Ikuinen napanuora

Ihana lukea näitä sinun vauva-arjen alkuvaiheen postauksia :) Tunnistan NIIN paljon samoja tuntemuksia kuin sinä olet kokenut! Esim. tuo fyysinen kipu, sama juttu. Jos vauva on nukkunut monta unipätkää päivällä sängyssä (eikä esim. kantoliinassa), on niin kova ikävä että pitää itse mennä viereen. Ehkä se on totta myös toisin päin, kun sanotaan että vauva luulee olevansa osa äitiä vielä todella pitkään raskauden jälkeen. Taitaa äitikin tuntea olevansa yhtä vauvan kanssa vaikka pienokainen on jo sylissä :)

Uskomatonta, mutta totta: jokaisen lapsen myötä vauvavaihe on aina helpompi. Ainakin omalla kohdallani on kolmen lapsen kanssa ollut niin. Ensimmäisen kanssa muutos on suurin kun tullaan äidiksi ja isäksi, lapsiperheeksi ja opetellaan vauvanhoitoa. Tokan kanssa oli jo paljon tuttua, heräilyihin ja väsymykseenkin oli tottunut. Nyt kolmannen kanssa on vielä helpompaa. Vauvanhoito menee lähes rutiinilla, pikkumurheita ei ehdi miettiä, ruokaa on saatava lapsille, joten itsekin tulee syötyä säännöllisesti ja isommat saattavat leikkiä keskenään kun imetän ja hoidan vauvaa.



Ja kaiken lisäksi elämä on kaikin tavoin täydentää: saan nauttia ihanasta vauvasta, mutta elämä ei ole pelkästään vauvajuttuja: on myös isompien lasten juttuja ja keskustelukumppaneita.

Mitä enemmän niitä omia hetkiä ottaa ja jättää vauvan välillä myös muiden hoidettavaksi, sen helpommaksi homma muuttu.



Ainakaan minun tapauksessa vauva-arki ei sentään ihan kaikkea muuttanut - vaikka toki muutos on iso.



Vauva ei muuta kaikkea

http://leostranius.fi/2011/11/ekoisi-%E2%80%93-osa-24-vauva-ei-muuta-ka…



Jaksamista muutosten keskellä!

Seuraavalla kerralla ehkä sitten ulos kuohuviinilasilliselle... Vauva saattaa tyytyä iskän seuraan, jos äitiä ei ole saatavilla, esim. oven takana itkemässä;) Itse odotin, että lapsi oli 3 kk ennenkuin lähdin yksin ostoskeskukseen. (Lähinnä siksi, ettei maitoa piisannut pullotukseen.) Koko ajan mietin, että mitähän niille nyt kuuluu siellä kotona. Kun palasin shoppausreissulta, huomasin vauvan olevan elossa ja pärjänneen ihan hyvin iskän kanssa. Mikä helpotus! Seuraavalla kerralla osasin ottaa rennommin.

Totta tuo on: joka kerta helpottaa. Kaikessa. Joka kerta lähteminen helpottuu sekä vauvan kanssa että ilman. Ei välttämättä nopeudu tosin, ja aina se kaveri vääntää kainaloon saakka ulottuvat tortut just kun olette saaneet viimeisen haalarin vetoketjun kiinni.



Mutta se helpottuu, ja siitä tulee lopulta ihan kivaa :)

Vauvan kanssa helpottaa, kun alkaa löytyä rytmiä ja niihin lähtemisiinkin kyllä tottuu. Toisen kanssa kaikki on jo tutumpaa ja meillä pikkuveikka konttas jo 8kk iäs kovaa siskonsa perässä ja leikkivät yhteisiä leikkejä, jolloin ei tarvita niitä vanhempia koko aika viihdyttämään.

Ihminen on sopeutuvainen ja helpottaa tosiaan kun se rytmi alkaa löytymään...Viimeisen 10vuotta on univaje ollut vakio... Meillä 5 muksua(9v,7v,5v,3v ja 6kk on pienin) kaks vanhinta kyllä jo koulussa ja aika pitkälti itte saavat mitä tarttevat... Ruoka syödään vauhdissa ja pesuilla käydään muksujen kans tai sitten kun ne on menneet maate... mun luxus alkaa kun tupa hiljenee ja taivaalliset unenlahjat pelastaa mun elämää paljon...

Lepään öisin, pätkissä. Syön liikaa ja peseydyn aivan liian harvoin. Esikoinen kiukkuaa ja pikkuveliraukka joutuu hetkittäin iteskelemään ilman lohduttajaa. Jaksan välillä tosi hyvin, välillä huonommin. Olkoon lapsia kuinka vähän tai paljon tahansa, puuhaamisen määrä taitaa olla vakio. Tämä on kokemukseni meidän megalomaanisen suuresta kahden lapsen perheestä...



Ja se vauvasta irtautuminen pikkuhetkiksi on oikeasti helpompaa seuraavan kohdalla.



p.s. Kiva kun kävit kylässä ja vinkkasit blogistasi ;)

Kiitos kaikille kommenteista! Ootte varmasti oikeassa; ensimmäisen kanssa on jotenkin kädet täynnä työtä, ja sen jälkeen alkaa mennä rutiinilla. Ja täytyy sanoa, että kyllä tämä on jo alkanut sujua paljon paremmin! Mm. kotoa lähtö sujuu jo ihan suhteellisen smoothisti. Vain vähän kiroillen.