Olen. Nukkumaan mennessa ilmestyi kasvojen eteeni todella kirkas valo, jota kesti max 5 sekuntia. Aluksi en kiinnittanyt mitaan huomiota tahan " ilmioon" muuta kun niita alkoi tulla
melekin joka ilta ja aina samaan aikaan niin tiesin jotenkin että siinä vierelläni on enkeli. Perheessämme oli tuolloin todella vaikeaa aikaa ja kun nämä " valoilmiöt" loppuivat perheessämme tapahtui monia onnekkaita ihmeellisiä asioita. Joten tulin siihen tulokseen etä ne olivat enkeleitä. Uskokoot ken haluaa mutta tämä " valo" ilmestyi samoihin aikoihn myös miehelle joka nukkui silloin olohuoneessa sekä perheemme teini-ikäiselle.
Kommentit (4)
Mutta aika erilainen.Ei ollut pelkkä valoilmiö vaan myös selviä hahmoja.
En viitsi tällä palstalla siitä kertoilla, koska niin moni näyttää olevan siinä luulossa, että kaikki on järjellä selitettävissä tai jollain diapamhuuruilla.Oli todella ihana kokemus kuitenkin ja tunsin, että musta pidettiin huolta.
Kuopuksen ollessa vauva, monena yönä herätessäni näin valon lapsen pinnasängyn yläpuolella. Valo himmeni ja katosi aina muutaman sekunnin päästä. Se ei ollut mikään hirmu kirkas, siis se ei häikäissyt, mutta niin kuin ois taskulapulla valaistu.
Itsekin joskus nuorempana näin nukkumaan mennessä sellaisen soikeatyylisen valoilmiön. En kyllä osaa sanoa näinkö edes oikeasti vaiko uneksinko. Mutta jos muillakin noita valoja niin mikähän se voisi tosiaan olla.
eli ei se sen kummemmasta ole kyse..