Pitäiskö mun olla tyytyväinen mieheeni isänä vai ei?

Minusta kuulostaa aika perusisukilta. Miehet eivät useinkaan ole niin huolehtivaisia, vaan enempi tuo leikitys-tekemispuoli korostuu kuin äideillä.

Minustakin aika perussettiä... Jos mies on viel töissä niin ei kai sen nyt tartte vkl aamulla herätä aikaisin... välillä, mutta, mulla esim on mahdollisuus nukkua päikkäreitä... Miehellä ei.. silloin kun kummatkin töissä, niin eri asia silloin vuorotellaan...

Meillä aika samanlaista. Minä herään yöllä, minä nousen aamulla, koska mies valvoo pitkään tietokoneen ääressä. Nousee aamulla vain, jos käyn potkimassa ylös ja korostan olevani hyvin väsynyt (vaikken oikeasti olisi, mutta ei se muuten nouse). Tästä saan yleensä kuulla jälkeen päin, epäilyjä siitä että jaksanko lapsen kanssa... Huoh.

Minä hoidan asianmukaiset tavarat lapselle, oikeankokoiset vaatteet, minä teen lapsen ruoat. Minä muistan neuvolat, minä rasvaan kuivan ihon, minä kampaan hiukset, minä leikkaan kynnet jne jne. Mies ei tällaisia edes huomaa tai tajua.

Mies kyllä leikittää, ulkoilee ja hauskuuttaa lasta. Siinäpä se sitten oikeastan onkin. Jotenkin tuntuu, että se "oikea" vastuu on minulla.

Lisää mielipiteitänne?

kyllä se suht samaa rataa menee täälläkin. meillä kaksi lasta (toinen vauva) ja mies periaatteessa osallistuu, mutta käskystä pääosin. ja miehet ovast yleensä keskimäärin äityikä itsekkäämpiä.. esim.meillä lapsi katsoo lähinnä pikkukakkosen tv:stä, kun enenempää anna. jos yhtaikaa tulee miehen mieluista katsottavaa, päättää mies kanavan, mikäli en ole kotona pitämässä lapsen puolia.

ja kyllä mielestäni miehenkin täytyy vapaa päivinäännousta lasten kanssa. ei minulla ainakaan ole muutoin koskaan mahdollisuutta levähtää. tänäänkin olen noussut vauvan kanssa klo 6.15 huonosti nukutun yön jälkeen, kun vauva kitisi ja itki vähän väliä. mies nousi hieman meidän jälkeen lähteäkseen töihin. mutta vapaaehtoisdesti ei meilläkään mies vk-loppuna lasten kanssa nouse ja pakottamisesta tulee aina paska fiilis.

anteeksi vielä pienet kirjaimet ja kirjoitusvirheet...tabletilla ärsyttävä kirtjkoittaa.

Ei kuulosta tutulta. Minun mies kyllä nukkuu yöt, koska minä olen tällä hetkellä lasten kanssa kotona. Mutta jos on joku tilanne päällä, kuten vaikka joku oksennustautikriisi, kyllä mieskin nousee ja hoitaa. Muistaa rasvata ihot, leikata kynnet, pakata vaatteet. Muistaa lasten lääkkeet. Valvoo kyllä usein illalla myöhään ja valittelee seuraavana päivänä väsymystä, mikä minua joskus ärsyttää kun se on niin itseaiheutettua, mutta toisaalta ei hän vaadi sitten erityistoimia kuten päiväunia sen vuoksi. Näiden isompien pienten ollessa vauvoja antoi minun viikonloppuisin ainakin toisena päivänä nukkua pidempään.

Minä kyllä yleensä hoidan lasten lääkärikäynnit, eikä mies muista välttämättä lääkäriin joskus viedessään mikä sen ja sen lääkkeen nimi oli tai koska joku lääkitys on aloitettu. Joissain asioissa siis on minulla isompi vastuu. Samoin minä yleensä ostan lasten vaatteet, tai ainakin sanon miehelle "tuo prismasta uudet kurahanskat koossa se ja se" .

Kun olin välillä töissä, hoidettiin kyllä tosi tasapuolisesti kaikki. Käytiin päiväkodin keskusteluissa yhdessä, vietiin vuorotellen lapsia hoitoon, minä laitoin ruoat, mies hoiti pyykit. Viikonloppuna joko siivottiin yhdessä tai mies hoiti lapsia jossain ja minä siivosin rauhassa.

Ehkä harrastuksissa näkyy jotain epätasa-arvoa, miehellä niitä on ja minulla ei. Toisaalta saisin kyllä harrastaa, mutta en oikein jaksa. Jotenkin ongelma on siinä, että itse harrastaisin mielelläni vaikka päivätorkkuja, naistenlehtien ja kirjojen lukemista rauhassa, yksin olemista. Sille taas ei tahdo löytyä aikaa, mutta sitten miehen puutöille, musiikille ja menoille löytyy. Syy on ehkä kuitenkin eniten minun, uskon miehen päästävän kyllä minut vaikka vain olemaan yksin, jos ponnekkaammin sille aikaa etsisin. Jos sanoisin tästä lähtien torstaisin olevani yksin klo 18-20, eiköhän se onnistuisi.

Meilläkään ei ole mikään ongelma, jos ilmoitan että minä menen lenkille tai menen käymään kaupungilla. Mies huolehtii lapset. Mutta se miehen huolehtimistyyli on sellainen, että jos lapsi on kipeänä ei mies tajua lääkitä ja juottaa kuumeista, jos lapset ovat terveinä riekkuvat keskenään eikä mies ohjaa pienten leikkejä yhtään - sattuu ja tapahtuu, aina pikkuisella sattuu kolhuja kun on isän kanssa. Mies keittelee kahvia ja hääräilee itsekseen kaikessa rauhassa, välillä juttelee lapsille tai tekee palapeliä heidän kanssaan, mutta ei aktiivisesti huolehdi ja mulla aina pieni levoton olo kun lapset vaan isän vastuulla. Jos lapset kipeinä, mies nukkuu yönsä rauhassa ja minä hoidan tai pakotan unisen ja vastahakoisen miehen auttamaan. Itse valvoo myöhään viikonloppuna ja nukkuu päiväunet, minä sitten isomman kanssa leikin senkin ajan. Eli sellaista itsekkyyttä ja vähän vastuuttomuutta kaikessa, vaikka sisänsä on läsnä ja minäkin voin mennä ja tehdä.

Olen siis ap.

Oletteko ap puhuneet näistä jutuista miehen kanssa? Sillätavoin ihan rauhallisesti? Minkä ikäiset lapset on? Minusta tuntuu, että kun lapset olivat vielä vähän pienemmät, oli minun vaikeampi luottaa mieheen. Nykyään voisin kuvitella hänen voivan jäädä puolestani kotiin ja minun menevän töihin, joskin ehkä hänen pinnansa ei kestäisi yhtähyvin riitelyä. :D Näistä asioista on puhuttu aika paljon ja minusta se on auttanut.

7

No olen puhunut. Mies ei ole koskaan innokas puhumaan ja keskustelemaan mistään. Mutta sanoo vaan, että no hän tekee tavallaan ja jos ei kiinnosta niin voi hän häippästäkin. Tämän tyylinen..

No en kannata tuosta olla pahoillaan. Meillä aika sama tilanne eli minö olen hoitanut yöliset sairaushommat. En koe sitä mitenkään väräksi, mies tekee siten jotain muita juttuja. Meillä minä herään pieneenkin ääneen, mies nukkuu kuin tukki. MIksi väkisin miehen herätän kiukkuisena tilnteeseen jonka voin hoita itse.

MUtta jos lapsi sairaana niin mies yleensä pois töistä hoitamassa, hoitanut neuvolakäynnit yms. Ja hoitaa meillä ruuanlaiton ja pyykinpesun yms. monia muita asioita. Ei tarvitse tehdä samoja asioita ollaksen tasa-arvoinen.

Älä tee turhaa ongelmaa sinne missä sitä ei ole - on yleistä ja johtaa huonoihin tuloksiin!

Samaa täälläkin. Vauva-aikana vastuu lapsista oli aikalailla täysin minulla. Se nyt oli aika itsestään selvää, koska imetin ja meilläkään mies ei öisin heränny vauvan ääniin. Oli kyllä sitten lapsen kanssa kun ilmoitin että menen nyt jumppaan tai kauppaan tms. Mies ei ole ikinä käynyt esim. vaunukävelyllä kummankaan lapsen kanssa.

Nyt kun lapset on jo 6 ja 3, niin varsinkin tuon eskarilaisen kanssa touhuaa kovasti. Mies joskus aikoinaan sanoikin ettei oikein osaa tehdä lasten kanssa mitään. Varsinkin kun nuorempi on tyttö, niin sanoi että ei tiedä yhtään mitä tytön kanssa voisi tehdä =)

Välillä kyllä ketuttaa kun "henkinen" vastuu lapsista on minulla lähes 100 prosenttisesti, mutta mies huolehtii meidän kaikkien taloudellisesta pärjäämisestä, joten annettakoon anteeksi.

Mua vaan niin ärsyttää, kun tuntuu että ne henkistä kanttia ja vaivautumista vaativat jutut jää mulle. Onhan se helppoa viedä lapsia uimahalliin kun on nukkunut hyvin ja voi sitten röhkähtää päiväunille kun niiin isukkia väsyttää.. Kun ei tee sitä ikävintä velvollisuutta, että vahtii riehuvia lapsia pitkäjänteisesti, ohjaa ja neuvoo, ja valvoo yöllä kipeän tai yöherättelijän kanssa. Mä näen tämän niin epätasa-arvoisena. Mies keittelee rennosti kahveja ja ottaa lasta polvelle kirjoja katselemaan, se on sellaista rennon letkeää, mutta sitten katsoo leffaa yömyöhälle kun lapset nukkumassa ja minä olen se heräilijä. Ja se, joka huolehtii etteivät kuudelta heräävät lapset rieku keskenään aamulla vaan että aikuinen nousee ja huolehtii. Mies kääntäisi kylkeä vaan ja vetelisi sikeitä jos antaisin. Nyt tulee sohvalle nuokkumaan kun pakotan, antaa leivät lapsille ja sitten saattaa vielä nukkua sohvalla ja lapset juoksentelevat keskenään, minä vahdin ettei satu..

No , sinä kuulostat ottaneen vähän marttyyriasenteen. Mitä jos ottaisit vähän rennommin itsekin ? Lähde vaikka lenkille tai jotain kun kotitilanne harmittaa. Miksi koet , että mies ei osaisi hoitaa sairasta lasta ? Kuulostaa kuitenkin että miehesi on mielellään lasten kanssa eli välittää lapsistaan. Onko sinusta sinun tapasi toimia aina oikein ? Ehkä mies vaan osaa ottaa rennommin vanhemmuuden.

Varmaankin myös näin kuten 14 perustelit. Mä ehkä ylisuoritan tätä äitiyttäni ja mies ottaa rennosti.. Toisaalta, kun alusta lähtien toinen ollut se joka poistuu tilanteesta tokaisten ettei tästä tule mitään, hoida sä, niin luonnollisesti se paine kasautuu sille toiselle ja tulee suorittamisen tuntua. Kun lapsella oli koliikkihuudot, mies ei sitä kestänyt vaan kiroten meni pois ja minä hyssytin tunnista toiseen. Kun lapsella oli todella vaikea yö, mies ei edes suostunut nousemaan yöllä herätellessäni, ärisi että mitä sä siinä hysterisoit, minä valvoin yön ja lähdin aamulla viemään lääkäriin jossa tosiaan sanottiin että astmakohtauksen tyyppinen oireilu. Ja todettiin, että hyvä kun toit aikaisin aamulla jo, alettiin sitten lääkehöyrytellä jne. Mies vaan taputti lasta aamulla herätessään päälle että onko vähän yskää. Tai nelikymppisessä kuumeessa miehen mielestä ei tarvitse lääkitä vaan tilanteen voi katsoa aamulla uudelleen ja "antaa sit vähän buranaa" - ei edes välitä miettiä, mitä lääkettä (panadol) lapselle ensisijaisesti annetaan. Paljonhan se mies näistä lapsista välittää ja rakastaa ja kertoo sen joka päivä, mutta tuo käytäntö ontuu välillä pahasti. 

Siksi en luota sairasta lasta miehelle.

Samaa se meilläkin on.. Vaikka keskittyy kuinka, niin ei se oikeen nää sitä koko kuvaa. Jos se vaikka herää aamulla lasten kanssa, niin huolehtii se aamupalan, puhtaat vaipat ja vaatteet ja illalla taas iltapalat ja pesut, tasan ne asiat mitkä on sille kellolleen tuttuja juttuja. Mutta kaikki mikä poikkeaa siitä tai vaatii omaa ajattelua ja päättelykykyä jää tekemättä.

Esim.eilen olin aika myöhään omassa harrastuksessa ja kun tulin iltasella kotiin kysyin ollaanko täällä syöty, oli syöty, paitsi 1v ei mitään, kun kysyin miksi ei ole syönyt päivän aikana mitään, vastaus oli "ettei se sanonut, että sillä on nälkä".  Vähän se joskus tyhmältä tuntuu, että saa olla ohjeistamassa ja käskyttämässä aikuista ihmistä, mutta jos niin ei tee, jäisi nimenomaan kaikki lääkkeet saamatta, lääkäriin menemättä,kaupassa käymättä, tai sitten sieltä tulisi kotiin kassillinen saarioisten valmispitsoja. Lapset ei pääsisi koskaan pihalle, mutta jos sanoisin,että tästä lähtien lapset ulkoilee joka päivä 12-14, niin ne todella ulkoilisi vaikka taivaalta tippuisi mummoja.

Myös keskittyminen useampaan asiaan tuottaa vaikeuksia, jos vaikka sillä on kaveri kylässä,niin se juo kahvia ja selittää suu vaahdossa ja ympärillä voi tapahtua ihan mitä tahansa ilman, että se kiinnittää mitään huomiota.

Hyvä mies se silti on ja isäkin, kunhan vähän valvoo sen touhuja :)

Ap, itse olet miehestäsi kasvattanut tuollaisen statistin.

SINÄ olet ottanut perheessänne sen työnjakajan roolin. Ja vastuunkantajan. Jos sinua ei olisi, miehesi hoitaisi kyllä homman, mutta nyt hänen ei tarvitse.

Lisäksi sinun kannattaa katsoa itseäsi rehellisesti peilistä: onko varmaa, että annat miehesi tehdä asioita itsenäisesti, vai kritisoitko ja jakelet "neuvoja" sivusta koko ajan? Se lamaannuttaa omatoimisuuden aika tehokkaasti, tiedätkös.

En sano tätä nyt sillä, että olisin itse ollut viisaampi. En ikävä kyllä ole. Onneksi teen kumminkin vuorotyötä (hehe, ainoa hyöty siitäkin), joten miehen on ollut PAKKO hoitaa lapsia iltaisin ihan omatoimisesti.

Iso osa tuosta miehen roolituksesta tulee tietysti myös hänen omasta kodistaan. Jos ja kun mies on lapsena tottunut siihen, että äiti passaa ja hoivaa ja isä on vain "hauska hupi-isä", hän toteuttaa sitä kotoa opittua isän mallia itsekin aikuisena omien lastensa kanssa.

Eikä sinun "kaikkivoipuutesi" ainakaan auta häntä oppimaan tuollaisesta roolista ulos.

Mä olen vaatinut miestä alusta asti osallistumaan, esimerkiksi kuten sanon, pakotan nousemaan ylös. Kun mies pyytää apua vaikka lasten pukemisessa, minä totean että "mitä sä mua tarvitset, huolehdi sä se homma" ja menen pois. Mies saattaa todeta että ei tästä nyt mitään tule, jäädään sisälle. Tai päiväunille jos hänen pitää nukuttaa, saattaa todeta että ei tästä mitään tuu, olkoot nukkumatta tai sitten lapsi juoksentelee pitkin kotia ja mies alkaa itse kuorsata. Olen alusta asti käynyt kavereille, urheilemassa jne ja jättänyt lapsia kotiin miehen vastuulle. Usein mies on todennut sitten mulle, että joo kumpikaan ei syönyt päivällistä tänään, eivät malttaneet istua pöydän ääressä. Tai pienemmällä kauheat naarmut poskessa, isompi vähän kiusannut... mies vaan ON laiska.

Kauheen raskaalta kuulostaa toi sun äitiys.

Miehesi kuulostaa ihan tavalliselta kaverilta. Meillä on vähän toisinpäin, mies on jotenkin aina huolissaan ja hössöttää , niin että multa menee hermo ja poistun monasti tilanteesta. Kuitenkin kun olen lasten kanssa kotona ainoana aikuisena , osaan kyllä viedä lapse lääkäriin jos on tarpeen. Mies vaan enakoi asiat aina niin , että laspia kuskataan lääkäriin jo päivää ennen kuin minä veisin. Ja sit motkottaa mulle , että kyllä se lääkärikin sanoi, että oli hyvä tulla. Hengissä lapset on kuitenkin pysyneet nekin viikot , kun mies on työmatkoilla. 

Ehkä nää on luonne-eroja. Minä vaan osaan nauttia elämästä , mies on taas aina jostain niin helvetin huolissaan , että välillä tuntuu että olis helpompi elää yksinhuoltajana. Lapset on ihania , mutta on elämässä muutakin , kyllä mäkin katson leffoja ja luen Hesarin aamuisin. Mun mies sit illalla huokailee , miten ei ehtiny lehteäkään lukea . Miten niin ei ehtiny ? No siten , kun lapset on ensin syötettävä ja sitten vietävä ulkoilemaan että väsyvät sitten hyvin lounaan jälkeen päiväunille. Kuka tollisenkin säännön on tehnyt , no mun mies tietty ! Miksei ne lapset voisi joskus katsoa vaikka 2 muumijaksoa ennen ulkoilua, niin että vanhemmat lukee lehden ? HUH, olen niin kypsä tuohon koohkottavaan äijään, eihän tuo ole edes mies vaan pelkkä kanaemo.

Eli siis , vaihdetaanko miehiä ?

Miehesi kuulostaa ihanan huolehtivalta! Mistä tuollaisia miehiä löytää? Siinä voi vaimo ottaa rennosti, kun mies kantaa vastuuta.

Meillä taas miehen puolesta lapset voivat katsoa 3h telkkaria aamusta, sitten riekkua vähän muuta. Ulos voisi lähteä käymään joskus puolen päivän aikaan, jolloin etenkin pikkuinen on jo aivan väsynyt.  mies ei todellakaan mene lasten jaksamisen mukaan vaan omansa.