Rosa Meriläisen hyvä kolumni:

Musta toi kolumni on periaatteessa ihan ok ja mukava, että Rosa ei kerrankaan hauku ketään vaan tarjoaa sympatiaa.

Mutta toisaalta kolumnista sai kuvan, että joka teinin elämään kuuluu viina, tupakka ja kahinointi jopa poliisin kanssa. Oma teini-ikäni ei ollut sellaista ja nyt omat teininikin viettävät  ihan toisenlaista elämää kuin mitä kolumnissa kuvataan.

Ei kaikkien nuoret ryyppää eikä viiltele. Ei tuollainen rähinöinti automaattisesti kuulu teini-ikään. Ei saisi yleistää, että kaikilla nuorilla ja vanhemmilla on tuollaista. Ei se nuoruus nyt sentään niin vaikeaa ole suurimmalle osalle.

Ihana kolumni. Meillä neljästä lapsesta 1 on juuri vetänyt läpi sellaisen 4 vuoden jakson , että tuo kuulostaa niin tutulta. Pelolla odotan 2 varhaisteinin tulevaa teini-ikää. Minunkin mielestäni ne teinien vanhemmat , jotka jaksavat välittää ja huolehtia , vaikka mitä tapahtuisi, kaipaisivat lämpimän halauksen. Näitä " ei meidän lapsi vaan koskaan "-kommentteja ei millään jaksa kuunnella, kun itse murehtii menikö se nyt tänään kouluun ja tuleeko se illalla kotiin.

Hyvä Rosa !

Minustakin oli mukava lukea kirjoittajalta jotain positiivista.

MUTTA haluanpa minäkin korostaa, että vaikka teini-ikään kuuluu kapinointi ja tietynlainen angstaaminen, niin ei se ikä sentään kaikilla tai edes useimmilla ole tuollaista ryyppäämistä ja rikollista toimintaa vaan on valtava määrä teinejä, joiden kapina on vastaansanomista ja pahantuulisuutta mutta muuten hyvin vastuullista, järkevää ja mukavaa toimintaa.

Sen halauksen minäkin tarjoan kaikille niille vanhemmille, jotka välittävät ja jaksavat huolehtia, opastaa ja ottaa vastaan ne huudot. Risuja taas niille, jotka kohauttelevat olkapäitään ja toteavat, että tuollaista se on ja en minä mitään voi asialle. Sisimmässään teini on samanlainen kuin uhmaikäinen. Hän kaipaa hyväksyntää ja rakkautta. Hän ei koe sitä, jos vanhempi on välinpitämätön ja murskaa teinin kapinayritykset sillä, että pitää niitä ikään kuuluvana välttämättömänä toimintana, jota ei tarvitse katkaista eikä teiniä tarvitse opastaa ja ohjata. Niin ristiriitaista kuin se onkin, niin teini tarvitsee tunteen, että hänestä välitetään. Se puuttuminen, rajojen laittaminen ja järkyttävän huudon vastaanottaminen kuuluu taas teinin vanhempien velvollisuuksiin. Kaikesta ei tarvitse saarnata, huumorilla pärjää pitkälle mutta kuunnella täytyy ja edes pienillä vihjeillä opastaa. Omasta huolesta voi puhua, vaikka ei räjähtävän teinin kanssa pystyisikään käymään kasvattavia keskusteluja. 'Yrittäminen on tärkeintä.

Olen tavannut teinejä, joihin ei ole oikeasti tehonnut mikään järjellinen puhe ja jotka ovat tehneet kaiken mahdollisen kielletyn kaikista ponnisteluista huolimatta. Mutta nämä ovat huomattava vähemmistö. Näillä oli ongelmia jo ennen teini-ikää, vanhempien erosta ja uusperheistä johtuvia ongelmia, joita oli hoidettu jo alakoululaisista lähtien ammattilaisilla. Siksi teini-ikää ei tarvitse pelätä, jos lapsi muuten on tasapainoinen.