Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Villi ja levoton lapsi, hidas ja rauhallinen mies = äitin hermot koetuksella
28.06.2013 |
Okei. Edessä kesäloma-aika ja ahdistaa jo valmiiksi. Meillä on 5v lapsi ja toinen nuorempi. Vanhempi ollut aina hyvin haastava lapsi ja jollain tapaa tuntunut aina "erityiseltä" - hankasti nukuttettava, levoton ja huono syöjä, väsyneenä menee kaikki aivan yli, kova sotkemaan ja säätämään. Aistiherkkyyksiä ollut paljon. Toisaalta ihana tyyppi ja todella taitava monessa, päiväkodissa satelee kehuja. Kotona haasteet näkyvät. Esim päiväkotipäivän jälkeen saattaa olla todella rauhaton. Pienempi on tasaisempi tyyppi, ei ole näitä isomman erityispiirteitä mutta isomman esimerkki kyllä tehnyt sekä hyvää että pahaa..
Mies on sellainen että herkästi omissa ajatuksissaan, hidastempoinen ja jos voisi niin mieluiten ulkoistaisi lasten kasvatuksen kokonaan minulle. Vaateiden kautta olen saanut tekemään ja osallistumaan paljon, mutta tietynlainen vastuunkanto aina heikkoa. Etenkin tiukissa tilanteissa lasten kanssa aloittaa vaan "hohhoijaa ei tule mitään, tuu sä äiti tekemään!".
Minä olen tiukkis pirttihirmu tätä nykyä, rennoin kun mies poissa ja olen yksin lasten kanssa. Samoin esikoinen tasaisempi jos minä vaan olen lasten kanssa. Eikä tämä varmasti liity pelkästään siihen että mies olisi jotenkin "huonosti" tilanteessa, esikoinen on yhtälailla sitä villimpi mitä enemmän muitakin aikuisia paikalla. Esimerkiksi jos olen lasten kanssa rakastamiensa mummun ja vaarin luona, esikoinen on uuvuttavan riehakas ja vaatii ja kinuaa koko ajan. Jos meille tulee kylään ihmisiä, esikoinen säätää pöydässä ja minua nolottaa kun noin iso ei osaa käyttäytyä nätisti. Etukäteen kerron neuvon ja opastan aina, mutta kun innnostuu niin kaikki menee yli.
Perhe-elämä näillä kuvioilla on rankkaa. Tunnen pettymystä miestäni kohtaan. Meillä pitäisi olla kaksi täysin asiansa osaavaa topakkaa vastuunsa näyttävä eä aikuista ja sitten rauhattoman lapsen kanssa sujuisi paremmin. Miehen vetämättömyys selvästi tekee lapselle entistä enemmän uhkammuutta ja levottomuutta, katsoo minua että mitä äiti sanoo jos isä mutisee jotain että tekisitkö näin tai et viittisi.. Mutta huolettaa ja mietittää myös lapsen suhteen, esim miten saada rauhoittumaan yliväsyneenä kun ei juuri enää nuku päikkäreitä? Miten me kesälomasta selvitään kun kaikki tässä ja lapsi käy kierroksilla? Rytmit yms. on kunnossa, paljon ulkoillaan, luetaan, käydään uimassa jne.
Ja, miten minä kestäisin miehen persoonaa? ;)
Kommentit (21)
Todellakaan en syöksy auttamaan! Olen tiukkis ja vaadin miehen tekemään, myös että lapsi saa sen tunteen että isä tekee kanssa. Ja tästä olen puhunut miehelle, ettei saa sanoa lasten edessä mulle noin, eikä vastuuta saa yrittää siirtää toiselle vanhemmalle. Minä lähden tilanteesta pois, sanon että peskääs vaan ne hampaat keskenänne. Mutta mies ei tiukenna omaa otettaan, jää siihen seisomaan jos lapsi karkaa isältään. Se minua vituttaa. Mutta pitkillä keskusteluilla olen saanut häntä ottamaan enemmän vastuuta, toisaalta mun kunnioitus miestä kohtaan karissut kun olen joutunut niin paljon vaatimaan ja neuvomaan. Haluaisin, että mies tajuaisi itse. Ei se hitaus niinkään ärsytä vaan juurikin se, että yrittää aina luikkia tilanteista ja jättää jutut mulle, unohtaa jatkuvasti lasten asiat yms. Ja koska en ole ottanut vastuuta hänen puolestaan, mies alkanut inhoamaan mua kun vaadin häneltä niin paljon "enkä auta". Esim jos mies vie helteellä lapsen puistoon, lapsi valittaa hirveää janoa kotiutuessa ja ihmettelen miksi mies ei ottanut lapselle vesipulloa. Mies toteaa että "no mä odotin tuolla että sä olisit tullut tuomaan juomista, kun tuolla noin helle, muitakin äitejä tuli sinne syömisten ja juomisten kanssa". Että mun pitäisi kiikuttaa vettä, kun olen pienemmän kanssa kotona, kun aikuinen mies ei sitä älyä/viitsi ottaa mukaan lapselle?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten kun minä en ota vastuita miehen puolesta, on mies siirtänyt vastuita lapsille. Meillä jo 2v atoopikko rasvannut itse itsensä ja pessyt hampaansa (miehen pestessä omiaan) kun mies suosiolla antaa lapsen tehdä itse niin hänen ei tarvitse. Voi keskittyä omien varpaankynsien leikkaamiseen siinä.
Eli teillä onkin komminkointiongelma.
Kummallakin on toiveita joita ei sanota ääneen, tai ei haluttaisi sanoa ääneen, ja sitten turhaudutaan kun toinen ei ymmärrä toimia ajatuksen voimalla. Tämä on valitettavan yleinen ongelma parisuhteissa, ette siis ole yksin ongelmanne kanssa.
Olisko ihan kunnollisen keskustelun paikka? Voisitte ihan yhdessä miettiä millaisia asioita toisiltanne odotatte. Ilman syyttelyä. Ja miettiä keinoja tilanteen parantamiseksi. Edelleen ilman syyttelyä.
tarkoitin sanoa kommunikointiongelma, en komminkointiongelma :D
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 10:17"]
Ja sitten kun minä en ota vastuita miehen puolesta, on mies siirtänyt vastuita lapsille. Meillä jo 2v atoopikko rasvannut itse itsensä ja pessyt hampaansa (miehen pestessä omiaan) kun mies suosiolla antaa lapsen tehdä itse niin hänen ei tarvitse. Voi keskittyä omien varpaankynsien leikkaamiseen siinä.
[/quote]
Minusta on ihan ok jos lapsi voi itse harjoitella hampaiden harjaamista ja rasvan laittamista, kunhan aikuinen lopuksi tarkistaa ja viimeistelee lopputuloksen. Jos miehesi antaa lapsen tolskata ihan itse hampaanpesun ja lyö rasvatuubin käteen, niin se ei todellakaan ole ok ja ymmärrän hyvin hermostumisesi.
Onko mielellä minkäänlaista ymmärtämystä siitä millaisia taitoja lapsilla on eri kehitysvaiheissa? Olisko lastenkasvatusopas tai vaikka joku mll:n infolappunen mielelle tarpeen. Voisitte lukea näitä oppaita vaikka ihan yhdessä (sillä tavoin varmistaisit että mies oikeasti lukee eikä pelkästään katso sinne päin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen samanlainen kuin sinä ap ja hermot menee päivittäin!! Rakastan miestäni, mutta en jaksa hänen hitauttaan, "puusilmäisyyttä", boheemiutta. Meillä 6-vuotias villi poika, erityislapsi (kaksi diagnoosia) joten tuntuu että saan jatkuvasti olla ns. hälytystilassa ettei katastrofi uhkaa. Viimeksi kun rentouduin ja ajattelin, että mies hoitakoot tilanteen, lopputulos oli sitten se että esineitä oli rikottu ja poika varastellut ja... mies tähän vaan että "ai häh, emmä huomannut"!!
Omat hermoni eivät kestä tätä komboa, eivät ollenkaan. Minä en tahdo olla nalkuttava akka, vaan jossen ole, niin mitään ei tässä talossa tapahdu kunnolla!
Ihanaa kasi lukea että muillakin tämä! Mä en tiedä mitä tehdä. Lapset kärsii vanhempien kireistä väleistä, mutten saa miestäni muutettua enkä toisaalta pysty itsekään tuota hänen tyyliään muutettua. Ehjä perhe on myös varsin oleellinen asia lapsille ja tuntuu väärältä rikkoa perhettä, olisihan ne lapset tuon miehen kanssa sitten muutenkin ja toisaalta lapset rakastavat kumpaakin vanhempaa, samoin mies lapsia eikä ole mikään ryyppäävä tms. Mutta tämäkään ei hyvä. Tuskainen tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 10:35"]
Minä olen samanlainen kuin sinä ap ja hermot menee päivittäin!! Rakastan miestäni, mutta en jaksa hänen hitauttaan, "puusilmäisyyttä", boheemiutta....
[/quote]
Minä en tällaisena hitaana, boheemina "puusilmänä" edes pääse parisuhteeseen. Että epäreilu on maailma. t.mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä oli aikoinaan tuo ongelma, tosin ei niinkään lastenhoidossa, koska minä olen meillä ollut yksin vastuussa siitä (olin pitkään kotiäiti diilillä että mies on vapaa kotitöistä ja lastenhoidosta), mutta yleisesti jossain 4-5 vuoden paikkeilla avioliittoa meillä oli vaihe, jossa meitä molempia ärsytti suuresti toistemme erilaiset temperamentit.
Meilläkin mies on hidas, rauhallinen, pohdiskeleva, ajatuksiinsa uppoava. Minä taas nopea, tulinen, käytännöllinen. Alussa meitä molempia ihastutti toisen erilaisuus: mies oli minusta syvällinen ja tasapainoinen, ja hänestä taas minun vauhdikkuuteni ja intohimoisuuteni oli kiinnostavaa.
Mutta perhe-elämän pyörteissä sitä jossain vaiheessa alkoi ärsyttää juuri ne piirteet joihin alussa ihastui. Minusta alkoi tuntua, että mies on hyödytön nahjus, joka ei saa mitään aikaiseksi. Ärsytti koko hänen verkkainen puhe- ja liikkumistyylinsäkin, olisi tehnyt mieli ottaa joku ruoska ja ruoskia siihen vähän vauhtia. Tein tuota mitä joku mainitsi, että otin mieheltä kesken jonkun homman pois, koska en jaksanut katsoa sitä hidasta nyhväämistä. Ja miestä taas ärsytti se että minä olin niin hätäinen vaikkei ole mitään kiirettä. Ristiriitatilanteessa vielä molempien luontaiset temperamentit polarisoituivat: mies vetäytyi entistä enemmän omiin maailmoihinsa ja hidastui, ja minä taas kävin entistä päällekäyvämmäksi ja kiivaammaksi kun ärsyynnyin.
Mutta koska emme me eroa harkinneet niin pakkohan se oli asiaan sopeutua. Ärsyyntymiseen vaan vuosien myötä kyllästyi, ja totesi, että tuommoinen se nyt vaan on, ei voi mitään, sen kanssa täytyy elää. Nyt on oltu kohta 14 vuotta naimisissa, ja nykyisin taas pidämme toistemme erilaisia luonteita ihan oikeasti rikkautena.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 10:46"]
Ihanaa kasi lukea että muillakin tämä! Mä en tiedä mitä tehdä. Lapset kärsii vanhempien kireistä väleistä, mutten saa miestäni muutettua enkä toisaalta pysty itsekään tuota hänen tyyliään muutettua. Ehjä perhe on myös varsin oleellinen asia lapsille ja tuntuu väärältä rikkoa perhettä, olisihan ne lapset tuon miehen kanssa sitten muutenkin ja toisaalta lapset rakastavat kumpaakin vanhempaa, samoin mies lapsia eikä ole mikään ryyppäävä tms. Mutta tämäkään ei hyvä. Tuskainen tilanne.
[/quote]
Se on totta että miestä et voi muuttaa. Ainoastaan itseäsi pystyt muuttamaan, omaa asennettasi ja toimintatapojasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittajan 12 Teksti olisi voinut olla suoraan omasta kynästäni!!!! Ihan käsittämätöntä kuinka samanlaiset tunteet. Meillä on vielä se tilanne että olemme eri maista, ja asumme kolmennessa, ei kummankaan kotimaassa. Joten ero todellakin olisi niin viimeinen oljenkorsi kuin mahdollista. En voisi kuvitella tekeväni lapsille sitä että jompi kumpi vanhemmista asuisi eri maassa. Joten mäkin olen vaan ajatellut että näitä vaiheita varmaan vaan tulee, ja sitten taas menee. Kumminkaan ei olla vielä oltu yhdessä kuin 5 v. Ja tietenkin tämä esikoisen ensimmäinen vuosi on mennyt suuren väsymyksen kourissa, joka varmasti korostaa näitä eroavaisuuksia ja tempoeroja.
Kasilla tilanne kärjistyi siihen, että jatkossa asumme eri osoitteissa. Emme eroa varsinaisesti, mutta minä tarvitsen oman, rauhallisen tilan itselleni jossa voin olla hiljaisuudessa ja levätä, mennä karkuun häslinkiä ja sotkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 13:03"]
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 10:35"]
Minä olen samanlainen kuin sinä ap ja hermot menee päivittäin!! Rakastan miestäni, mutta en jaksa hänen hitauttaan, "puusilmäisyyttä", boheemiutta....
[/quote]
Minä en tällaisena hitaana, boheemina "puusilmänä" edes pääse parisuhteeseen. Että epäreilu on maailma. t.mies
[/quote]
Minä olen boheemi puusilmä nainen, jolla on miehenä toinen boheemi puusilmä.
Meillä on mukavaa keskenämme. Lapset saadaan hoidettua eikä mitään hirveää katastrofia ole päässyt sattumaan :)
Te "boheemit" rennot tyypit, kertoisitteko hieman teidän perusarjesta - vaikka millainen vapaapäivänne on? Otatteko te vanhemmat rennosti vaikka lapset puuhaisi mitä, vai touhuatteko koko ajan lasten kanssa kuitenkin vai miten? Annatteko vastuuta paljon lapsille, että itse pääsette helpommalla? Nämä jutut siis omassani ärsyttävät, että ottaa siinä mielessä "rennosti" että lapset saavat säätää ja koheltaa mitä vaan, ei hänellä paineita, ja vaikka se hampaiden pesukin saisi jäädä lapsille itselleen. Välipalalla kysyy, että mitäs haluutte syödä (jos olen huomauttanut miehelle että hei katsopa kelloa, ja annatko sinä välillä välipalaa - eihän se muuten kellonaikoja tajua). Kertokaa siis miten teillä päivän kuviot menee!
Boheemiin vapaapäiväämme kuuluu ihan normaaleita lapsiperhejuttuja. Pestään pyykkiä ja siivoillaan koko perheen voimin. Ei minua haittaa jos lapsilla ei esimerkiksi imuroiminen suju ihan kympillä. Riittää että saavat isoimmat pölyt ja roskat pois. Siivoan tietty itsekin mutta en puutu niihin alueisiin jotka on jaettu miehelle ja lapsille. Kerran kuussa käy siivooja tekemässä perusteellisen siivouksen.
Lisäksi tehdään porukalla kivoja juttuja. Luetaan, pelataan, käydään kaupungilla kaupoissa ja kahvilassa, joskus lähdetään metsäretkelle tai käydään uimassa. Yksi hauskimmista ajanvietteistä on tarinoiden tekeminen, niiden kirjoittaminen ja kuvittaminen. Nyt suunnitellaan lyhytfilmin tekemistä yhdestä tarinasta. Joka tapauksessa tehdään monenlaisia juttuja, enkä jaksa hermostua vaikka niistä aiheutuisi epäjärjestystä.
Lapset saavat leikkiä melko vapaasti, kunhan muistavat että mitään ei saa rikkoa eikä ketään satuttaa. Samat säännöt meillä on myös lasten kavereille.
Ateriat syödään suurinpiirtein ajallaan, joskus kotona ja joskus ulkona. Iltarutiinit ovat aikuisten vastuulla ja hampaat pestään kunnolla illalla ja aamulla. Kouluaikoina huolehditaan siitä että lapset tekevät läksynsä ja ymmärtävät ne.
t. Hidas boheemi puusilmä
Vastaaja 18, et kyllä kuulostaa ollenkaan samalta mitä mun mieheni ja asiat mitkä hänessä ärsyttävät! Pikemminkin tyylisi on juuri kuten omaani. Lapsilla pitää olla vapautta, saavat osallistua ja olla mukana, tehdään kivoja juttuja jne. Meillä tämä mies on se, joka ärisee lapsilla kun tulevat sotkemaan ja esim puuttuvat siivoukseen, kun mies haluaisi tehdä kaikki asiat rauhassa vaan. Siis jotenkin ei kykene huomioimaan lapsia ja asettumaan kasvattajan rooliin siinä mielessä: että antaisi lasten kokeilla ja oppia, ei välittäisi niin siitä sotkusta. Ottaisi aikuisen vastuun mutta antaisi lasten kehittyä ja kasvaa. Tuntuu, että kaikki vaivautuminen lasten eteen on liikaa, lasten pitäisi olla mahdollisimman siivosti vaan ja mielellään hoitaa ne omat jutut (vessat, pesut, huoneet) yms. ettei miehen tarvitse olla aikuinen pienille lapsille. Mieluummin jäisi sohvalle lukemaan autolehteä kun lähtisi lasten kanssa vaikka jonnekin retkelle. Ap
Eli mies jättää huolehtimatta omaa viitsimättömyyttään, ei siksi että haluaisi antaa lapsille mahdollisuuden kokeilla ja osata ja olla. Ei haluaisi että lapset vaikka askartelee kun siitä tulee niin paljon sotkua vaan, mutta mielellään saa ne omat hampaansa kyllä pestä ettei miehen tarvitse tehdä sitä. Ajatus on siis juuri päinvastainen kuin minulla itselläni. Ap
Mies ei edes ole kiinnostunut puhumaan kanssani lastenkasvatuksesta, mistään lapsiin liittyvästä. Kunhan nyt ollaan vaan.. on sen mielipide. Omista asioistaan kyllä mielellään puhuu. Lapset saisi kasvattaa joku toinen. ap
Alue: Aihe vapaa
Suurin ongelma tässä taitaa olla se, että et siedä miehen hitautta. Hermostut siitä ja saat lapsenkin hermostumaan. Eivät lapset hitaudesta hermostu, vaan kireästä ilmapiiristä. Sinunkin lapsesi on oppinut huomaamaan, että isän hitaus saa äidin kireäksi.
Älä anna miehen luistaa velvollisuuksistaan sillä verukkeella että 'äiti osaa paremmin'. Sieluni silmin näen sinut syöksymään tekemään asian miehen puolesta alle sekunnin sadasosan kun tämä vähänkään inahtaa. Voisitko ajatella sanovasi miehelle, että kyllä sinä osaat, tee vaan. Ja sitten vielä hyväksyisit miehen tavan tehdä ja vielä lopputuloksenkin.
Minä olen hidas, ihan niinkuin miehesi, ja olen muutamia kertoja törmännyt elämässäni ihmisiin, jotka hyökkäävät viemään hommani käsistäni ja 'tekemään ne reippaasti eikä tolleen nysväämällä'. Se on niin raivostuttavaa että olen ulkoistanut sellaiset ihmiset elämästäni mikäli vain mahdollista. Paria tapausta en pysty ulkoistamaan ja annan heidän höösätä ihan vapaasti enkä yritäkään tehdä oikeastaan mitään heidän läsnäollessaan. Heidän tapansa kävellä ylitseni on niin nöyryyttävää ja ärsyttävää että annan heidän tehdä suosiolla ihan kaiken 'kun en minä kuitenkaan osaa (heitä miellyttävällä tavalla)".
En ole tyhmä enkä taitamaton, mutta sellaiseksi he saavat minut itseni tuntemaan jos vaikka tulevat ja ottavat imurin kädestäni kun olen imuroimassa ja jatkavat itse imuroimista 'ainoalla oikealla tavalla'. Siis heidän mielestään ainoalla oikealla tavalla.