8-luokkalaisen pelko
Miten ratkaista tilanne, kun 8-luokalla olevan tytön kaveripiiri muodostuu 9-luokkalaisista, jotka siis lähtevät keväällä pois koulusta. Tyttöä ahdistaa jo nyt tuleva syksy koulussa, kun hänellä ei ole siellä yhtään hyvää kaveria, vaan hän kokee oman luokkansa tytöt "kanoiksi", joiden kanssa hän ei aidosti viihdy tai voi/saa olla oma itsensä..
Kommentit (9)
Olen kannustanut juuri siihen, ettei koulussa tarvitsekaan keskittyä muuhun kuin opiskeluun. Mutta ei riitä, tuossa iässä pitää kuulua porukkaan...toki hän harrastuksissa ja vapaa-ajallaan on kaveriporukoissa. Mutta ymmärrän toisaalta hyvin sen, kuinka yksinäiseltä voi tuntua vain yrittää kuulua johonkin "piiriin", joka ei kuitenkaan tunnu omalta. Rinnakkaisluokkia ei ole. Muita neuvoja??
Ei muita neuvoja, muuta mahdollisuutta ei sitten ole, jos muiden seura ei kelpaa, on sitten yksin ja keskittyy siihen ysiluokkaan. Jos tyttäresi ei voi taipua, niin pitäiskö niiden muiden taipua yhden mukaan? Ei taida onnistua.
Miksi tytöllä on noin töykeä asenne luokkakavereita kohtaan?
Miksi koulussa pitäisi olla ns. sydänystäviä?! Tärkein taitohan elämässä on tulla toimeen erinlaisten ihmisten kanssa.
Sano tyttärellesi, että Grow UP! Hän on jo kuitenkin iässä joka tähtää itsenäisyyteen ja aikuisuuteen.
Ei ne tytöt samasta puusta ole. Voisi tyttäresi opetella suhtautumaan toisiin vähän neutraalimmin.
Ihan tulee oma luokkatoverini mieleen, joka niin lempeästi hymyillen katsoi meitä muita nenän vartaan pitkin!
Sano nyt ihan rehellisesti, mitä mieltä itse olet tyttäresi asenteesta?!
Luulen, että tässä tapauksessa kyse on enemmänkin arkuudesta ja ehkä pelosta, joka on helpompi kätkeä muiden tulkiseman "ylimielisyyden" taakse..itseni tunnistan tästä kuvauksesta enemmänkin. Koulun kahlasin väkisin läpi, ei ollut kivaa.
Taitaa olla nuorella neidillä vähän liian isot luulot itsestään...Mutta ei se mitään oppia ikä kaikki on tullut aika ns. nöyrtyä.
Eihän tarvitsekkaan viihtyä tai samaistua, mutta niin kun se tässä elämässä on pitää vaan osata tulla toimee. Ei hän jatko-opinnoissa tai työelämässäkään saa valita ihmisiä joiden kanssa tekee työtä.
Koulu on oppimista myös sosiaalisssasuhteissa ei pelkästään matematiikassa.
Kannustat häntä keskittymään siihen opiskeluun, ei tarvitse väkisin kanojen kanssa olla. Onko rinnakkaisellakin vain kanoja?