Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En voi luottaa omiin tunteisiini, mikä mua vaivaa?
25.02.2013 |
Olen 25-vuotias avoliitossa elävä nainen. Minä ja avokkini olemme seurustelleet jo neljä vuotta. Suhde alkoi ystävyydestä, joka pikkuhiljaa syventyi. Ensimmäiset vuodet menivät ihan huumassa, tuntuu jälkeenpäin ajatellen etten nähnyt tai huomioinut ketään muuta kuin mieheni, joka oli silloin vielä niin ihmeellinen.
Nykyään elämä on raskasta, ja syy on minun. Olen aina ollut ns. "hankala ihminen", johtuen tempperamenttisuudestani ja lyhyestä pinnasta. Nykyään luonteenpiirteeni ilmenevät niin, että tunteeni miestäni kohtaan voivat vaihdella hurjasta rakkaudesta suoranaiseen vihaan ja inhoon jopa päivittäin. Joskus taas saattaa olla kokonaan hyvä viikko, tai sitten huono. Tunteeni heittelevät kontrolloimattomasti, mikä on varmasti miehellekin raskasta.
Kun on hyvä hetki, tuntuu etten voisi parempaa miestä koskaan löytää. Hän on niin kiltti ja luotettava, ja niin turvallinen. En joudu hänen kanssaan pelkäämään yhtään mitään. Sitten kun on huono hetki, tuntuu kuin olisimme aivan eri planeetoilta. Mies tuntuu tyhmältä, hitaalta nahjukselta. Olemme jo valmiiksi tosi erilaisia, joten miehestä on helppo löytää puutteita ja vikoja.
Olen todella väsynyt tähän. En tajua miksi mies ei ole jo jättänyt minua, itse en jaksaisi sitä että kotiin tullessa ei voi koskaan tietää millä tuulella toinen on. Saatan lähettää miehelle päivällä tekstiviestin että emme sovi ollenkaan yhteen enkä jaksa enää, ja miehen kotiin tullessa ajatukset ovat jo täysin toiset.
En jaksa enää tätä menoa, ja tunnen oloni voimattomaksi kun en pysty muuttumaan. Syyttäisin varmaan ehkäisypillereitä jos sellaisia käyttäisin, mutta en käytä.
Tällä aloituksella tavoittelen vertaistuen löytämistä. Tai sitten sitä että joku puhuu mulle järkeä. Onko tämä jokin normaali suhteen kehitysvaihe vai olenko minä vain ihan sekaisin? Vai merkitseekö tämä sitä että suhteessamme on jotain vikaa oikeasti?
Kommentit (11)
[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 22:26"]
On se aika tavallista että tuollainen vaihe suhteessa tulee, eikä se välttämättä tarkoita että suhteessa on mitään vikaa. Vika voi olla tosiaan vain toisen tai molempien ailahtelevassa tunne-elämässä.
Mulla oli myös tuollainen vaihe 3-4 vuotta naimisiin menostamme, mutta koska mulle avioero ei koskaan ole ollut vaihtoehto, ellei ole väkivaltaa tai pettämistä, pistin omat tunteeni kuriin ja tein päätöksen jatkaa tuntui miltä tuntui. Ja siinähän ne tunteet sitten tasaantui ajan kanssa.
Mutta jos tuollaisille kaikille ailahduksille aikoo antaa vallan ja tosiaan tekstailla toiselle jättämisviestejä aina kun siltä tuntuu niin aika huono ennuste on suhteen jatkolle. Minusta aikuisen ihmisen ei kuuulu purkaa kaikkia tunteitaan filtteröimättömänä ulospäin vaan käyttää harkintaa siinä mitä haluaa oikeasti ilmaista.
[/quote]
Olet oikeassa, olen typerä kun sorrun tuollaisia viestejä lähettämään. Onneksi sitä tapahtuu sentään harvoin. Ja joka kerta kun siihen sorrun, olen varma että nyt olen viimeistään pilannut suhteemme. Mutta mies antaa aina anteeksi. Itse asiassa luulen että olen jo menettänyt uskottavuuteni asian suhteen, niin usein saan näitä "emme sovi yhteen, pitää erota"-kohtauksia...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla saattaa olla jonkinlainen psykiatrinen ongelmakin, joka näyttäytyy suhteessa mieheesi. Tunteiden rajua heittelyä kuuluu esim. bipolaarihäiriöön, mutta siinä ylävire ja alavire usein kestävät vähintään päiviä kerrallaan. Sen sijaan epävakaassa persoonallisuushäiriössä tunnetilat voivat ailahdella rajusti jopa tuntien sisään.
Ennkkoluuloista poiketen epävakaata häiriötäkin pystytään hoitamaan malko hyvinkin tuloksin, jos ihmisellä on halua ja kykyä työskennellä asian eteen.
T: psyk sh
Ota selvää, miksi inhoat itseäsi jonka jälkeen voit alkaa rakastamaan itseäsi. Samalla ongelmasi ratkeaa.
No mulla oli tuollaista- ja syy oli kyllä ihan tunnevammainen lapsuus, häiriintynyt kiintymyssuhde yms. terapia auttoi todella paljon. Normaalisti tunteiden volyymi on sellainen että niihin- tai oikeastaan niiden ilmaisuun pystyy vaikuttamaan, eikä niin että olet vain tunteidesi vietävänä. Lapsille on todella turvatonta jos vanhemmat heiluu milloin minnekin. Ehkä voisit löytää terapeutin jonka kanssa pääset käsiksi tunne-elämääsi miksi se on tuollainen.
Ja hei, rakkaus on tahdon asia. tahdot rakastaa. Muuta rakkautta ei olekaan. Mitä enemmän odotat mieheltäsi sen enemmän menee metsään. Monesti juuri lapsuudesta paljon vaille jäänyt odottaa alitajuisesti puolisolta äidin- tai isänrakkautta, koska on sitä syvästi vailla. Puoliso ei koskaan kykene tähän tarpeeseen vastaamaan joten pettymys on varma ja totaalinen. Niin kauan kuin ihmistä hallitsee syvä puute lapsuuden rakkaudesta ja kiintymyksestä hän haluaa tulla rakastetuksi, mutta ei kykene rakastamaan itse eikä siten myöskään tasavertaiseen ihmissuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että teidän suhteessa välttämättä on vikaa, ja ihanaa että miehesi on jaksanut olla rinnallasi, vaikka et ole pystynytkään aina hillitsemään tunneilmaisuasi kohtuudella.
Olin ihan samanlainen, ja hylkäämisen pelossa olin jättämässä miestäni vähän väliä, ja sain kamalia raivareita naurettavista asioista. Terapia auttoi, ja siinä työskentelin oman epävakaan tunne-elämäni kanssa 3 vuotta. Nykyisin olen melko normaali :)
Kyllä se tuosta, kun vaan oikeasti nyt tajuat että vastuu sun ailahtelujen vaikutuksesta mieheesi on sinulla!!
Mikä nuo laukaisee, mieti sitä. Se ei ole oikeasti sun mies, joka aiheuttaa noin voimakasta ailahtelua. Ja mietit ihan tosissaan. Ota vastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaisempi kumppanini oli vähän tuon tyylinen, oli todella ahdistavaa enkä tajua miten jaksoin tosiaan niinkin kauan roikkua matkassa. Pitkän aikaa eron jälkeen juuri esimerkiksi tekstiviestin äänen kuuleminen ahdisti kun assosioi sen siihen parisuhteen aikaiseen tuntemukseen epävarmuudesta tuleeko sieltä nyt "mä en jaksa enää tätä suhdetta" vai "rakastan sua todella paljon" -henkinen viesti. Myönnettäköön että vaikuttaa lievästi vielä nykyisessäkin parisuhteessa, tätä tosin ei ehkä nykyinen mieheni havaitse, mutta itse huomaan että ahdistun heti jos mies kuvailee tuntemuksiaan tietyillä sanoilla vaikka ei puhusi varsinaisesti meidän parisuhteesta. Esim juuri joku toteamus ettei jaksa nyt enää. Ensimmäisenä tulee mieleen, että no siinä meni tämä parisuhde vaikka kohta selviää että mies puhuu jostain työjutusta, ettei jaksa enää kun pitää tapella rahoituksesta tjsp.
Suosittelen siis, että joko otat itseäsi niskasta kiinni ja pidät tunteesi kurissa, teet ratkaisun suuntaan tai toiseen. Jos tämä ei onnistu omin avuin tai taustalla on jokin mielenterveyden häiriö, hanki apua ja paranna elämääsi, ja miehesi elämää. :)
Muistan kirjoittaneeni melkolailla samanlaisen avauksen monta vuotta sitten. Jätin siinä kertomatta, että mies hakkasi ja käytti kaikenlaista henkistä väkivaltaa mitä ikinä keksi. Olin juuri "hankala" ja "ailahtelevainen", "tasapainoton" hänen mielestään, koska vikahan oli tietenkin minussa. Toki hän enimmäkseen käytti paljon voimakkaampia ilmaisuja. Minun vikojeni takia hän joutui tekemään mitä teki. Mä sain myös kiittää onneani, että hän kaikesta huolimatta sieti minua, eikä jättänyt, mikä nyt olisi ollut kohtuullista ja mulle ihan oikein...
En edes tajunnut olevani se uhri, ennen kuin tutustuin yhteen naiseen joka pakotti mut myöntämään sen itselleni. Toivottavasti sulla ap ei ole näin, mutta ei kai se vika silti ihan kokonaan sussa voi olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
On se aika tavallista että tuollainen vaihe suhteessa tulee, eikä se välttämättä tarkoita että suhteessa on mitään vikaa. Vika voi olla tosiaan vain toisen tai molempien ailahtelevassa tunne-elämässä.
Mulla oli myös tuollainen vaihe 3-4 vuotta naimisiin menostamme, mutta koska mulle avioero ei koskaan ole ollut vaihtoehto, ellei ole väkivaltaa tai pettämistä, pistin omat tunteeni kuriin ja tein päätöksen jatkaa tuntui miltä tuntui. Ja siinähän ne tunteet sitten tasaantui ajan kanssa.
Mutta jos tuollaisille kaikille ailahduksille aikoo antaa vallan ja tosiaan tekstailla toiselle jättämisviestejä aina kun siltä tuntuu niin aika huono ennuste on suhteen jatkolle. Minusta aikuisen ihmisen ei kuuulu purkaa kaikkia tunteitaan filtteröimättömänä ulospäin vaan käyttää harkintaa siinä mitä haluaa oikeasti ilmaista.