Minkä ikäisenä tajusit, että raha ei kasva puussa,

Kyllä tuo meidän perheessä opetettiin jo lapsille. Viikkorahaa saadakseen piti viedä roskia, siivota huoneensä, tyhjentää tiskikonetta jne. Ja viikkoraha oli siis ihan jotain suuruusluokkaa 10markkaa/2€. Satunnaisesti joistan projekteista kuten ikkunanpesut, marjojen kerääminen jne. oli mahdollisuus kasvattaa tuota pottia isommaksi.

Vanhemmat toki ostivat vaatteet, maksoivat harrastukset jne. ,mutta kaikki ylimääräinen piti säästää itse viikko- ja lahjarahoista. (Ja myöhemmin teininä kesätyörahoista)

Lapsuuden perheessäni tuo oli ihan aina selvää.

Olen lähtöisin hyvin köyhästä perheestä.

Köyhyyttä kuvaa hyvin mm. se, että mihinkään Anttilaan tai Seppälään ei saatu edes mennä katsomaan uusia vaatteita. Ne olivat liian kalliita kauppoja perheelleni.

Mitään muotileluja en saanut, olivat liian kalliita. Enimmäkseen lelut oli itse tehtyjä (esim. äidin ompelemia nukkeja). Yhden barbin muistan saaneeni. Vaatteet tein sille itse.

En koskaan kuvitellut rahan kasvavan puissa.

15-vuotiaana, kun sain ensimmäisen kesätyöpaikkani. Sen jälkeen lopetin kinuamasta rahaa vanhemmiltani.

Olen tiennyt sen aina, meillä ei kotona ollut juuri varaa ostaa mitään. Tosin työnteon raskaudesta en ole samaa mieltä, minusta kaikki työt eivät ole kovin raskaita. Ehkä joku siivoojan tai betoniraudoittajan työ on, mutta oma mielenkiintoinen asiantuntijatyöni ei juurikaan. Vanhempanikaan eivät muistaakseni koskaan valittaneet, että töissäkäynti olisi ollut raskasta.

No varmaan jotain 9-vuotiaana, karumman kerran, kun olin saanut rahaa mukaani yhdelle harrastusreissulle Ja palattuani äiti pyysi loppuja rahoja takaisin.. Minähän olin tuhlannut ne kaikki, ihan kuten kaveritkin, ei mulle sanottu mitään, ettei saisi.... Sitten äiti pillahti itkuun ja huusi mulle, että milläs nyt auto tankataan.. 

Sen jälkeen olen vissisti tiennyt, että juuri meidän perheen puissa ei rahaa kasva. Moni muukin juttu lapsuudesta on auennut, mehän oltiin järkyn köyhiä.

Enpä tiedä vieläkään, koska 30% tuloistani tulee puusta. Siellä se raha kasvaa nytkin. Metsätyö ei välttämättä ole nykypäivänä edes erityisen raskasta.

Pienestä pitäen. Ei ollut rahaa vaatteissiin, ei ollut kummoisia leluja. Muistan hyvin pienenä haaveilleeni mitä antaisin perheelleni joululahjaksi jos olisi rahaa. Olin ehkä 5 v. 

En ole koskaan luullut että raha kasvaa puussa. Muistan kun teini-ikäisenä (15-16) yksi koulukaverini ei tajunnut mikä on Visa-kortin idea. Luuli, että varakkaat ihmiset vaan tavallaan voivat ottaa kaupasta tavaraa sitä vastaan. Kyllä huvitti. Oli kuitenkin yrittäjäperheestä mutta ilmeisesti hieman lellitty.

Kyllä raha kasvaa puussa ettekö ihmiset tiennyt sitä

Joo et oot parempi ku mä ja se kasvaa puissa

25-vuotiaana viimeistään tajusin, että raha todellakin kasvaa puussa ja tulee taikaseinästä. Ongelmana on kapitalistinen järjestelmä, joka jakaa tämän rahan (joka on siis käytännössä valtaa päättää resurssien allokoinnista) epätasaisesti ja keskittää vallan harvojen käsiin.

En ole vielä tajunnut mutta jotenkin olen kohta puol vuosisataa silti selvinnyt. Mä en ole koskaan digannut tuota raada, kärsi ja saa muutama lantti säästöön ideologiaa.

Ei kasva puussa. Sen sijaan keskuspankit työntävät tyhjästä tempaistua fyrkkaa kiertoon.

En tuedä millä taikakeinoilla vanhemmat meidät kasvatti, kun ei ikänä ole ollut ongelmia rahan suhteen, vaikkei siitä kotona edes puhuttu.

Vanhemmat maksoi kaiken ja antoi rahaa lippuihin sun muihin, osti kysymättä mopot ja kännykät, sun muut. En oikeastaan muista, että mitään olisi kielletty kalleuden takia. Ja silti tai siitä johtuen, ei me ikinä pyydetty mitään erikoista. Mulla oli jo ala-asteikäisenä monta sataa markkaa säästössä työpöydän laatikossa. Meidän kylällä ei tosin ollut kauppaa, mihin rahaa olisi voinut hassata.

Liekö se joku sanaton esimerkki, joka on eniten vaikuttanut. Meillä käytettiin yksinkertaisia elintarvikkeita, äiti leipoi aika paljon, kesälomareissuilla kierrettiin Suomes ja yövyttiin leirintäalueilla mökeissä. Autot oli aina käytettyjä ja taloudellisia. Kesätöihin kannustettiin, muuten ei rahan eteen tarvinnut mitään tehdä. Lapsilla oli omat hommansa jotka piti joka tapauksessa hoitaa.

Kunnolla viimeistään 19-vuotiaana kun muutin ensi kertaa omilleni. Olin kylläkin siitä onnellisessa asemassa että pystyin luikkimaan häntä koipien välissä äidin luo syömään kun omat ruokarahat oli loppu. Aika pian sitä kuitenkin oppi hallitsemaan sitä rahankäyttöä niin ettei sitä enää tarvinnut tehdä.

Töissä olin käynyt jo 15-vuotiaasta, mutta jotenkin lopullisesti valkeni rahan arvo vasta kun piti itse maksaa vuokra, ruuat ja laskut.

Perheeni ei ollut varakas, muttemme me huonostikaan toimeen tulleet. Keskituloisia tai siitä hieman paremmin toimeentulevia olimme kai.

Olin 5-vuotias v. 1990 kun lama tuli Suomeen. Me söimme joka päivä pelkkiä keitettyjä perunoita. Niitä vaan joka päivä kuorittiin. En pysty nyt enää aikuisena syömään perunoita, inhottaa niin. Vanhemmat itki epätoivoissaan miten selvitään. Nämä ovat varhaisimpia muistikuviani.

Olen nyt yrittänyt nyt omien lasten kanssa ettei he koskaan joutuisi kuulemaan ja murehtimaan raha-asioita. Olen ennemmin itse syömättä ja olen ollutkin ettei heidän tarvitse jäädä mistään paitsi, vaatteista, leluista, peleistä, harrastuksista. Minulla ei koskaan ollut huoletonta lapsuutta, kunpa omillani olisi.