Helposti kavereita löytävät, apuja?

en kuulu ihmisiin, joilta toivot apuja. olen itsekin ujo ja sosiaalinen elämä on vähäistä.

Mut mulla on kuitenkin joitakin kavereita. Yksi löytynyt aikuisiälläkin. Arvelen, että itselläni toimii se, että kysyn kylään tai jonnekin yhteiseen menoon (jumppaan, konserttiin, what so ever). Kysyminen ei mitään maksa ja joskus toinen suostuu tai ehdottaa, että tämä kerta ei käy, mut löytyy toinen ajankohta. Joskus ei, ja siinä se.

Mulla on kuitenkin sepulma, että osa melko vähäisistä sosiaalisista suhteistani on minun vetämiäni. Minä ehdotan kyläilyn/jumpan/konsertin. Vastapuoli ei ikinä. Yhden tällaisen tuttavuuden kohdalla olen ajatellut, etten enää kutsu kylään, kun vastakutsua ei ikinä tule. En usko, että hän huomaa mitään, koska tähänkin asti olemme tavanneet vain muutamana kertana ja pitkin väliajoin. Minulla on muitakin vastaavia tuttavuuksia, mutta he ovat itselleni sen verran hauskaa seuraa, että heidän kohdallaan olen ajatellut, että tapaan heitä silloin kun itselleni sopii ja sitä haluan. Heitän viestin ja tapaaminen usein onnistuu. Minulla (ja uskon, että heilläkin) on hauskaa. Ja heidän kohdallaan minun pitää vain hyväksyä se, että heidän puoleltaan ei aloitetta tule.

Tsemppiä kaverin hakuun! Jospa löytäisit oikein kunnon hyvän ystävän, jonka kanssa jakaa elämän hauskimmat ja vaikeimmat asiat.

  M

Kiitos vastauksesta. Minua ahdistaa torjutuksi tuleminen, joten siksi olen huono tekemään aloitteita. Nämä nykyiset kaverini ovatkin itseäni aktiivisempia (koska muiden kanssa ei synny ystävyyttä, kun kumpikaan ei tee aloitetta) ja siksi tunnen oloni vieläkin yksinäisemmäksi, sillä heillä kyllä riittää sosiaalista elämää, ja aikaa minulle vain harvoin.

Pitäisi uskaltaa enemmän ja harmittaa tämä varautuneisuuteni. Nytkin etukäteen mietin, kuinka olen maanataina rohkeampi ja annan hyvän ensivaikutelman itsestäni, mutta kun tilanne sitten koittaa, en osaakaan.

ap

Minä saan helposti kavereita, mikä on aika ihmeellistä sinänsä, etten ole mikään ihanneystävä noin perinteisen mittakaavan mukaan. Olen helposti lähestyttävä, kuuntelen mielelläni muita, tykkään rupatella mukavia enkä ota paineita ihmisten kanssa toimimisesta. Luotan siihen, että kun ihminen ekaa kertaa näkee minut, hän osaa ihan itse arvioida millainen ihminen olen, eikä minun tarvitse huolehtia hänen ajatuksistaan tai yrittää olla muuta kuin olen. Olen siis sillä lailla palikka, etten tajua/viitsi vaivautua tajuamaan kaikkia ihmissuhdekiemuroita ja näemmä näinkin pärjää vallan mainiosti.

Sinussa ei ap ole yhtään mitään vikaa, vaikka olisitkin keskivertoa herkempi ja ujompi. Olet sellaisena aivan hyvä. Ei kannata tuhlata kallisarvoista energiaasi sen miettimiseen, miten jotenkin reipastaisit itseäsi muuttamalla itseäsi. Mikään ei ainakaan omassa silmissäni tee ihmisestä sympaattisempaa, kuin sen tajuaminen että häntä jännittää. Silloin tiedän miten tämän ihmisen kanssa tulee toimia, antaa hänelle vähän enemmän tilaa ja aikaa olla oma itsensä. Jos ihminen peittää herkkyytensä varautuneisuuteen, ylireippauteen tms, sellainen tietty, luonnollinen vuorovaikutus vääristyy ja se hämmentää ainakin minua. Monta kertaa olen vasta kuukausien päästä tajunnut, että joku totinen töksäyttelijä tai pitkään tuijotteleva ei inhoakaan seuraani, vaan on hermostunut ja ujo. 

Ihmisiä ei oikeastaan niin paljoa kiinnosta se, onko joku mielenkiintoinen ihminen, vaan heitä kiinnostaa se, onko heidän elämänsä muiden silmissä mielenkiintoista. Sulla on selvästi sellainen lahja, ettei sinulla ole tarvetta tuntea olevasi muita parempi, ja se on jo hyvä lähtökohta uusien ystävien saamiselle. Sinun seurassasi on helppo olla oma itsensä, mikä on viehättävää. Jos siis vain ensin hyväksyt itse itsesi sellaisena kuin olet. 

Tsemppiä, jos sulla on kerran säilyneet ystävyyssuhteet nuoruudesta asti, olet selvästi hyvä ystävä ja osaat olla ystävä.