Lue keskustelun säännöt.
Esikoinen on erityislapsi, nyt nuoremmalla epäillään samaa :(
23.05.2013 |
Tuntuu ihan kamalalta. Suvuissamme ei lastemme lisäksi ole ketään muuta, kenellä olisi erityispiirteitä. Ystäväni kommentoi, että lasten ongelmat johtuu kasvatuksesta. Loukkaannuin tästä. Me vanhemmat olemme ihan tavallisia, koulut käyneitä henkisesti terveitä ihmisiä, olemme tehneet parhaamme ja ajatelleet aina mikä on lapsille hyväksi. Toivoisin saavani jostain sympatiaa ja tukea. Tilanteemme ja tulevaisuutemme tuntuu nyt aivan epätoivoiselta.
Kommentit (22)
16, oikeasti, älä puhu typeriä.
Asperger on autismikirjon oireyhtymä, ja sen aiheuttajia ei tunneta. Voi olla, että jokin/jotkin tekivät toimivat laukaisijana, mutta mitkä, sitä ei tiedetä. Eikä ainakaan tiedetä raskausaikaisen stressin vaikutusta.
Asperger ja adhd ovat molemmat perinnöllisiä siinä mielessä, että niihin liittyy tiettyihin geeneihin liittyviä poikkeamia. Taudit eivät silti periydy täysin, eli ne voivat hypätä jonkun sukupolven ylitse tai esiintyä vain yhdellä sisarusparvesta.
Joka tapauksessa stressiin raskausaikana ei juurikaan voi vaikuttaa. Henkinen stressi syntyy jopa siitä, jos alkaa stressata mahdollista stressiä.
Itse olen erittäin kiiretahtisessa työssä, ja ensimmäisen lapsen sain stressaavien lapsettomuushoitojen tuloksena. Silti HÄN on aivan terve, ja as on nuoremmalla lapsella, jonka raskausajan vietin lokoisasti ja rennosti. Eli aivan empiirinen omakohtainen kokemus sotii mutuasi vastaan.
Joka tapauksessa osoittaa äärimmäisen huonoa empatia-kykyä ja maalaisjärkeä tulla laukomaan tuollaisia mutu-mielipiteitä tällaiseen ketjuun.
-6-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 13:51"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 13:31"]
No jopas oli typerä kommentti. Missään tutkimuksessa ei ole todistettu stressin vaikuttavan kehittyvään lapseen millään tavalla. Perinnöllisillä tekijöillä tosin saattaa kyllä olla osuutta aspergeriin ja assiin.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 13:18"]
Lapsen "kasvatushan" alkaa jo ennen kun lapsi on edes kohdussa. Elämän pitää olla mahdollisemman stressitöntä jo paljon ennen raskautta. Esikoisen sairaus on varmasti vaikuttanut stressavasti ja täten vaikuttanut nuoremman lapsen tempperamenttiin ja saattanut lisätä riskiä ns. käytöshäiriöihin.
Eli ei ystäväsi ihan väärässä ole...
[/quote]
[/quote]
Oletko nyt itse vähän typerä. Voisit lukea jotakin muutakin kun vain av-palstaa. Itse olin niiden lähes 5000 naisen joukossa, joiden stressiä seurattiin koko raskauden ajan. Helsingin yliopiston psykologian laitoksen tutkimuskessa kerätiin kansainvälisestikin laajaa aineistoa, eikä vain suomalaisnaisten. Stressi, erilaiset perinnölliset ja vuorovaikutukselliset tekijät vaikuttaa tempperamenttiin jne.
Onko sinulla kaksi samanlaista lasta?!
[/quote]
Vaikka olet ollut tutkimusmateriaalina niin et tiedä että tempperamentti on eri asia kuin perinnöllinen autismin muoto. Ja muutenkin outo asenne keskustella kun heti ollaan typeräksi haukkumassa. Onko sinunkin äitisi stessannut raskausaikana kun kommunikoit noin?
Ymmärrän sua hyvin AP
Koska onhan se iso asia nyt tuoreeltaan henkisesti ottaa vastaan. Nyt juuri sen TUNTUU ehkä kaikkein kovimmalta :(.
Tunteet kertoo mitä meille kuuluu. Ne on tärkeää tunnistaa ja antaa tulla ja käsitellä voimien mukaan.
Sinusta tuntuu nyt musertavalta tämä tieto tai epäilys kuopuksestasi.
Se on ihan ymmärrettävää.
Ei se johdu mistään mitä sinä olisit voinut tehdä toisin.
halaus ja Voimia sulle!!!
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 15:07"]
16, oikeasti, älä puhu typeriä.
Asperger on autismikirjon oireyhtymä, ja sen aiheuttajia ei tunneta. Voi olla, että jokin/jotkin tekivät toimivat laukaisijana, mutta mitkä, sitä ei tiedetä. Eikä ainakaan tiedetä raskausaikaisen stressin vaikutusta.
Asperger ja adhd ovat molemmat perinnöllisiä siinä mielessä, että niihin liittyy tiettyihin geeneihin liittyviä poikkeamia. Taudit eivät silti periydy täysin, eli ne voivat hypätä jonkun sukupolven ylitse tai esiintyä vain yhdellä sisarusparvesta.
Joka tapauksessa stressiin raskausaikana ei juurikaan voi vaikuttaa. Henkinen stressi syntyy jopa siitä, jos alkaa stressata mahdollista stressiä.
Itse olen erittäin kiiretahtisessa työssä, ja ensimmäisen lapsen sain stressaavien lapsettomuushoitojen tuloksena. Silti HÄN on aivan terve, ja as on nuoremmalla lapsella, jonka raskausajan vietin lokoisasti ja rennosti. Eli aivan empiirinen omakohtainen kokemus sotii mutuasi vastaan.
Joka tapauksessa osoittaa äärimmäisen huonoa empatia-kykyä ja maalaisjärkeä tulla laukomaan tuollaisia mutu-mielipiteitä tällaiseen ketjuun.
-6-
[/quote]
Heh en ole tuo stressitutkimuksessa ollut, mutta aika aukihan se on, miksi jollain tulee aspergeroireita ja jollain ei, käsittääkseni on tutkijapiireissä arveltu, että voi olla esim. perimän JA ympäristön yhteistulosta. Eli esim. stressillä saattaa olla vaikutusta tai sitten ei, siksihän noita juttuja tutkitaan. Älkää vetäkö hernettä nenään joka asiasta. Eikä se empiirinen yksittäistapaus (meidän perheessä on näin) sen tieteellisempää nyt ainakaan ole kuin jokin tieteessä esitetty arvelu, jota vielä testataan.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 15:56"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 15:07"]
16, oikeasti, älä puhu typeriä.
Asperger on autismikirjon oireyhtymä, ja sen aiheuttajia ei tunneta. Voi olla, että jokin/jotkin tekivät toimivat laukaisijana, mutta mitkä, sitä ei tiedetä. Eikä ainakaan tiedetä raskausaikaisen stressin vaikutusta.
Asperger ja adhd ovat molemmat perinnöllisiä siinä mielessä, että niihin liittyy tiettyihin geeneihin liittyviä poikkeamia. Taudit eivät silti periydy täysin, eli ne voivat hypätä jonkun sukupolven ylitse tai esiintyä vain yhdellä sisarusparvesta.
Joka tapauksessa stressiin raskausaikana ei juurikaan voi vaikuttaa. Henkinen stressi syntyy jopa siitä, jos alkaa stressata mahdollista stressiä.
Itse olen erittäin kiiretahtisessa työssä, ja ensimmäisen lapsen sain stressaavien lapsettomuushoitojen tuloksena. Silti HÄN on aivan terve, ja as on nuoremmalla lapsella, jonka raskausajan vietin lokoisasti ja rennosti. Eli aivan empiirinen omakohtainen kokemus sotii mutuasi vastaan.
Joka tapauksessa osoittaa äärimmäisen huonoa empatia-kykyä ja maalaisjärkeä tulla laukomaan tuollaisia mutu-mielipiteitä tällaiseen ketjuun.
-6-
[/quote]
Heh en ole tuo stressitutkimuksessa ollut, mutta aika aukihan se on, miksi jollain tulee aspergeroireita ja jollain ei, käsittääkseni on tutkijapiireissä arveltu, että voi olla esim. perimän JA ympäristön yhteistulosta. Eli esim. stressillä saattaa olla vaikutusta tai sitten ei, siksihän noita juttuja tutkitaan. Älkää vetäkö hernettä nenään joka asiasta. Eikä se empiirinen yksittäistapaus (meidän perheessä on näin) sen tieteellisempää nyt ainakaan ole kuin jokin tieteessä esitetty arvelu, jota vielä testataan.
[/quote]
Tokikaan en vedä yleisen tason johtopäätöksiä omasta yksittäiskokemuksestani, mutta se on silti pätevämpää kuin joku täysin toisen tutkimuksen ja toisen tutkimushypoteesin perusteella tehty maallikko-mutu.
Minä itsekin sanoin, että jotkin ympäristötekijät voivat toimia laukaisijana. Niitä vasta tutkitaan.
Että näin. Ja edelleen se ei silloinkaan olisi jotain, jonka ap on valinnut tai voinut olla valitsematta, ei ole kasvatusasia tai "itse aiheutettu". Kukaan ei valitse olla stressattu, eikä stressiä voi "päättämällä" tai tahdonvoimalla poistaa.
Joten sellaisen väittäminen on typerää ja hemmetin ilkeää.
-6-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan lapsi silmätikkuna sisaruksensa takia? Näinkin tiedän käyneen, eli päiväkodin työntekijät katsoo oikein sillä silmällä oireita lapsesta jonka sisar erityislapsi. Millä tavalla lapsi ei (muka) osaa toimia ryhmässä? Vasta oli juttu lehdessä, jonka mukaan tuo on hyvinkin tyypillistä nykylapsille, siis ihan normilapsille.
22, toisaalta assius näkyy oikeastaan aina vasta ryhmätilanteissa. Kotona vanhemmat ja muutkin sisarukset kasvavat lapsen omalaatuisuuksiin ja sopeutuvat tilanteeseen, eikä lapsi oirehdikaan tutussa ja pienessä piirissä samalla lailla. Ryhmätilanteet stressaavat toisella lailla.
Ja se erilaisuus todella ON sitten erilaista kuin ns. normilapsilla. Ammattitaitoinen lastentarhanopettaja osaa kyllä erottaa sen, vaikka tavismamma ei erotakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista. Millaista elämä sitten käytännössä on ollut isomman kanssa? Tarkoitan, että surit unelmista luopumista jne., eikä kai nuo kuitenkaan yleensä kovin "pahoja" diagnooseja ole? Ja nuoremman kohdalla ajattelin, että jos olet kokenut hänen olevan suht normaali, niin ei se lapsi siitä diagnoosistakaan kummemmaksi muuttuisi, eli jos hänellä on vahvuuksia, niin ei kai ne siitä mihinkään katoa? Tsemppiä.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 12:12"]
Ap, kannattaa sanoa suoraan kaverille, että loukkaannuit hänen kommentistaan ja antaa hänelle tietoa siitä erityisyydestä.
Meillä on toisella lapsella asperger, ja kyllähän sitä on saanut aika lailla kouluttaa läheisiään ja sittenkin he eivät osaa olla luontevia lapsen kanssa. Mm. muille sisaruksille paljonkin annettua lastenhoitoapua ei meille ole koskaan saatu edes kauniisti pyytämällä, kun "eihän sitä osaa"... ja lapsi siis on erittäin kiltti ja syrjäänvetäytyvä, ei mikään tuho-termiitti ollenkaan.
Äitinä sitä masentuu ajoittain, kun miettii sitä, miten lapsi mahtaa aikuisena ikinä pärjätä omillaan. Jonkinasteista tukea tulee tarvitsemaan aina, mutta onneksi iän myötä kehitystä tapahtuu.
Kun asia oli ihan tuore, mietin monta kertaa aika hulluja juttuja, mm. sitä, pitäisikö tehdä vielä yksi lapsi, että olisi niitä "normaaleja" lapsia enemmän kuin yksi. Ikäänkuin se jotenkin kompensoisi yhden lapsen erityisyyden. Tätä ei pidä nyt kenenkään ymmärtää niin, että assimme ei olisi meille erittäin rakas silti!
Ja kerran pillahdin itkuun kun katselin siskoni tälle lapselle keräämiä hopeaisia aterimia, että "tuollainenkaan ei koskaan tule olemaan hänelle millään tavalla merkityksellistä, ei hän mitään kutsuja vietä kotonaan, tuskin koskaan löytää vaimoakaan..." Tavallaan siis surin sitä, että sellainen "tavallinen elämä" jää häneltä elämättä.
MUTTA eihän sitä oikeasti koskaan tiedä varmuudella! Sitä paitsi, meille sanotiin sovakurssilla mielestäni hyvä filosofinen juttu: muista olla tarkka siitä, mitä lapsellesi tulevaisuuteen unelmoit. Jos unelmoit "liian pieniä" ja varot tavoittelemasta mitään hienoa, alat huomaamattasi toteuttaa sitä unelmaa ja sulkea lapselta ovia ilman, että oikeasti edes tarvitsisi sulkea ovia.
Tukea saat parhaiten toisilta erityislasten vanhemmilta, he ymmärtävät sinua kyllä. Oletteko olleet sovakurssilla jo, sinne voi hakea Kelan kautta, kannattaa pyytää diagnoositaholta suositus. Monille yleisimmille neurologisille sairauksille on omat sovakurssit.
-as-lapsen äiti-
[/quote] hyi millainen sisko! Kai Assitkin voi vaimon saada?1?
[/quote]
Mitä? Sisko on lapsen kummitäti, on ostanut joulu- ja synttärilahjoiksi hänelle hopeisia aterimia, mikä on minusta hieno lahja. Kunhan nyt vaan mainitsin yhtenä esimerkkinä siitä, miten herkkä tunnetila on, kun saa kuulla lapsen erityisyydestä, että alkaa tuollainenkin sinänsä positiivinen asia itkettä - siinä suree siis tavallaan ns. normaalien elämisen muotojen menetystä.
Joo, asseja on monenasteisia, osa on lieviä ja osa syvemmin autistisia. Meidän kaveri enemmän jälkimmäisiä. Sosiaalisesti erittäin estynyt heppu, joten voi olla mahdotonta saada vaimoa.
Ap, ymmärrän oikein, oikein hyvin tuon, että suret haaveiden särkymistä. Siitä minäkin juuri puhuin. Mutta kun aika kuluu, huomaat, että kaikista haaveista ei tarvitse, eikä varsinkaan kannata luopua.
-6-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen "kasvatushan" alkaa jo ennen kun lapsi on edes kohdussa. Elämän pitää olla mahdollisemman stressitöntä jo paljon ennen raskautta. Esikoisen sairaus on varmasti vaikuttanut stressavasti ja täten vaikuttanut nuoremman lapsen tempperamenttiin ja saattanut lisätä riskiä ns. käytöshäiriöihin.
Eli ei ystäväsi ihan väärässä ole...
Kyllä se ystäväsi on väärässä ja muuten mä jättäisin tuollaisen ystävän ja lopullisesti. Aika vakava syytös. Meillä on kehitysvammainen lapsi ja kuopuksella äidinkielen oppimisvaikeus. Jos mua joku syyttäisi niin antaisin tulla tuutin täydeltä. Elämä on Mua koulinut ja en mitään syytöksiä kuuntele. Kun lapset jo isompia ja mulla jo varmuus omaan äitiyteeni. Teen niin paljon lasteni eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jopas oli typerä kommentti. Missään tutkimuksessa ei ole todistettu stressin vaikuttavan kehittyvään lapseen millään tavalla. Perinnöllisillä tekijöillä tosin saattaa kyllä olla osuutta aspergeriin ja assiin.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 13:18"]
Lapsen "kasvatushan" alkaa jo ennen kun lapsi on edes kohdussa. Elämän pitää olla mahdollisemman stressitöntä jo paljon ennen raskautta. Esikoisen sairaus on varmasti vaikuttanut stressavasti ja täten vaikuttanut nuoremman lapsen tempperamenttiin ja saattanut lisätä riskiä ns. käytöshäiriöihin.
Eli ei ystäväsi ihan väärässä ole...
[/quote]
Miksi tulevaisuus tuntuu epätoivoiselta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta, mutta vain esikoinen on erityislapsi. Että se niistä kasvatuksista, anna kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!
Ainakin te tiedätte nyt mitä on edellä, jos lapsilla on sama vaiva. Rankkaa varmasti on, mutta ehkä siitä samankaltaisuudesta on jotain hyötyäkin, lapset ymmärtävät toisiaan paremmin.
Tietämättömien höpinät toisesta sisään ja toisesta ulos! Etsi joku paikallinen yhdistys, josta saat tietoa ja vertaistukea tuohon erityispiirteeseen..Esim. meidän ADHD-pojan kanssa ADHD-liitto oli suureksi avuksi ja sitä kautta löytyi paljon vertaistukea myös. Tsemppiä sinne!
Ap, kannattaa sanoa suoraan kaverille, että loukkaannuit hänen kommentistaan ja antaa hänelle tietoa siitä erityisyydestä.
Meillä on toisella lapsella asperger, ja kyllähän sitä on saanut aika lailla kouluttaa läheisiään ja sittenkin he eivät osaa olla luontevia lapsen kanssa. Mm. muille sisaruksille paljonkin annettua lastenhoitoapua ei meille ole koskaan saatu edes kauniisti pyytämällä, kun "eihän sitä osaa"... ja lapsi siis on erittäin kiltti ja syrjäänvetäytyvä, ei mikään tuho-termiitti ollenkaan.
Äitinä sitä masentuu ajoittain, kun miettii sitä, miten lapsi mahtaa aikuisena ikinä pärjätä omillaan. Jonkinasteista tukea tulee tarvitsemaan aina, mutta onneksi iän myötä kehitystä tapahtuu.
Kun asia oli ihan tuore, mietin monta kertaa aika hulluja juttuja, mm. sitä, pitäisikö tehdä vielä yksi lapsi, että olisi niitä "normaaleja" lapsia enemmän kuin yksi. Ikäänkuin se jotenkin kompensoisi yhden lapsen erityisyyden. Tätä ei pidä nyt kenenkään ymmärtää niin, että assimme ei olisi meille erittäin rakas silti!
Ja kerran pillahdin itkuun kun katselin siskoni tälle lapselle keräämiä hopeaisia aterimia, että "tuollainenkaan ei koskaan tule olemaan hänelle millään tavalla merkityksellistä, ei hän mitään kutsuja vietä kotonaan, tuskin koskaan löytää vaimoakaan..." Tavallaan siis surin sitä, että sellainen "tavallinen elämä" jää häneltä elämättä.
MUTTA eihän sitä oikeasti koskaan tiedä varmuudella! Sitä paitsi, meille sanotiin sovakurssilla mielestäni hyvä filosofinen juttu: muista olla tarkka siitä, mitä lapsellesi tulevaisuuteen unelmoit. Jos unelmoit "liian pieniä" ja varot tavoittelemasta mitään hienoa, alat huomaamattasi toteuttaa sitä unelmaa ja sulkea lapselta ovia ilman, että oikeasti edes tarvitsisi sulkea ovia.
Tukea saat parhaiten toisilta erityislasten vanhemmilta, he ymmärtävät sinua kyllä. Oletteko olleet sovakurssilla jo, sinne voi hakea Kelan kautta, kannattaa pyytää diagnoositaholta suositus. Monille yleisimmille neurologisille sairauksille on omat sovakurssit.
-as-lapsen äiti-
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 12:12"]
Ap, kannattaa sanoa suoraan kaverille, että loukkaannuit hänen kommentistaan ja antaa hänelle tietoa siitä erityisyydestä.
Meillä on toisella lapsella asperger, ja kyllähän sitä on saanut aika lailla kouluttaa läheisiään ja sittenkin he eivät osaa olla luontevia lapsen kanssa. Mm. muille sisaruksille paljonkin annettua lastenhoitoapua ei meille ole koskaan saatu edes kauniisti pyytämällä, kun "eihän sitä osaa"... ja lapsi siis on erittäin kiltti ja syrjäänvetäytyvä, ei mikään tuho-termiitti ollenkaan.
Äitinä sitä masentuu ajoittain, kun miettii sitä, miten lapsi mahtaa aikuisena ikinä pärjätä omillaan. Jonkinasteista tukea tulee tarvitsemaan aina, mutta onneksi iän myötä kehitystä tapahtuu.
Kun asia oli ihan tuore, mietin monta kertaa aika hulluja juttuja, mm. sitä, pitäisikö tehdä vielä yksi lapsi, että olisi niitä "normaaleja" lapsia enemmän kuin yksi. Ikäänkuin se jotenkin kompensoisi yhden lapsen erityisyyden. Tätä ei pidä nyt kenenkään ymmärtää niin, että assimme ei olisi meille erittäin rakas silti!
Ja kerran pillahdin itkuun kun katselin siskoni tälle lapselle keräämiä hopeaisia aterimia, että "tuollainenkaan ei koskaan tule olemaan hänelle millään tavalla merkityksellistä, ei hän mitään kutsuja vietä kotonaan, tuskin koskaan löytää vaimoakaan..." Tavallaan siis surin sitä, että sellainen "tavallinen elämä" jää häneltä elämättä.
MUTTA eihän sitä oikeasti koskaan tiedä varmuudella! Sitä paitsi, meille sanotiin sovakurssilla mielestäni hyvä filosofinen juttu: muista olla tarkka siitä, mitä lapsellesi tulevaisuuteen unelmoit. Jos unelmoit "liian pieniä" ja varot tavoittelemasta mitään hienoa, alat huomaamattasi toteuttaa sitä unelmaa ja sulkea lapselta ovia ilman, että oikeasti edes tarvitsisi sulkea ovia.
Tukea saat parhaiten toisilta erityislasten vanhemmilta, he ymmärtävät sinua kyllä. Oletteko olleet sovakurssilla jo, sinne voi hakea Kelan kautta, kannattaa pyytää diagnoositaholta suositus. Monille yleisimmille neurologisille sairauksille on omat sovakurssit.
-as-lapsen äiti-
[/quote] hyi millainen sisko! Kai Assitkin voi vaimon saada?1?
Ap: Esikoisella on asperger+adhd. Nuoremman päiväkodista on nyt vaadittu lisäselvityksiä, koska lapsi ei pysty toimimaan ryhmässä ikäistensä tavoin (kotona ongelmat ei ole niin selkeitä, ja olen ajatellut, että lapsi kasvaa niistä yli). Tulevaisuus pelottaa, koska esikoisen kanssa on ollut niin rankkaa. Miten me vanhemmat jaksamme? Surettaa lasten tulevaisuus ja myös oma luopuminen kaikista unelmista lasten suhteen - eikö kaikilla vanhemmilla ole niitä; eikö jokainen toivo, että lapsi olisi "normaali" ja löytäisi paikkansa tässä kovassa maailmassa?
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 13:31"]
No jopas oli typerä kommentti. Missään tutkimuksessa ei ole todistettu stressin vaikuttavan kehittyvään lapseen millään tavalla. Perinnöllisillä tekijöillä tosin saattaa kyllä olla osuutta aspergeriin ja assiin.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 13:18"]
Lapsen "kasvatushan" alkaa jo ennen kun lapsi on edes kohdussa. Elämän pitää olla mahdollisemman stressitöntä jo paljon ennen raskautta. Esikoisen sairaus on varmasti vaikuttanut stressavasti ja täten vaikuttanut nuoremman lapsen tempperamenttiin ja saattanut lisätä riskiä ns. käytöshäiriöihin.
Eli ei ystäväsi ihan väärässä ole...
[/quote]
[/quote]
Oletko nyt itse vähän typerä. Voisit lukea jotakin muutakin kun vain av-palstaa. Itse olin niiden lähes 5000 naisen joukossa, joiden stressiä seurattiin koko raskauden ajan. Helsingin yliopiston psykologian laitoksen tutkimuskessa kerätiin kansainvälisestikin laajaa aineistoa, eikä vain suomalaisnaisten. Stressi, erilaiset perinnölliset ja vuorovaikutukselliset tekijät vaikuttaa tempperamenttiin jne.
Onko sinulla kaksi samanlaista lasta?!