Kaverin lapsesta, miten kertoa kaverille nätisti, missä vika?

On siis minun kaverini lapsi kyseessä. Huonosti ilmaistu. ap

MItä hyötyä sä luulet, että kertomisesta olisi? Miksi luulet, että kaverin lapsi vain tyhmyyttään tai ilkeyttään tai kasvattamattomuuttaan noin pullistelee? Oikeastihan tuo pullistelun tarve on SEURAUS siitä, että ei tunne kelpaavansa kaveripiirissä  - ei sen syy. Mutta kiusaajat ja syrjijät aina näkevät syyn siinä kiusattavassa. Ei oleollenkaan harvinaista, että kiusaaja on omasta mielestään oikeassa, kiusattu ansaitsee kohtelunsa ja oikestaan kiusaaja näkee tekevänsä palveluksen tälle kun antaa "opetuksen" toisensa jälkeen.

No mun mielestä voi, mutta niin että käsittelee tuota tarinointia nimenomaan seurauksena. Ja miettii yhdessä mitä sille voisi tehdä.

Ei tuo asioiden liioittelu ja valehtelu aina ole kiusatun ongelma.

Tyttären kaverilla...joka oli suosittu tyttö/paljon kavereita...valehteli/lliotteli/ muunsi totuutta omaksi hyväksi koko ajan puheissaan.

Siis ihan höpö juttuja mutta kaverit eivät pienenä ymmärtäneet että tämän tytön jutut olivat valheita.

Oma tytär sitten niitä asioita kertoi silmät pyöreänä minulle. Minä tunsin tämän valehtilijan perheen niin sain sitten aina kertoa ettei pidä paikkaansa ja nyt on taas vähän liioitteltu.

Nyt tämä p:n puhuja on jo teini ja yhä valehtee, liiottelee ja muuntaa totuutta omaksi hyväksi. Patologinen valehtelija?

No ongelma on siinäkin, että tämän lapsen äiti puhuu lapsestaan aina, että "meijän Mirolla on niin hyvä itsetunto". Eli antaa myös poikansa puhua näitä juttujaan ja kehua itseään ja myös mitätöidä muita. Tämä koko tapaus on ikävien sattumien summa :(.

Mutta voisinhan kertoa äidille, että aina, kun heidän lapsensa on kahdestaan minun lapseni kanssa, heillä on tosi mukavaa ja sitä pullistelua ei esiinny. Ehkä lähestyn asiaa näin :)

Mun lapsi valitti tuota yhdestä kaverista ja mä sanoin lapselle että se johtuu just siitä että poika tuli uutena kesken lukukautta luokkaan ja yrittää saada sillä muilta huomiota tai jotain vastaavaa.

Olen tuntenut tämän pojan vuosia. Ikävä kyllä tuo pullistelu johtuu juuri siitä, että poika on jäänyt pienempien sisarusten jalkoihin ja joutunut olemaan hyvin itseänäinen hyvin pienestä. Äitinsä on aina kehunut, kun lapsi on NIIN itsenäinen. Ja tosiaankin, hän omalla tavallaan ruokkii lapsen käytöstä, kun kokee, että "paremmaksi laittaminen" ei todellakaan ole hyvää itsetuntoa...

Mutta mitä vanhemmaksi poika tulee, niin sitä vähemmän hänellä on kavereita. ap

Itse äitinä ainakin haluaisin että mulle sanottaisiin, jos itse en tajua ja jos yksin jääminen huolestuttaa minua. Enhän muuten voisi auttaa lasta.

Entä jos puhuisit sen pojan kanssa suoraan, siis kyse ei ole kaiketi enää mistään 4-vuotiaasta.

Tuo pullisteluhan ja ylikehuminen johtuu tietenkin siitä, että lapsi ei tunne tulevansa hyväksytyksi omana itsenään, vaan hänen pitää olla jotain muuta, jotta saa huomiota. 

Entä jos kävisi ihan keskustelun sen pojan kanssa, jossa sanoisit hänen olevan mukava/kiva/fiksu lapsi, mutta olet huomannut hänellä olevan vaikeuksia kavereiden kanssa. Kerro, että tapana ei ole esittää tai pullistella. Kerrot millaista kaveria arvostetaan ja millainen hyvä kaveri on.

Äidillensä voi olla vaikea puhua, koska on varmastikin vaikea hyväksyä sitä, että ei ole ollut niin hyvä äiti kuin olisi saattanut toivota.

No mun lapsen kaveripiirissä on yksi poika jolla on kanssa kalajuttuja. Ja mun poika osaa kyseenalaistaa sen puheita ja nauraa valtaosalle jo koska ymmärtää että se värittää puheitaan.

Minusta se on vanhemman homma opettaa ettei kaikki lapset ole samanlaisia kuin hän on itse. Eikä se ole yhtään huono kaveri.

11 joo, olen samaa mieltä kanssasi. Mutta poika on myös röyhkeä ja äänekäs. Toki, tässäkin tapauksessa pitäisi sietää erilaisuutta, mutta jos sinulla on valita ystäviksi mukavia tai kuvaamani pojan kaltaisia, niin lienee selvä kumpi tulee valituksi?

ap

Tuntuu niin hassulta lukea tällaisesta pullistelijasta, kun tietää miten jotkut aikuisetkin (esim. facebookissa päivittäin) käyttäytyvät näin: liioittelevat ja suorastaan valehtelevat, mitätöivät toisiaan, panevat tuttua paremmaksi milloin missäkin jne. Tällaisia tyhjänkehujia on koko Suomi väärällään ja huono itsetunto ja kelpaamattomuudenpelko loistavat majakkana pimeydessä kilometrien päähän.

Musta et voi kertoa. Riitaa siitä tulee. Meillä lapsi valikoi itse ne omanlaisensa kaverit joista tykkää. Äidit on aina lastensa puolella ja jos puutut niin suuttuu sulle vaikka av-mammat muuta väittäisikin.

Minkä ikäinen poika kyseessä? 7-8v voisi hyvinkin puhua noin, mutta yläkouluikäinen ei.

Tuollaiset lapset yleensä on suosittuja ainakin pinnallisesti. Meidänkin tytön luokalla on tyttö, joka on aina kehumassa itsesään, on äänekäs ja röyhkeä. Sai muut tytöt mukaan kiusaamaan ujoa ja kilttiä tyttöä.

Meidän lapsi on 6v ja kuvailemasi pojan kaltainen. :( Kotona käydään läpi päivittäin, miten oikeasti kavereita kohdellaan ja miten ei saisi pullistella ja keksiä satuja. Silti kuulen lapselta itseltään, miten oli sanonut jotain, ja tajuan heti, että taas on pullistellut. 

En käsitä, mitä olemme tehneet väärin. Lapsi on aina saanut paljon huomiota. Kehumme häntä päivittäin, mutta on totta, että hän on ollut aina vähän "hidas" ja siksi kaikki, missä on hyvä/nopea, saa häneltä itseltään paljon elvistelyä. Jatkuvalla syötöllä tulee näitä "olin parempi kuin sinä"-juttuja ja kilpailuvietti on tosi kova. Välillä epäonnistumisen pelko saa luopumaan koko jutusta, eli jo nyt näin pienenä on nähtävissä se huono itsetunto ja epäonnistumisen pelko. Toisaalta yrittää usein asioita, joissa ei voi onnistua ja on todella herkkä loukkaantumaan, kun muut pilkkaavat. Lastani on kiusattu eskarissa: syrjitään, nauretaan epäonnistumisille ja hitaudelle jne. Moni varmaan ajattelee, että saa mitä ansaitsee, mutta tosiasiassa lapsi itkee itsekseen näitä juttuja eikä suostu kertomaan edes meille vanhemmille, mitä kaverit ovat sanoneet. Kierre on valmis, ja seuraavalla kerralla näille kiusaajille taas pullistelee...

Eskarissa on todettu, että kyse on poikien välisestä nahistelusta, ja lapsi on turhan herkkä. Pullistelua ei jostain syystä siellä huomata tai siitä ei välitetä, lasta kehutaan aina kiltiksi ja reiluksi kaveriksi, mikä on tosi ristiriitaista, kun kuulen kavereilta tai häneltä itseltään, että taas on jutut lähteneet käsistä. Näitä puidaan kotona, välillä vihaiseenkin sävyyn ja olen jo tosi julmasti sanonut, että lapsi ei saa kavereta, koska puhuu palturia ja kehuskelee (usein olemattomia).

En tiedä, miten suhtautuisin, jos kaverini tulisi vääntämään rautalangasta asiaa. Tiedostan ongelman ja siihen yritetään koko ajan pureutua ja luultavasti harmittaisi ja itkettäisi, jos joku tulisi asiaa minulle osoittelemaan, ellei hänellä sitten olisi hieno ratkaisu asiaan. Toisaalta jos lapsen äiti ei tajua yhtään, missä mennään ja antaa lapsen kehuskella olemattomia jatkuvalla syötöllä, niin olisi hyvä ainakin siinä kohtaa todeta, miksi antaa lapsensa puhua tuolla tavalla muille lapsille. Se ei ole kivaa muista ja muut pahoittavat mielensä, kun toinen liioittelee ja kehuskelee koko ajan. 

Itse kiellän valehtelemasta mutta valitettavasti en kehumasta itseään. Lapsellani on niin vähän taitoja, että olisi hänen itsetunnonsa kannalta aika murskaavaa, jos hän ei saisi sanoa, missä on hyvä. Tosin puutun usein sävyyn eli saatan sanoa, että juu, olet hyvä uimaan mutta niin on xxx:kin. yyy on taas hyvä tässä ja tässä. 

Miten voisin vahvistaa lapseni itsetuntoa, kun hän kuitenkin on keskimääräistä heikompi monessa asiassa? Olisi varmaan pitänyt aloittaa oma ketju, mutta ap:n kuvaus osui melko hyvin kohdalleen meidän pojassamme.

monet lapset tekee noin, aikuiset myös. johan siinä on rangaistusta, jos kukaan ei lapsen seuraa kestä. anna olla.

Hyvä itsetunto ei kasva lapselle tyhjän kehumisella.

Moni vanhempi luulee, että kun toistaa jatkuvasti lapselleen Hyvä-hyvää, kasvaa lapselle maailman vahvin itsetunto. Ei se niin mene. Noin saa aikaiseksi heikkoitsetuntoisen ja epävarman vertailijan, joka ei uskalla tehdä epäonnistumisen pelossaan mitään tai kehuu lujaa toisille itseään. Näitä näkee pilvin pimein. On kehuttu keskinkertaisuuksista ja tehty itsetunto heikolle pohjalle.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 12:38"]Eskarissa on todettu, että kyse on poikien välisestä nahistelusta, ja lapsi on turhan herkkä. Pullistelua ei jostain syystä siellä huomata tai siitä ei välitetä, lasta kehutaan aina kiltiksi ja reiluksi kaveriksi, mikä on tosi ristiriitaista, kun kuulen kavereilta tai häneltä itseltään, että taas on jutut lähteneet käsistä. Näitä puidaan kotona, välillä vihaiseenkin sävyyn ja olen jo tosi julmasti sanonut, että lapsi ei saa kavereta, koska puhuu palturia ja kehuskelee (usein olemattomia).[/quote]

Teidän tapauksessanne pitäisi ihan ehdottomasti saada eskariopettajat samaan rintamaan, opettamaan kaveritaitoja. On hyvin tyypillistä, että jos päiväkodissa puhuu omasta lapsestaan kovin negatiivisesti, työntekijät alkavat kehua lasta, joskus ihan naurettavuuksiin asti. He kai ajattelevat, että sillä jotenkin korjaisivat äidin ja lapsen välit.

Meidän erityislapsesta tuli aina tosi paljon tosi positiivista palautetta ja äidin huolenaiheita on vähätelty (kunnes on tullut aika kirjoittaa lausuntoja, joilla haetaan tukea, toimintaterapiaa, tms.). Perheen normaalin lapsen päivistä on kerrottu siloittelematta ja kaunistelematta, varsinkin jos olen todennut, että tämä on siis se meidän helppo lapsi enkä ole hänestä lainkaan huolissani.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 12:49"]

Hyvä itsetunto ei kasva lapselle tyhjän kehumisella.

Moni vanhempi luulee, että kun toistaa jatkuvasti lapselleen Hyvä-hyvää, kasvaa lapselle maailman vahvin itsetunto. Ei se niin mene. Noin saa aikaiseksi heikkoitsetuntoisen ja epävarman vertailijan, joka ei uskalla tehdä epäonnistumisen pelossaan mitään tai kehuu lujaa toisille itseään. Näitä näkee pilvin pimein. On kehuttu keskinkertaisuuksista ja tehty itsetunto heikolle pohjalle.

[/quote]

Emme ole kehuneet tyhjästä mutta keskinkertaisuuksista kylläkin. Kuten kerroin, lapsemme on keskimääräistä heikompi monessa asiassa ja se käy ilmi ikätovereiden seurassa. Kun lapsi on piirtänyt suttua, olemme vain sanoneet, että ok, ihan kiva, mutta jos hän saa jotain tunnistettavaa paperille, olemme kehuneet kunnolla. Ihan sama, vaikka kaveri vieressä on piirtänyt hienon maiseman. Jotain positiivista on löydettävä tai muuten lapsi ei ikinä kuulisi kehun puolikastakaan.

Eilen juuri hihkuimme ja pompimme, kun lapsi sai päristettyä ekan kunnollisen r-pärinän. Toki kaverinsa ovat jo vuosia osanneet r-kirjaimen mutta en todellakaan äitinä voi todeta lapselleni, jota myös tästä viasta kiusataan jatkuvasti, että mitäs nyt tuosta, tuon on muut jo kauan osanneet.

On helppoa todeta sivusta, että olemme tehneet kaiken väärin, kun ei itse kasvata sitä lasta päivittäin. Tiedän kuitenkin aika tavalla lastenkasvatuksesta enkä tajua, mitä olemme tehneet väärin. Lapsen läheisintä ystävää on aina kehuttu ihan turhasta, hehkutettu niistä sutuista paperissa, kehuttu pilviin asti, kun on sanonut kiitos tai muistanut tervehtiä. Toki meilläkin kehutaan mutta ei liioittelemalla. Silti tällä lapsella on itsetunto kohdillaan eikä pullistelua esiinny. Olisiko tämän esimerkin mukaan pitänyt kehua siitä, että osaa juosta? Kävellä? Puhua?

Kasvatus on tasapainoilua, ja jotkut lapset on helpompi kasvattaa kuin toiset. Kieltäydyn uskomasta, että meidän keskinkertaisuuksista kehuminen on tehnyt lapsen itsetunnolle huonoa, kun lapsi ei koskaan yllä sinne hyvään. Kyllä ne heikotkin tarvitsevat kehuja.

Nro 17