Lue keskustelun säännöt.
Tässäkö ainekset kestävään parisuhteeseen?
07.02.2013 |
Tälläista pohdin. Puoliso on täysi vastakohtani niin hyvässä kuin pahassa: vankka ja vakaa kuin kallio, rauhallinen, pitkäpinnainen, hyvä työntekijä, rehellinen ja reilu, anteeksiantavainen ja huomaavainen kaikkia kohtaan. Ei ryyppää, lyö, huuda, polta, pelaa uhkapelejä eikä omaa muitakaan addiktioita. Eikä ole minullakaan, mutta minä taas olen äkkipikainen, tempperamenttinen huithapeli. Joskin osaan tietenkin ottaa myös vastuuta, mutta mies on siinä valovuosia edellä. Osa tutuista pitää häntä tylsänä tämän vuoksi, minä en.
Minä olen humanistisen alan opiskelija, rakastan kaikkea yhteiskuntaan, ihmisen käytökseen ja historiaan sekä kulttuuriin liittyvää. Mies ei tuollaista ymmärrä alkuunkaan, arvostaa käytännön ammatteja. Toki antaa minun opiskella ja pauhata omista jutuistani, mutta häntä ei saa juttuun mukaan. On muutenkin hiljainen tyyppi, jos minä en puhu ja pidä keskustelua yllä niin ollaan sitten hiljaa.
Meillä on ihan hyvä olla keskenämme. Yhteiselo ei ehkä ole säkenöivää ja jännittävää, mutta vakaata ja jotenkin varmaa. Välillä on tylsiä päiviä, mutta ainakaan en joudu elämään veitsenterällä että koska toinen aloittaa riidan tai haluaa erota. Meillä on vain... tavallista arkea. Itselläni vauvakuumekin jo koputtelee ja mies olisi varmasti mahtava isä.
Miltä kuulostaa teidän mielestä? Minulla on ystävissä paljon sellaisia, jotka seurustelevat villien ja vapautta kaipaavien miesten kanssa. Joskus kadehdin sitä huumaa, sitä hullaantumista ja jännitystä, kun itse olen niin erilaisessa tilanteessa. Olen vielä nuori kuten tekstistä varmasti ilmenee, enkä edes tiedä vielä täysin mitä yhdessäoleminen loppujen lopuksi parhaimmillaan on.
Tajunnanvirtaa tuli vuodatettua :) Herättikö mitään ajatuksia, kommentteja tai neuvoja?
Kommentit (3)
Kasva aikuiseksi, jos täältä pitää joka asiaan kysellä neuvoja. Luin alun ja lopun, välissä ei tainnut olla mitään tähdellistä.
idea nyt taitaa olla se, että keskustelun saa aloittaa haluamastaan aiheesta. Sinun onnesi on, ettei mihinkään ole pakollista vastata. Tässä tapauksessa tosin koit sen tarpeelliseksi jostain syystä.
En muuten aio kasvaa aikuiseksi koskaan jos vaan voin sen välttää :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no suosittelen hakeutumaan ensin vaikkapa aviolittoon aikovien kurssille, siellä voisi yhdessä miettiä onko teillä samanlaiset toiveet ja ajatukset yhteisen tulevaisuuden suhteen.
yleensähän se menee niin, että moni ihastuu itsensä vastakohtaan... ja jossain vaiheessa ajan kuluessa se kääntyykin hirveäksi ärytymykseksi ja pettymykseksi, että toinen onkin erilainen.
esim vaikkapa kun teille tulee joku kriisi, josta pitäisi keskustella ja toinen onkin se vetäytyvä ja kuunteleva osapuoli niin sinä tulet ärsyyntymään siitä, ettei asiassa päästä eteenpäin.
jonkinlaista lähestymistä siis tulisitte joka tapauksessa tarvitsemaan, siis että molemmat on valmiita kasvamaan ja oppimaan eli liikkumaan sieltä ääripäistä niin, että voitte toisenne kohdata.
kannattaa muistaa, että parisuhde on vaativin ihmissuhde, sillä siinä ollaan niin läheisiä, että sellaiset vaikkapa perustyöelämän kohteliaisuus säännöt eivät enää riitä onnistuneeseen parisuhteeseen.
On aivan mahdollista, että voitte elää hyvässä ja tyydyttävässä parisuhteessa, mutta ilman työtä sitä ei saavuteta varmasti. kannattaa todellakin hakeutua parisuhdekursseille jne mistä saa myös hyviä työkaluja ja vinkkejä parisuhteen ja yksilön hyvinvointia ajatellen.
kannattaa vaan tosiaan miettiä selväksi itselleen että millaisen parisuhteen haluaa...aika moni tyytyy laadultaan huonoonkin parisuhteeseen kuvitellen, että siinähän se menee sitkutellen..
ps lisäksi on kasapäin hyviä kirjoja parisuhteesta joita voisi lukea ja niiden kautta reflektoida sitä minkälainen on oman suhteen tilanne ja kuinka kasvaa ja kehittyä siinä
Kasva aikuiseksi, jos täältä pitää joka asiaan kysellä neuvoja.
Luin alun ja lopun, välissä ei tainnut olla mitään tähdellistä.