17. Viikko

Vähänkö taas nauroin sun jutuilles. :) Usko nyt sitä sovellusta, sähän hehkut tai sä itket ja hehkut! Yritä edes! ;) Tsemppiä, ehkä se keskiraskauden onni alkaa heti huomisaamuna.

Oih kun täälläkin nauretaan "hyvässä" kunnossa olevat vatsalihakset kipeinä :D



Me ei oltu rakenneultraan mennessä päätetty, että halutaanko tietää sukupuolta. No lääkäri sitten piirsi paperille sukupuolen ilmaisevan symbolin ja antoi sen meille taiteltuna mukaan. Heti kun päästiin ovesta ulos, kysyin mieheltä että mitäs tehdään. No mies siihen vastas, että katotaan vaan, kun hänn taitaa sen jo tietää. Oli kuulemma ollut niin selkeänä kuvaruudulla, että ei voinut erehtyä. (Ja mies on luultavasti katsonut ihan sitä oikeaa paikkaa, koska samaan aikaan lääkäri kuulemma kysyi, haluammeko tietää. Mutta mistä sitä tietää, mitä polvea täälläkin on tuijoteltu ;) ) Eli poikahan meillekin siis tuli.



Olen jo päättänyt, että jos joskus saamme toisen lapsen, niin sen sukupuolen haluan tietää vasta syntymäpäivänä. Haluan pitää jännityksen siihen saakka. Olen vähän stressaajatyyppiä, niin jännitän mieluummin sukupuolta ja syntymäpäivää kuin jotain vakavempia asioita.



Pitää varmaan sitten pitää silmät poissa kuvaruudulta, kunnes lääkäri sanoo, että nyt ei näy mitään :D

Kyyllähän tuo Jennin kirjoitus hieman taas hymyilytti. :)

Sitä hehkua täälläkin ootellaan. Kuvioihin on tullut nyt järkyt itkukohtaukset- eilen mies sano jotaki vähän väärällä äänensävyllä ja meitsi taaaaas vollottaa hullun lailla. Välillä alkaa epäilyttämään, et hulluksi tässä on tullut,eikä raskaaksi..

Sukupuoli aateltiin kysäistä rakenneultrassa, jos vaan suostuu vilauttamaan.

Ne ensimmäiset vauvat potkujen hipaisut on kyllä uskomattomia... <3



Meillä esikoisesta ei haluttu tietää sukupuolta, toisesta taas näin sen heti ruudulta (oli sen luokan pyllistys, ettei sitä polveksi voinut luulla) :D Vaikka olen ihan ultramaallikko, niin jostain syystä mun oli helppo tulkita niitä kuvia. Tosin sitten viikolla 37 alkoi se ruutu käydä jo aika sekavaksi... Saattoihan vikaa olla kyllä siinä opiskelijassakin, joka sen ultrauksen teki? ;)



Ihan vinkkinä vaan: kannattaa sitten pariin otteeseen harkita, antaako kauhusta tärisevän lääketieteen opiskelijan ultrata 38. viikolla. Olen aina valmis koekaniiniksi (ei kaikkea voi kirjoista oppia), mutta silloin kyllä teki mieli perua koko juttu. Makasin siinä pöydällä _iäisyyden_. Hikoilin kuin sika samalla kun taistelin huimausta ja pahoinvointia vastaan, kun se ultraus kesti ja kesti ja kesti ja kesti... You get the point. Lopputuloksena oli arvio 3,1 kiloisesta lapsesta, joka syntyi viikkoa myöhemmin 3,8 kiloisena :D

Jouduin jo Vikun kanssa just noihin aikoihin ylimääräiseen ultraan, jonka teki kandi. Ultrakin meni, mutta se opiskelijan tekemä sisätutkimus oli kyllä suoraan sanottuna kauheaa. Ymmärrän, että täytyy harjoitella, mutta siellä tongittiin kuin vessanpyttyyn pudonnutta timanttisormusta etsiessä...



Sain myös silloin, muistaakseni viikolla 37 tuomion "siro 3,1 kiloa". Melkein kuukautta myöhemmin poju sitten tuli ulos 2996-grammaisena :D

Tuo on tosi hyvä tapa! Silloin voi itse päättää myöhemminkin että haluaako tietää. Onpa ollut fiksu lääkäri :)