Pettäminen ja eroaminen on ihmiselle ominaista

Tiedelehdessä on artikkeli, jossa kerrotaan erotiikan historiasta. Tämän mukaan jo kivikaudella suhde päättyi 5-10 vuoden jälkeen. Ei tarvitse siis ihmetellä, miksi monen pitkät parisuhteet eivät toimi. Evoluution kannalta pitkä suhde on ihmiselle epätyypillistä.

Intohimo ja rakkauden hurma menivät entisinä aikoina ohi yhtä varmasti kuin nykyisinä. Me voimme paikata väljähtynyttä suhdetta lentämällä kuherruslomalle tai nauttimalla kynttiläillallisia, mutta esi-isillä ja -äideillä ei ollut edes tv:tä tai Tiede-lehteä, josta kaivaa puheenaiheita, kun arki kyllästytti. Heidän piti kehittää lääkkeitä omasta päästään.

Toiset ottivat salarakkaan, toiset koettivat vaalia romanttisia haluja, jotka suhteeseen alun perin olivat johtaneet. Jotkut keksivät jotain ihan uutta: temppuja, vitsejä, pelejä, koruja, loruja, mitä vain pitääkseen kumppaninsa hyvillä mielin. Tämä vaati luovuutta – ja niin se sysäytyi liikkeelle. Tässä voi nähdä yhden selityksen siihen, miten meistä tuli niin innovatiivinen laji kuin tuli.

Toisaalta esivanhemmillamme ei ollut uskonnollisia tai taloudellisia sidoksia, jotka olisivat velvoittaneet pysymään yhdessä. Niitä syntyi vasta, kun ihmiset noin 10 000 vuotta sitten asettuivat aloilleen, hankkivat maata ja alkoivat periä omaisuutta.

Niinpä kivikaudella ei juhlittu kultahäitä. Elämän mittainen liitto oli käytännössä tuntematon. Parit, jotka lapsia saivat, viipyivät yhdessä noin viisi vuotta, jotakuinkin niin kauan, että yhteinen jälkeläinen oli saatu jaloilleen. Tilastojen mukaan lapsettomat parit eroavat nykyään vajaassa viidessä vuodessa, lapsekkaat vajaassa kymmenessä, joten yhä vielä seksuaalinen rakkaus kestää usein vain hurmion ja haasteellisimman ajan yli.