Miksi kuvittelen että lapseni ymmärtää ja aina petyn hänen "tyhmyyteen"?

ei ymmärrä sun pitkiä selityksiäsi. Kukahan se tässä se "tyhmä" on, kun luullee kaikenlaista?

Sinä se idiootti olet.



3-vuotias on 3-vuotias. Tuu sit valittaan, kun mikään ei mene jakeluun kun ikää on 13v. Tai 23v.

vähä-älyinen. Ei noin pieni lapsi muista, kuin muutaman sekunnin, mitä saa ja ei saa tehdä.

Sen takia on vakuutukset. Vasta kouluikäisenä lapsi kykenee ymmärtämään paremmin tekojensa seuraamuksia.

kolmevuotias hakee rajoja. Eli: äiti sanoo ei saa heittää. Kokeilenpas eikö tosiaan saa. Kokeilen mitä tapahtuu jos heitän kuitenkin.

että mikä tarkalleen ottaen on kiellettyä, ja se on oppimisen ja älykkyyden merkki, ei tyhmyyden tai tuhmuuden. Kun lapsi toistaa sen minkä äskettäin teki, hän tarkkailee sinun reaktioitasi; onko kiellettyä heitellä kivillä vaan punaisia autoja, vai myös sinisiä? Vai kaikkia autoja? Onko kiellettyä heitellä kiviä kun sinä näet vai silloin kun sinä et näe? Montako kertaa tässä voi heittää, ennen kuin sinä hermostut totaalisesti TAI voiko käydä niin että kyllästyt ja luovutat ja kiviä saakin heittää jne.? Noin pienellä ei ole vielä kykyä mallintaa asioita tai tehdä asioista päätelmiä (kun yhtä autoa ei saa heittää kivellä ->muitakaan autoja ei saa heittää kivellä). Se kyky kehittyy vasta iän myötä.

Jaksat vaan jakuttaa ja olla johdonmukainen, siitä se lähtee.

rajoja se hakee ja sun hermoja..

kertokaa joku kirja tms. mistä voin lukea lasten kehityksestä. Tiedän, että 3-v on pieni ja ymmärtämätön, mutta en itse tajua sitä, kun odotan häneltä ties mitä! Itse tiedostan tämän täysin, mutten saa päähäni painettua että älä vaadi, älä pyydä, älä oleta, älä odota vaan tee kaikki hänelle ja hänen puolestaan



ap

Ehkä sillä vaan on palava halu heitellä niitä kiviä, voit ohjata tekemään sitä sallitusti.

vastapainona ole se, että tekee kaikki lapsen puolesta, vaan lapsen ohjaaminen ja opettaminen, rohkaisu oikeaan toimintaan ja kiittäminen ja yhdessä oppiminen!



Nyt heität sen marttyyrinviitan roskikseen, vaikka se niin ihanasti meitä äitejä aina lämmittää, ja ajattelet kuinka hienoa on, että lapsesi ei ole mikään tahdoton tössykkä.

Kiviä ei saa heittää, piste.

Kiviä ei saa heittää, piste.

Kiviä ei saa heittää, piste.

Kiviä ei saa heittää, piste.

Kiviä ei saa heittää, piste.



Ei tuonikäiselle kannata vielä kertoa perusteluja, siihen sanatulvaan se kielto hukkuu. Sinä päätät ja kerrot mitä tehdään ja mitä ei saa tehdä. Yksinkertaisia lauseita, jotka menevät perille.



Vähän eri asiaa, mutta minua aina ottaa päähän kun äidit kyselevät parivuotiailtaan että mennäänkö jo, ostetaanko tämä, laitetaanko näin. Siinä ei kun kerää hankaluuksia itselleen tuleviksi vuosiksi.



(Ulkopuolisena näitä on aina helpompi huomata, varmaan olen itse ollut samanlainen pikkulapsen äiti)

että ei saa heittää. Ja jollain tasolla myös selityksiä, miksi. 3-vuotias ei kuitenkaan oikeasti pysty ennalta kuvittelemaan, mitä tapahtuu ja miltä tuntuu, jos vaikkapa heittäisi toista lasta kivellä niin että tätä sattuisi kunnolla.



Kun lapsi kysyy, saako heittää kiviä, se ei tarkoita, ettei hän tietäsi ja muistaisi että oelt sen kieltänyt. Hän vain testaa sinua ja rajoja. Siksi on oikeastaan sama, mitä sanot säännöiksi, lapset noudattavat niitä rajoja, joista oikeasti pidät kiinni. Tietysti on järkevää sanoa ne etukäteen lapselle.



Aika moni sanoo yhtää ja tekee toista. Lapsi oppii siitä vain, että kiviä saa heitellä ja siihen leikkiin kuuluu se, että äiti sallii heittelyn mutta toistelee taustalla: "Kalle, ei saa heittää kiviä, Kalle, älähän nyt..."



Eli otat ne kivet vaan aina pois siltä kädestä.

Eli ei johdu tyhmyydestä, vaan siitä ettei lapsi halua totella, unohtaa samantien tai sitten haluaa testailla rajojaan. Tiettyjen asioiden kanssa olen todella tiukka, toisia ei satuteta; ei ihmisiä eikä eläimiä, eikä tehdä mitään hengenvaarallista, kuten tielle juokseminen.

Meidän pojalle meni silmään hiekkaa kesällä kun kaveri heitti, sen jälkeen ei ole itse heitellyt kun olen muistuttanut miltä se tuntui. Ja jos lapsi ei tottele, niin uhkaan sisälle lähtemisellä, ja sitten todellakin lähdetään. Perhekerhossa myös sama juttu, jos ei osaa käyttäytyä, niin kotiin lähdetään. Pari kertaa olemme lähteneet ja sen jälkeen lapsi ei enää ole halunnut testailla.

Sitten petyt tuohon täydelliseen ja viisaaseen ihmiseen kun hän tekee "alkeellisen virheen". Muilta ihmisiltä ja muiden perheiden lapsilta osaisit odottaa tyhmää käytöstä, mutta oman lapsen kohdalla se järkyttää sinua koska odotan häneltä niin paljon enemmän.

Esim kaupassa ei saa juosta. Stressaan jo valmiiksi kauppareissuja ja sitten kehun kovasti kun menee hyvin. Mutta jos sanon että pue housut! mitään ei tapahdu, jos en kyttää vieressä ja toista ja toista ja toistaa. Ottaa mitä tahansa käteen ja alkaa leikkimään. Tai: Ota tavara x sängyn alta. Menee sängyn kaikki reunat läpi, seisoo sängyssä, ei löydä. Huoh...



ap



haukkukaa mut niin, että menee ymmärrykseen

sen mukaan, miten lapsi käyttäytyy, ei sen mukaan, mitä kuvittelet lapsen osaavan. Esimerkiksi, jos lapsi ei pue housuja ilman, että olet vieressä, niin ole sitten siinä vieressä ja tarvittaessa auta pukemaan. Yritä suhtautua lapseen sensitiivisesti, ymmärtää hänen mielentilansa, ja sopeuttaa oma toimintasi siihen.

Esim kaupassa ei saa juosta. Stressaan jo valmiiksi kauppareissuja ja sitten kehun kovasti kun menee hyvin. Mutta jos sanon että pue housut! mitään ei tapahdu, jos en kyttää vieressä ja toista ja toista ja toistaa. Ottaa mitä tahansa käteen ja alkaa leikkimään. Tai: Ota tavara x sängyn alta. Menee sängyn kaikki reunat läpi, seisoo sängyssä, ei löydä. Huoh...

ap

haukkukaa mut niin, että menee ymmärrykseen

ajattelet lapsen tajuavan sanoista ''autoon tulee jälkiä''. Hänen paitaan tulee jälkiä jos siihen tippuu jugurttia sitten se pestään ja laitetaan taas päälle eli so what. Jos haluat, että lapsi ymmärtää ne selitykset niin ne pitää sanoa niin, että lapsi tajuaa. 3v ei tajua mitä se haittaa jos autoon tulee jälkiä. Ihan sama niiden housujen kanssa. Lapsella ei ole sellaista aikamäärettä kuin aikuisilla ja ei se tajua syy-seuraussuhteita. Vetkuttelen housujen kanssa-> ei ehditä kerhoon vaan pitäis pukea housut-> tossahan on mun auto-> ajanpa sillä sängyllä-> sängyllä on kiva pomppia.

Ei sillä, ymmärrän sua. Minäkin esikoisen ollessa pieni jotenkin en tajunnut, vaikka tiesin, että se on Lapsi. Lapsella on lapsen aivot ja ymmärrys ei aikuisen, jolta vaan puuttuu tietoa. Jotenkin kuvittelin, että mun pitää vaan kertoa sille se tieto. Vaikka siis tiesin, mutta kuitenkaan en jotenkin sisäistänyt. Mulle auttoi ihan mikä vaan lasten psykologian lukeminen, Tahkokallio, Keltinkangas-Järvinen, Sinkkonen. Ei sen jutun tarvinnut käsitellä lapsen ajatusmaailmaa niin konkreettisesti, kunhan jotenkin sivusi edes sitä ja kaikki ton alan kirjat sivuaa. Onnea rattaiden uudelleen järjestelyyn