja muutenkin parempi fiilis. Kyllästyin siihen hirveään soluasumiseen ensimmäisen vuoden aikana niin perinpohjaisesti, että hommasin itselleni opintojen ohelle työpaikan, jolla pystyin rahoittamaan asumisen tuossa kaksiossa. Kyseessä oli siis itsenäisesti tekemäni valinta, ja olin siihen tyytyväinen. Uuteen asuntoon tarvittiin keittiön pöytä ja tuolit, jotka ostin oman makuni ja budjettini mukaan. Sain myös vanhan sohvan, hankin joitakin kalusteita kierrätyksestä ja tein joitakin itse. Taas olin hirmu tyytyväinen ja onnellinen, osittain siksi että tämä oli huomattava parannus edelliseen asumukseeni nähden, osittain siksi että olin itse suunnitellut, rahoittanut ja toteuttanut asumismukavuuttani parantavia hankintoja. Kyllä ne vain tuntuvat hienommilta, kun ne on omilla rahoilla ostettu. Lisäksi omaa rahaa käyttäessä ei tule paineita miellyttää tavaran maksajaa valinnoilla, vaan voi ostaa juuri sellaista mitä itse haluaa. Olin taas hyvin onnellinen, jonkin aikaa.

Sitten aloin haaveilla kauniimmasta kodista, ja nyt haaveet alkoivat olla sitä tasoa että vuokrakämpässä asuminen alkoi olla kannattamatonta. Halusin nimittäin remontoida asunnon täydellisesti omiin tarpeisiini ja makuuni sopivaksi, ja vuokrakämppään sellaisen remontin tekeminen on rahan heittämistä hukkaan. Niinpä ostin huolellisen etsimisen jälkeen mielestäni täydellisen (pohjaratkaisultaan ja kooltaan) asunnon täydelliseltä paikalta ihanasta vanhasta talosta. Tiesin jo hyvin tarkkaan, mitä asioita halusin ehdottomasti asunnossa olevan (korkeat huoneet, ikkunasyvennykset, riittävä määrä ikkunoita ja valoa, pohja joka ei ole suorakaide tai neliö vaan muodoiltaan vaihteleva mutta ei kuitenkaan sisällä hukkaneliöitä, jne.), ja mitkä olisivat alueita joissa haluaisin sen sijaitsevan. Jouduin aika kauan etsimään, jotta kaikki kriteerit täyttyivät ja asunto sopi lisäksi budjettiini, mutta löytyihän se lopulta. Tiesin myös, millaisen sisustuksen haluaisin ja remontoin asunnon uusiksi lattiasta kattoon asti. Nytkään minulle ei vielä jäänyt hirmuisesti rahaa huonekaluihin, mutta eipä haitannut yhtään! Olisin ollut huippuonnellinen asunnossani, vaikka se olisi ollut tyhjää täynnä. Edelleen sisustusmakuni on aika askeettinen.

Nyt olen tästä seuraavassa vaiheessa, eli olen ostanut uuden isomman asunnon mieheni kanssa, ja senkin olen remontoinut suhteellisen läpikotaisin uusiksi. Vieläkään meillä ei ole suurta huonekalubudjettia, koska ylimääräiset rahat ovat toistaiseksi menneet seiniin (ihan hyvä näin, sillä ne seinät ovat kuitenkin huomattavasti parempi sijoituskohde rahalle). Ja edelleenkään tämä ei haittaa mitään. Olemme kumpikin kartuttaneet irtaimisto-omaisuuttamme harkitusti, ja kun omaisuutemme laitettiin yhteen, havaitsimme tavaroiden sopivan loistavasti samaan sisustukseen. Mieheni oli jo ennen minun tapaamistani teettänyt muutamia huonekaluja, jotka ovat meillä edelleen käytössä. Yhteiseen kotiimme teetimme mm. keittiön saarekkeen ja teimme joitakin kiintokalusteita myös itse. Minä olen ajan saatossa tehnyt pari loistavaa löytöä kierrätyskeskuksesta ja yhden suuren villamaton olen myös ostanut uutena. Kalliita virheostoksia, eli esineitä joita emme enää haluaisi kotiimme, ei meistä kumpikaan ole tehnyt.

Jos olisin ostanut kalliita huonekaluja heti ensimmäiseen asuntooni, tilanne olisi takuulla toinen. Makuni on kehittynyt ajan ja kokemuksen myötä sellaiseksi kuin se on nyt. Kalliisiin ensihankintoihin menneet rahat olisivat menneet hukkaan. Mutta sekään ei ole niin paha menetys kuin se, että olisin menettänyt mahdollisuuden olla onnellinen näin pitkään. Ihmisen onnellisuus ei pysy yllä niin, että asuu valmiissa kämpässä alusta lähtien, vaan se on herkkä tasapainotila, jossa eniten merkitystä on muutoksella parempaan. Jos jo lähtökohta on melkein täydellinen, ei ole juuri lainkaan mahdollisuuksia parantaa omaa tilannettaan. Silloin elämä alkaa helposti tuntua tyhjältä. Siksi olen kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he auttoivat tarvittaessa, mutta pääasiassa odottivat minun rahoittavan hankintani itse, vaikka heillä kyllä olisi ollut varaa ostaa minulle mitä vain. Opin nopeasti tekemään vastuullisia ja harkittuja valintoja, ja luopumaan sellaisesta, mitä en pidä niin kovin tarpeellisena, voidakseni saada jotakin sellaista mitä todella tarvitsen tai haluan.

Kiitos isä ja äiti!

Minä annan mielelläni vanhoja astioita, huonekaluja ym lapsille mukaan kun muuttavat pois. jos haluavat uutta ja hienoa niin ostakoon omillaan.

itse muutin noin 10 kertaa ennen omaa vakituisempaa asuntoa. Muutin siis kamppeeni aina kesäisin vanhemmilleni koska olin sielläpäin kesätöissä. Valmistuttuani asuin vielä parissaa eri asunnoissa pätkätöitä tehden eripaikoissa joten muuttoja riitti. Onneksi minulla oli vain pakettiautollinen tavaraa ja sekin vanhaa joten muutot oli helppoja. Minulla olisi ollut varaa ostaa enemmänkin huonekaluja ym mutta kun en tarvinnut...

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 17:14"]

Muutin soluasuntoon pk-seudun eräälle syrjäkylälle, joka oli kuitenkin kävelymatkan päässä koulultani. Talot olivat susirumia, vanhoja, harmaita betonilaatikoita ja sijaitsivat karun savipellon takana. Sisällä asunnoissa oli muovimatto ehkä 80-luvun alusta, hyvin pimeää ja ankeaa. Huoneeni sisustus koostui lähinnä työpöydästä, joka saatiin ilmaiseksi sukulaiselta ja oli kunnollinen mutta ruma, kotoa saadusta matosta ja siitä patjasta.

[/quote]

Lisäänpä vielä, että äitini on myöhemmin kertonut, että tuon soluasuntoni nähtyään hän oli jopa itsekseen hieman itkeskellyt, kun se paikka oli niin hirvittävän karu ja ankea. Hänen oli kuulemma ollut todella vaikeaa jättää minut asumaan sinne vanhoine, kuluneine tavaroineni. Onneksi hän kuitenkin onnistui siinä. Itse en muista tuota aikaa ollenkaan hirveänä vaan hauskana ja jännittävänä, eikä vanhemmillani olisi ollut mitään syytä "auttaa" minua pois tuosta tilanteesta. Hoidin itse asian, kunhan ehdin ensin kyllästyä siihen rumaan ja masentavaan ympäristöön. Sen jälkeen olen hoitanut omat asiani muutenkin itsenäisesti.

Älkää hyvät vanhemmat alkako harrastaa curlingia lastenne tien siloittamiseksi. Se voi olla pahempi karhunpalvelus heille kuin luulettekaan. Ap:lle tsemppiä lapsesi itsenäistymiseen! Jos lapsesi alkaa protestoida ja kinata tästä asiasta, on vain kahta tärkeämpää pysyä lujana. Se kun saattaa olla merkki siitä, että lapsesi ei ole vielä tajunnut mitä itsenäistyminen merkitsee.

T. 31

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 16:40"]

 Minä olen saanut vanhemmiltani suunnattomasti apua ja tukea. En paljoakaan hienoa ja kallista mutta sen tunteen että aina ei tarvitse yksin pärjätä. Riittää että yrittää parhaansa. Minut lähetettiin kotoa lempeästi ja sopivasti tietä tasoitellen. Kuitenkin niin että ensin yritin itse. Apua sain aina.

[/quote]

Tässäpä mainio ohje kaikille vanhemmille. Juuri näin minunkin vanhempani toimivat, ja olen tämän kirjoittajan tavoin heille siitä hurjan kiitollinen.

T. 31

Minä sain kotoa mukaani käytettyä ja sitten lahjaksi oli alettu ostaa aiemmin jo vuodevaatteita ym. tarpeellista. Sängyn ostin itse ylppärirahoista, verhoja kirppikseltä, äidiltä   sain mattoja... Näitä on sitten vuosien varrella pikkuhiljaa vaihdettu uudempiin avopuolison kanssa, mutta kaikki kodit ovat olleet viihtyisiä vaikka ei niin vimpan päälle ole ollutkaan. Nytkin, kun on rahaa, meillä on ilmaiseksi saatu sohvapöytä, telkkaritaso ja esim. mikro. Astiat on kylläkin ihan sarjaa, Teemaa vain, mutta miehen äiti ne halusi ostaa. Samoin vieläkin meillä on käytössä 16-vuotiaana saamani kattila, nyt olen yli 30... 

Pointtini siis se, että ne elämän aikana saadut lahjakalusteet, omalla maulla valitut ja jopa nuoruuden tavarat voivat olla sulassa sovussa keskenään. Sehän on elämää kun vanhat ja uudet tavarat kerrostuvat ja kertovat kuluneesta elämästä. En itse ainakaan tuntisi oloani kotoisaksi ns. Ikea-kodissa, jossa on kaikki uutta.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 16:21"]

MIkä ihmeen muutto avoliittoon? Toivon, että lapseni löytää kumppanin, joka arvostaa häntä puolisona eikä oleta, että toisen tavarat joutavat roskiin.

Meillä on kotoa pois muuttaville hankittu laadukasta, oli kyse sitten huonekaluista, astioista tai vuodevaatteista. Miksi ihmeessä vanhemmat eivät maksaisi, jos voivat ja haluavat? Ei täältä kukaan rahaa hautaansa mukaan saa, joten minusta on mukavampi tuhlata lapsiin siinä vaiheessa, kun he ihan itse ja yksin sitä rahaa tarvitsevat eikä vasta sitten, kun tulee lapsenlapsia ja huomataan, että valittu puoliso on näppärämpi tuhlaamaan kuin säästämään.

Enkä ymmärrä sitäkään, mitä monia muuttoja lapsellani olisi edessä. Vuosi vaihdossa ulkomailla ei tarkoita sitä, että pitää koko talous mukana raahata ja muuten saavat asua yksiöissään ihan niin kauan kuin haluavat.

[/quote]

Hienoa, jos näin on. Ymmärsin vain ap:n viestin siten, että jolku teinipissis olettaa muuttaessaan saavansa mukaansa täydellisen sisustuksen á la sisustuslehdet - mikä olisikin tietysti tosi nättiä ja hienoa. Fakta vaan on, ettei se onnistu suurimmalla osalla suomalaisia perheitä, eikä se ole mitään sellaista jota voi vaan odottaa tapahtuvaksi (toisin kuin teillä, onnea vaan jälkikasvullesi).

En edes ajattele tuollaisia, lapseni 17 vee, poika. Saa asua kotona opiskelujen ajan. Laittakoot rahat säästöön kun sitten on loma-ajat töissä. Varmasti avustan hankinnoissa.

Ei se ole keneltäkään pois, jos lapsen ensimmäisessä omassa kodissa on vanhempien hankkimat kunnon huonekalut, uudet astiat ja helppohoitoiset liinavaatteet. Jos se oma maku kehittyy (kuten täällä niin moni on vakuutellut), niin voihan se nuori muutaman vuoden kuluttua todellakin myydä pois ja ostaa jotain muuta tilalle.

Näissä viestiketjuissa minua hämmentää se, että nuorelle kotoa muuttavalle pitää antaa kotoa lähtiessä kainaloon muutama korvapuoli kahvimuki ja pari vanhaa froteepyyhettä, jota hän ymmärtäisi tavaran arvon ja ponnistelisi rääsyistä rikkauteen. Mutta kun sen saman nuoren perheeseen muutamaan (tai kymmentä) vuotta myöhemmin syntyy vauva, täytyy isovanhempien hankkia rattaat, turvaistuimet, sängyt jne. viimeisen päälle, koska "isovanhempien nyt vaan kuuluu ostaa ne". Ja auta armias, jos anoppi menee ostamaan beiger vaunut, kun tuleva äiti haluaa hiekanruskeat! Siinä vaiheessa se käytetty ei koskaan ole käyttökelpoinen eikä kasvata "lahjansaajaa" henkisesti pätkääkään.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 13:19"]

siis laatuhuonekaluja, ihania astiastoja ja vuodevaatteita? Ihan vaan siksi että se kuitenkin "parin vuoden" päästä edessä olevan muutto avoliittoon kävisi helpommin. Hirveä riitahan tästä tulee, ja ymmärrän sen kun on koko ikänsä lukenut sisustuslehtiä. Kaipaan ymmärrystä edes täältä!

[/quote]

Eihän sinun mitään pidä ostaa. Lapsesi ostakoot itse omat huonekalunsa

Eivät kaikki nuoret onneksi arvosta pelkkää materiaa..Mikä teitä oikeasti pelottaa siinä, että nuorenne esim ostaisi valtaosan tavaroistaan kirpparilta? Mitä vikaa siinä on?

En näe syytä miksi pitäisi ostaa kaikki uutena ja valmiina vanhempien toimesta. En ole itse sitä kaivannut aikoinaan, pääasiahan oli päästä ylipäänsä omilleen ja näyttää että pärjää :) Ja pärjännyt olen vähemmälläkin sekä vanhempieni vanhoilla tavaroilla vallan mainiosti. Avustusta sain isompiin hankintoihin, kuten pesukoneeseen ja sohvaan, ja näitäkään ei tarvinnut heti ensimmäiseen oppilasasuntoon ostaa :) 

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 19:24"]

Ei se ole keneltäkään pois, jos lapsen ensimmäisessä omassa kodissa on vanhempien hankkimat kunnon huonekalut, uudet astiat ja helppohoitoiset liinavaatteet. Jos se oma maku kehittyy (kuten täällä niin moni on vakuutellut), niin voihan se nuori muutaman vuoden kuluttua todellakin myydä pois ja ostaa jotain muuta tilalle. 

[/quote]

Eihän kukaan ole sanonutkaan sen olevan joltakulta ulkopuoliselta pois. Minä esimerkiksi sanoin sen olevan nuorelta itseltään pois, jos vanhemmat hankaloittavat itsenäistymistä kustantamalla liikaa tavaraa nuoren omaan kotiin. Kuten varmasti jo tein selväksi, en ole lainkaan katkera omasta nuoruudestani, vaan todella kiitollinen vanhemmilleni.

Itse olen aivan varma, että en olisi yhtä nopeasti oppinut arvostamaan omaa selviytymistaitoani ja tekemään vastuullisia kulutusvalintoja, jos vanhempani eivät olisi siihen kasvattaneet. Olin teininä aika materialistinen ja kärsimätön odottamaan. Lähisuvussani on myös nuoria, joille vanhemmat ovat ostaneet kaiken valmiina. Sisustus on uusittu muutamalla jo monta kertaa, kun nuoren maku muuttuu ja vanhat kalliit huonekalut eivät enää kelpaakaan. Eivätkä nämä nuoret tosiaankaan viitsi nähdä sitä vaivaa, että myisivät vanhoja huonekalujaan pois, vaan ne jäävät vanhempien vaivoiksi, jotka sitten ostavat myös ne uudet tilalle. Nämä nuoret eivät ole ainakaan vielä oppineet arvostamaan hankintoja, enkä oikeastaan ihmettele sitä kun tavara putoaa heille kuin taivaasta. Koskee myös vaatteita, lemmikkejä jne.

Nyt on tietysti helppo syyttää minua kateelliseksi, mutta tosiasiassa en ole sitä. Nämä  ihmiset eivät nimittäin vaikuta kovinkaan onnellisilta. Elämä pyörii sen tavaran ympärillä, ilo sen saamisesta kestää vain hetken, ja sitten aletaan haluta jotain uutta ja erilaista. Maku ei kehity pitkäjänteisesti ja kestävästi, vaan tempoilee sinne tänne. Suurimman osan ajastaan nämä ihmiset ovat tyytymättömiä sisustukseensa. Minä taas olen tyytyväinen ja onnellinen aina kun kotonani näen esineen, joka on kulkenut mukanani jo vuosia, johon liittyy kaikenlaisia muistoja, jonka tyyliä rakastan edelleen ja jonka olen parhaassa tapauksessa vielä itse tehnyt. Lisäksi tunnen iloa suunnitellessani tulevia hankintoja, kun niillä ei kuitenkaan ole mikään kiire eikä onnellisuuteni ole niistä millään tavalla riippuvainen, ovathan ne vain pieni lisä jo valmiiksi ihanassa kokonaisuudessa. Enkä usko senkään olevan ihan täyttä kuvitelmaa, että nämä sukulaisnuoreni vaikuttavat olevan minulle kateellisia.

Minulta ei ole tietysti mitenkään pois, jos joku haluaa elää lyhytjänteistä ja materialistista elämää. Mutta toivoisin toisaalta useamman saavan tilaisuuden ymmärtää, millaista on tehdä kulutusvalintoja tiedostavasti ja vastuullisesti. Nimittäin sekään ei olisi minulta pois, jos nykyistä useampi ihminen voisi olla onnellinen!

T. 31

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 15:50"]

miksi ajattelet että lapsesi muuttaa parin vuoden päästä avoliittoon? ei kaikki asu toisen ihmisen kanssa, jotkut asuvat jopa koko elämänsä yksin.

varsinaiseen kysymykseen, miksi en tekisi lapseni kodista kodikasta jos minulla on siihen mahdollisuus? en ole niin pihi, että rankaisisin lastani.

[/quote]

Ei ole rankaisemista vaan kasvattamista ohjata aikuista ihmistä mitoittamaan menonsa tuloihinsa. Auttaa voi ja minusta pitääkin jos nuori TODELLA tarvitsee apua, mutta liian herkästi ei pidä lähteä puhtaasti paapomaan jos haluaa toisen oppia vastuulliseksi ja itsenäiseksi ihmiseksi.

Tottakai kuuluu auttaa omien mahdollisuuksien mukaan lapsen itsenäistymisessä, niin henkisesti kuin materiankin muodossa. Mutta jos oletus on se, että lapsuudenkodista lähtiessä seuraava kämppä on kuin Divaanin palstoilta, kiitos vanhempien, niin kyllähän se vähän curlingilta kuulostaa.

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 20:05"]

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 15:50"]

miksi ajattelet että lapsesi muuttaa parin vuoden päästä avoliittoon? ei kaikki asu toisen ihmisen kanssa, jotkut asuvat jopa koko elämänsä yksin.

varsinaiseen kysymykseen, miksi en tekisi lapseni kodista kodikasta jos minulla on siihen mahdollisuus? en ole niin pihi, että rankaisisin lastani.

[/quote]

Ei ole rankaisemista vaan kasvattamista ohjata aikuista ihmistä mitoittamaan menonsa tuloihinsa. Auttaa voi ja minusta pitääkin jos nuori TODELLA tarvitsee apua, mutta liian herkästi ei pidä lähteä puhtaasti paapomaan jos haluaa toisen oppia vastuulliseksi ja itsenäiseksi ihmiseksi.

[/quote]

Olet siis sitä mieltä, että sosiaalituet tulee poistaa? Pitäähän ihmisten mitoittaa menonsa tulojensa mukaan eli suuri osa palstamammoista saa luvan muuttaa pois nykyisestä asunnostaan, joka kustannetaan osin asumistuella. Samoin ei enää mitään harkinnanvaraista tukea sossun kautta, koska se vain opettaa, ettei itse tarvitse tulla toimeen.

Vastuullisia ja itsenäisiä ihmisiä kasvatetaan siellä kotona. Kun nuori muuttaa pois, on oman taloudenpidon kannalta ihan se ja sama, saako hän asuntoonsa Artekkia ja Arabiaa vai kirppiskamaa. Pohja rahankäyttöön on luotu aikaisemmin, ei siinä muuttovaiheessa.

Saattaapa olla, että nimenomaan "kaiken valmiina saaneet" ovatkin niitä järkevimpiä rahankäyttäjiä, koska he tietävät, mistä se raha tulee ja tietävät siihen liittyvät vastuut ja velvollisuudet. Sossun asiakkaat pitävät saamaansa rahaa kansalaisoikeutena!