Olen kassalla töissä, ja kehotan kaikkia 40+ laittamaan vaatteet päälle
Ihan inhottaa kun ihmiset näyttävät kaikki ruttunsa ja allinsa kaikelle kansalle. T-paidat ja hihattomat on tarkoitettu vain korkeintaan 35 vuotiaille. Ymmärtäkää että jossain vaiheessa pitää tajuta lopettaa.
Kommentit (56)
Ettei tule fuduja, niin voin vain paljastaa että etelä-suomessa, ja iso kauppa. Eli näen kaiken kirjon.
Ei morjens!!! Mä niin tunnen sut ap! Oot se yks hapannaama meidän lähikaupan kassalta. Ihan tiedoksi vaan, että allit ja rutut tulee olemaan sunkin kohtalos. Istumatyö varsinkin rupsahduttaa ennen aikojaan.
Tämä keskustelu on hyvä esimerkki kassaneitien älykkyydestä.
Vai on ne t-paidatkin jo kiellettyjä. No ei kai se auta. Pitää lähteä katselemaan pitkähihaisia.
not
Oikeassa tuo on. Allit ym. piiloon.
:D
Minusta kaikenikäiset voisivat uudelleen opetella pukeutumaan. Hellesää ei merkitse sitä, että riipaistaan itsensä ilkialasti tai lähestulkoon. Oikeanlaiset leikkaukset js vaatemateriaalit käyttöön, niin säilyy katukuvakin sivistyneenä. Kaikkiin muotioikkuihin ei tarvitae mennä mukaan.
Esim. Miley Cyrus oli taannoin karmea näky liki olemattomissa shortseissaan. IMO
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:37"]
Ihan inhottaa kun ihmiset näyttävät kaikki ruttunsa ja allinsa kaikelle kansalle. T-paidat ja hihattomat on tarkoitettu vain korkeintaan 35 vuotiaille. Ymmärtäkää että jossain vaiheessa pitää tajuta lopettaa.
[/quote]
Joo, pitää tajuta lopettaa kesävaatteiden käyttäminen ja kuolla lämpöhalvaukseen. Sillä tavalla saadaan ap:lle onnellinen loppuelämä. Lyhyt, mutta onnellinen loppuelämä.
Minusta 40+ -ikäiset pitäisi laittaa eläkkeelle ja sulkea jonnekin laitokseen, etteivät kulje ympäriinsä rumentamassa kaunista maatamme.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:52"]
:D
Minusta kaikenikäiset voisivat uudelleen opetella pukeutumaan. Hellesää ei merkitse sitä, että riipaistaan itsensä ilkialasti tai lähestulkoon. Oikeanlaiset leikkaukset js vaatemateriaalit käyttöön, niin säilyy katukuvakin sivistyneenä. Kaikkiin muotioikkuihin ei tarvitae mennä mukaan.
Esim. Miley Cyrus oli taannoin karmea näky liki olemattomissa shortseissaan. IMO
[/quote]Ap kyllä kielsi jo t-paidatkin yli nelikymppisiltä. Alkaa mennä jo liioittelun puolelle.
Ketä kiinnostaa mitä joku kassa on mieltä ?
Ei kukaan kuole lämpöhalvaukseen jos ohut pitkähihainen päällä. Miehen tyylikkyys on aina ollut sitä, että on pikähihainen kauluspaita/tai ylipäätään pitkähihainen päällä. Miksei myös naisten ???
Neitiä kammoksuttaa katsoa tulevaisuudenkuvaansa. Voisin kyllä sanoa yhtä sun toista kassaneitien pakkeleista;-)
Ymmärrän että sua korpee kun sulla on niin tylsä työ ja sitten vielä me vanhat rutut kehdataan tulla iloisena lomafiiliksellä sun kassalle :)
Ei hätää...pistät vaan vauhtia masiinaan, sanot hinnan ja kiitti hei ja seuraava asiakas voikin olla joku katseenkestävä tai sitten ei...
Veikkaanpa että kohta kauppias kehottaa sua etsimään uutta työtä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 20:01"]
Ei kukaan kuole lämpöhalvaukseen jos ohut pitkähihainen päällä. Miehen tyylikkyys on aina ollut sitä, että on pikähihainen kauluspaita/tai ylipäätään pitkähihainen päällä. Miksei myös naisten ???
[/quote]
Minusta pitkähihainen kauluspaita ei helteellä ole mitenkään tyylikäs asu. Tyylikkääseen pukeutumiseen kuuluu tilanteen ja olosuhteiden huomioon ottaminen.
Siis vieläkö joku ajattelee noin vanhanaikaisesti ettei keski-ikäiset enää voi käyttää t-paitaa tai toppeja kun ALLIT näkyy!!!
Jokainen voi pukeutua tänä päivänä ihan niinkuin tahtoo kunhan vain kantaa itsensä ylpeänä alleista ja rutuista huolimatta.
Vai pitääkö nykyään 40+ alkaa taas pukeutua "mummonmekkoon"?
Hyvä kassaneiti voi itse sitten 40+ vetää vaikka teltan päällensä jos haluaa...
Olen samaa mieltä. Vierastan myös nuoria naisia, jotka roikottavat etovasti rintojaan ja näppyläisiä ahtereitaan esillä. Karmein vaihtoehto on tursuavaa läskiä esittelevä keski-ikäinen mies. Yäääääk.
Kaikkea sitä kuulee. Olin jotenkin ajatellut että nykyään ihmiset on fiksumpia ja suvaitsevaisempia kuin 50-luvulla, mutta taisin olla väärässä.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2013 klo 19:44"]
Tämä keskustelu on hyvä esimerkki kassaneitien älykkyydestä.
[/quote]
tai lähinnä sen puutteesta
Varmaan suosittu kauppa toi sun työpaikkas jos kassalla muistutat jokaista ruttuallia siitä, miten ruma tämä on. :=)
Missähän moinen kauppa muuten sijaitsee?