Lapsettomuus satuttaa.Todella syvältä.

Kannatan!

liittyykö lapsettomuus ja ulkomaankaipuu toisiinsa? entä kauan olette yrittäneet vauvaa, etteko kätneet tutkimuksissa?

Tässä järjestyksessä: Lapsettomusshoidot, sijaislapsivaihtoehto, adoptio? Hakekaa apua, jos tästä selviätte yhdessä, selviätte mistä vaan. Kauanko olette yrittäneet?

Miten sukulaisten unohtaminen ja muutto ratkaisisivat mielestäsi lapsettomuutenne? Satuttaako teitä aidosti lapsettomuus vai sukulaisten ja yhteiskunnan painostus? Olen pahoillani puolestasi ja toivon teille kaikkea hyvää.

No, jotenkin ymmärrän ap:ta. Asun itse ulkomailla ja kärsin lapsettomuudesta. Minusta on ihan olla täällä kaukana, erossa suvusta ja kavereista ja käpertyä pahaan olooni. Ainakin tällä hetkellä se jotenkin lohduttaa. Tuntuu varmasti vaikealta ymmärtää. Jos pääsen asian kanssa joskus sinuiksi niin tilanne saattaa olla toinen.

Siis miten lapsettomuus, eroaminen ja ulkomaille muuttaminen liittyvät toisiinsa?

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 16:52"]

No, jotenkin ymmärrän ap:ta. Asun itse ulkomailla ja kärsin lapsettomuudesta. Minusta on ihan olla täällä kaukana, erossa suvusta ja kavereista ja käpertyä pahaan olooni. Ainakin tällä hetkellä se jotenkin lohduttaa. Tuntuu varmasti vaikealta ymmärtää. Jos pääsen asian kanssa joskus sinuiksi niin tilanne saattaa olla toinen.

[/quote]

Minulla sama. Lapseton minäkin, tahattomasti. Kyllä se tuntuu helpommalta asua toisessa maassa kuin missä omat ja miehen sukulaiset. Siellä ne muut saavat lapsia, mutta ei onneksi tarvitse osallistua kaikkiin ristiäisiin ja syntymäpäiviin.

Lapsettomuus itsessään ei ole huono tai hyvä asia. Oman onnellisuutensa ripustaminen yhden asian varaan on huono asia. Lapsettomuuden tuska onkin tavallaan itse aiheutettua.

Miksi ihmeessä jotkut miettii sukulaisia?

Jokainen elää omaa elämäänsä. Ja jos joskus ajattelen jotakin muiden kautta, niin itse peilaan enemmän kulloiseenkin ympäristööni ihmisineen, ystäviini perheineen tai vaikka työkavereihin.

Sukulaisilta tulee usein se suurin paine. Kyselyitä ja uteluita ja kehotuksia. 

Lapsettomuuden tuska on inhimillistä ja usein hyvin viiltävää. On aika rumasti sanottu, että se tuska olisi itse aiheutettua. Samalla tavalla voisi sanoa, ettei onnellisuuttaan pidä ripustaa puolison varaan ja sitten jos puolison menettää, niin tuska on itse aiheutettua.

Suru on inhimillistä ja kuuluu elämään. Lapsettomuudessa se on erityislaatuista, sillä prosessi ei ole vain yhtäkkinen ja äkillinen pettymys ja sen tuoma tuska. Lapseton pari antaa ensin itselleen luvan yrittää lasta, myönnetään  itselleen, että haluaa lapsen. Asiasta innostuu ja siitä haaveilee ja unelmoi. Päästetään toivo elämään. Sitten tulee odotus. Aikaa kuluu ja aika menee sykleissä; kerran kuussa toiveet ovat korkealla ja kerran kuussa petytään pahoin. Elämä on toivon ja pettymyksen kehää. Pikkuhiljaa hiipii epäilys ja pelko. 

Kun lapseton pari ymmärtää kärsivänsä lapsettomuudesta, takana on usein vuosien toivon ja pettymyksen kierre. Kun lapseton pariskunta päättää lakata yrittämästä, on usein takana vielä pidempi aika yritystä, joka ei koskaan tuottanut tulosta. Vasta tuolloin pari pääsee ylipäätään aloittamaan sopeutumisen siihen totuuteen, ettei lasta tule. Vasta tuolloin surua voi alkaa työstää, kun fakta on olemassa. 

On eri asia jäädä lopuksi elämää vellomaan suruun, mutta on myös tietämätöntä ja naiivia vähätellä tuon kaltaisissa olosuhteissa syntynyttä surua. Kyseessä on vuosien taival. Puolison esimerkiksi kuollessa kamaluus kokonaisuudessaan iskee vasten kasvoja heti, joten surutyö alkaa välittömästi. Lapsettomuudessa on kyse hyvin erilaisesta suruprosessista.