Miten toimitte kylässä olevien erittäin nirsojen lasten kanssa?

Minulla on turhankin lähipiirissä pari tuollaista lasta. Ottaa kupolin ihan peevelisti. Asuivat meillä taannoin pidemmän tovin ja olin valmis lataamoon. Viikosta toiseen nirsoilua yritti mitä tahansa. Mikään ei kelvannut, isänsä vei sitten Heselle etteivät nälkään kuolleet..pkele.

Muutaman viikon jälkeen tein linjauksen, että laitan just sitä ruokaa mitä minä ja lapseni tykkäämme syödä. Luojan kiitos omat eivät ole vieraantuneet todellisuusdesta. Koulussakin syövät ruokaa vaikka sanovatkin ettei se aina hyvää ole..

Teet tasan sitä mitä itsekin tykkäät syödä, ne lapset valittavat jokatauksessa.

Joo ja koita välttää heidän seuraa, jos on noin vaikeeta niin pysykööt kotona äidin ruuissa.

Ihmetyttää vaan suuresti, ja tyttö on lisäksi sellainen näsä että joka asiasta mainitsee ääneen. Kerran sanoi jopa minulle että "tykkään teidän isästä enemmän kuin sinusta" :( Tuli vähän ikävä olo, vaikka lapset ovatkin lapsia. Ja se jatkuva nirsoilu. Rasittavaa suoraan sanottuna.

ap

Älä turhaan stressaa asialla, eivät ne nälkään kuole. Tarjoat sitä ruokaa mitä on. Minulla on tuollainen nirso lapsi enkä tosiaankaan odota, että hänelle mitään erityistarjoiluja järjestetään. Hän ei vain syö kodin ulkopuolella mitään, eikä nyt paljon kotonakaan toki.

No mutta jokainen av-mammahan tietää, miten nirsoilevaa lasta tulee hoitaa. Joka ikisessä lapsen huonoa syömistä koskevaan ketjuun änkeää joku itseriittoinen mamma kertomaan, miten asia hoidetaan. Mikset sitten hoitanut?

ap minä sanoisin lapsille ihan itselleen, että ei saa vertailla, ei saa valittaa jne 

kun ei ole kotonaan opetettu käytöstapoja niin kyllä opettaisin :)

eli, jos ei ruoka ruoka-aikana kelpaa, ei tule muutakaan ennen seuraava ruoka-aikaa.

6v on jo iso ja ymmärtää puhetta kyllä, kun asiat kerrotaan kauniisti ihan niin kuin ne ovat.

kysyisin lapsilta mikä on lempiruoka, yrittäisin sitten seuraavalla kerralla sitä tarjota.

mutta tuollaiseen vertaillun en kyllä suostuisi, edes kuuntelemaan..maassa maan tavalla ;9

Mä en ota mitään kantaa muiden nirsoiluun. Olkoot nirsoja! Mitä se minulle kuuluu! Jos jää nälkä, se on oma valinta, enkä ala pelleilemään. Olisin tarjonnut lasagnea, kertonut heille tavoista, jos alkaisivat haukkumaan ruokaa ja jos ei olisi kelvannut, en olisi tehnyt mitään.

En suhtautuisi mitenkään. Jos ruoka ei kelpaisi niin saisivat olla sitten nälissään tai mussuttaa kotoaan tuotuja eväitä.

Laitan pienen annoksen ja jos ei kelpaa olkoon syömättä. En ole velvollinen tekemään jokaiselle eri ruokia. Meillä syödään mitä tarjolla on. Pätee myös nirsoihin aikuisiin.

jättäisin ilman ruokaa

Onkohan vika sittenkin sinun päässäsi? 6v toteaa erilaisia asioita tyyliin meillä on kotona isommat lautaset, ja sinä vedät herneen nenään ja pidät sitä arvosteluna. Jos se lapsi latelee faktoja, niin sille ei mitään voi. Eikä sekään ole kummallista, että lapsi pitää enemmän miehestäsi kuin sinusta.

Ohjeeksi nirsoiluun sanoisin, että tarjoa lapsille sitä, mitä haluavat, niin ei he eivät nirsoile. Anna leipää ja maitoa, lapsi pysyy kyllä hengissä päivän tai jopa kaksi leivän hiilihydraateilla. Jos meille tulee lapsia hoitoon, niin pidän kunnia-asianani tarjota heille mukavaa syötävää enkä lähde siitä, että kun pirun pennut olette vaivoinani, niin joko syötte tai itkette ja syötte.

Aikuisille vieraille sen sijaan tarjoan aina kaalisoppaa sekä lampaan munuaisia, koska niitä keitettäessä haisee kamalalta ja meillähän ei pöydässä nirsoilla!

Laskeuduit sen lapsen tasolle kun harmistuit tollaisesta. Seuraavan kerran toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

En stressaa kenestäkään lapsivieraasta. Teen hyvät pöperöt viisi-kuusi kertaa päivässä. Osalle kelpaa (useimmille) mutta osalle ei. EIvät asu meillä eivätkä siis kuole nälkään parissa tunnissa/yhdessä vuorokaudessa/parissa päivässäkään.

Yhden lainalapsen kohdalla oli toisin. Pikkuhiljaa hänen syömisongelmansa onnistui muuttumaan Möröksi, joka hallitsi koko perhettä. Pääsimme kaikki kuiville siitäkin, mutta kun 5 v sen jälkeen kun ko. lapsi oli palannut biovanhemmilleen ja minut ja perheeni kutsuttiin hautajaisiinsa, vain minä menin.

Muilla oli rumemmat muistot?

Suhtaudun siten, että lapsi syö jos syö ja thäts it. Mun tehtävä ei ole kasvattaamuiden lapsia, enkä tee siitä numeroa. Lasten nirsous ny ton niin yleistä, että tän on pakko olla provo.

tuota meidän tuttavapiirissä on jokunen tällainen ja asetelma on luotu ihan vanhempien toimesta kun ruokailuista on tehty valtataistelua ja vietetään tuntitolkulla siihen, että houkutellaan lapsi syömään aikuisen mielestä riittävä määrä.

Meillä kun tuli kylään tällainen lapsi yksinään, ei suostunut ruokaikaan tulemaan edes istumaan ruokapöytään kun oli kuulemma jo syönyt sinä päivänä kerran. No, ei patisteltu annettiin olla niin kohta tuli kyselemään voisiko kuitenkin ottaa vaikka sipsejä jos meillä olisi sellaisia. Sanoin suoraan, että ei voi ottaa sipsejäkään kun kerran ei ruokaakaan voi ottaa. No, seuraavan ruuan aikana tuli sentään pöytään istumaan (sai valita leipää, jugurttia jne vapaasti  kuten muutkin sillä aterialla) ja söi vissiin jotain pari haukkausta. Sen jälkeen taas kyseli sipsejä...johon taas nätisti todettiin, että jos ei kerran mikään muukaan maistu niin ei kyllä voi sipsejään ottaa.

jos lapsi ei ole sairas niin kyllä se syö jossain vaiheessa muutakin kuin sipsejä tai vastaavaa...

Minulla on tuollainen ruuan suhteen nirso ja valikoiva lapsi. Hänellä on diagnosoitu aistiyliherkkyyksiä mm. makuaistissa ja homma johtunee siitä. Ainakin hänet on ruokailun suhteen kasvatettu aivan samalla tavalla kuin muut, kaikkiruokaiset lapseni. En stressaisi nirson lapsen syömisestä, koska hän tuskin vierailee teillä niin usein, että teillä syöty ruoka muodostaa suurta osaa hänen ravinnonsaannistaan. Laita tarjolle sitä, mitä yleensäkin laitat, mutta mahdollisuuksien mukaan eri kippoihin eri tarjottavat (esim. kurkku, tomaatti ja salaatinlehdet erikseen eikä samaan salaattiin sotkettuna), niin nirsoilija voi sitten valikoida sitä, mitä haluaa. Meillä esim. nirso ei voi syödä kurkkua, jos se on koskettanut tomaattia, koska sitten siihen on tullut pikkuisen sitä tomaatin makua mukaan. Ja tarjoa ruuan ohessa perusleipää, se menee useimmille nirsoille. Syövät sitten mitä syövät, pääasia, että saavat edes jotakin mahantäytettä.

Itse olin lapsena todella nirso ja vasta suunnilleen lukioikäisenä opin syömään esim. Keitettyjä vihanneksia. Nirsous ei ollut mikään oma valinta ja ihan tosissani häpesin sitä kovasti. En vain saanut kurkusta alas sellaista ruokaa, josta en pitänyt. Muuten olin tosi kiltti lapsi ja kylässäkin yritin aina jotenkin peitellä sitä, etten kyennyt syömään tarjottua ruokaa esim. jopa piilottelemalla sitä taskuihin tai lautasliinaan. En vieläkään osaa sanoa, mistä nirsous johtui, joku outo psykologinen juttu varmaan. Onneksi olen nyt aikuisella iällä päässyt siitä lähes täysin eroon.

Omien kokemusteni perusteella sanoisin, ettei nirsouteen kannata kiinnittää erityistä huomiota. Tarjoatte sitä ruokaa, jota sunniittelittekin ja nirsoille lapsille voi ystävällisesti sanoa, että ei tarvitse syödä, jos ei ole nälkä.

Mun kolmesta lapsesta on yksi nirso ja ennakkoluuloinen. Nythän se lapsi pompotti sua ihan 6-0 ja haki näkyviä reaktioita. Sinä tyrmistyit ja vaihdoit ruokia. Miksi pitää ap lähteä tuohon peliin mukaan? miksi taantua lapseksi ja saada voimakkaita tunnereaktioita lapsen sanomisista?

sinä tarjoat sitä mitä haluat, lapsi syö minkä syö. Jos lapsi on useita päiviä hoidossa niiN Sitten voisit laittaa ainakin useimmille aterioille jonkun lapselle takuuvarman elementin tyyliin leipää, perunaa tms mitä se nyt syö. 

Tuohon vertailuun ja keskusteluun. lapset voivat todeta ihan tosiasioinakin asioita ilman että niihin liittyy arvolatausta, Valion maito vs Lidlin maito. Arvolataus voi olla sinun päässäsi. Tai sitten lapsi voi tarkoittaa vertailla. Silloinvoit sanoa, että meidän perhe tykkää tästä maidosta enemmän ja kertoa ihmisten pitävän eri asioita tärkeinä tai parempina. Ei noista kannata ottaa itseensä ja ahdistua. Tuohon kestä tykkää eniten voi suhtautua ihan samalla tavalla. Lapsen kannalta voi olla niin, että hän sanoo mielipiteensä. Sinä voit opettaa ettei se ole kovin kauniisti sanottu ja jos ei ole kaunista sanottavaa, niin voi olla hiljaa. 

Näissä tämän tyyppisissä avauksissa aina ihmettelee miten joku voi loukkaantua pienen ihmisen sanoista ja teoista noin paljon . Olisiko tilanne sama jos oma lapsi sanoisi jotain törppöä? Eikö niihin voi suhtautua vaan ihan normaalisti? Kieltää ja kertoa mitä pitää sanoa. 6-vuotias on kuitenkin tosi pieni vielä ja vasta opettelee tapoja. 

Mulla on nirsot lapset, eivät todellakaan tykkää perinteisistä lasten herkusta kun makaroonilaatikko. Ei heille silti tarvitse mitään erikois eväitä valmistaa... jos on ruokana makaroonilaatikkoa, niin maistavat sitä ja poistuvat pöydästä. Eivät he nälkään kuole :)

Kyllähän ne lapset vähän vedättävätkin kylässä. Meillä sukulaislapset syövät aivan normaalia kotiruokaa kotonaan (olen nähnyt), mutta kun kysyin, mitä haluavat syödä ja tein juuri sitä, niin ilmoitettiin, että jauhelihakastike on erilaista meillä kuin kotona, leipä on väärää merkkiä ja salaatti on outo, kun siinä on krutonkeja (muuten ihan samanlaista kuin heillä kotona). Totesin vain, että tätä nyt syödään, eivät syöneet. 

Iltapalallakin banaani oli oudon makuinen, puuro ei ollut sellaista kuin kotona ja paahtoleipäkin vääränlaista (aiemmin siis tumma leipä ei kelvannut). Aamupalalla kelpasi sitten pari haukkua, lounaalla syötiin jo lautaset tyhjiksi (laitoin lohikiusausta, jota eivät olleet aiemmin edes syöneet).

Paras tapa suhtautua on välinpitämättömyys. Voi, voi, kun on vääränlaista leipää. Voi, voi, kun ei maistu. Ei vain rupea pompoteltavaksi eikä siis tarjoile muita ruokalajeja.

Mitäkö teen? Vastaus: en paljon mitään. Tarjoan sitä mitä on. Mahdollisesti kysyn ennen vierailua tai hotopäivää vanhemmalta, että olisiko jokin ruoka, joka varmasti menisi. jos vanhempi vastaa, että leipää ja maitoa vaan, niin stten sitä leipää ja maitoa. Vähän kehaisin lapsen syötyä täysjyväleipää ja juotua lapsin maitoa, että terveellisiä juttuja tuli lapsen syödyksi. Kun lapsi sitten saa sen ehkä ensimmäisen kehun, niin uskaltaa ehkä seuraavalla kerralla maistaa ruokaakin. Jos ei uskalla, niin silläkään ei ole väliä. Pääasia on, että ruokailutilanteista ei tule ahdistavia.