Ajatteleeko joku oikeasti, että parikymppisenä on hyvä olla vanhemmat lähellä?

Mulla ei ole aavistustakaan, mitä tuossa keskustelussa on sanottu, eikä pätkääkään kiinnostakaan. 

Se kuitenkin kiinnostaa, että itse olen aina halunnut pitää läheiset ihmiset lähelläni ja kokemut saavani siitä paljon iloa, henkistä tukea ja joskus ihan konkreettista apuakin. Lheisiin ihmisiin kuuluvat mieheni ja lapseni sekä minun ja mieheni lapsuudenperheet ja sisarusten lapset. Parimummoa,  tätiä ja setääkin pääsee aika lähelle. Toivon myös omille laåsilleni mahdollisuutta nauttia samasta.

Joko linkki ei toimi, tai sivu on pistettu. tästä syystä en voi kommentoida kommenttia.

Vastaan omasta kokemuksesta: on ihan hyvä, jos vanhemmat ovat lähellä. Fiksuista, tukevista ja omat rajat omaavista vanhemmista on apua niin lapsena, nuorena, aikuisena kuin vanhuuden kynnykselläkin. joka ikäkaudessa on omat haasteensa ja on hyvä, jos on joku, jolta voi saada neuvoja ja tukea  halutessaan

Kirjoitin tuon kommentin ja tarkoitin lähinnä siis henkisesti lähellä. Ei välttämättä niin, että asutaan saman katon alla, naapurissa tms :) Eli että ollaan yhteyksissä, ollaan kiinnostuneita nuoren asioista, tuetaan ja autetaan tarvittaessa muttei opetetan uusavuttomaksi jne. Välitetään ja ollaan läheisiä senkin jälkeen kun muuttaa kotoa omilleen.

Mun vanhemmat oli siinä iässä 2500 km päässä ja ihan ok niin. En ole koskaan ymmärtänyt näitä "tukiverkkojuttuja", ihan hyvin on pärjäilty ilmankin. Ja jos jotain erityistä tapahtuu niin Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassahan yhteiskunta järkkää tukiverkot, ei olla sukujen armoilla.