Odotettavissa Asperger-diagnoosi lapselle :(

tietysti voi tietää millaista on olla asperger, mutta ne keitä tunnen, ovat onnellisia. Ja varmasti läheisten ihmisten tuen ja ymmärryksen ansiosta. Kyllä heilläkin on ollut jossain vaiheessa vaikeaa, mutta kun läheiset ihmiset ovat osanneet oikein suhtautua ja tukea heitä, he ovat hyväksyneet itsensä sellaisena kuin ovat.

Ollaan perheneuvolassa tutkimuksissa lapsen sosiaalisten ja mielialaa koskevien ongelmien vuoksi. Tein lapsen puolesta asperger-testin ja se näytti erittäin vahvoja asperger-piirteitä.

.

Ja toisessa kohdassa viittaat hesarin jutun perusteell a ytämääsi kaavakkeeseen.

Se kaavake siinä on vain yksi esitutkimuksissa käytetty pikatesti, jonka perusteella mietitään, kannattaaako lapselta lähteä tutkimaan aspergeria tai autisminkirjon häiriöitä ollenknaan. Sen lisäksi ennen diagnoosia tarvitaan useita yleisiä poissulkevia testejä esim mielenterveydedllisen tilan, kognitiivisten taitojen, tarumattiisten kokemusten jne osalta ja jos niissäkään ei selviä mitään muuta, joka selittäisi ongeömat, tehdään lisää autismisåesifejä testejä. Yksi niistä samantapainen kuin tuo esilaavaketesti, paitsi että kysymyksiä on nin tuhat ja se tehdään aina asiantuntijan ojauksessa. Toinen on strukturoitu käyttäytymistesti, jossa seurataan, miten henkilö käyttäytyy ikatasoiseeti suunnitelluissa sosiaalisissa tilanteissa, miten kertoo tarinaa, miten käyttää eleitä, miten kommunikoi, jne.

Suurin osa ihmisistä, jotka saavat paljonkin pisteitä siitä esitestistä, ei kuitenkaan saa merkittävästi pisteitä näistä jatkotutkimuksista, eikä heille koskaan tule asperer-diagnoosia.

Se hesarin juttu oli muuten kyllä tosi sureka ja aika tavoitehakuinen. Yhtä hyvin voisi kirjoittaa jutun, jossa otsikkona on että,HELSINGINSANOMAT AIHEUTTAA KOULUAMPUMISIA ja itse jutussa sitten selitettäisiin, että lehti leimaa ihmisryhmiä perusteettomasti ja näin aiheuttaa heille sosiaalia ongemia joiohin joku saattaa reagoida väkivaltaisesti. Että toki yhteys on todistamatta ja spekulatiovinen ja ehkä sitä ei olekaan ja vaikka olisikin, se on monimutkanen eikä ollenkaan varma, mutta silti. Ja sit vois kirjoittaa, että median vastuusta väkivallan suhteen ovat asiantuntijat puhuneet pitkään,mutta asiaa hyssytellään.

meillä poika diagnosoitiin jo 5-vuotiaana eikä mieleen tule yhtään negatiivista asiaa.



Poika pääsi erityisluokalle, sai kuntoutusta useampaan otteeseen, esim toimintaterapiaa, puheterapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta. Poika on tasapainossa omien erityisvaikeuksiensa kanssa ja on löytänyt hyviäkin puolia omista erikoisuuksistaa, esim kyvyn keskittyä täydellisesti, valokuvamuistin ja on lahjakas piirtäjä.



Lukeminen ja keskittymisen suuntaaminen itselle mielenkiinnottomiin aiheisiin on ollut aina todella vaikeaa. Sosiaaliset taidot ovat kehittyneet hyvin ja ylivilkkauskin jäi pois 10 ikävuoden paikkeilla.

Nyt on rauhallinen nuori mies ja valitsee parhaillaan itselleen ammattikoulupaikkaa. Armeijaan kuulemma ei halua, mutta siviilipalveluksen haluaa suorittaa.

ja ainakin meillä kohtelu muuttui heti koulun puolella. Ei kohdeltu enää kurittomana ja kasvattamattomana ongelmatapauksena, vaan erityisopettajan mukaantulon myötä lasta alettiin kohdella kuin ihmistä.

lapsi leimautuu vaikeuksiensa myötä joka tapauksessa,on parempi että diagnoosi on oikea kuin ettei saa apua lainkaan.



Onko se parempi, kuten se keravalaisnuori, joka puukotti kahta kun ei saanut tupakkaa? Ehkä hänen vanhempansa eivät halunneet leimata lasta ja rasittaa turhilla tukitoimilla.

ja perustuu ihmisten tarpeeseen löytää jokin yksinkertainen selitys johonkin vaikeaan asiaan. Eiköhän kukin itse omilla aivoillaan ajatteleva tajua ettei asperger ole syy ja selitys kaikkiin maailman kouluampumisiin.



Toivottavasti kuitenkin vähitellen lakataan väheksymästä aspergerlasten kuntoutustarvetta.

saa apua, jolla pystytään toivottavasti vähentämään liitännäisongelmia esim. masennusta, ahdistuneisuutta.



Samaa mieltä. Hesarin juttu oli syvältä, syvältä. Ymmärtäisin paremmin jos asialla olisi roskalehti.



Muualla tälläisia on jouduttu pyytämään jälkikäteen anteeksi. Mielenkiintoista mihin suuntaan keskustelu mediassa jatkuu.

saa apua, jolla pystytään toivottavasti vähentämään liitännäisongelmia esim. masennusta, ahdistuneisuutta.



Samaa mieltä. Hesarin juttu oli syvältä, syvältä. Ymmärtäisin paremmin jos asialla olisi roskalehti.



Muualla tälläisia on jouduttu pyytämään jälkikäteen anteeksi. Mielenkiintoista mihin suuntaan keskustelu mediassa jatkuu.

[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 14:42"]

[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 14:24"]

[quote author="Vierailija" time="10.02.2013 klo 15:58"]

Ensinnäkin sen tuntemalla opitte tiettyjä erityisniksejä ongelmiin - as-lapseen tehoaa erilaiset jutut kuin normilapsiin, vaikka lapsi muuten olisi kuinka tuttu tahansa.

Toiseksikin erityislapsi huomaa kyllä itsekin erilaisuutensa, ei se diagnoosi sitä erilaisuutta LUO, ainoastaan nimeää. Monelle lapselle se dg on tullut helpotuksena, kun omille vaikeuksille löytyy selittävä syy, ja huomaa, että hänellä on paljon samanlaisia kohtalontovereita.

Kolmanneksikin erityistukea saa oikeastaan vain diagnoosilla. En huomannut, minkä ikäinen lapsesi on, ap, mutta jos hänelle saa diagnoosin, voit hakea häntä 2-3 lapsen paikalle päiväkotiin, saada jopa ryhmäavustajan. Koulussa voi hakea erityisopetuspäätöstä ja saada tukea joissain aineissa tai pienluokkapaikan. Kelan vammaistukea voi hakea diagnoosilla, samoin terapioita (esim. puheterapiaa, toimintaterapiaa, neuropsykiatrista kuntoutusta jne.)

Tosi on, että monien terapioiden ja tukien saamista on viime vuosina vaikeutettu, mutta ainakin itse olemme saaneet as-lapselle puhe- ja toimintaterapiaa sekä vammaistukea.

Sopeutumisvalmennuskurssille kannattaa ehdottomasti hakea, sinne haetaan Kelan kautta. Sellaiselle pääseminen edellyttää diagnoosia ja diagnosoivalta lääkäriltä kannattaa pyytää suositus sova-kurssista. Hakukaavakkeita löydät Kelan nettisivuilta. Aiemmin sovalle pääsyyn tarvittiin korotetun vammaistuen päätös, mutta ainakaan meiltä sellaista ei vaadittu.

Kannattaa pyytää lähete tutkimuksiin. Diagnosointi tapahtuu keskussairaalatasolla, hiukan sairaalapiiristä riippuen lastenneurologisella tai -psykiatrisella osastolla. Me asumme stadissa, ja lapsi diagnosoitiin Lastenklinikalla autismiyksikössä. Tutkimuspolku etenee niin, että neuvolasta lastenpsykologi ja omalääkäri tutkivat tarpeen, antavat lähetteen keskussairaalaan, jossa neurologi tai lastenpsykiatri arvioi tutkimustarpeen ja panee jonoon osastolle. Tutkimus tehdään yleensä 1-3 viikon osastojaksolla, jonka aikana lapsen tutkivat lääkäri, neurologi, psykiatri, toiminta- ja puheterapeutti. Lapselle tehdään kromosomitutkimus, unitutkimus.

Osastojaksolla lapsi ainakin täällä Lastenklinikalla tulee osastolle kotoa aamulla ja lähtee ip klo 16 aikoihin kotiin. Hän tekee tehtäviä omahoitajan kanssa, leikkii yms. ja hoitaja tarkkailee hommien sujumista. Vanhemmat haastatellaan myös tarkoin.

Tutkimukset ovat siten tarkat, ja muiden sairauksien poissulkeminen kuuluu olennaisesti asiaan. Joku netin pikatesti on siten vain hyvin neuvoa-antava.

Ainakin meidän lapsemme tykkäsi osastojaksosta. Siellä oli mukavaa, kuin päiväkodissa - mutta sai kivan hoitajan jakamattoman huomion ja tehdä kivoja tehtäviä.

Tsemppiä. Tule ihmeessä aspalsta.net:iin, kaikki siellä ovat olleet asian kanssa ensikertalaisia joskun.

[/quote]onpa kattavat tutkimukset! Ei meille tehty tuollaia, jotain kong. testejä ja kyselykaavake (pitkä) vanhemmille. Lääkäri sanoi "asperger-piirteitä, mutta diagnoosia ei ole tarvetta asettaa... muistaakseni emme sitä kovin vanhasti haluttukaan.

[/quote]

No, kuten itsekin sanoit, teille ei annettu diagnoosia, eikä sellaista tuollaisten vanhempien kyselykaavakkeiden tms. perusteella voi tehdäkään. Eli kyse teillä oli tavallaan esiarvioinnista ennen varsinaisia tutkimuksia. Lääkäri tuli tulokseen, ettei teidän lapsellanne varmastikaan ylity dg-kynnys, joten säästi ikäänkuin yhteiskunnan varoja (1-3 viikon osastotutkimukset maksavat valtavasti)

-19-

[/quote] Hei, nyt siis toinen lääkäri (ilmeisesti psykiatri tai lastenlääkäri?!?) olisi antamassa diagnoosin pelkästään vanhojen papereiden, lyhyen kyselytestin ja psykologin tapaamisten (lapsi tavannut psykologia) perusteella. Ilmain noita laajoja tutkimuksia. Vähän ihmetyttää noin helposti diagnoosin antaminen, kun sinun puheistasi ymmärtäisi, että laaja tutkimusjakso sairaalassa olisi tarpeen. (Mikähän numero olinkaan)

40, aika ihme juttu tosiaan. Vai olikohan sitten kyse siitä, että tuo toinen lääkäri haluaa lähettää sinun lapsesi jatkotutkimuksiin?

Minkä sairaalapiirin alueella asutte?

-19-

[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 14:37"]

40, aika ihme juttu tosiaan. Vai olikohan sitten kyse siitä, että tuo toinen lääkäri haluaa lähettää sinun lapsesi jatkotutkimuksiin?

Minkä sairaalapiirin alueella asutte?

-19-

[/quote] Avaan vielä vähän enemmän tätä: Eli eka käytiin perheneuvolassa, jossa psykologi teki kongitiivisia testejä (ns. palikkatestejä) ja pyynnöstäni! myös tunnepuolen testejä. Lisäksi pitkät nivaskat annettiin vanhempien täytettäväksi. Sitten oli myös se aiemmin mainitsemani toisen lasten lääkärin lausunto "asperger-piirteitä, mutta diagnoosia ei ole tarvis asettaa". Kuitenkin perheneuvolan psykologi oli sitä mieltä että jonkinlaiset terapiakäynnit olisi tarpeen, selvitteli hoitotahoa ja meidät ohjattiin lasten ja nuorten mielenterveysyksikköön. Siellä taas arviointikäyntejä/tutustumiskäyntejä siten että paikalla oli tämä lääkäri joka olisi diagnoosia asettamassa ja välillä myös psykologi (lapsi kävi myös yksilökäynneillä psykologilla). Yhdellä käynnillä lääkäri antoi minulle paperin eteen ja käski tekemään testin. Näihinhän voi aina vähän tilanteen mukaan vastata, hankalia testejä...

PSSHP

sama

[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 14:54"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 14:37"]

40, aika ihme juttu tosiaan. Vai olikohan sitten kyse siitä, että tuo toinen lääkäri haluaa lähettää sinun lapsesi jatkotutkimuksiin?

Minkä sairaalapiirin alueella asutte?

-19-

[/quote] Avaan vielä vähän enemmän tätä: Eli eka käytiin perheneuvolassa, jossa psykologi teki kongitiivisia testejä (ns. palikkatestejä) ja pyynnöstäni! myös tunnepuolen testejä. Lisäksi pitkät nivaskat annettiin vanhempien täytettäväksi. Sitten oli myös se aiemmin mainitsemani toisen lasten lääkärin lausunto "asperger-piirteitä, mutta diagnoosia ei ole tarvis asettaa". Kuitenkin perheneuvolan psykologi oli sitä mieltä että jonkinlaiset terapiakäynnit olisi tarpeen, selvitteli hoitotahoa ja meidät ohjattiin lasten ja nuorten mielenterveysyksikköön. Siellä taas arviointikäyntejä/tutustumiskäyntejä siten että paikalla oli tämä lääkäri joka olisi diagnoosia asettamassa ja välillä myös psykologi (lapsi kävi myös yksilökäynneillä psykologilla). Yhdellä käynnillä lääkäri antoi minulle paperin eteen ja käski tekemään testin. Näihinhän voi aina vähän tilanteen mukaan vastata, hankalia testejä...

PSSHP

sama

[/quote]

En ole seyllä diagnoosiprosessia kuvannut, mutta: Se, että diagnoosiprosessissa tehdään paljon erilaisia kattavia testejä useiden kuukausien kuluessa ei suinkaan tarkoita, että se aika pitäisi olla osastolla. Useimmiten homma hoituu polikliinisesti: testattavana käydään muutama tunti kerrallaan pari kertaa viikossa tms. Kuulostaa siltä, että osa niistä testeistä, joita diagnoosiprosessii kuuluu poissulkevina, on teille tehty siellä perheneuvolassa (juuri nuo kognitiiviset ja mielialapuolen testit, varmaan teille on tehty myös normaali perhesuhteiden ja perheen tunne-elämän tutkimus, vaikka siitä ehkä ei olekaan pidetty sen suurempaa haloota). Mikä tuosta näyttäisi puuttuvan, on ns. ados-testi, eli strukturoitu käyttäytmis- ja vuorovaikutustesti, jossa testataan lapsen käytöstä tietyissä järjestetyissä tilanteissa autistisia piirteitä silmällä pitäen, sekä strukturoidut haastattelut (se tietokonehaastattelu, jossa pari tuhatta kysymystä, sekä useamman tapaamisen perhehistoria ja perhearkihaastattelut, mutta tämä jälkimmäinen ehkä on käyty sisällöiltään läpi jo siellä penessä myös?)

Tutkimuksia ei yleensä tee yksi ja sama lääkäri, vaan esim yliopistosairaaloissa on valmiina psykiatrin ja useiden psykologien ja psykiatristen sairaanhoitajien ja perhetyöntekijöiden tiimi ja kunnallisissa lasten/nuortenpsykiatrian poliklinikoissa taas käytetään hyväksi myös koulupsykologien ja penen tekemiä  esitutkimuksia, joiden pitää osoittaa tiettyyn suuntaan ja vakavuusasteeseen, ennen kuin psykiatrille edes pääsee ja siellä poliklinikalla on lisää psykologeja, jotka testaavat lisää ja lääkäri vain johtaa prosessia. Kyse on siis tiimityönä tehtävistä diagnooseista.

Ja joo, ainahan sitä voi kysymyksiä tulkita ja vastata tilanteen mukaan, mutta kun niitä tehdään tarpeeksi monta, ne tilanteet kumoavat toisensa. Ados on kyllä aika paljastava, mutta sen voi tehdä vain erityiskoulutuksen saanut psykologi työparin kanssa, ei siis kuka tahansa psykologi - ehkä siellä pohjoisessa ei ole tämmöistä pätevyyttä?

[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 14:54"]

[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 14:37"]

40, aika ihme juttu tosiaan. Vai olikohan sitten kyse siitä, että tuo toinen lääkäri haluaa lähettää sinun lapsesi jatkotutkimuksiin?

Minkä sairaalapiirin alueella asutte?

-19-

[/quote] Avaan vielä vähän enemmän tätä: Eli eka käytiin perheneuvolassa, jossa psykologi teki kongitiivisia testejä (ns. palikkatestejä) ja pyynnöstäni! myös tunnepuolen testejä. Lisäksi pitkät nivaskat annettiin vanhempien täytettäväksi. Sitten oli myös se aiemmin mainitsemani toisen lasten lääkärin lausunto "asperger-piirteitä, mutta diagnoosia ei ole tarvis asettaa". Kuitenkin perheneuvolan psykologi oli sitä mieltä että jonkinlaiset terapiakäynnit olisi tarpeen, selvitteli hoitotahoa ja meidät ohjattiin lasten ja nuorten mielenterveysyksikköön. Siellä taas arviointikäyntejä/tutustumiskäyntejä siten että paikalla oli tämä lääkäri joka olisi diagnoosia asettamassa ja välillä myös psykologi (lapsi kävi myös yksilökäynneillä psykologilla). Yhdellä käynnillä lääkäri antoi minulle paperin eteen ja käski tekemään testin. Näihinhän voi aina vähän tilanteen mukaan vastata, hankalia testejä...

PSSHP

sama

[/quote]

Eli olette kuitenkin käyneet monta monituista kertaa lääkärin testeissä ja arvioissa, niinkö? Ei pelkästään kertatapaaminen... Eri sairaanhoitopiireissä on hiukan eri käytännöt, ja kuten 43 sanoikin, tiheät yksittäiskäynnit voivat hoitaa saman asian kuin osastojaksot, jotka ovat ainakin HUS:n alueella käytäntönä.

Meillä tehtiin tosiaan myös HUS:n osastojaksolla kromosomitutkimus, unitutkimus ja toimintaterapeutin ja puheterapeutin arviot, joita teillä ei ole tehty, ihme kyllä. Ne ovat tärkeitä terapiatarvetta arvioitaessa, mutta myös muita neurologisia sairauksia poissuljettaessa.

-19-

[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 15:07"]

31, ihminen voi alisuoriutua tai syrjäytyä monesta eri syystä. Sinulle on annettu diagnoosi aikana, jolloin asperger oli mitä ilmeisimmin aika uusi diagnoosi, sitähän on alettu diagnosoida vasta 1980-luvulla ja sinä olet jo aikuinen.

Mutta on tosiaan aika tärkeää, että lapselta ei ala diagnoosin takia sulkea ovia VARMUUDEN VUOKSI. Sova-kurssilla yksi lastenpsykiatri fiksusti muistutti: varokaa, millaisia unelmia unelmoitte lapsillenne, että ette ajattele liian "pieniä" unelmia, koska sellainen alkaa pian vaikuttaa siihen, miten suhtaudutte lapsenne kykyihin ja mahdollisuuksiin ja siihen, millaisia mahdollisuuksia heille tarjoatte.

Siihen ei tosin vaikuta pelkästään diagnoosi. Voi olla, että paljon tehokkaammin lapsen itsetunnon ja muiden suhtautumisen rapauttaa se, jos lapsen erityisyys EI ole tiedossa, vaan häntä aletaan vain pitää "tyhmänä" tai "friikkinä".

Aspergereilla on monia erityislahjakkuuksia, hyvä muisti, erinomainen havainnointikyky, avaruudellinen hahmotus, moni on matemaattisesti lahjakas jne. Sen sijaan heidän ulosantinsa voi olla kankeaa ja kömpelöä, heidän maneereitaan vierastetaan, sosiaalista kömpelyyttään pidetään tyhmyyden merkkinä... joten jos ei tiedetä, että se sosiaalinen "pökkelömäisyys" on aspergerien sosiaalisten taitojen puutetta, eikä merkki esim. kehitysvammaisuudesta, eikös se oikeastaan lisää paljon HERKEMMIN alisuoriutumisen riskiä..?

-19-

[/quote]

Jep, sain diagnoosin 1980-luvun loppupuolella, enkä enää ole varma uskonko sen todenperäisyyteen kohdallani itse ollenkaan.

Tuohon kysymykseen siitä että eikö sosiaalista pökkelömäisyyttä pidetä ongelmana jos ei tiedetä diagnoosista, niin ei minulla ainakaan, solahdin nörttikulttuurin  kuin kala veteen, ja siellä sosiaalinen pökkelöys on enemmän  normi kuin poikkeus. Ammattinörtti minusta tulikin, tietojenkäsittelytieteilijä ja ohjelmoija. Ei kovin harvinainen valinta asperger-piirteiselle tai aspergerille. Mutta jos olisin uskonut niitä ihmisiä jotka hössötti lapsuudessani aspergerista, en olisi ikinä uskonut minkäänlaista akateemista koulutusta tai uraa itselleni mahdolliseksi. Nykyään onneksi on sivistyneempää, eikä aspergeria pidetä täysin kyvyttömänä ja hyssytellä. Esim. minun vanhempani joskus selittelivät käytöstäni "aivovammalla" joka minulla säälittävällä raukalla on...

miksi AINA nostetaan esiin sana leima? Aspergeria ei kannata piilotella, ei se ole mikään peikko. Diagnoosin yksi suuria apu on se, että lapsi ymmärtää myös itse, että jotkin asiat vaan ovat hänelle enemmän voimia ja harjoittelua vaativia. Toisaalta assit osaavat kompensoida taitojaan hyvin ja loistaa jossain muissa taidoissa. Omalla pojalla as-diagnoosi  on ollut jo 5-vuotiaasta ja on saanut nn toimintaterapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta. Molemmista on hyötynyt todella paljon.

Meillä diagnoosi on tehnyt sen, että nyt nuorukainen ei saa tarvitsemaansa apua muihin ongelmiin, joilla ei ole mitään tekemistä aspergerin kanssa - tai noi näitä voi esiintyä aspergerihmisillä, mutta oirelua selitetään että se on vain aspergeria ja normaalia. Kaikki selitetään, että kun se on se asperger, vaikka ei tällaista ole ollut aiemmin. En halua eritellä sen tarkemmin. Ilman diagnoosia voisi olla toisin. 

[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 20:25"]

[quote author="Vierailija" time="02.05.2013 klo 15:07"]

31, ihminen voi alisuoriutua tai syrjäytyä monesta eri syystä. Sinulle on annettu diagnoosi aikana, jolloin asperger oli mitä ilmeisimmin aika uusi diagnoosi, sitähän on alettu diagnosoida vasta 1980-luvulla ja sinä olet jo aikuinen.

Mutta on tosiaan aika tärkeää, että lapselta ei ala diagnoosin takia sulkea ovia VARMUUDEN VUOKSI. Sova-kurssilla yksi lastenpsykiatri fiksusti muistutti: varokaa, millaisia unelmia unelmoitte lapsillenne, että ette ajattele liian "pieniä" unelmia, koska sellainen alkaa pian vaikuttaa siihen, miten suhtaudutte lapsenne kykyihin ja mahdollisuuksiin ja siihen, millaisia mahdollisuuksia heille tarjoatte.

Siihen ei tosin vaikuta pelkästään diagnoosi. Voi olla, että paljon tehokkaammin lapsen itsetunnon ja muiden suhtautumisen rapauttaa se, jos lapsen erityisyys EI ole tiedossa, vaan häntä aletaan vain pitää "tyhmänä" tai "friikkinä".

Aspergereilla on monia erityislahjakkuuksia, hyvä muisti, erinomainen havainnointikyky, avaruudellinen hahmotus, moni on matemaattisesti lahjakas jne. Sen sijaan heidän ulosantinsa voi olla kankeaa ja kömpelöä, heidän maneereitaan vierastetaan, sosiaalista kömpelyyttään pidetään tyhmyyden merkkinä... joten jos ei tiedetä, että se sosiaalinen "pökkelömäisyys" on aspergerien sosiaalisten taitojen puutetta, eikä merkki esim. kehitysvammaisuudesta, eikös se oikeastaan lisää paljon HERKEMMIN alisuoriutumisen riskiä..?

-19-

[/quote]

Jep, sain diagnoosin 1980-luvun loppupuolella, enkä enää ole varma uskonko sen todenperäisyyteen kohdallani itse ollenkaan.

Tuohon kysymykseen siitä että eikö sosiaalista pökkelömäisyyttä pidetä ongelmana jos ei tiedetä diagnoosista, niin ei minulla ainakaan, solahdin nörttikulttuurin  kuin kala veteen, ja siellä sosiaalinen pökkelöys on enemmän  normi kuin poikkeus. Ammattinörtti minusta tulikin, tietojenkäsittelytieteilijä ja ohjelmoija. Ei kovin harvinainen valinta asperger-piirteiselle tai aspergerille. Mutta jos olisin uskonut niitä ihmisiä jotka hössötti lapsuudessani aspergerista, en olisi ikinä uskonut minkäänlaista akateemista koulutusta tai uraa itselleni mahdolliseksi. Nykyään onneksi on sivistyneempää, eikä aspergeria pidetä täysin kyvyttömänä ja hyssytellä. Esim. minun vanhempani joskus selittelivät käytöstäni "aivovammalla" joka minulla säälittävällä raukalla on...

[/quote]

Tuossa on varmasti ollut kyse lähipiirisi tietämättömyydestä. Nykyäänhän asperger-diagnoosin saaneet helposti ajatellaan nimenomaan akateemisesti kyvykkäiksi tiedemiestyypeiksi, jotka ovat sosiaalisesti hieman lahjattomia. Eli juurikin niitä nörttejä, joita kannustetaan yliopistouralle...  Itsekin tunnen useamman sellaisen, ihan diagnoosin saaneita ovat.  Eiväthän kaikki asperger-ihmiset ole mitään akateemisia erityislahjakkuuksia, mutta mielestäni  stereotypia on nykyään hyvin positiivinen ja varsinkin koulumaailmassa haluaisin, että ko. piirteitä omaava lapseni saa myös virallisen diagnoosin. Kömpelyys sosiaalisissa tilanteissa kun niin helposti  tulkitaan riidan haastamiseksi ja huonoksi käytökseksi, mika leimaa lapsen kyllä äkkiä, jos ei tiedetä mistä johtuu.  

[quote author="Vierailija" time="10.02.2013 klo 15:16"]

menee jatkuvasti vaikeammaksi aspergereille kun kaikkialle tungetaan tiimityötä, joukkuepeliä, "hyvää tyyppiyttä" ja sosiaalisia taitoja.

Lue se artikkeli. Haluatko tämän leiman lapsellesi?

[/quote]

Minkälaisen leiman lapseni saisikaan, jos ei olis diagnoosia? Se olis varmaan joku outo friikki, joka saa ihme kohtauksia tyhjästä. Ei ne raivarit tyhjästä tule. Ajatusmaailma on vaan ihan eri planeetalta kuin useimpien. Tieto aspergerista auttaa ymmärtämään, vaikka en todellakaan aina tiedä mitä ihmettä pojan päässä oikein liikkuu (vai liikkuuko :P) Normaalit kasvatuskeinot saattavat vain pahentaa tilannetta. 

Oli diagnoosia tai ei, mitään joukkuepelaajaa tai tiimityöskentelijää hänestä ei tule ehkä koskaan. Mutta hänenkin on mahdollista oppia sietämään sitä, että joutuu joskus olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Hän vain tarvitsee siinä enemmän apua kuin useimmat. 

että diagnoosista on hyötyä. Ymmärräthän itse lasta paremmin, samoin koulussa osataan suhtautua lapseen paremmin. Ja useinhan voi tulla sosiaalisia ongelmia, masentuneisuutta yms. joten kun on diagnoosi, osaa paremmin valmistautua ja ennaltaehkäistä näitä. Ja varmasti apua on helpommin saatavilla. Uskon että pystyt auttamaan lasta luomaan edes jonkinlaisia ihmissuhteita, koska kyllä aspergeritkin ystäviä tarvitsevat. Miehen puolelta suvussa aika paljon noita tarkkaavaisuushäiriöitä ja olen jotain piirteitä 4-vuotiaassa tytössä huomannut. Miehellä on add. Neuvolalääkärin mukaan kuitenkin voivat mennä ohi ja katsotaan vasta 5-vuotiaana onko asiaa tarpeellista tutkia. Esikouluikäisellä tytölläki jonkinasteinen tarkkaavaisuushäiriö, mutta ei ole ainakaan vielä tarvinnut asiaa sen paremmin viedä eteenpäin. Yleensähän nuo "oireet" on lievempiä tytöillä ja ne jäävät usein huomaamattakin.

Meidän lapsi on ollut psykiatrisella tutkimuksissa ja sielä on todettu, että on autistisia ja asberger piirteitä. Kysyin, että pitäisikö tuo asia tutkia ja sanoivat, että ei se ole tarpeen, koska pärjää kuitenkin normaalilla luokalla. Kaipaisin myös tukea sosiaalisten taitojen kehittämisen. Ei kuitenkaan ole tarjota mitään.