Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Luovunko ystävästäni?

Vierailija
18.07.2013 |

Asiaani on hieman hankala selittää, mutta kokeillan nyt. Olen siis tuntenut ystäväni muutaman vuoden ajan, enkä usko, että ystävyytemme tulee toimimaan enää kauaa. Meillä on ollut mukavia muistoja ja hauskaa yhdessä, mutta siihen se jääkin. Hänellä ei itse ole juurikaan muita ystäviä, ja minusta tuntuu, että hän on ystäväni vain sen takia ettei jäisi yksin. Meillä ei nimittäin ole kauhesti edes yhteistä emmekä ihan ymmärrä toisiamme. Tarkoitan siis, etten aina jaksaisi hänen seuraansa, kun olemme vain niin erilaisia. Emme jaa salaisuuksia tai mitään, ei suostunut kertomaan minne yliopistoon haki, vaikka yritin kysellä... en luota häneen. Ajan viettäminen on väkinäistä, eikä sellaista, että oikeasti haluaisi ja tahtoisi nähdä toista. Koko ystävyytemme on ollut samanlaista.

 
Hän hermostuu pienistäkin asioista, tiuskii muille ihmisille, eikä esimerkiksi JAKSA vastata viesteihini. Hän ei ehdota tapaamisia, vaan minun pitäisi olla se joka kysyy. Hän ei edes ole suuttunut jostakin, vaan tällainen hän on ollut koko ajan. Ajan viettäminen hänen kanssaan on työlästä ja jokseenkin pakonalaista. Olen moneen otteeseen halunnut vain lähteä kesken kaiken, kun hän on niin hankala. Muutenkin olen jo kauan pohtinut, milloin luovutan.

 
Mitä siis tekisin? Pitäisikö minun vain unohtaa hänet ja miten selitän hänelle? Pelkkä asioista huomauttaminen ei ongelmaa ratkaisisi, sillä toisen luonnetta ei niin vain muuteta. Toivottavasti joku tajuaa mistä puhun :) 

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
18.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoisin, ettei ketään tarvitse sietää, jos ei halua. Kerro mikä mättää ja sano ettet vaan pysty enää. Eiköhän se siitä sitten. Itsellänikin oli ongelmia ystävän kanssa, mutta poikkastua välini häneen oloni helpottui ja tulin heti paaaaljon onnellisemmaksi. Näin se vain on.

Vierailija
2/4 |
18.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna kuivua kokoon. Tuo ei ole ystävyyttä, korkeintaan kaveruutta. Kaveri voi olla silloin, kun sattuu tapaamaan. Turha sinun on vaivaa nähdä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
18.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikös tuo ole helppoa, lopetat pyytämästä, eihän hänkään pyydä sinua.

Vierailija
4/4 |
18.07.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ystävyydessä kumpikin osapuoli HALUAA nähdä vaivaa. Jos hän ei, älä turhaan käytä aikaasi häneen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kaksi