Kahden sukupolven puristuksessa - lapset ja vanhemmat pitäisi hoitaa

Otan lapsia mukaan harvemmin.

Mä huomaan, että vanhempani kehtaa kitistä vain kun paikalla on minä ja lapseni. Jos mieheni on paikalla, niin hän ei ole niin huonokäytöksinen. Pisteenä iin päälle on, jos toinen vanhempani on paikalla. Silloin siellä on niin tulehtunut ilmapiiri, että en kestä yhtään siellä.

Lopeta käyminen. Ei vanhempiaan ole pakko tavata, se hyvä puoli on aikuisuudessa.

Anna kuolla yksin sairaalaan.

Miksi sinä käyt siellä joka päivä ja miksi ihmeessä viet lapsen sinne haukkumista kuuntelemaan? Käyt harvemmin ja ota se puoliso mukaan jos silloin on käytös parempaa. Jos kyselee lapsen tai käyntien perään niin kerrot syyn. 

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:52"]

Lapsiperheen arki rullaa vielä suhteellisen hyvin normaalisti, mutta nyt kun yksi isovanhemmista joutui sairaalaan ja vaatii käymään hänen luonaan päivittäin sairaalassa, niin elämä tuntuu tosi raskaalta. Tuntuu, että pakko on tuolla vanhuksenkin luona käydä, mutta ei sitäkään jaksaisi, kun vanhempi haukkuu milloin ulkonäköä ja milloin mitäkin, kun on varmaan itsellään niin paha olla. Mikään ei vanhukselle kelpaa, mutta silti pitäisi siellä käydä.

Tuntuu, että laiminlyön jo omia lapsia, kun raahaan heidät kiukuttelevaa isovanhempaa katsomaan päivittäin tunniksi tai kahdeksi.

Ennenkaikkea kyllä selvästi laiminlyön tässä itseäni.

Miten te muut olette tämän asian ratkaisseet?

[/quote]

Kas kerrankin tällainen aloitus. Niin monesti saa lukea kun mammat haukkuu nuoret vanhempansa, kun ne ei ala ilmaisiksi lapsenpiioiksi. Eivät vain ymmärrä sitä, että niillä omilla vanhemmilla voi olla omat vanhemmat hoidettavana. Ei jaksa enää isovanhempia ja lapsenlapsia hoitaa, kun pitäisi jaksaa töissäkin käymään.

Ja miehellehän tästä ei ole koskaan vaatimuksia. Miniät ja tyttäret huutaa, että mummot ja anopit ei hoida lapsenlapsia ja vanhemmat huutaa, että tyttö ei jaksa hoitaa minua.

Naisen hoitotyö ei ikinä lopu.

En ole ollut tuossa tilanteessa. Isä kuoli ykskaks ilman sairastamisia ja äiti on terve kuin pukki ja täysin omatoiminen vielä ja lapset jo isoja. Sitten onkin miettimistä, mitä tehdä kun äiti joskus tarvii apua. Hän tosin voi ostaa kotipalvelua. Mutta välimatkaa on 200 km, ei sitä päiväseltään jaksa työpäivän jälkeen ajaa eestaas.

Siis ap hoitaa omia vanhempiaan ja omia lapsiaan. Isovanhempani ovat jo kuolleet ajat sitten ja omat vanhemmat ovat siis jo vanhoja ja etenkin erittäin sairaita. Ambulanssin tilaus on tavallisempaa kuin kylässä käyminen.

ap

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 16:01"]

Mä huomaan, että vanhempani kehtaa kitistä vain kun paikalla on minä ja lapseni. Jos mieheni on paikalla, niin hän ei ole niin huonokäytöksinen. Pisteenä iin päälle on, jos toinen vanhempani on paikalla. Silloin siellä on niin tulehtunut ilmapiiri, että en kestä yhtään siellä.

[/quote]

Meilläkin tilannetta helpottaa se että mieheni on paikalla. Tai vaikka joku ventovieras ihminen. Silloin äitinikin jaksaa käyttäytyä asiallisesti.

Yksin, tai pelkästään lasten kanssa en ole viitsinyt tavata äitiäni aikoihin.

Miksi käyt siellä joka päivä? Sano ettet ehdi etkä jaksa. Ei kenenkään tarvitse käydä kuuntelemassa haukkumista, nyt on aika lopettaa kynnysmattona oleminen.

Sitten se kysyttäänkin jo todellista kanttia, kun vanhukset pitää ottaa kotiin ja heidä olisi omaishoidettava siellä siinä missä tehtävä työtkin. Tämä häämöttää meillä kaikilla, jos ei ole ökyrikasta sukua, joilla on varaa yksityiseen hoivakotiin.

Ei tule kyllä sellaista kanttia tulemaan minulle, että ottaisin omat vanhempani meille hoitoon. Yksinkertaisesti minusta ei ole vahtimaan ihmistä, joka vaatii apua 16/h vrk, kun minun pitää kuitenkin hoitaa työni ja lapsenikin. Eipä nuo omat vanhempanikaan auttaneet omia vanhempiaan mitenkään, mutta kehtaavat kyllä syyllistää, jos en käy päivittäin katsomassa. Itse kävivät omia vanhempiaan katsomassa kerran vuodessa ja soittivat kerran viikossa.

ap

Eikö ole ketään muita sukulaisia, joita nakittaa vierailemaan välillä?

Mua pelottaa tuo sama, olen yksin omia vanhempiani hoitamassa kun sen aika tulee. Äiti on vaikea, isä on vaikea, minä olen vaikea. En tod. ota heitä omaan kotiini asumaan. Ainoa veljeni kuoli 5 v. sitten. Omat lapset on vielä alakouluikäisiä, mutta mitäs jos tuo sitten sattuu siihen saumaan kun itsellä on kotona vielä murrosikäinen ja sitten ehkä jo esikoisen lapset uusina tulokkaina huomiota jakamassa.. voi voi.

..mutta se on elämää!

ap:lle sanoisin, että älä käy sairaalassa haukuttavana, ainakaan niin usein. Ikävää, että tilanne on tuo, mutta todella et jaksa kovin pitkään itsekään..

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 16:29"]

Miksi käyt siellä joka päivä? Sano ettet ehdi etkä jaksa. Ei kenenkään tarvitse käydä kuuntelemassa haukkumista, nyt on aika lopettaa kynnysmattona oleminen.

[/quote]

Vanhus muuttuu ja luonne muuttuu usein vieraaksi, kun iän tuomia vaivoja tulee. Ja sen kyllä huomaa, että asenne on tämä., Mitä tuota katsomaan sinne sairaalaan tai vanhainkotiin.

Mummo on hoitanut lapsenne ja passannut teitä ja lapsenlapsia ja antanut rahaa yms. Kun tulee hänelle ongelmia, ajatellaan, että ei sitä aleta joka päivä tai yleensäkään käymään siellä, kun on hankala.

Perintö kyllä sitten kelpaa.

Onneksi me kaikki koemme saman kohtalon vuorotellen ja tulemme vanhoiksi.

Minulla ei ole sisaruksia eli yksin saan tämän taakan kantaa.

ap

Minäkin olen ainoa lapsi ja molemmat vanhempani ovat elossa. Vanhempani asuvat kahdestaan ja pärjäävät toistaiseksi. Ongelma on kuitenkin se, että äidilläni on erittäin vakava perussairaus eikä hän pärjää yksin. Isäni on alkoholisti. Varsinkin eläkkeellä ollessa isän juominen on karannut täysin käsistä. Myönteistä on se, että hän ei ole lainkaan väkivaltainen edes humalassa. Äiti sen sijaan on riidanhaluinen ja minua kohtaan hyvin ilkeä.

Jännittää jo nyt, mitä seuraavat vuodet tuovat tullessaan.