Laihduttajan syömiset, onko ok?
Aamulla 1 nektariini. Lounaaksi broilerin rintafile ja sekasalaattia (+ kastiketta) tomaatilla. Päivälliseksi ajattelin syödä broilerinkoiven ja pienen annoksen riisiä (+ salaattia). Ok syömiset? Olen lyhyt enkä liiku käytännössä ollenkaan (käyn vain kaupassa, ja joskus ikkunaostoksilla), painoa yli 100kg.
Kommentit (9)
Kyllä pystyn, koska olen nyt lääkityksellä joka hillitsee ruokahalua ja ahmiminen on loppunut kokonaan. Ongelmasyömistä on ollut, mutta nyt ei tee mieli mitään turhia, hyvä jos ruokaa edes saan alas...ap
No. Tuolla voit laihtua pari kiloa, sitten kaikki tulee takaisin, koska elimistösi menee säästöliekille ja hätäpäissään varastoi kaiken minkä suustasi sisälle laitat.
Terveellisempi dieetti olisi syödä sen nektariinin sijaan vaikka purkki rasvatonta rahkaa ja kourallinen marjoja. (hedelmien sijaan kannattaa suosia marjoja)
Sekasaalatti ja broileri kuulostaa ihan hyvältä, mutta poista nahka (myös siitä dinnerin koivesta) ja jätä salaatinkastike pois, lorauta salaatin päälle 1 rkl oliiviöljyä, ja pari pisaraa balsamicoa tai vaikka sitruunamehua. Lisukkeena voisit syödä myös höyrytettyjä kasviksia, kunhan lautasella on yli puolet aina jotain vihreää, niin hyvin menee.
Ja näiden lisäksi vielä joku pieni välipala ja iltapala, esim kourallinen pähkinöitä, rasvaton rahka, mansikoita raejuuston kanssa tms.
En usko että olet kääpiö, joten paljon alle 1000kcal dieettiä ei kannata edes kokeilla paria päivää pidempään.
Syöt liian vähän.
Aamupalaksi kaurapuuro + kananmuna + maitolasi (kahvi-tee)
Välipalaksi raejuusto/maitorahka/omena
Lounaaksi itse maustamaasi ja kypsentämääsi broileria vaikka tomaattipohjaisessa kastikkeessa, lämpimiä vihanneksia ja salaattia
Välipalaksi sama kuin aiempi välipala
Päivälliseksi sama kuin lounaaksi. Broilerin tilalla voi olla kalaa tai muuta lihaa.
Iltapalaksi rahkaa/munakasta/raejuustoa
Kuituja on kovin vähän. Jos syöt tuossa satsissa 500 grammaa kasviksia ja vaikka näkkärin lisäksi, niin sitten menee jo hyvin. Alle 1200 kcal dieettiä ei yleensä suositella kenellekkään. Yksi juttu, että jos syö liian vähän, niin keho ottaa ravintoaineita lihaksista ja luustosta.
Vitosen vinkki ei toimi sitten kaikille, että koko ajan pitää syödä ja noin kamalasti...
Vitonen vastaa seiskalle:
Tuosta ruokavaliosta saa 1200-1500 kaloria päivää kohti ja se on jopa alakanttiin.
[quote author="Vierailija" time="15.07.2013 klo 16:20"]Vitonen vastaa seiskalle: Tuosta ruokavaliosta saa 1200-1500 kaloria päivää kohti ja se on jopa alakanttiin.[/quote]
Ja minä sanoin vaan, ettei kaikille toimi tuo, että pitää syödä 6 kertaa päivässä, ei kaikki tosin ehdikään olla koko ajan syömässä.
Mulla on pt:n tekemä ruokavalio ja siinä on ihan hirveästi ruokaa, en millään meinaa jaksaa kaikkea. Kaloreita 1700, eli sen on pienikokoisen paljon liikkuvan ihmisen ruokavalio. Ei se määrä...Se on hyvin samantapainen kuin vitosen ohje. Toki myös grammat pitää tietää. Voin sitä lihoa vaikka tomaatilla, jos sitä vetää yli 10 kg päivässä, mutta harva vaan siihen pystyy.
Et pysty pitämään tuollaista dieettiä kahta päivää pitempään. Sulla on selvästi ongelmasyömistä, koska olet noin painava, eikä se suinkaan parane millään nälkäkuurilla, päinvastoin. Netissä on paljon tietoa oikeasta laihdutustekniikasta, etsipä sitä. Tai vielä parempi olisi jos kysyisit ravitsemusterapeutilta tai vaikka lääkäriltäsi.