Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ei kehitä itseään mitenkään. Alkaa olla rasittavaa.
07.02.2013 |
Minä yritän pitää itseni fyysisesti ja henkisesti kunnossa, ja mikäli mahdollista niin pyrin aina vain parempaan. Tämän ajatusmaailman seurauksena olen hyvässä kunnossa, matkustellut paljon, opiskellut pitkälle, kehittänyt mm. kielitaitoani ja yleissivistystäni lukemalla ja olemalla yleisesti kiinnostunut asioista. Lisäksi yritän herättää henkiin lapsuuden/nuoruuden harrastusta, sellonsoittoa, osallistumalla erääseen vapaaehtoisista koostuvaan amatööriorkesteriin.
Sitten se mun mieheni. Hänen elämänsä koostuu seuraavista asioista: työt, roskaruoka, työt, työt, viikonloppujen karaokebaari-illat kavereiden kanssa ja työt. Raha-asiat ja muut vastuulliset jutut hoidan minä. Matkoillakin käyn nykyään mieluummin ystävien kanssa, sillä miehen kielitaito ei riitä edes ravintolassa asiointiin, joten minä saan puhua hänenkin puolestaan. Painoindeksi hänellä huitelee huikeita lukuja. Tämäkään ei tosin haittaisi ellei mies olisi henkisesti niin laiska kuin on. Korkeakulttuuriksi hänellä riittää karaoke ja sarjakuvat. Tosin tietokone on vienyt aikaa jopa niiltä sarjiksilta viime aikoina. Lukenut ei ole vuosiin yhtään mitään eikä edes seuraa uutisia.
Hemmetti, että pistää vihaksi. Ihan kuin mies olisi jotenkin jo luovuttanut elämän suhteen, ajatellen että tässä tämä nyt on, ja rutiineihin on hyvä turruttaa mielensä. Minä haluaisin vielä saada elämyksiä, nauttia toisen ajatuksista, keskustella, käydä yhdessä eri paikoissa... Eipä onnistu tuon kanssa. Puhuttu asiasta on, vaikutusta ei näy koskaan.
Kommentit (13)
joko kestät tuon ja tulee aika, kun miehesikin alkaa taas kehittämään itseään, tai sitten eroatte.
Meillä oli vähän samanlainen jako exäni kanssa, minä hoidin lapset, kodin, laskut, koitin pitää itseäni kunnossa (sauvakävelyä, pyöräilyä), luin lehtiä, seurasin uutisia, tein töitä ja olin sosiaalinen.
Mies teki töitä, tilaili netistä uusia pelejä pleikkarilla pelattavaksi, hassasi kaikki rahat, ei lähtenyt tosin edes kaljalle kavereiden kanssa vaikka mä melkein pakotin jo häipymään edes hetkeksi kotoa. Ei lukenut lehtiä, ei seurannut uutisia, ei ollut mitään yhteistä puheenaihetta. Matkoille hän ei lähtenyt mun kanssani, kuin ei myöskään edes elokuviin.
Kestin tuota muutaman vuoden kunnes tajusin että mun ei ole pakko. Mä en vain kertakaikkiaan VOI elää niin, olin itse ihan hermoraunio myös noiden asioiden takia.
Koska tottahan toi vaikutti kaikkeen muuhunkin jo vuosien aikana; yhdessä ei ollut enää hyvä olla kummankaan ja sen huomasi.
Erosimme vuosia sitten, siitä päivästä lähtien kun muutin lasten kanssa omaan asuntoomme on tuntunut hyvältä hengittää.
Sittemmin löysin miehen, jolla on samanlaisia mielenkiinnon kohteita ja halua kokea elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mikä sun miehessä on vikana? Muu kuin se, ettei hän suorita elämäänsä kuten sinä haluat suorittaa omaasi? Hänhän kuulostaa ihan tasapainoiselta ihmiseltä, hänellä on töitä joihin hän on motivoitunut, ja hänellä on ystäviä joiden kanssa rentoutua joten selvästi hän on sosiaalinen (se ei ole mikään itsestäänselvyys miesten maailmassa).. Hän on innostunut musiikista, mikä teillä on yhteistä, ja ja osaa myös rentoutua. Hän on inhimillisellä mittapuulla mitattuna ihan hyvä tyyppi.
Sitä paitsi useimmille tulee jossain vaiheessa elämää kausi, jolloin ei huvita enää kehittää itseä ja tempoa, vaan voi vaan levätä olemisessa. Itse saavutin sen neljänkympin paikkeilla. Tämä ei tarkoita etteikö sen jälkeen henkisesti kehittyisi, mutta ei enää niinkään välttämättä kiinnosta "ulkoinen" kehittyminen, uudet taidot, uudet tiedot, vaan elämän ja olemisen itsensä syvä ymmärtäminen. Ja niitä ei voi kehittää kulttuuriharrastuksilla eikä kielikursseilla eikä matkojakaan siihen tarvita, vaan ihan arkielämä on parasta ja riittävää.
Huh kun on ahdistava ajatus jos olisi puoliso joka vaatisi "kehittämään" itseään. Onneksi meillä molemmat on samaa tahtia tultu sellaisksi että vaan nautiskellaan elämästä hetki kerrallaan eikä kehitetä mitään eikä pyritä mihinkään.
Meillä jokseenkin sama tilanne. Tosin minun mieheni ei nykyään käy edes kavereidensa kanssa missään, kaveritkin oikeastaan melkein jääneet, joskus joku käy kahvilla tms. Sen sijaan istuu meidän omassa saunassa tuntitolkulla varsinkin viikonloppuisin, tissuttelee kaljaa siellä. Ei ole kuitenkaan siis mikään alkoholisti, eikä meillä varsinaisesti ole mitenkään erityisen onnetonta tms., mies vaan tuntuu tyytyvän tälläiseen elämään. Toki meillä on nuo lapset, jotka jossain määrin rajoittavatkin aktiviteetteja nyt ollessaan pieniä.
Meillä mies ei kyllä ole lihava ja kielitaitokin riittää peruasiointiin ulkomailla, tosin olemme tasan kerran käyneet koko porukalla reisussa ja sinne sain lähes pakottaa miehen vedoten siihen, että lapset haluavat isänkin mukaan. Lähti todella, todella "pitkin hampain", yritti erilaisiin tekosyihin vedoten jättäytyä reissusta- mutta lopulta viihtyi matkalla tosi hyvin ja tuon jälkeen oli jotenkin sellainen vähän onnellisempi jakso meidän elämässä, kunnes kaikki taas palautui ennalleen...
No ehkä te ette sovi toisillenne kovin hyvin. Kait jokaisella pitää olla oikeus elää miten haluaa ja toteuttaa itseään miten haluaa. Sun pitää valita, että elätkö itsenäistä elämää hänen rinnallaan vai samanhenkistä elämää jonkun muun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluatte elämältä erilaisia asioita.
Halveksut niin selvästi miestäsi. Kumpikaan ei ole tollaisessa suhteessa onnellinen.
Itse olen vähän niin kuin miehesi enkä vaadi elämältä kovasti. Olen pieneen onnellinen, mulla ei ole tarvetta kehittää itsestäni jatkuvasti parempaa. Olis hirveetä, jos mieheni mielestä olisin sen takia luuseri. Erohan siinä tulis - oltais vaan liian erilaisia. Onneksi mieheni hyväksyy mut tämmöisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kutoselle: kaikesta huolimatta en voi väittää etten rakastaisi miestäni. Eikä hän ollut tuollainen kun menimme yhteen, päinvastoin, hän oli niin innostunut kaikesta uudesta, halusi kokea vaikka mitä... En osaa sanoa koska tämä muutos on tapahtunut ja miksi.
Vitonen: valitettavasti on totta että hiukan halveksun mieheni suhtautumista elämään :( En pysty hyväksymään sitä, että joku istuu päivät pitkät tietokoneella ja antaa elämän lipua ohitseen. Ettei edes kaipaa mitään enempää.
ehkä sun kannattaa katkeroitua hitaasti ja purkaa turhautumistasi jokakäänteessä. Seksin pihtaaminen toimii myös hyvin jos haluaa kärvistellä kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni on työttömänä, eikä ole ikinä valmistunut mihinkään ammattiin.
Itse olen akateemisesti koulutettu ja työelämässä.
Rakastan silti miestäni kovasti, hän on fiksu ja hauska. Mutta toivottoman saamaton..
Minun mieheni on työttömänä, eikä ole ikinä valmistunut mihinkään ammattiin. Itse olen akateemisesti koulutettu ja työelämässä. Rakastan silti miestäni kovasti, hän on fiksu ja hauska. Mutta toivottoman saamaton..
Miten sitten jaksat tuollaista? Minäkin rakastan omaa miestäni, mutta silti ottaa välillä koville. Työttömyyttä en enää kestäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kans yks kaveri, jolla täsmälleen sama tilanne - meidän miehet on vieläpä kavereita. Yhdessä koitetaan jaksaa ja kannustaa noita miehiä johonkin.
Niin ja nämä meidän miehet on jo reilusti yli kolmikymppisiä. Kuvittelevat olevansa vielä opiskelijoita, vaikka eivät ole opiskelleet vuosikausiin:/ - istuvat vaan tietokoneella... ja pelaavat
Muu kuin se, ettei hän suorita elämäänsä kuten sinä haluat suorittaa omaasi? Hänhän kuulostaa ihan tasapainoiselta ihmiseltä, hänellä on töitä joihin hän on motivoitunut, ja hänellä on ystäviä joiden kanssa rentoutua joten selvästi hän on sosiaalinen (se ei ole mikään itsestäänselvyys miesten maailmassa).. Hän on innostunut musiikista, mikä teillä on yhteistä, ja ja osaa myös rentoutua. Hän on inhimillisellä mittapuulla mitattuna ihan hyvä tyyppi.