Kuinka usein ajattelet että onneksi sinulla ei ole pieniä lapsia?

Melkein joka päivä. Työskentelen päiväkodissa.

Mun pienin lapsi on 9 vuotias ja olen uudessa suhteessa ja (en todellakaan käsitä edes että miksi) tuttavat ja sisarukset kyselevät uuden perheenjäsenen perään. 

Oi hyvä luoja. Se tästä nyt vielä puuttuisikin. Mulle ei enää lapsia tule minusta, miten vaikeaa ihmisen on se ymmärtää, olen jo 40 v.

Viikonloppuaamut ovat luksusta, saa nukkua just niin pitkään kuin sielu sietää.

Tänään ajattelin noin, kun näin kaupassa, kun äitinsä sylissä ollut vauva pulautti näyttävästi (ehkä juuri hieman ennen) juomansa maidon äitinsä talvitakille.

Itselläni on 4-vuotias, jota en pidä enää kovin pienenä. Elämä hänen kanssaan on todella helppoa. 

Mutta meidän tilanne muuttuu, kun toukokuussa syntyy vauva. Ja sitten kun hän on sylissäni, olen taas ihan vauvoissani ja innoissani siitä, että juuri MEILLÄ on taas yksi pulauttelija perheessä. Ihmisen mieli kun on varsin joustava. Se sopeutuu monelaisiin tilanteisiin.

Olen 42 ja lapset ovat teini-ikäisiä. Sääliksi käy samanikäisiä ja jopa vanhempia työkavereita ja tuttaviia, joilla on vaippaikäisiä lapsia.

Pienten lasten kansa oli paljon raskaampaa 30 vuotiaana kuin 25 vuotiaana, voin kuvitella mitä se on 45 vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 22:24"]

Pienten lasten kansa oli paljon raskaampaa 30 vuotiaana kuin 25 vuotiaana, voin kuvitella mitä se on 45 vuotiaana.

[/quote]

Jotenkin tuntuu, että tämä on vähän sellainen asenne tai muuten vaan henkinen kysymys. Mulla on ystäviä, joiden elämä on tuntunut raskaalta jo viimeisen 40 vuoden ajan. Toisilla taas ei ole samaa piirrettä huomattavissa (vaikka elämäntilanteet olisivat olleet huomattavasti vaativampia ja kuluttavampia kuin tuolla "elämän jatkuvasti raskauttamalla" porukalla). 

Mulla on ihan samanlainen tunne vauvoista ja taaperoikäisistä. En ole koskaan ollut ns. vauvaihminen ja lastensaannissa se vauva-aika ja taaperoikäkin osittain ovat olleet sellaisia pakollisia pahoja, jotka on vain elettävä läpi. Olen niin onnellinen kun lapsemme ovat nyt 3- ja 5-vuotiaat. Elämä on muuttunut todella helpoksi enkä enää haikaile että kunpa lapset kasvaisivat nopeasti isommiksi. Sairastelutkin ovat olleet vielä ok lasten ollessa pieniä, mutta se jatkuva unenpuute! Olen kokenut sen todella rankkana, valvominen ja liian vähät yöunet eivät vaan mulle sovi. Ihan luksusta, kun lapset nukkuvat yönsä levollisina. Nyt on hyvä, tulevaisuudessa varmasti vielä parempi. :)

5! Kyllä 4v.  on pieni lapsi ja mikään iso ja omatoiminen. Nyt puhutaan oikeasti isoista lapsista. Isot lapset ulkoilee kavereiden kanssa, osaa kulkea yksin, pärjää yksin kotona ja ovat omatoimisia. Onko sun 4v. sellainen?

en paivittain, mutta usean kerran viikossa. yhta usein onnittelen itseani siita etta osasain jattaa lapsiluvun yhteen. niin usein kuulee kuinka on rankkaa jopa kahden lapsen kanssa (vaikka ovat jo isompiakin) - tappelevat lakkaamatta ilmeisesti. 

Mutta minun täytyy sanoa, että en silti yhtään ihmettele, että ihmisillä on paljonkin lapsia ja pienelläkin ikäerolla. Vaikka se ei omalle kohdalle enää hyvältä ajatukselta tunnukaan.

Meillä on pari teiniä ja yksi eskari. Mä tykkään paljon taaperoista, mutta vauvavaihe on mulle kammotus. En jaksanut enää tuon kuopuksen kanssakaan yöherätyksiä ja siksi mulle olisi tosi raskasta, jos olisi vauva. 

Pakko myöntää, että ajattelen joskus helpottuneena, että onneksi lapset ovat jo "isoja", vaikka kuopus onkin vielä tavallaan pieni. Mun mielestä meidän elämä on nyt kyllä todella helppoa, kun kuopus on hyvin "helppo" lapsi. Meillä on paljon koko perheen harrastuksia, urheilua ja lautapelejä, joissa kuopus pärjää muille tasaväkisesti :) 

Joka kerta kun tapaan kummipoikani, joka huutaa tauotta.

Sitten toisaalta toivoisin välillä ihan hirveästi että mulla olisi pieniä lapsia. Tai isoja. Tai ylipäänsä lapsia.

Minäkin olen 44v ja nuorin lapsista asuu enä kotona ja ikää 13v. Helppoa on ja säälittää ja toisaalta ällöttääkin pikkuräkänokat!

Minäkin olen 44v ja nuorin lapsista asuu enä kotona ja ikää 13v. Helppoa on ja säälittää ja toisaalta ällöttääkin pikkuräkänokat!

[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 22:12"]

Tuttavaperheitä katsellessani tulee lähes päivittäin mieleen että onneksi meillä ei enää ole pieniä lapsia. Kyllä elämä on niin paljon helpompaa koululaisten kuin päiväkoti-ikäisten kanssa. 

En todellakaan kadehdi siskoni perhettä. Heillä on 3 alle 6-vuotiasta päiväkotilaista. Eipä ole montaa päivää tänäkään talvena ollut että kaikki heidän lapsensa olisivat olleet terveinä. Meidän lapset ovat olleet kumpikin yhden päivän poissa koulusta tänä lukuvuonna.

[/quote]Joka päivä. Työskentelen 'kaiken ikäisten' parissa, ja voi ihanuus sitä kodin rauhaa ja hiljaisuutta. 15v tätä duunia tehnyt, enkä aio ikinä tehdä lapsia. Kauhea vaiva, huoli, rahanmeno ja vapaudenmenetys.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 22:12"]

Tuttavaperheitä katsellessani tulee lähes päivittäin mieleen että onneksi meillä ei enää ole pieniä lapsia. Kyllä elämä on niin paljon helpompaa koululaisten kuin päiväkoti-ikäisten kanssa. 

En todellakaan kadehdi siskoni perhettä. Heillä on 3 alle 6-vuotiasta päiväkotilaista. Eipä ole montaa päivää tänäkään talvena ollut että kaikki heidän lapsensa olisivat olleet terveinä. Meidän lapset ovat olleet kumpikin yhden päivän poissa koulusta tänä lukuvuonna.

[/quote]Joka päivä. Työskentelen 'kaiken ikäisten' parissa, ja voi ihanuus sitä kodin rauhaa ja hiljaisuutta. 15v tätä duunia tehnyt, enkä aio ikinä tehdä lapsia. Kauhea vaiva, huoli, rahanmeno ja vapaudenmenetys.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2013 klo 22:30"]

Mulla on ihan samanlainen tunne vauvoista ja taaperoikäisistä. En ole koskaan ollut ns. vauvaihminen ja lastensaannissa se vauva-aika ja taaperoikäkin osittain ovat olleet sellaisia pakollisia pahoja, jotka on vain elettävä läpi. Olen niin onnellinen kun lapsemme ovat nyt 3- ja 5-vuotiaat. Elämä on muuttunut todella helpoksi enkä enää haikaile että kunpa lapset kasvaisivat nopeasti isommiksi

[/quote]

Minusta taas kotivuodet vauvojen ja taaperoiden kanssa ovat olleet ihania, tosin raskaita joskus unenpuutteen vuoksi. Ne vuodet, kun lapset olivat jo päikyssä ja itse olisi pitänyt olla töissä, mutta lapset sairastelivat kaikki mahdolliset lastentaudit ja tarttuvat taudit vuorotellen oli ihan kamalaa. Oli talvia jolloin emme miehen kanssa ollut yhtä ainotta viikkoa joka päivä töissä koska jompi kumpi lapsista oli kipeänä.

Onneksi ei ole enää pieniä lapsia ja onneksi tajusimme jättää lapsiluvun kahteen. Monet kyselevät että eikö nyt olisi aika sille muodikkaalle kolmannelle lapselle, iltatähdellle. EI todellakaan!

2- 6v. lapset on ärsyttäviä ja rasittavia.  Onneksi ei tarvi olla ton ikäisten lasten kanssa.

Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä useammin.  Kyllä se oli aika pakkotahtista aikaa ajoittain, vaikka meidän lapset hyvin terveitä ovatkin aina olleet ja muutenkin helppohoitoisia.

Lyhyesti alkuperäiseen kysymykseen: joka päivä! Onneksi en ole pukannut yhtäkään muksua tähän maailmaan.