Elämänohjeita, kun elämä tuntuu jo "eletyltä" :(

Odota kaksi vuotta niin tuo menee ohi, olet muutosvaiheessa. Parasta olisi jos opettelisit nauttimaan siitä mitä sinulla on, kamalinta elämä on silloin kun koko ajan hakee jotain joka muka tekisi onelliseksi. Opiskelu on toki hyödyllistä mutta älä oleta että olisit sen tyytyväisempi toisessa työpaikassa. Kun muuttaa asennettaan, elämä muuttuu.

Hei, lapsesi on vasta 9-vuotias. ja tarvitsee äitiä vielä monta vuotta (vaikka murkkuna haraakin vastaan ) Nyt keskityt siihen mitä sulla on. Harrasta lapsen kanssa tai yksin tai miehen kanssa, matkustelkaa, käykää syömässä ja leffassa yms. mitä ei pystynyt kun lapsi oli pieni. Tavatkaa ystäviä, pitäkää sauna-iltoja näille ystäville, hyvää ruokaa ja juomaa, lähtekää päiväristeilylle, kylpylään viikonlopuksi. Ota ystävän koliikkinen vauva yökylään jotta ystävä saa nukkua niin ajattelet sen jälkeen että onneksi ei ollut oma :)

Mä tein iltatähden 35 vuotiaana (esikoinen oli silloin 8v) ja sanotaan että en kadu sitä tippaakaan ja rakastan tuota pientä ihmistä suuresti mutta kyllä tämä on nyt ollut paljon rankempaa.. lapsi on 2.5v ja edelleen nukkuu levottomasti, uhmaa ja kiukkuaa välillä. Äidin voimavarat välillä koetuksella.. Jos tätä pientä en olisi tehnyt niin nyt tekisin noita yllä mainitsemiani asioita (ja välillä tehdäänkin kun lapset mummolassa)

Mulla ikää vasta 28v. Kaksi lasta ja elämä alkanut tuntua tyhjältä. Ikään kun ei olisi enää mitään koettavaa jäljellä. Minäkin haluaisin vielä yhden lapsen mutta se ei ole tällä hetkellä mahdollista. Kovasti yritän keksiä muuta tilalle mutta tuntuu ettei mikään ole mitään. Harrastukset vaatii rahaa ja sitä ei työttömällä kauheasti ole.

Sulla on ap neljänkympin kriisi! Lähes kaikille, riippumatta elämäntilanteesta, tulee jossain 35-45 vuoden iässä olo, että tässäkö tämä elämä on, ja että jotain puuttuu eikä haluaisi näitä samoja latuja vanhuuteen asti enää hiihtää. Ihmiset tekee isoja muutoksia, vaihtavat alaa, työpaikkaa, maata, joku haluaa vielä lapsia - mutta nekin jotka eivät tee, vaan jatkavat entiseen malliin, yleensä löytävät rauhan ja tyytyväisyyden parissa vuodessa. Sopeutuvat siihen että nämä on mun valintoja ja niiden kanssa eletään. 

Mulla särähti korvaan, että haluaisit vaihtaa työpaikkaa mutta se ei ole niin helppoa. Ei se olekaan, jos et ota ja ala etsimään. Tuskin sä nykyisessä loppuelämääsi vietätä ja uutta harvoin kukaan tulee ihan vaan tarjoamaan.

Itse olen 36v ja lapset 10v ja 11v. Vauvakuume olisi ja miehellä myös mutta mies on myös sitä mieltä, että uusi lapsi sitoisi taas vuosiksi enemmän kotiin ja me kun haluttaisiin jo harrastaa, matkustella enemmän jne. Eli järkisyitä löytyy, silti ajatus kolmannesta kaihertaa. Olen ajatellut että otetaan rauhallisesti, kyllä asia jossain vaiheessa kirkastuu suuntaan tai toiseen. Nyt nautin siitä että omaakin aikaa jo löytyy ja kaikkea kivaa tehdään perheenä; ei elämä ole läheskään vielä eletty, vasta joskus ysikymppisenä voisin noin ajatella, jos sittenkään!